Mikä auttaa..?

Kun lapsella on maha kovalla todella usein? Välillä kakka on normaalia ja tulee helposti ja sitten on taas parin päivän päästä ihan kovaa. Hedelmiä ei hirveästi syö, eikä kasviksiakaan. Ainostaan banaani ja omena menevät tuoreena. Päivittäin syö puuroa, leipää, jugurttia, lämmintäruokaa ja juo kevytmaitoa. Luumukin uppoaa vaihtelevalla menestyksellä, ei edes puuron seassa välttämättä. Kokeilenko levolaccia, mallasuutetta vai mitä? Mikä muilla on auttanut? Tätä on jatkunut ihan pienestä pitäen nyt ikää tulee joulukuussa 1 1/2vuotta. Neuvolassa kysyin, käskivät vaan hedelmiä ja marjoja antaa sekä gefilusta muutaman kerran viikossa, eikä auta...
 
äiskäx3
Kokeilepa "rusinakarkkia"! Eli siis tavallisia rusinoita. Olen vaan markkinoinut niitä karkkeina pienemmille kun isommat saa oikeita karkkeja..
Ja sitten vinkkejä miten noita kasviksia sais menemään paremmin:
1. Olen sekoittanut kastikkeisiin soseutettuja kasviksia ja juureksia, esim. keittojuures- tms. pussin, taikka sitten itse tehtyä kasvissosetta. Ja tietysti vauvojen valmiit purkitkin käy tähän tarkoitukseen hyvin. Sitten vaan vähän kasviksia lautaselle että oppivat syömään sellaisenaankin...
2. Meillä ainakin suuren suosion on saavuttanut juuresdippi vaikka vanhin ja nuorin ei mitenkään muuten kovin kasvisystäviä olekaan! Eli purkki kermaviiliä ja kaupan valmista sipsidippimaustetta sekaan ja kasviksia ja juureksia (esim. kurkkua, porkkanaa, lanttua, kukkakaalia...) suikaleina tai paloina niin varmasti uppoaa hyvin! =)
 
tantsu80
apteekista saa semmosta mallasuutetta,jota oon käyttäny kovaan vatsaan. Sitä voi sekoittaa vaikka maitoon ja sitten esim. sämpylätaikinaan laitettuna antaa sämpylöihin hyvää makua.

meillä kun oli esikoisella kasvislakko, ensin kokeilin soseuttaa kasvikset muun ruoan sekaan, vähän aikaa toimi,mutta loppu tuli. sitten aloin vaan laittaa ruoan lautaselle niiin,että lapsi erottaa kaiken lautasella olevan ja nyt syö taas kaikkea.
 
Miskan äiskä
Meillä poika popsii mielellään talk-muruja, joissa on paljon kuituja. Rusinakarkkeja en suosittelisi, koska niissä on yhtä paljon sokeria kuin tavallisissa karkeissa. banaani on myös yleensä se joka kovettaa, joten banaani pois ruokavaliosta.
 
Meillä oli samaa vaivaa tytöllä pienenmpänä, nyt ikää kohta 2,5 v. Meillä ummetusta oli jo alle 6 kk ikäisenä ja siihen ei tehonneet luumut tai mallasuutteet vaan duphalac (sama kuin levolac). Jotta päästiin alkuun, annoin aamulla ennen aamupuuroa vähän yliannoksella duphalacia, niin johan lähti tulemaan. Meillä neiti oli todella tuskainen. Seuraavina päivinä vähensin annoksia koko ajan. Aina kun tyttö meni uudestaan ummelle, annoin samalla kaavalla. Nää ohjeet antoi työpaikan lastenlääkäri.

Meillä on vieläkin sama tilanne, että tyttö syö huonosti kasviksia ja hedelmiä. Välillä aina tarjoan, syö sit jos syö. Duphalacia annan nykyään tosi vähän ja erittäin harvoin, jotain 1,5 ml aina silloin, jos edellisestä kakkaamisesta on mennyt aikaa. Jos ummettaa, tyttö itkee pitkin yötä ja piereskelee kovasti.

Duphalac on ollut meillä ihan korvaamaton, koska sen vaikutus on nopea, toisin kun yleensä luumuilla yms. ei saada yleensä nopeaa vastetta. Kuidut ym. on sitten enempi ummetuksen ennaltaehkäisyä sen jälkeen, kun kakka on ensin saatu tulemaan. Duphalac/levolac, kuten muutkin ummetuslääkkeet, ei imeydy verenkiertoon, vaan ne vaikuttaa siellä missä pitääkin, eli suolistossa. Niitä ei kuitenkaan kannata käyttää säännöllisesti pitkiä aikoja ilman lääkärin siunausta. Jos ummetus vaan jatkuu, kannattaa melkein sit jo miettiä, voisko kyseessä olla joku allergia, koska nekin vetää joillakin ummelle, ei aina ripulille, niinkun yleinen käsitys on.

Banaani on muuten sellanen hedelmä, joka ummettaa, joten kannattaa se jättää pois, tai ainakin antaa sitä vähemmän.
 
Hei!
Tämä on mun ´lempiaiheitani´tarkoittaen että mein tyttöä 1,7v on koko eliniän vaivannut TODELLA kova vatsa jonka takia ollaan yritetty kaikkemme!Ollaan jouduttu hyppäämään lääkäreiltä toisille...viimeksi viikko sitten käytiin yksityisellä ja seuraavaksi on vuorossa lastenlääkäri joka on erikoistunut näihin tapauksiin...Meillä on varmaan mittakaavassa paljon vaikeempi tämä kova vatsa kun teillä,siksi en ala luettelemaan yksityiskohtaisesti mitä kullakin lääkärireissulla on annettu lääkkeeksi jne vaan sanon näitä yleisempiä millä vatsan kuuluisi toimia.Meillä nämä myös käytössä vaan eivät tehoa..
Eli vältä banaania,mustikkaa,valkoista leipää,liiallista maidon,juuston ja jäätelön antamista..Hapanmaitotuotteita voi antaa ja meille on suositeltu että jugurtit esim olis gefilusta.Myöskin lasillinen gefilus mehua päivässä jossa on lisättyä kuitua.
PALJON kuituja...suurinpiirtein kaikki ruuat mitä annat,tarvisi olla runsaskuituisia..makaroonit,riisit,leivät jne...Paljon marjoja ja kasviksia,joka välissä!
Vettä myös paljon..
Mallasuute ja levolac on aivan turvallisia,meillä niitä on annettu jo puoltoista vuotta lähes joka päivä muiden lääkkeitten ohella..yksistään ne ei meillä tehoa mutta normaalisti kyllä kuuluisi.
tässä nyt vähän vinkkiä..Toivottavasti on edes vähän apua ja kysy ihmeessä lisää jos haluat tietää jotain.Tiedän että on todella kamalaa kun lapsella on kova kakka..meillä vauvana kakattiin kahden viikon välein ja nyt kasvaessa kerran viikossa ja sekin on suuren työn takana.(ähistetään tunnin ja pari kikkaretta tulee)
Toivotaan että teillä helpottaa :wave:
 
äiskäx3
\
Alkuperäinen kirjoittaja 18.11.2006 klo 15:35 Miskan äiskä kirjoitti:
Meillä poika popsii mielellään talk-muruja, joissa on paljon kuituja. Rusinakarkkeja en suosittelisi, koska niissä on yhtä paljon sokeria kuin tavallisissa karkeissa. banaani on myös yleensä se joka kovettaa, joten banaani pois ruokavaliosta.
Korjataan tätä hiukan. Rusinat ovat kuivattuja viinirypäleitä joissa ainoastaan hedelmäsokeria, ei siis lisättyä sokeria. Eikä muitakaan lisäaineita. Tavallisiin karkkeihin ei siis voi verrata.
 
Anteeksi, kun tulee vähän aiheen ohi, mutta kommentoisin tuohon hedelmäsokeri vs. tavallinen sokeri juttuun, että vaikka hedelmäsokeri onkin terveelliseempää ja parempaa hampaille, saa siitä silti tosi helposti liikaa energiaa. Vertaapa esim. appelsiinituoremehun ja tavallisen cokiksen kalorimääriä per 100 g:
cokis: 42
tuoremehu: 40!!!

Esim. diabeetikot eivät voi juoda tuoremehua yhtään sen enempää kuin tavallista limppariakaan. Sama tilanne on niissä rusinoissa, eli energiamäärät nousee nopeasti suureksi, jos niitä napostellaan koko ajan!

Ja itse asiasta: meillä käytetään ummetukseen mallasuutetta, minkä monet jo mainitsikin aiemmin. Tosin ei ole paljonkaan sitä ollut, mitä nyt joskus harvemmin vaivaa.
 
Kiitoksia kaikille vinkeistä! Annoin levolacia kahtena päivänä ja sitten alkoi maha toimiin, tosin oli vieläkin aika tuskan takana. Neuvolasta käskivät antaa vielä tämän viikon. Täytyy tässä pikku hiljaa alkaa lisäilemään kasviksia ym ruokaan e´nemmän jos vaikka se poika söisi.
 
Kiitoksia kaikille vinkeistä! Annoin levolacia kahtena päivänä ja sitten alkoi maha toimiin, tosin oli vieläkin aika tuskan takana. Neuvolasta käskivät antaa vielä tämän viikon. Täytyy tässä pikku hiljaa alkaa lisäilemään kasviksia ym ruokaan e´nemmän jos vaikka se poika söisi.
 

Yhteistyössä