Miettiikö kukaan kakkosta?


Eli meillä on nyt lähes 1½v. tyttö, joka on ollut varsin helppo tapaus. Ei siis mitään sen kummempia sairasteluja, ruoka on maistunut hyvin ja kehitys muutoinkin kohdallaan.

Mutta rankkaa on ollut sikäli, että asumme ulkomailla ja mieheni työ on hyvin vaativaa matkusteluineen ja pitkine työpäivineen. Olen oikeastaan hoitanut tyttömme yksin eikä meillä ole täällä kuin muutama tuttu, joiden hoitoon tytön olemme joskus antaneet.

Nyt olemme alkaneet miettiä, jos hankkisimme toisen lapsen. Tunteeni ovat hyvin ristiriitaiset, sillä tavallaan ajatus houkuttaisi, mutta pelkään, etten jaksa tätä rumbaa yksin.

Nyt kun tyttömme alkaa olla isompi ja puuhaa itsekseenkin, koen, että vihdoinkin voin hiukan hengähtää ja tehdä vähän omiakin asioita. Silloin ajatus siitä, että pikkuvauvan hoito alkaisi jossakin vaiheessa uudelleen, kauhistuttaa.

Tämän ensimmäisen lapsemme odotus meni täysin ongelmitta, samoin synnytys. Siksi myös pelkään, jos toinen odotus ja synnytys eivät olisikaan niin helppoja, kun nyt mielessä on hyvät muistot

Kertokaa te, joilla on kakkonen jo tulossa tai vaikkapa jo se kolmonen, niin minkälaisessa elämäntilanteessa olette ja minkälaisin mielin odottelette tuota uutta pienokaista!
 
Mulla on samoja mietteitä. Eli poikamme on reilun vuoden eikä mitään sairauksia ja ongelmia ole kehityksessä ollut. Varsin helppo lapsi siis (synnytyksestä lähtien) mutta kaikkea on varjostanut mun yksinäisyys (sukulaiset asuu kaukana) ja jonkinlainen masennus myös. Toivoisin esikolle sisarusta mutta uskallanko, kun tähänkin asti oon ollut niin yksin. Pelottaahan se, vastuun kasvaminen ja oma jaksaminen...

:hug:
 
Heippa!

Mulla on siis aika samanlaisia mietteitä kuin sinullakin. Tavallaan se, että saisi tälle lapsokaisellemme sisaruksen, toisi varmasti kaivattua seuraa ja sosiaalista meininkiä hänelle. Mutta se, kuinka itse jaksaisin tämän kaiken mietityttää.

Arvostan suuresti niitä äitejä, jotka ovat hankkineet useamman lapsen, sillä minulle jo tämä yksi on ollut suuri saavutus. Tulin raskaaksi ulkomailla ja jo odotus oli sikäli rankkaa, kun olin aivan yksin ja tukenani vain alan kirjallisuutta ja netti :eek:

Toisinaan kuitenkin mietin, olisinko "luuseri", jos emme hankikaan toista lasta. Omat voimat kun ovat kuitenkin aika rajalliset. Tietenkin sitä pystyy tarpeen tullen venymään vaikka mihin, mutta jos olo ei ole lainkaan hyvä, niin onko se kenellekään osapuolelle mielekästä...

Mitä tarkoitat sillä, että sinulla olisi jonkinlaista masennusta? Minulle masennus on ollut aina vieras käsite, mutta viime aikoina olen alkanut epäillä, jos minulla olisikin jonkinasteinen masennus päällä. Olen liian usein kiukkuinen, jatkuvasti väsynyt ja tuntuu, etten jaksa innostua lapsen kanssa leikkimisestä niin paljon kuin oikeasti haluaisin.

Koen myös aika usein, että olen huono äiti. Etten ole tarpeeksi iloinen, innostunut ja suutun lapsellemme liian helposti. Hän tosin on nyt siinä vaiheessa, että vähän kaikkea pitää kokeilla ja joka paikkaan pitää kiipeillä :heart: Mutta silti.

Olisi todella kiva, jos kirjottaisit lisää ajatuksistasi!

Hyvää viikonloppua :)

Muuten, Bbbbbb kirjoitti kivssti, minkälaista arki on kahden lapsen kanssa. Hänen viestinsä löytyy Bbbbbb-otsikon alta.
 
Sen verran voin vinkata, että jos et mieheltäsi saa juurikaan apua, niin ensimmäiset kuukaudet ovat varmasti rankkoja. Mielestäni on ihan sama, onko vauva ensimmäinen tai viides, ensimmäinen vuosi on silti aina varsin sitova äidille. Meillä esikoinen oli 2 vuotias, kun kakkonen syntyi. Mies teki ensimmäiset 4 kk 2-vuorotyötä ja miehen iltavuorot olivat minulle todella rankkoja, sillä lasten nukuttaminen oli pahinta yksin. Mies hoiti esikoisen satunnaiset yöheräilyt ja minä sain keskittyä vain vauvan yösyöttöihin.

Sitten kun vauva-ajasta pääsee ohi, niin elämä helpottuu huomattavasti, jopa enemmän kuin yhden lapsen kanssa. Nyt kun taapero on reilu 1v ja vanhempi 3v, elämä alkaa olla jo aika mutkatonta ja mukavaa. Lapset leikkivät pitkiäkin aikoja yhdessä, jolloin minä saan puuhailla omiani. Jos toinen lapsista on pois, niin silloin toinen vaatii koko ajan huomiotani.

Alku on siis rankkaa, mutta vuoden päästä helpottaa huomattavasti ja siinä vaiheessa ei juuri ole eroa, onko yksi vai kaksi lasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Cinnamon:
Mitä tarkoitat sillä, että sinulla olisi jonkinlaista masennusta? Minulle masennus on ollut aina vieras käsite, mutta viime aikoina olen alkanut epäillä, jos minulla olisikin jonkinasteinen masennus päällä. Olen liian usein kiukkuinen, jatkuvasti väsynyt ja tuntuu, etten jaksa innostua lapsen kanssa leikkimisestä niin paljon kuin oikeasti haluaisin.
Masennusta epäilen itselläni juuri noiden samojen juttujen takia, joita sinullakin on. Lievää masennusta, mutta masennusta kuitenkin. Saatan suutahtaa ihan ihan pienistä asioista ja miehestä tuntuu, että hän elää kahden ihmisen kanssa. En kuulemma "ennen" ollut tällainen...

Mies kyllä auttaa tosi paljon lapsen hoidossa. On unelmaisä, paljon läsnä ja hyvä miehenmalli. Se vaan ahdistaa, ettei mulla ole ketään toisia aikuisia lähipiirissäni. Niitä hetkiä on harvassa, että tunnen olevani oikeasti onnellinen. Hankipa tässä sitten toinen lapsi... Kai siitä selviäisi, mutta toisaalta... Miksi kiusata itseään?

Ja silti olisi kiva, jos esikolla olisi sisarus. Huoh!
 
Näin kulutan aikaa: aivan samaa olen kuullut omalta mieheltäni... Hänen mielestään kanssani on vaikea kommunikoida, kun mielialani vaihetelevat laidasta laitaan... :eek:

Huomaan kyllä, että saan kiukkukohtauksia aika helposti, mutta en kuitenkaan huomaa noita mieheni väitäämiä mielialamuutoksia. Mutta uskon, ettei hän huvikseen moista väitä, joten olen harkinnut, että hakeutuisin lääkärin juttusille.

Mutta, mutta... kuten todettua, omaa aikaa on todella vähän ja pelkästään lääkärille pääsy vaatii hirmuista organisaatiota. Jätin pillerit pois, kun epäilin niiden olevan syynä mielialavaihteluihini ja nyt kun pitäisi päästä lääkärille uuden ehkäisymenetelmän vuoksi, en pääse edes sinne. Ehkä tämä nyt kuulostaa kauhelle valittamiselle ja asioiden kärjistämiselle, mutta meidän arkemme on oikeasti hyvin vaikeaa, kun olen yksin.

Minullakaan ei ole aikuisia kontakteja juuri lainkaan. Joskus huvittaakin, että päivän ainoita hetkiä, jolloin puhun toisen aikuisen kanssa ovat muutama fraasi kaupan kassan kanssa! Muutama paikallinen ystävä minulla on, mutta he ovat luonnolisesti kiireisiä omilla tahoillaan perheineen ja töineen. Uskon, että nämä masennukseen viittaavat tunteet johtuvat pitkälti juuri siitä, etten ole tarpeeksi muiden aikuisten kanssa tekemisissä.

Oli kuitenkin todella kiva lukea nimimerkin Liilan kirjoitus, jossa hän sanoo, että 1. vuoden mentyä uuden vauvan kanssa on sama onko lapsia yksi tai useampi... Tuota olen kuullut muualtakin. Tämä miettiminen kakkosen suhteen siis jatkuu!!! :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Cinnamon:
Jätin pillerit pois, kun epäilin niiden olevan syynä mielialavaihteluihini ja nyt kun pitäisi päästä lääkärille uuden ehkäisymenetelmän vuoksi, en pääse edes sinne.
Minäkin jätin e-pillerit pois, kun luulin, että niiden takia mesoan koko ajan... Turhaan taisin luopua niistä!


Alkuperäinen kirjoittaja Cinnamon:
Oli kuitenkin todella kiva lukea nimimerkin Liilan kirjoitus, jossa hän sanoo, että 1. vuoden mentyä uuden vauvan kanssa on sama onko lapsia yksi tai useampi... Tuota olen kuullut muualtakin. Tämä miettiminen kakkosen suhteen siis jatkuu!!! :D
Samaa mieltä, on mukava lukea rohkaisevia kommentteja.

Ensimmäinen vuosi on ollut rankka tämän ekankin lapsen kanssa, mutta se on nyt helpottanut. Aika ei vaan ole vielä kullannut muistoja :/

Hassua, en raskaana ollessani kuuna päivänä osannut odottaa, että elämästä tulee tällaista. Toisena päivänä olen varaamassa aikaa lääkäriltä ja toisena ajattelen, että kyllä tää tästä... Höh.
 
Näin kulutan aikaa:

kyllä tämä äitiys on tuonut monta aivan odottamatonta asiaa esille, siis hyvässä ja "pahassa". Meinaan, että äitinä olo on ollut täynnä kaikenlaisia yllätyksiä! Uskon myös, etteivät kaikki edes "paljasta" tällaisia myös negatiivisa tuntemuksia, sillä ne koetaan jotenkin häpeällisiksi ja kielletyiksi. Itse olen kertonut muutamalle läheiselle ystävälleni näistä harmittavista asioista, ja usein he ovat sen myötä itsekin alkaneet kertoa kokemuksistaan, joista eivät ehkä muutoin olisi "uskaltaneet" sanoa mitään. Halusin silti kysellä täällä keskustelupalstalla, jos löytyy muitakin samanlaisia asioita kokeneita äitejä.

Onko sinulla ystäviä, joille olisit voinut avautua?

Miten muuten hoidat itseäsi? Minulle terveellinen ruokavalio ja säännöllinen ulkoilu lapsen kanssa ovat todella tärkeitä asioita. Ennen olin hyvin aktiivinen kuntoilija, mutta tietty tämän "yksinäisen äitiyden" myötä tuo liikkuminen on jäänyt todella vähiin. Jo sekin on aiheuttanut päänvaivaa, sillä minulle hyvin toimiva kroppa on tärkeä asia. Ja nyt kun olen aika huonossa kunnossa fyysisesti, se säteilee automaattisesti muuhun hyvinvointiin. Mieheni onkin huomannut, että minut kannattaa pistää ulos :D hetkeksi, niin tulen kotiin sata kertaa iloisempana. Eli hän hoitaa mielellään lasta, jos haluan päästä lenkille viikonloppuna... Se on koko perheelle eduksi!

Hyvää illan jatkoa!
 
Heippa

meille on nyt kolmas tulossa ja ikäeroa kahdelle nuorimmalle tulee 2,5 vuotta.
Jotenkin olen vielä välttynyt täysin siltä kauhukuvien skenaariolta vaan näen asiat vielä toistaiseksi aika realistisesti...ehkä kuitenkin pienten vaaleanpunaisten lasien lävitse.
Omaa aikaa ei ole ollut tähänkään asti kovinkaan paljoa, sen mitä nuorimmainen päiväunia nukkuu niin saan lukea jne.

Omasta kunnosta huolehtiminen... :LOL: joo sitten joskus. Nyt menee aika paljon aikaa esikon kuskailuun harrastusten osalta ja katsotaan sit kun palailen töihin jne.
En edes tällä hetkellä koe, jotta tarvitsisin esim oman harrastuksen. Tosin just vasta lopetin kesän lopulla fudiksen...
Ehkä sit kanssa mun elämää helpottaa miehen hyvin perhe-elämään sopivat työajat. Tai siis meidän perheeseen sopivat ajat. Ja sitten se, että tehdään perheenä lomamatkoja parisen kertaa vuodessa jolloin ei tule oltua sitten vain kotiympyröissä.

Ja nyt tuli täys ajatuskatkos jo kolmannen kerran tätäkin pientä tekstin pätkää kirjoittaessa joten jatkan myöhemmin :LOL: :LOL:
 
ire
kokeile b-vitamiinia!Sen puute aiheuttaa haluttomuutta,väsymystä yms...ja muitakin vitamiineja...Mulla tepsii! Hassua mä mietin viidettä:)ja nuorin 1v 2kk..hih
Ja jeps mulla just toi 2v5kk ikäeroja tytön ja pojan välillä ja vauhtia on ollu!Alussa tuntui et leikkiikö ne keskenään ikinä mut ku nuorempi oli 2v silloin se yhteisleikki alkoi ja nytkin parhaimpia kavereita. Oma aika on varmasti kuitilla toisaalta rutiineilla saat sitä, meillä ainakin lapset on klo 7-8 illalla sängyssä ,sit mulla on aikaa itselle ja miehelle. (tosin nuorin valvoo)Voimia ja onnenhetkiä teille:)
 
Ajattelin myös tulla tänne kirjoittelemaan. Elikkäs toinen lapsi on jo kovasti mielessä ja esikoinen vähän yli vuoden.
Minulla on ollut sellainen tilanne, että yksin olen tämän esikoisen kanssa ollut ja hoitanut. Tosi harvoin olen saanut mieheltä apua. Hän tekee firmassa osa-aikaisesti ja sitten lopun ajan meidän maatilalla. Ja siksi minua pelottaakin mahdollinen seuraava lapsi, miten pärjään kaikesta yksin. Ja arkeeni ei kuulu pelkästään lasten hoito vaan yleiset kotityöt myös ja usealle työmiehelle teen ruuan ja kahvit päivittäin. Sekä olen navetalla.
Ehkä se onkin auttanut jaksamaan kun elämä ei pyöri pelkästään lapsen ympärillä. Olen myös hyvin yksinäinen. Sukulaiset asuvat kaukana ja ystäviä ei juuri ole. Ja olen tosi huono lähtemään minnekkään.
Enkä saa lasta hoitoon jos minulla olisi jotain omiakin asioita hoidettavana.
Mutta siltikin vaan haaveilen kakkosesta ja toivon että kaikki menee hyvin.
 
Voi että! Täällähän on vaikka kuinkamonta ihmistä jotka miettii just samoja asioita kun mä! Ihanaa! :LOL:

Täytyykin kokeilla kans noita vitamiineja...

Mua kans harmittaa kun oon välillä tosi pinnakireellä ja tulee tiuskittua lapselle turhankin helposti joskus... nyt on ollu taas vähän parempi jakso.

Sit kans mulla meni synnytys tosi helposti ha elämä lapsen kanssa on ollu aikas vaivatonta,toisen haluisin mutta sit pelottaa jus synnytys ja se vauva aika,et mitä jos se onkin sit ihan erilaista ja jää kamalat muistot...sit oma vartalokin harmittaa kun nyt on hyvässä kunnossa niin sit menis taas ihan pilalle kaikki... Voi että kun sen lapsen voiskin saada ilman odotusta ja etenkin synnytystä!

Sit toisaalta vauvan kanssa vois taas päästä helpommalla kun ois siinä se iso sisarus joka viihdyttäis kanssa...toisin kun nyt kun on itse ainoa lapsen viihdyttäjä kotona miehen lisäks tietty.
 
Alkuperäinen kirjoittaja suzyco:
Voi että! Täällähän on vaikka kuinkamonta ihmistä jotka miettii just samoja asioita kun mä! Ihanaa! :LOL:

Täytyykin kokeilla kans noita vitamiineja...

Mua kans harmittaa kun oon välillä tosi pinnakireellä ja tulee tiuskittua lapselle turhankin helposti joskus... nyt on ollu taas vähän parempi jakso.

Sit kans mulla meni synnytys tosi helposti ha elämä lapsen kanssa on ollu aikas vaivatonta,toisen haluisin mutta sit pelottaa jus synnytys ja se vauva aika,et mitä jos se onkin sit ihan erilaista ja jää kamalat muistot...sit oma vartalokin harmittaa kun nyt on hyvässä kunnossa niin sit menis taas ihan pilalle kaikki... Voi että kun sen lapsen voiskin saada ilman odotusta ja etenkin synnytystä!

Sit toisaalta vauvan kanssa vois taas päästä helpommalla kun ois siinä se iso sisarus joka viihdyttäis kanssa...toisin kun nyt kun on itse ainoa lapsen viihdyttäjä kotona miehen lisäks tietty.


Tuo teksti oli taas ihan kun miun kirjottamaan.. Mietin ja mietin et se pikkukakkonen ois tosi kiva ja ois tuolle pojallekkin jotain muuta seuraa sit kun vaan aina minä mut tuo oma jaksaminen mietityttää taas liian paljon.
 
Katie: Niinpä...Voi kun asiat oiskin niin helppoja et tietäis tasantarkkaan mitä haluaa...senkintakia oon miettiny sisarusta kun oon itse aina kaivannu sisaruksia,tai onhan mulla mut meillä on sellaset 20 vuotta ikäeroa ja ei puhuta edes samaa kieltä niin että voitais kunnolla kommunikoida... :/ Noh, nyt en tiedä sitten onko meidän tytsylle tulossa kaveri kun mun menkat on nyt reilut 2vk myöhässä...oon tehny kolme testiä,kahessa ekassa tosi hailakka viiva 10min jälkeen ja vikassa ei mitään,noi kaks ekaa tein muistaakseni aamulla. Täytyy varmaan kohta mennä lääkäriin jos niitä menkkoja ei kuulu kun joku syy niiden katoamiselle on oltava...Maha on kans vähän "kipee" samanlailla kun tytöstä aluks oli, muita oireita ei ole.
 
Kirjoittelenpa itsekin tänne, kun niin tuttuja tunteita ja ajatuksia tosiaan on noissa teidän kirjoituksissa. Kyllähän se oma jaksaminen mietityttää ja muutenkin miten elämä muuttuisi toisen lapsen myötä.

Mutta sitten tulimme miehen kanssa siihen tulokseen, että kun se toinen kuitenkin halutaan eikä enää viitsi hyvin pitkään odottaa, ettei tule lapsille kamalan iso ikäero, niin kyllä siitä selvitään! Miksi ei selvittäis ja jaksettais kun muutkin on pärjännyt. Ja vauvakuume on kova. Ja kun päätös tehtiin ,että toinen saa tulla kun on tullakseen, niin sen jälkeen, yllätys yllätys, ei olekaan enää yhtään epäilyttänyt. Päinvastoin into toisesta lapsesta vaan lisääntyi. Taka-alalle saa nyt jäädä murehtiminen. Ja ensi viikolla voisi sitten testailla olisiko jo tärpännyt. Jännittää kamalasti, en meinaa pysyä housuissani. En jaksais odottaa ens viikkoa. Ja jos nyt olis tärpännyt niin lapsille tulis aika tasan tarkkaan kolme vuotta ikäeroa.
 
Meille nyt saattaa se toinen ehkä tulla... tein positiivisen testin aamulla. :) saa nyt nähdä miten käy kun söin yhtä antibioottia tossa ja sitä ei ois saanu syödä alkuraskaudessa,en vaan tienny vielä sillon...
 
Alkuperäinen kirjoittaja suzyco:
Meille nyt saattaa se toinen ehkä tulla... tein positiivisen testin aamulla. :) saa nyt nähdä miten käy kun söin yhtä antibioottia tossa ja sitä ei ois saanu syödä alkuraskaudessa,en vaan tienny vielä sillon...
Paljon onnea!!! Toivottavasti kaikki menee hyvin. Täällä menkat myöhässä nyt kaks päivää ja alamaha turvoksissa ( tai sit minä vaan kuvittelen, hehheh) mutta perjantaina ajattelin testin tehdä!

 
Nyt ei sitten kakkosen tekoa enää mietitä, raskaustesti näytti tänään, että toinen olisi nyt tuloillaan! Toivottavasti kaikki sujuu hyvin ja näin tulee tapahtumaan ensi elokuussa. Ihanaa!!! Olo on aivan mahtava, epätodellisen onnellinen. Hyvää joulun odotusta kaikille palstan "kakkosen pähkäilijöille". Onhan se kakkosen suunnittelu iso juttu, mutta eihän elämää liikaa pidä eikä voi suunnitella, eikö vaan?
 
Ajattelin kertoa vähän omia kokemuksia.. Meillä on kaksi lasta 1v7kk ikäerolla. Itse mietin reilu vuosi sitten myös sitä kuinka jaksaisin kahden pienen kanssa? Se on vaan niin, että sitä kun ei mistään tiedä, riippuu tosi paljon siitä miten raskausaika sujuu ja siitä millainen vauva sitten synnyttyään on.

Meillä esikko oli todella vaativa öiden siis yöheräilyjen suhteen. Hän heräilli ja valvoi yöisin ihan joka ikinen yö, heräilyjä oli 4-15. Mietin silloin kun toisesta lapsesta alettiin puhua, että mitä jos toinen lapsi on samanlainen yökukkuja, miten sitä jaksaa. Sitten miehen kanssa vaan päätettiin uskaltaa, koska halusimme kuitenkin toisen lapsen ja suht pienellä ikäerolla.
Raskaus meni tosi hyvin, alkuraskaudesta olin vaan todella väsynyt ja tuntui että esikon kanssa ei jaksa puuhastella. Raskauden puolivälin jälkeen aloin sitten miettiä synnytystä, en niinkään itse synnytystä vaan sitä kuinka ja mistä tilanteesta synnyttämään lähdetään ja minne esikko hoitoon. Toinen raskaus poikkeaa ensimmäisestä ainakin siten, että neuvolassakäynnit, ultrat ym. on hankalampi järjestää, sitä ei voi vain mennä, samoin on synnytyksen laita.

Kuitenkin kaikki on meidän kohdalla mennyt parhai päin. Vauva täyttää nyt vuoden vaihteessa 4kk ja hän on ollut mitä helpoin lapsi. Hän on nukkunut alle 2kk iästä jo täydet yöt syömättä, noin 10-11 tuntia putkeen. Hän syö nopsasti eikä ole minkään sortin tissitakiainen.

Hankalimmiksi olen kokenut tilanteet jolloin olen imettänyt vuvaa ja esikko haluaisi jotain, pääosin huomiota. Hän hakee sitä sitten tavalla tai toisella, ja kiellettyjä juttuja tekämällä äidin huomion saa varmimmin. Koskaan, ei kertaakaan esikko ole kohdistanut minkään laista kiukkua vauvaan, vaan ainoastaan minuun tai isäänsä. Nyt kun vauvaan on jo totuttu, niin kiukkukohtaukset alkavat jo laantumaan. Ja ollaan pyritty järjestämään aikaa esikolle niin, että hän saa välillä olla kaksi äidin tai isän kanssa.

Tällä hetkellä herätyksiä aiheuttaa ainoastaan tuo ihana taaperoni, mutta hänenkin kanssaan on jo paljon helpompaa ja tuntuu, että koko ajan helpottaa.

Tarkoituksenani oli siis rohkaista kaikkia, en tarkoita, etteikö asioita tulisi miettiä tarkkaan, mutta kun sitä ei voi koskaan tietää mitä elämä tuo tullessaan...

Ja onnea plussanneille :flower:
 
Onnea plussanneille. Me emme ole vielä miettineet pikkukakkosta, koska menen töihin ensi vuoden alusta.

Cinnamon: Olisiko sinulla mahdollista käyttää lasta hoidossa vaikka kerran tai kaksi kertaa viikossa muutaman tunnin ajan? Lapsesi tapaisi muita lapsia ja sinä saisit muutaman tunnin hengähdysaikaa. Myös hoitopaikan kautta voisi tutustua muihin äiteihin. Suomessahan on 3 -vuotiaille seurakunnan kerhoja ym. Olisi siellä mitään vastaavia juttuja, mutta tietysti hiukan nuoremmille? Kannattaa miettiä jotain tuollaista ratkaisua. SE varmasti auttaisi myös silloin, jos pikkukakkonen syntyy.
 
Joo, toinen on tulossa. Esikoisella ikää 16kk.
Haluan lapset suht pienellä ikäerolla, koska olen jo yli 30 ja on nää kaikki riskit ym. Lisäksi ajattelen, että vaikka kahden tai kolmen (tai neljän, saa nyt nähdä kuinka monta lasta tulee jos tulee enää yhtään) pienen lapsen kanssa elämä on rankkaa, niin mieluummin elän sen rankan ajan kerralla kuin jatkan vuosikausia. Tuskin enää nelikymppisenä jaksaisin vauvaelämää ja yövalvomisia...
 

Yhteistyössä