Mikä miehessäsi ärsyttää?

Noin yleisesti ottaen, mitkä asiat ovat sellaisia jotka miehessäsi ärsyttävät?

Minulla ainakin:

1. On kuuntelevinaan muttei kuule mitä oikeasti sanon, kun sitten joku jo läpikäyty asia tulee esille väittää ettei ole keskusteltu siitä.
2. Pihtaa
3. Ei auta kotitöissä tarpeeksi vaan ottaa liikaa omaa aikaa itselleen ja olettaa että teen kaiken kotona lapsen kanssa
4. Esittää ihan eri roolia omille vanhemmilleen mitä kaikille muille elämässään
5. Yrittää päteä suuremmilla tuloillaan
6. On joissain asioissa hemmetin jääräpäinen

tämä on sarjassamme tällainen päivä
 
1. On kuuntelevinaan, mutta oikeasti ei kuuntele.

2. Ei auta kotitöissä vaan ajattelee, ettei hänen tarvitse tehdä asioita, koska minä teen, jos hän ei jaksa vaivautua.

3. On perheemme rahakiho, koska minä en tienaa juurikaan koska olen kotihoidontuella kotona.

4. Väittää, että meillä on yhteiset rahat, mutta huomaamattaan puhuu aina omista ja minun rahoista.

5. Minun täytyy aina kinua kuin pikku lapsi jotain mitä haluaisin ostaa, koska pitäähän kaikesta minun haluamastani keskustella. Hänen ei tarvitse keskustella minun kanssani, jos haluaa jotain, vaan ostaa vain.

6. On lapsellisen huomionkipeä. (esim. Jos pidän lapsiamme hyvänä ja meillä on keskenään hauskaa, niin hän tunkee heti väliin lässyttämään, että isiäkin voi pitää hyvänä. |O
 
ainiin melkein unohdin.. aina siltä löytyy jokin pieni vaiva josta valittaa milloin kurkku kutisee, selässä on noidannuoli, ranne on kipeä, maha sekaisin, kakka löysää, polvinivel reistailee.. ja nää tietysti on sellaisia jotka estää lapsenhoidon ja kotitöiden tekemisen mutta kuitenkaan ei kannata niiden takia mennä lääkäriin kun ehdotan... :LOL: :kieh:
 
Alkuperäinen kirjoittaja kultakala:
ainiin melkein unohdin.. aina siltä löytyy jokin pieni vaiva josta valittaa milloin kurkku kutisee, selässä on noidannuoli, ranne on kipeä, maha sekaisin, kakka löysää, polvinivel reistailee.. ja nää tietysti on sellaisia jotka estää lapsenhoidon ja kotitöiden tekemisen mutta kuitenkaan ei kannata niiden takia mennä lääkäriin kun ehdotan... :LOL: :kieh:
Joo peesi! :headwall:

Tällä hetkellä niin paha selkäkipu, ettei pääse omin avuin sohvalta ja sängystä ylös. Töissä käyminen ei kuitenkaan ole ongelma. ;)
 
se että telvisio on useimmiten tärkeämpi kuin minä... eli sitä tv:tä jaksetaan kuunnella mutta mua ei.... mut ei sen kummempia... ehkä vähän liian tunteellinen.. mut ei se niin paha:) rakas se kuitnekin on :heart:
 
- nopeasti turhaantuminen, jos ei osaa
- jättää vaatteet viikkaamatta ja minne sattuu
- ei pyyhi keittiön pöytää murusista syönnin jälkeen
- suutuspäissään sanoo todella loukkaavia asioita, ja sitten jälkikäteen kuittaa ne suuttumuksella
- maleksii porukoillaan, vaikka piti käydä vain hakea esim. joku työkalu
 
täällä päin ärsyttää kun ukko EI IKINÄ tee mitään kotitöitä. kaikkeen muuhun aikaa riittää, ainakin päiväunien ottoon. :kieh: minä teen kaikki kotihommat työpäivän päätteeksi. ukko kun tulee kotiin, syö, menee nukkumaan ja sitten kun vaivautuu heräämään, niin makaa ja katselee telkkaria...!!! että olen varsinainen taloudenhoitaja. sitten illalla kun mä nukahdan ennen häntä niin siitä vasta riemu alkaa; miksi sä aina nukut, kun lapset nukahtaa... V#¤#U!!! elämä on ihanaa! :headwall:
 
Se ärsyttää kun on muka tupakanpolton lopettanut nikkispurkan avulla.Silti polttaa töissä ja illat puree purkkaa.
Vaatteet ja ukko haisee NIIN pahalle,ja sitten tietty KUORSAA aina silloin joka asennossa öisin,kun on päivät polttanut.VKL kotona ollessaan ei polta ja silloin kuorsaus vaimenee...
Inhoan sitä hengityksen hajuakin,joka tupakoijalla on,vaikka polttamisesta olisi tuntiakausia.TÄmän takia meillä pussaillaan toooosi harvoin,siis Niiiiiin harvoin.yök
 
Se, ettei ukolla ole minkäänlaista itsekuria.

Ei pidä lupauksiaan ja jos minä olen luvannut vaikkapa la siivota koko talon ja siivoan vain puolet, niin sota on valmis.

Puhuu päälle.

Töissä pitkiä päiviä, vapaa-aikaa kaipaa kovasti ja sitten niistä riidellään. Mä oon pikkumainen, jos on sovittu menevämme johonkin ja meno peruuntuu ukon työn takia, hyvin usein. Mä en sais puhua niistä ollenkaan, mun pitäs ymmärtää :snotty:

Jos kotitöistä tulee puhe, niin aina muistaa laskea ne vähäiset työnsä.

Parempi kun keskittyy miettiin jotain muuta, ettei ala ketuttaan :D .
 
Voi minulla mun ukossa ärsyttää nää:

1.ehdottomasti se pihtaaminen!!!!!!!

2.mun seura kiinnostaa kun pallit on täynnä ( joka on harvoin kun pihtaaminen on sen lempi hommaa!!! )

3.tuo kanssa aina jaksaa kehua kuinka hän tuo rahaa taloon joten saa tehdä mitä haluaa..!!

4.Jos suunnitellaan vauvaa ja tuo haluisi viel kovemmin lapsia niin miksi sitten ei voi tajuta että kun sanon että on ovulaatio päivä niin se tarkoittaa sitä et joutuisi raottaan vähän housujaan edes sellainen puolen minuutin ihmekki auttaisi...!! Tänäänkin ois ovis ja sanoin tolle niin tämä vaan et anna olla vaikka sata ovista..Kun halon pelaaminen oli pahasti kesken....

4.Monesti sanon että pojallemme pitäisi ostaa vaatteita...Eihän se sitä kuuntele ja sit keksii muka ite pojallehan pitää käydä vaatteita että miksi et ole sanonut ettei sillä ole sopivia!!!!!

Ainainen päteminen ärsyttää!!!!!!

 
Jostain tulleet menohalut, jatkuva tarve päästä kaikenmaailman kissanristäisiin. Mikäs se itsellä on viimeisillään kotona ollessaan.

Lisäksi taipumus unohtaa korjata jälkensä samantien (itse tosin olen aika neuroottinen siisteydestä).

Tietynlainen uusavuttomuus esim. pyykkien laittamisessa kuivumaan ("ei nää mahdu tähän mitenkään", hyvin minä saan ne mahtumaan).

Liiallinen hempeily toisinaan (kerrankin näin päin).

+ Toisinaan raivostuttava tapa ajatella, että minä en tienaa mitään koska olen äitiyslomalla. Tosiaan, työtuloihin perustuva äitiyspäiväraha nyt ei ole ihan minimaalinen...
 
1. Sama kun useimmilla muillakin, kun puhun menee se heti toisesta korvasta ulos ja sitten väittää, ettei ole siitä koskaan puhuttukaan.

2. Jättää kahvikuppeja pitkin taloa.

3. Piereskelee jopa ruokapöydässä tai ollessamme saunassa, törkeää minusta.

4. Pyydän jotain tekemään, sanoo, teen sen kohta. Eli käytännössä unohtaa asian saman tien ja homma jää tekemättä!

5. juu, ja tämä uusavuttomuus koskee myös minun miestäni juuri pyykkienkin osalta, ei saa muka mahtumaa niitä tai astioita kaappiin tms.. Hän ei osaa järjestää tilaa tavaroille vaan mieluummin vaan sulloo ne sinne jotenkin. Eikä löydä vaatekaapistaan jotain tiettyä paitaa, missä se on. minä menen ja otan vain sen siitä. Ei ehkä ole päällimmäisenä niinpä ei mies huomaa.

6. Luovuttaa heti jos jokin ei onnistu. Tai tekee hommat huonosti, kun ei homma kauheasti kiinnosta. Esim. imuroidessa jättää imuroimatta mattojen alta ei siirtele pöytiä tai kenkiä eteisessä. Ruokailun jälkeen pyydän siivoamaan keittiön, laittaa suurimman osan astioista koneeseen. Mutta ei kaikkia ja jättää pöydät pyyhkimättä!

Ainakin nämä nyt tulivat mieleen...
 
-Kysyy AINa ja UUDESTAAN et miten mikäkin kotihomma tehdään, vaikka oon sen sata kertaa ne neuvonu
-Tulee kysymään et mitä vois tehdä, vaikka näkee sen itsekkin ilman sanomista
- Ei kysy, tarviinko rahaa lasten vaatteisiin tms
- Ei mene hammaslääkäriin
- Ei aja partaansa päivittäin
- Ei tuo koskaan kukkia

Hyvä mies ja isä se kyllä on, mut vikansa kullakin. Itse olen tietenkin TÄYDELLINEN... :D
 

Yhteistyössä