Mietintää vauvan kiintymyksestä äitiin

Niin, siis esikoisen 10kk kanssa elellään ja ihmetellään. Poika on virkeä ja tyytyväinen, joskin huomattavissa ehkä tiettyä periytynyttä temperamenttia ja omapäisyyttä Hän on ollut hoidossa 5kk lähtien 1vrk maksimissaan muutamia kertoja, ei säännöllisesti. Aina on mennyt hyvin, sopeutuu eikä juuri vierasta. Nyt on äiti käynyt sitten miettimään että pitäisikö lapsen tässä vaiheessa jo kaivata äitiä enemmän? Ei itke perään, en ole ainakaan huomannut suurempaa vaikutusta sillä kenen sylissä on kun kyläillään. Katson asioita yleensäkin kriittisesti, en yritä tahallani etsiä merkkejä siitä että äiti on huippu. Tietysti kun ollaan kahdestaan kotona, roikkuu lahkeessa ja itkee perään, kovasti ollaan sylivauvaa. Kokemuksia? Olisi kiva kuulla miten muut kokee tämän asian.

 

meillä toi esikoinen (2v 4kk)on aina ollut semmonen ettei vierasta ketään ja helposti on jäänyt hoitoon.Hyvä kun heipat huutaa perään
Ei siis missään vaiheessa oo jäänyt mua kaipaamaan, nyt kyllä jos kotoo koitan lähtee ilman häntä niin suuttuu kun ei pääsekään mukaan.Ja toki jos esim. kaatuu kotona niin vaan äiti kelpaa lohduttamaan. Eipä siinä sen ihmeempää, mun mielestä on tosi mukava kun ei tuo vierasta.
En nyt tiiä auttoko tää vastaus sua mitenkä mut kerroinpaha kumminki

 

Meillä poika tulee tälä viikolla 11kk ja on just tuommonen myös. En ole töissä vielä, mutta välillä on mummilassa hoidossa muutamia tunteja. Ja aina on helppo jättää hoitoon, ei ole väliä kenen sylissä on tms. Mutta kotona kyllä roikkuu lahkeessa ja jos menen toiseen huoneeseen niin heti tulee suru puseroon. Oon myös miettinyt, että pitäiskö ton vähän enemmän olla minuun kiintynyt, mutta neuvolassa sanoi, että jos suoraan juoksisi vieraan syliin, voisi olla huolestuttavaa, mutta tuo kuitenkin ensin katsoo kauempaa.... Kiva kuulla et muillakin samanlaisia varsin sosiaalisia tapauksia =)

 

Meillä samanlainen :wave:

 

Mun psykologisten oppaiden mukaan vauvalle pitäisi tulla vierastusvaihe 8kk:n vanhana, eli silloin, kun vauva alkaa tajuta olevansa äidistä erillinen olento. Vierastusvaiheen ei pitäisi käsikirjojen mukaan kestää kovin kauan, ja jos vauva on tuona aikana paljon äitinsä kanssa, on mahdollista, että koko vierastusvaihe menee ihan huomaatta ohi. Tällaista kirjatietoutta

Muoks* Niin ja noin yleisesti ottaen nuo psykan oppaat pitää hyvänä seikkana, ettei lapsi kovin itke äidin perään, koska se on psykologien mukaan merkki siitä, että lapsella on hyvä perusturvallisuuden tunne, eli lapsi tietää äidin palaavan takaisin, eikä pelkää hylkäämistä.

Mutta sitten tulee kuulemma joka tapauksessa niitä vaiheita, jolloin lapsi pelkää hylkäämistä enemmän, ja sekin on normaalia. Mutta noin yleensä ottaen lapsen ei näiden opusten mukaan tulisi kauheasti itkeä äidin perään, ja monet sanovatkin, että kun lapsi itkee tarhan ovella, ettei halua erota äidistä, niin heijastaa usein enemmänkin äidin ahdistusta kuin lapsen!

 

Meilla nyt 1v ja oli jossain vaiheessa pienen pienta ininaa kun meni vieraan syliin.. siis laakari ym. Mutta periaatteessa aina ollu pieni enkeli muiden hoivassa. Kylla sitten nauraa aaneen kun aiti tulee takaisin, muttei kylla erityisesti mun mielesta peraan kaipaile. Ma koen taman erittain hyvana asiana, silla ollaan tosi paljon kaksistaan kotona olosuhteiden pakosta. Toki kaikki voi muuttua viela moneen kertaan ja siksi mielellani tilaisuuden tullen jatan tyttoa hoitoon..

 

Muoks* Niin ja noin yleisesti ottaen nuo psykan oppaat pitää hyvänä seikkana, ettei lapsi kovin itke äidin perään, koska se on psykologien mukaan merkki siitä, että lapsella on hyvä perusturvallisuuden tunne, eli lapsi tietää äidin palaavan takaisin, eikä pelkää hylkäämistä.

Tää on just se pointti.
Eli jos lapsi on luonut alusta asti turvallisen kiintymyssuhteen, hän pystyy myöhemmin luottamaan muihinkin aikuisiin - näin sanoo viisaammat...

Käytännössäkin olen tän nähnyt, kaverin esikoisella oli aika risainen lapsuus siinä mielessä että oli muuttoja, äiti meni aikaisin töihin ja hoitajat vaihtui yms. ja hänellä oli kamalia eroahdistuskausia sitten myöhemmin. Nuorempi lapsi taas sai olla äidin kanssa samassa kodissa koko ekan vuoden eikä hällä ollut mitään vierastuskausia oikeastaan ollenkaan.

 

meillä näyttää kumpikin lapsista olevan hyvin kiintyneitä meihin vanhempiin.nyt tämä kuopus on todella paljon mun perään.
hän on uusissa tilanteissa alkuun totinen mutta jos saa vapaasti tutustua niin hän ei sit kartsasta vieraita.esikoinen taas pienenä vierasti tosi paljon ja oli tosi arka.

meillä ei lapset ole paljon hoidossa olleet,kuopus 9kk ja ei ole ollut hoidossa ollenkaan.esikoinen 3v8kk ja on ollut yhteensä 5 yötä poissa kotoa..hoidossa jonkin verran ja päiväkodissa nyt.

meidän kohdalla asia on niin että uskon että nyt vasta esikoinenkin uskaltaa jäädä isovanhemmille yöksi ym. ilman että itkee perään vaikka meillä onkin vahva kiintymyssuhde niin ei se ole auttanut luottamaan muihin aikuisiin yhtä hyvin.kiukut ja suuret tunett näytetään vasta kotona eli tyttö jonkin verran pidättelee tunteitaan hoidossa.

kuopus tuntuu olevan hieman rohkeampi mutta hänen kanssaan tulee olemaan vaikeaa tämä minusta irrottautuminen.