Meillä on aluln perin lähdetty siitä, että rutiini on ihmisen vihollinen jos siihen ei ole pakko ryhtyä, eikä ole kun lapsia on yksi. Iltanukkumiset nyt menee suht vakiosti yleensä, mutta lapsi on tottunut siihen, että joskus tulee muutoksia. No, kun muksu oli vuoden, tultiin mummolasta ja oltaisiin oltu ennen puoltayötä kotona, mutta auto hajosi. Lopulta selvittiin seikkailusta kotiin aamuseitsemäksi. Käänteitä oli muutama matkassa, hinausauton kopissakin istuttiin ja öisellä bensa-asemalla odoteltiin pari tuntia. Laina-autolla köröteltiin sitten lumipyryssä hissuksiin ja siinä ja siinä oli ettei juututtu kinokseen parissakin kohtaa. Lapsi söi ja nukkui joka tarjoutuvassa välissä sujuvasti eikä valittanut missään vaiheessa.
Kotona vaihdettiin vielä kerran vaippa ja otettiin aamiaista ja mentiin jatkamaan unia. Puolilta päivin noustiin kaikki onnellisina, eikä siinä sen kummempaa.
Kyllä siunailin, että olipas se lopultakin helppo reissu, ja mietin miten vaikeaa se olisi ollut jos muksu olisi hermostunut.
