Mikä on sinun henk.koht. ylä- ja alaikärajasi lasten saamiselle?

"vieras"
Itse olin jo päättänyt aikoja sitten, että teen lapseni ennen 30v ikääni tai sitten en tee ollenkaan. Esikoiseni sain 23v mikä ei ihan ollut vielä tarkoitus, mutta menihän se siinä. Että sinänsä "alintaikää" en osaa sanoa.. Ensi vuonna tulee 30v mittariin ja kyllä omalla kohdalla lapset tosiaan on tehty, joten sinänsä ajatukseni on aina pitänyt paikkansa. Sterilisaatioaika on jo odottamassa.
Mutta se miten muut lapsensa tekevät on minulle aivan sama.
 
19-vuotiaana olisin ollut valmis, yläikäraja on ollut olemassa ja siirtynyt pikkuhiljaa, nyttemmin olen tajunnut ettei se ole numeroista vaan kokonaisuudesta kiinni joten aika tulee näyttämään.
 
Henkilökohtaiset rajani ovat/olivat 17-25v. Esikoisen syntyessä olin 19 ja kuopuksen 24, ja nyt 27-vuotiaana on vahvasti semmoinen tunne että lapset on nyt tehtynä ja etten tässä iässä enää jaksaisi vauvan kanssa niin hyvin kuin nuorempana =)
 
En ole asettanut mitään rajoja. Nuorempana olin varma, etten halua vauvoja enää yli 30 vuotiaana, mutta kummasti on nekin ajatukset muuttuneet matkan varrella. Olen ollut lapsien syntyessä 16, 20, 29 ja 31 ja jos vielä nelikymppisenä tuntuu siltä, että vauva olis tervetullut ja mies on samaa mieltä, niin saa tulla :)
 
E
Mulle alaikäraja oli 30v. Ennen sitä en vaan ollut valmis. Esikoinen syntyi, kun olin 31v. Yläikärajasta en osaa sanoa, kun en vielä tiedä, miltä tuntuu olla 40v tai 50v. Kai sen sitten itse tietää, kun ei enää halua äidiksi. Sitten on ikäraja tullut vastaan.
 
"joku"
20-vuotiaana ei parisuhde tai lapsenteko kiinnostanut tippaakaan ja vasta sitten kolmenkympin kieppeillä nappasivat molemmat. Yläikärajaa vauvan saannille en aseta, vaan se on sitten, kun en voi saada enää lasta luonnollisin keinoin ja jotenkin on tuo kroppa antanut jo viitteitä siihen suuntaan...neljäänkymppiinkin on tosin vielä matkaa.
 

Yhteistyössä