Mietittekö koskaan menetettyjä mahdollisuuksianne? Esim. nyt vaikka:

- lasta, jota vähän jo suunniteltiin, mutta ei sitten tehtykään
- alkio, joka abortoitiin: mitä hänestä olisi tullut
- opiskelut, jotka kävi mielessä haaveena, mutta joita käytännön syiden vuoksi et koskaan toteuttanut
- opiskelut, jotka lopetit kesken
- mies, johon olit ihastunut, mutta jonka kanssa ei koskaan kehittynyt suhdetta (väärä elämäntilanne tai muuten tilanne tms). Mitä teistä olisi tullut yhdessä?
- mies, jonka kanssa seurustelit, mutta mokien tms. takia seurustelu päättyi
- unelmien koti, josta haaveiltiin, mutta jota ei koskaan ostettu/rakennettu
- koti, josta muutettiin pois
- harrastus, josta haaveilit, mutta jota et koskaan aloittanut
- ystävyys, johon ette panostaneet ja joka hiipui
- työpaikka, josta lähdit/johon et mennyt

Tai sitten ihan, että:
- Jos en olisi tavannut miestäni, millaista elämäni olisi nyt?
- Jos lastani ei olisi, millaista olisi nyt?
- Jos emme olisi löytäneet tätä koti, niin missä asuisimme nyt?
- Jos en olisi nykyisessä ammatissani, niin missä sitten?

Mietittekö koskaan näitä? Mulla vissiin 3-kympin kriisiin kuuluu nämäkin ajatukset. Ei katkerasti katuen, vaan itsetuntoa kasvatellen, ihan hyvin mielin.

 

Usein, mutta se ei ole ollenkaan hyvästä. Yritän päästä kokonaan sellasesta menneisyyden surkuttelusta, elää tässä ja nyt. Vaikken saa menetettyä takasin, edessä on paljon samanlaisia tai jopa parempiakin mahdollisuuksia.

Eniten ehkä kaihertaa, etten lähtenyt ulkomaille reissutöihin kun tarjottiin ja nyt se on liian myöhäistä..

Ja tiettyjen ystävyyssuhteiden katekaminen. Syystä, että nysväsin niin silloisen poikaystävän kanssa, että välit vaan hiipui.
Jos oltaisiin pysytty bestiksinä tähän päivään asti, tiedän että olisin täysin erilaisessa elämäntilanteessa asuinpaikkaa, työpaikkaa ja piirejä myöten.

 

Vähän mietin, aika vähän tosin. Enemmän joskus ihmettelen, millaiset mahdollisuudet ovatkaan toteutuneet ja kuinka sattuman varassa niiden tapahtuminen on ollut. Kuinka asiat ovat johdattaneet toiseen ja kuinka epätodennäköiseltä tuntuu, että kaikki hyvä, jota minulla on, on toteutunut. Toki paljon toivottua on jäänyt toteutumatta, mutta silti.

 

En. Siis oikeasti, en koskaan.

Mä mietin asiaa kyllä niin, että miten uskomatonta onkaan että mulla on kaikki tämä henkinen ja maallinen, mitä mulla on.

Mulla on kaikki se mitä olen halunnut, joten ehkä siksi en niin jää pohtimaan asioita siltä kantilta että mitä mulla olisi jos mulla ei olisi tätä. Ja mä olen koittanut elää elämäni aina niin, että mun ei tarttis koskaan jälkikäteen pohtia, että mitäs jos ja entäs kun.

 

kyllä mietin välillä, että minkälaista elämästä olis tullu, jos en olis alkanut seurustelemaan mieheni kanssa aikanaan... tai mitä jos olisin päässyt johonkin niistä monista opiskelupaikoista mitä hain... tai jos oltais muutettu pienempään (halvempaan) vuokrakämppään, silloin kun muutettiin tähän nykyiseen kotiin, olisko meillä rahaa säästössä ja paremmat mahdollisuuden saada asuntolaina??

mutta tuun kuitenkin aina siihen lopputulokseen, että tää on hyvä missä elämä on nyt ja onneks on näin.

 

Vähän mietin, aika vähän tosin. Enemmän joskus ihmettelen, millaiset mahdollisuudet ovatkaan toteutuneet ja kuinka sattuman varassa niiden tapahtuminen on ollut. Kuinka asiat ovat johdattaneet toiseen ja kuinka epätodennäköiseltä tuntuu, että kaikki hyvä, jota minulla on, on toteutunut. Toki paljon toivottua on jäänyt toteutumatta, mutta silti.

Enemmänkin juuri noin kuin kuvasit Joskus kuitenkin mietin, millainen musta olisi tullut ihmisenä, jos asiat olisivat menneet toisin. Millaista elämää eläisin nyt jne.

 

Joskus on jaksoja, kun mietin. Ei se hyvää tee mullekaan.
Mulla noiden miettinen merkitsee sitä, että olen sillä hetkellä jotenkin tyytymätön elämääni ja siksi alan miettiä mikä ois voinut mennä paremmin.

 

Sinkkuna mietin usein miten olisi elämä mennyt jos olisin lähtenyt yhden tyypin matkaan Kanadaan 25vuotiaana. Rakastuttiin ja mies oli palaamassa kotimaahansa 2kk siitä kun ekaa kertaa tavatiin. Pyysi lähtemään mukaansa .
Nyt kun on mies ja lapset en ole miettinyt asiaa vuosiin

 

Jännä lukea tuo sun listasi. Tajusin, etten surkuttele noista asioista mitään. Erikoista.

Ehkä se johtuu siitä, että sillä hetkellä kun tilanne on päällä, niin teen tietoisen valinnan suuntaan tai toiseen ja joskus ihan mietin, miksi teen nyt näin, että muistaisin syyt myöhemminkin. Ei sitten tarvi syytellä itseään ajelehtimisesta tai siitä, ettei tehnyt niinkuin olisi oikeastaan halunnut.

 

En. Maailma on täynnä mahdollisuuksia ja jos yksi ovi menee kiinni niin toinen aukeaa.

 

Josksu on käynyt mielessä, että olin melkoisen mamero vuodne 1889 ja 1990 tienoilla kun päädyin moneksi vuodeksi ehkäisemään .
Muuten tuollaisia "katumuksia" ei ole.

 

[QUOTE="vieras";27376171]- lasta, jota vähän jo suunniteltiin, mutta ei sitten tehtykään
- alkio, joka abortoitiin: mitä hänestä olisi tullut
- opiskelut, jotka kävi mielessä haaveena, mutta joita käytännön syiden vuoksi et koskaan toteuttanut
- opiskelut, jotka lopetit kesken
- mies, johon olit ihastunut, mutta jonka kanssa ei koskaan kehittynyt suhdetta (väärä elämäntilanne tai muuten tilanne tms). Mitä teistä olisi tullut yhdessä?
- mies, jonka kanssa seurustelit, mutta mokien tms. takia seurustelu päättyi
- unelmien koti, josta haaveiltiin, mutta jota ei koskaan ostettu/rakennettu
- koti, josta muutettiin pois
- harrastus, josta haaveilit, mutta jota et koskaan aloittanut
- ystävyys, johon ette panostaneet ja joka hiipui
- työpaikka, josta lähdit/johon et mennyt

Tai sitten ihan, että:
- Jos en olisi tavannut miestäni, millaista elämäni olisi nyt?
- Jos lastani ei olisi, millaista olisi nyt?
- Jos emme olisi löytäneet tätä koti, niin missä asuisimme nyt?
- Jos en olisi nykyisessä ammatissani, niin missä sitten?

Mietittekö koskaan näitä? Mulla vissiin 3-kympin kriisiin kuuluu nämäkin ajatukset. Ei katkerasti katuen, vaan itsetuntoa kasvatellen, ihan hyvin mielin.[/QUOTE]


elämän tarjoomat mahdollisuudet. Ei hätiä eikä mitiä se toistuu se mistä eniten pidit kiinni jää siihen kiinni! kun huomaat että tarjotaan!

 

En suuremmin mieti. Joskus on käynyt mielessä, että miten elämä olisi mennyt jos olisin avioitunut sen miehen kanssa joka jäi kun tapasin tuon nyksän. Elämä olisi ollut yltäkylläistä, asuisin ulkomailla mutta sitä miestä en varmaankaan enää haluaisi.
Olen aina ollut sitä mieltä että olen erittäin onnekas.

 

Tulee välillä mietittyä.

Lähinnä matkustelua, silloin kun joku kaveri puhuu lähtevänsä johonkin. Tarkotan nyt sellasta, että pyörii pitkin maapalloa ja nukkuu jossain rannalla. Ei nyt kuulostanut kovin hyvälle mutta tolloin mä tunnen aina olevani vapaa.
Voisin mä tietty lähteä mutta ei se ole enää sama kuin ennen lapsia. Ennen ei tullut ikävä ketään, mutta tuskin kovin kauaa kestäisin, kun tulis ikävä miestä ja lapsia.

Mutta tulee sitä mietittyä toisin päinkin; Miten ihmeessä mulla on kaksi ihanaa lasta, ihana mies ja kaunis,kiva koti..jne.

 

mä surkuttelen aina ja kaikkea,tällänen musta on eron jälkeen tullut.ei musta tule enää mitään enkä saa mitään tai ketään,mulla ei ole muuta ku työ joka sekin saakelin kaukana mutta mitä väliä,eihän mulla ole elämää joten sama se vaikka elämä menee siihen et käyn vaan töissä.
nyt olen kiinnostunut miehestä jonka ajatuksista en tiiä,olen jo kuvitellut meijän elämän yhessä vaikka on tavattu vasta vähän aikaa sitte,ei ees kunnolla tunneta mutta kun sydämessä tunnen et tää vois olla se mun puuttuva palanen.

 

En oikeastaan.
Joskus harmittaa se ainut asia menneisyydessä,
minkä muuttaisin, eli kahlitsisin itteni nälkälakossa puuhun,
että saisin ostaa suvun tontin, eikä sitä myytäis ulkopuoliselle kuten kävi.
Muuten c'est la vie.

 

Josksu on käynyt mielessä, että olin melkoisen mamero vuodne 1889 ja 1990 tienoilla kun päädyin moneksi vuodeksi ehkäisemään .
Muuten tuollaisia "katumuksia" ei ole.

Sä oot paaaljooon vanhempi kun oon luullu

 

Sä oot paaaljooon vanhempi kun oon luullu

Heh. Olen 46.

 

Enpä juuri, mutta se johtuu siitä, että mulla ei juuri oo asioita mitä katua. Jos jotain niin yksi suhde päättyi minkä olisin halunnut jatkuvan, mutta en mä osaa ajatella mitä mun elämä nyt ois, jos se suhde ei olis päättynyt, koska mulla ei ole mitään hajua mitä se elämä olisi.

 

Heh. Olen 46.

Oot sä paaaljon vanhempi ku 46, jos jo 1800-luvulla on tullut ehkäsyä mietittyä

 

Ainut mitä joskus mietin, et jos en olisi uskaltanut jättää silloista kihlattuani ja lähteä ulkomaille, kuinka tylsää elämäni olisi. Olisin vieläkin siellä pienessä kaupungissa ja pienissä piireissä ym. Onneksi pääsin pois.