Mikä minua vaivaa? Hometta..? Joku kamala Sairaus..?

Moikka!
Olen kirjotellut tuolla jännitysniska ketjussa ja ahdistuneisuuden fyysiset oireet.. Siis on kamala olo kun ei tiedä mikä vaivaa.. Kertokaa joku etten ole ainoa.
Oireet siis: Niskat on jumissa, se on ollut tiedossa aina. Kieli puutuilee vähän väliä oikealta puolelta ja välillä puutumisen tunnetta kurkussa asti sillä puolen.. Välillä siellä kurkussa tuntuu kun olisi joku pala. Mutta nyt ollut pidempää sellanen olo että kurkussa limaa ja joutuu koko ajan rykimään, nyt sitten ruoan syöminenkin vaikeutunut koska kesken ruokailun alkaa tuntumaan ettei enää voi syödä kun tuntuu liman tunnetta kurkussa. :((( Ja että tukehdun ruokaan jos jatkan syöntiä.. Nenä myöskin tukossa ollut jo pidempään, saattaa olla jonkin ajan päivästä auki mutta joka päivä on isomman osan päivästä tukossa.. Kädetkin puutuilee ja aina välillä huuli ja poskikin.. Tää on niin outoa. ja pelottavaa samalla. Pelkään kamalasti että on joku kamala sairaus esim. Als. :( Mutta ei vissiin voi olla sitä kun oireetkin välillä helpottaa ja tulee takaisin taas..?! Myöskin olen alkanut epäilemään että kotonamme voisi olla hometta :/ Onko jollain tietoa homeallergista. Itsellä siis noita oireita ja sitten ruvennut miettimään kaikenlaista. Myöskin aamuisin kun herään niin toinen silmä jotenkin kiinnempänä kuin toinen, tai alaluomi turvonnut ja sen huomaa joka aamu.. Poikamme joka on 4-vuotias, hänellä ollut aina sen ajan kun puhunut niin ääni todella käheä (neuvolassa ja päiväkodissa kiinnitetty huomiota siihen) syytä ei tiedetä. Muutimme tähän asuntoon pojan ollessa 9-kuukautinen joten käheydestä ei ole vielä olllut tietoa silloin ennemmin kun ei ole vielä tuolloin puhunu.. Voiko siis home aiheuttaa minulle näitä oireita ja pojan käheyden selittää? Pojalla myöskin tässä asunnossa asumisen aikana aika ajoin tulee atooppisia ihottumalänttejä. Itse olen töissä myös talossa joka on purku-uhan alla koko ajan kun on läpimätä.. Kamala olo ja ahdistaa kun ei tiedä mikä vaivaa.. :/ Kertokaa joku jotainn että saisin mielenrauhan. Huomenna tarkoitus soittaa kiinteistöön että tulevat mittailemaan kämppää..
 
Hei carlavaan!

Minulta löytyy kaikkea tuota ja paljon muutakin. Nyt en ehdi pitkästi kirjoittamaan, mutta laitan nyt edes jotain.

Minun oireeni alkoivat vuosi sitten vauvan oltua kuukauden vanha. Raajojeni kärkiosat alkoivat tikkuilla, voimat katosivat raajoista, nieleminen vaikeutui jne. Olin sairaalassa kahteen otteeseen neurologialla tutkimuksissa ja mitään ei löytynyt. Silmän takaa särki ja näin huonosti. Lisäksi suuni vapisi, samoin kädet.

En osannut pelätä hermojuuritulehdusta, jota minulta etsittiin, mutta ms-tautia tietty panikoin. Sitten tutustuin tautiin nimeltä ALS. Tuolloin mopo lähti täysin käsistä. Jopa ms-tauti alkoi tuntua lottovoitolta.

Pakokauhu vei minut mennessään. Sekosin ihan totaalisesti. Vielä kun kieli vapisi, oli mielestäni muuttunut toisen näköiseksi ja kieltä puudutteli kuten myös nielua, olin täysin varma diagnoosista.

Voin kertoa, että lähemmäs kymppitonni on hassattu lääkäreihin, tutkimuksiin, hierojiin, osteopaatteihin, kiropraktikoihin, vyöhyketerapeutteihin jne. ja mikään ei auta. Lopulta menin psykiatrille, mutta eipä siitäkään ollut hyötyä. Pakokauhuni meni niin pitkälle, että hakeuduin vapaaehtoiseen hoitoon. Ja sillä tiellä ollaan.

Jatkan myöhemmin, mutta yritä kulta pieni jaksaa. Tiedän, miltä sinusta tuntuu.

T. Emäntä
 
Niin ja se piti vielä sanoa, että vieläkään ei tiedetä, mikä minulla on. Lähetin jopa Saksaan verikokeeni, ja tuon testin mukaan minulla olisi borrelioosi. Suomen testien mukaan ei ole. No vedin kumminkin 3 viikkoa antibiootteja eikä niistä ollut apua.

T. Emäntä
 
Voi kamalaa... :/ mulla tällä hetkellä kieli ei ole nii puutunut ollut mutta omituinen kylläkin.. välillä tuntuu kuin koko kielen pinta olisi palanut. Ja muutenkin outo. Nenä on melkein koko ajan tukossa. Mutta tuo kurkku on pahin tällä hetkellä! Tuntuu kuin lima menisi väärään kurkkuun ja se on todella kamalaa. Hain apteekista somac kuurin mutta ei vielä ainakaan mitään vaikutusta.. :/ oma terveyskeskus lääkäri laittoi mulle noin kuukausi sitten lähettteen neurologille kun oli sitä puutumista ja ahdisti niiiin paljon se.. no perjantaina sain tietää että en saa neurologille aikaa, sain vaik konsultaation paperitse jossa sanotaan että als pelko on turha ja pitäisi unohtaa koska als ei kuulemma oireile puutumisilla. No silti olisin halunnut neurologille päästä! Maanantaina menen työterveyteen kurkun takia. Ja keskiviikoksi olen varannut ajan osteopaatille. Alan vahvasti myöskin epäillä että jos vaan itse kuvittelen kaiken ja ahdistuneisuudellani aiheutan lisää oireita :'( mitään lääkkeitä en syö siis. Ja kosteusmittaajat kävivät meillä keskiviikkona ja kuulema kaikki kuivaa.. eli se siitäkin. Olisi ihanaa vaan tietää syy kaikelle.. miten sinulla perheesi suhtautuu tähän? Mulla kaikki kypsiä tätä jatkuvaa valitustani ja oireitani.. toivotaan vaan että nää molempien oireet olisivat jotain muuta kuin kamalan vakavaa..!! Jaksuja sinnekkin!
-Carlavaan
 
Moi!

Vanhempani kyllä kuuntelevat, mutta kommentit ovat tasoa "Ei kannata stressata. Sulla on mikä on". Näin voi sanoa kuolemaa pelkäämätön ihminen, jolla on 70 vuotta elämää takana ja lapset maailmalla. Sisareni jaksaa välillä kuunnella, välillä hän raivoaa ja välillä satuttaa sanomalla, että psyykkaan itselleni ALS:n kun pelkään sitä niin paljon. Todella lohduttavaa...Mies ei juuri kommentoi. Hän ei tuskastu minuun, vaan on lähinnä välinpitämätön. Suurin tuki tulee muutamalta ystävältä, keskustelufoorumeilta ja psykologilta.

Älä kanna kahta taakkaa. Riittää, että pelkäät hullun lailla. Ei ole oikein, että joudut murehtimaan vielä siitä, miten läheisesi reagoi. Ja oikeasti todellista lähimmäisenrakkautta on se, että perheesi jaksaa aidosti tukea sinua, vaikka pelkosi olisikin heidän mielestä epärealistinen. Et sinä tahallasi pelkää. Et sinä ehdoin tahdoin halua kärsimystä elämääsi. Ethän sinäkään varmaan suutu lapsellesi, jos hän pelkää vaikka pimeää. Pelko ei poistu muutoin kuin puhumalla, lohdutuksella ja menemällä pelkoa kohti. Ottamalla faktoista selvää, voit rauhoittua. Vertaiskokijana voin auttaa sinua, jos tahdot.

En tiedä ikääsi, mutta tiedät varmaan, että alle 40-vuotiailla ALS on todella harvinainen. Jos vuodessa ko. Tautiin sairastuu Suomessa n. 150 henkilöä, on näistä yli 50% miehiä. On siis äärettömän epätodennäköistä, että olisit yksi niistä 75 naisesta, joilla tuo tauti on. Jotta voisit saada asiassa varmuuden, sinun pitäisi päästä laajaan enmg-tutkimukseen. Harmi, että et päässyt sairaalaan, sillä siellä ko. tutkimus olisi voitu tehdä lähes ilmaiseksi. Mutta pääsee tuohon kokeeseen yksityisesti, jolloin se maksaa n. 300 euroa. Lähetteen voi kirjoittaa vaikka TK-lääkäri. Ja totuus on se, että lähetekään ei ole pakollinen, mutta silloin et saa kelakorvausta. Suomessa toimii esim. Neurolaboratorio, jossa tehdään mainittua koetta. Ja esim. Terveystalossa ja Mehiläisessä on myös testausvalmius eikä jonot ole pitkät. Itse olen ollut enmg:ssä monta kertaa.

Sen sijaan olen vakuuttunut, että sinulla on refluksi. Lue asiasta rekluksifoorumilta, josta löytyy useita kokemuksia juurikin kuvaamistasi oireista. Närästyksen ei tarvitse olla sitä perinteistä vatsansisältö-suussa juttua. Ns. hiljainen eli kurkku eli laryngofaryngeaalinen refluksi polttaa kieltä, aiheuttaa tunnottomuutta nielussa, liman runsautta ja nenän limakalvon turvotusta. Nenän vuotamien kuuluu kuvaan. On hyvä, että syöt happosalpaajaa, mutta voi olla, että Somac ei tehoa sinuun. Minulle ei puolestaan sopinut Nexium. Ja muista, että happosalpaajaa täytyy syödä n. 8 viikkoa ennen kuin tehot on irti. Myös ruokavalio vaikuttaa.

Itse vetelen Somacin aina aamulla tyhjään mahaan. Lisäksi käytän samarinia, probiootti plus maitohappokapseleita ja apteekista reseptittä saatavaa Gavisconia, joka tekee vaahdon mahalaukkuun, jolloin hapon pääsy ylös estyy.

Tiesit varmaan, että vagushermo kulkee aivoista kurkun kautta sydämeen, mahalaukkuun ja joihinkin sisäelimiin. Jos niskat on jumissa, mainitun hermon toiminta häiriintyy. Tällöin jo tuo asia voi aiheuttaa palan tunteen kurkussa ja närästyksen lisääntymisen. Närästys puolestaan lisää tuntohäiriöitä ja nenän ongelmia. Itselläni on korvalääkäri todennut nenän limakalvojen turvonneen juuri refluksin takia.

Sitten kun panikoit, alkaa vagushermo tykittää kurkkua, sydäntä ja mahalaukkua. Närästys lisääntyy, limaisuus lisääntyy, syömisvaikeudet lisääntyvät ja lopulta sydämen syke kasvaa. Saatat hengittää huomaamattasi liikaa, jolloin veresi emäksisyys muuttuu. Kun näin käy, koet pistelyä etenkin käsissä ja kasvoillasi. Lue kroonisesta hyperventilaatiosta ja hyperventilaatiosyndroomasta. Niin ja tietty pelkkä niskajumi voi aiheuttaa käsien puutumista.

Olen ihan varma, että vaivasi selittyy näin viattomilla syillä! Ole huoleti. Elämä kantaa sinua!
 
Hei taas!
Ihanaa kun joku rauhoittelee noin! Mutta kuka sinua rauhoittelee? Olet selvästi ottanut paljon selvää asioita kun tiedät niistä paljon! :) Kyllä mullakin on pari ystävää ketkä kuunteee mutta nekin on sitä mieltä että kehittelen itselleni kaiken mahdollisen kun koko ajan tutkin itseäni ja luulen että pahin sairaus on.
Olen lukenut refluksista kyllä jonkin verran. Ja varmasti nieleminen minun kohdalla vaikeutuu kun mietin sitä nielemistä joka kerta kun nielaisen.. Ja tosiaan olen 25-vuotias, sillähän kaikki sanookin että tuskin mikään ALS on mutta silti se pelottaa.
Niskat on todella jumissa joten osa voi johtua siitä ja tosiaan olen nyt keskiviikkona menossa sinne osteopaatille jos hän vaikka tekisi jotain taikoja ja vaivat katoaisi. :)
Tänään olen menossa työterveyslääkärille puhumaan tästä kurkkuvaivasta, saa nähdä mitä siellä keksitään..
Syötkö itse mitään lääkkeitä ahdistukseen tai muuhun? Silloin kun kävin lääkärissä kielen puutumisen takia, sillon lääkäri ehdotti jotain paniikkohäiriölääkettä, mutta silloin sovimme että odotamme neurologin aikaa ensin.. Mitä tosiaan ei tullut.. Mutta en tiedä pitisikö vaan kokeilla jotain lääkettä, olen itse ollut vastaan mitään tuollaisia lääkkeitä koska pelkään että pää menee ihan sekaisin niistä :S
 
Minulla on yksi ystävä, joka rauhoittelee minua. Toinen kaverikin kuuntelee, mutta ei osaa oikein sanoa mitään.

Onko sinulla mahdollisuutta mennä yksityisesti neurologille? Kelakorvauksen jälkeen käynti maksaisi n. 80 euroa.

Olen ollut henkisesti niin tiukilla, että olen jopa harkinnut itsemurhaa. Kuulostaa varmaan skitsolta, että pelkään kuolemaa, jos se aiheutuisi hitaasti ja juuri jonkun ALS:n lopputuloksena. Nopeasti tapahtuvaa menehtymistä en kammoa. On vaan niin kiduttavaa ajatella, että joutuisin luopumaan lapsistani pala kerrallaan. Ja pakokauhu tulee siitä, kun oireet lisääntyy vähin erin. Ensin oli tikkuilua, sitten voimattomuutta ja vapinaa. Nyt on kipuja, muistivaikeuksia, pissan karkaamista ja nielemisen vaikeutta.

Aluksi sinnittelin ilman lääkkeitä, mutta lopulta olin niin ahdistunut, että menin psykiatrille ja aloin syödä mielialalääkettä. Syön Venlafaxinia, joka hiukan auttaa psyykeeseen ja samalla se häivyttää kipuja ja tikkuilua.

Voin kertoa, että pakokauhu meni niin pitkälle, että hakeuduin lopulta psykiatriseen sairaalaan avopuolelle. Tuo juttu oli minulle kovan kynnyksen takana. En vaan enää jaksanut.

Miten oireesi alkoivat? Missä päin Suomea asut?
 
Kamalalta kuulostaa :( Ja lääkäreissä ei siis ole löytynyt mitään syytä?? Omituista :/ Kamalaa jos edes mietit itsemurhaa! Kuitenkin kun ei ole mitään tietoa vielä että mikä vaivaa. Pitää vaan jaksaa eteenpäin että joku selvyys tulisi!
Mulla oireet alkoi puutuiluna, mutta ollut jo pidemmän aikaa tai oikeastaan monta vuotta toi puutuminen millon missäkin.. 2011 kun poika oli ihan vauva, puutui mulla koko toinen puoli, tai oli puutuneen tuntuinen mutta pystyin kuitenkin toimimaan. Silloin on neurologilla tutkittu ja pää kuvattu.. mitään ei löytynyt. sen jälkeen on puutunut milloin mikäkin paikka ja aina syy on niskat. Kielestä olen käynyt lääkärillä jo 2012 ja silloin oli puutumista ja kihelmöintiä.. Mutta tänä kesänä taas pahentui tuo kielen puutuminen ja kaikki kieli oireet ja nyt toi kurkkukin.. Mutta jos loogisesti ajattelisin niin ei tämä voisi olla ALS koska se pahenee niin nopeaa tahtia.. Ja siihen ei pitäisi liittyä puutuilua eikä kipuja yleensä. En usko että sinullakaan se on. Vuodessa olisi mennyt jo niin paljon pahempaan suuntaan! Mutta varmasti joku vaiva sinullakin on, olisi vaan ihanaa jos saisi jonkun tiedon että mistä kaikki johtuu. Tänään kävin lääkärissä ja otettiin taas verikokeet sen lisäksi nieluviljely ja kahden viikon päästä helikobakteeri näyte ja joku nenäviljely... En sitten tiedä... Asun Helsingissä. Epätietoisuus on kamalinta mitä voi olla ja netissä kaikkien vaivojen kanssa etsiskely että mitä mahdollisesti itsellä olisi..
 
No moi!

On tämä kamalaa, siinä olet oikeassa. Jalkojen peroneus-hermoissa on jotain häikkää chep-tutkimuksen mukaan. Se on sellainen kylmä-kuuma-testaus. Tänään otettiin rivi pino uusia verikokeita, joista varmaan tulee jo huomenna tuloksia.

On totta, että tiedän aiheesta paljon. Olen joutunut selvittämään asioita ja pitämään puoliani. Tiesitkö, että Hesassa on Forumin Mehiläisessä Hannu Laaksovirta-niminen neurologi, joka on Suomen ALS-spesialisti? Hänelle saa hyvin aikoja.
 
Hei Carlavaan!

En jaksanut lukea millaisia vastauksia olet jo saanut, mutta minun mielestäni sinun pitäisi olla yhteydessä kunnollisiin asiantuntijoihin: yksityislääkäriin ja Asumisterveysliittoon.

Terveyskeskukseen älä mene. Tuhlaat vain aikaasi ja terveyskeskuksen vuosimaksun. Koita jos mahdollista saada rahaa sen verran kasaan, että varaisit ajan yksityislääkärille. Varaa pari, kolmesataa jos sinusta pitää ottaa jotain testejäkin. Saisitko lainaan vaikka äidiltäsi jos itselläsi ei ole? Pääset yksityiselle huomattavasti nopeammin ja ne hemmot tietävät mistä puhuvat.

Minun maallikkonäkökulmasta (ja itsekin homeallergisena) sinun ja poikasi oireet voisivat olla homeen aiheuttamia ihan hyvin. Oletko kokeillut, että jos olette monta tuntia ulkona, onko oireita silloin? Tai onko yösi parempi? Jos olette vaikka 5 päivää pois kotoa jossain reissussa ja tulet kotiin, haiskahtaako kotona joltain? Tupakalta? Makealta? Kellarilta? Sinähän oleskelet paljon homemökeissä jos työpaikallasi ja kotonasi on hometta molemmissa. En ihmettelis jos oireita olis.

Kannattaa katsella Asumisterveysliiton sivuja
http://asumisterveysliitto.fi/pages/yhteys/yhteystiedot.php
Itse olen ollut joskus yhteydessä rakennusterveysasiantuntijaan, Hannele Rämöön. Hän oli todella asiantunteva ammattilainen, joka pystyi neuvomaan mitä minkäkin homeen kanssa tuli tehdä, miten käsitellään irtaimisto jne. Itsekin selvinnyt hometalosta.

Jos sattuu niin, että teillä on hometta niin paperitavara kannattaa hävittää mahdollisimman minimiin. Paperi on huokoinen materiaali, johon homesienet ja -pöpöt + haju hyvin tarttuu.
 
Yhteistyössä