Mikä teidän mielestä on äitiydessä OIKEASTI tärkeää?

Monesti miettii, että monilla tuntuu olevan ehdottomia käsityksiä mitä ei milloinkin saisi tehdä. Tutit, turvaistuimet, hoitoon vieminen, kaikenlaisia ehkä toisarvoisia asioita.

Mikä on sellainen asia, mikä on teidän mielestä kaikkein tärkeintä, oikeasti tärkeää lasten kanssa?

 

Läsnäolo.

 

Aika, oma järki ja rakkaus

 

Läsnäolo.

peesi ja myöskin lapsen asemaan asettuminen

 

Tietenkin rakkaus. Se on se pohja jonka päälle rakentuu se kaikki muu. Pyrkimys tehdä lasten elämästä mahdollisimman hyvää ja turvallista. =)

 

Aika,todellinen läsnäolo,rajat ja rakkaus. Ei tuossa järjestyksessä =)

 

se että on läsnä ja rakastaa lapsiaan :heart:

 

kuunteleminen, lapsen maailmaan eläytyminen

 

kuunteleminen, lapsen maailmaan eläytyminen

 

Läsnäolo.

peesi

 

Että rakastaa lapsiaan, rohkaisee heitä, ja että lapsilla on ruokaa, puhtaat vaatteet ja jonkinlaiset rutiinit ja rajat. Eli sellainen normaali perusarki joka luo lapselle turvallisen ja hyvän elinympäristön. Se et syöttääkö pullosta, käykö viihteellä joskus, nukuttaako vieressä vai perhepedissä, millaiset vaipat on ja onko minkä merkkinen haalari ovat harvinaisen tyhjänpäiväisiä juttuja jos perusasiat on kunnossa, ne on niitä erilaisia tapoja joilla ei mitata hyvää äitiyttä!

 

Mitä se sitten on se läsnäolo ja rakkaus?

Sillä vain mietin kun itse olen lasteni kanssa lähes koko ajan ja tietenkin rakastan heitä, varmasti kaikki äidit rakastavat, mutta sekö riittää?

 

Läsnäolo.

Veit sanat suustani. Ja se että on aikaa pysähtyä kuuntelemaan oikeasti mitä pienellä on mielessä.

 

Lapsen turvallisen ja rakastavan ympäristön rakentaminen niin, että aikuisena ei ole mitään lapsuuden traumoja joita puida.

Lapsen varhaisvuosien kokemukset rakentavat minuutta pitkälle loppuelämään. Onneksi särkynyttäkin voi korjata aikuisiällä jos jotain menisi pieleen.

Sen sijaan yksittäiset yöt poissa kotoa tai äidin hetkittäinen burn out tai väsymys eivät merkitse mitään kun kysymys on isosta kokonaisuudesta sanoi besserwisserit mitä tahansa tälläkin palstalla

 

Ekaks mieleen tulee mullekkin se läsnäolo, musta se on myös äitiyden vaikein puoli vaikka ois fyysisesti paikalla niin ei välttämättä jaksa kuitenkaan olla oikeasti läsnä ja kuunnella mitä lapsella on asiana.

 

Mitä se sitten on se läsnäolo ja rakkaus?

Sillä vain mietin kun itse olen lasteni kanssa lähes koko ajan ja tietenkin rakastan heitä, varmasti kaikki äidit rakastavat, mutta sekö riittää?

Paikallaolo ei ole sama asia kuin läsnäolo, siinä se ero.

 

Että rakastaa lapsiaan, rohkaisee heitä, ja että lapsilla on ruokaa, puhtaat vaatteet ja jonkinlaiset rutiinit ja rajat. Eli sellainen normaali perusarki joka luo lapselle turvallisen ja hyvän elinympäristön. Se et syöttääkö pullosta, käykö viihteellä joskus, nukuttaako vieressä vai perhepedissä, millaiset vaipat on ja onko minkä merkkinen haalari ovat harvinaisen tyhjänpäiväisiä juttuja jos perusasiat on kunnossa, ne on niitä erilaisia tapoja joilla ei mitata hyvää äitiyttä!

Tällä tavoin minäkin ajattelen.
Ja silloin kun lapsella on pääsääntöisesti asiat hyvin, voi kaikilla olla joskus huonompiakin hetkiä, joskus vaippa liian kauan päällä, joskus syödään epäterveellisemmin.. Joskus joku jopa huutaa..

 

Mitä se sitten on se läsnäolo ja rakkaus?

Sillä vain mietin kun itse olen lasteni kanssa lähes koko ajan ja tietenkin rakastan heitä, varmasti kaikki äidit rakastavat, mutta sekö riittää?

Ei läsnäolo tarkoita sitä, että on lasten kanssa samassa talossa, pihalla tms. Voi hengailla kotona, istua koneella, tehdä omia juttuja jne., mutta ei se ole lapsen kanssa olemista. Läsnäolo on sitä, että kuunnellaan lasta, istutaan alas ja ollaan oikeasti läsnä.

Rakkaus on rajoja, huolenpitoa, ruokaa, vaatteita, sitä arkipäivää enemmän. Jokainen varmasti rakastaa lapsiaan, mutta ei silti välttämättä ole läsnä lapsien elämässä. Mikä on surullista

 

Lapsen turvallisen ja rakastavan ympäristön rakentaminen niin, että aikuisena ei ole mitään lapsuuden traumoja joita puida.

Lapsen varhaisvuosien kokemukset rakentavat minuutta pitkälle loppuelämään. Onneksi särkynyttäkin voi korjata aikuisiällä jos jotain menisi pieleen.

Sen sijaan yksittäiset yöt poissa kotoa tai äidin hetkittäinen burn out tai väsymys eivät merkitse mitään kun kysymys on isosta kokonaisuudesta sanoi besserwisserit mitä tahansa tälläkin palstalla

Ja sit kuitenkin muistaa se, että jokaisella on oma risti kannettavanaan, eli vaikka on minkälaisessa kodissa kasvanut, tod näk.kuitenkin aina jotain "traumoja" pitää jossain elämänvaiheessa puida...

 

-lasten rakastaminen (tässä se läsnäolo on tärkeää)
-lasten ruokkiminen (erittäin tärkeää)
-lasten puhtaanapito (-"-)
-lasten vaatettaminen (-"-)
-lasten virikkeiden maksaminen (harrasteet yms)
-lasten tukeminen (koulu, opinnot, sosiaalinen elämä)
rakkaus tulee osoittaa tekojen kautta.

 

Mitä se sitten on se läsnäolo ja rakkaus?

Sillä vain mietin kun itse olen lasteni kanssa lähes koko ajan ja tietenkin rakastan heitä, varmasti kaikki äidit rakastavat, mutta sekö riittää?

Paikallaolo ei ole sama asia kuin läsnäolo, siinä se ero.

No ei olekaan siksi kysyinkin.. Ja miten paljon sitä läsnäoloa annostellaan ja missä muodossa se pitäisi antaa..

 

Tärkein asia on mielestäni on, että lapsi voi luottaa äitiinsä.

 

Lapsi tuntee itsensä rakastetuksi.
Lapsella on turvallinen olo, missä ikinä onkin.
Lapsi saa toteuttaa itseään, tehdä itseään kiinnostavia asioita (esim. askartelut, ulkoilu tms.).
Lapsella on myös selkeät rajat tekemisilleen (turvallisuus).

 

Lapsen turvallisen ja rakastavan ympäristön rakentaminen niin, että aikuisena ei ole mitään lapsuuden traumoja joita puida.

Lapsen varhaisvuosien kokemukset rakentavat minuutta pitkälle loppuelämään. Onneksi särkynyttäkin voi korjata aikuisiällä jos jotain menisi pieleen.

Sen sijaan yksittäiset yöt poissa kotoa tai äidin hetkittäinen burn out tai väsymys eivät merkitse mitään kun kysymys on isosta kokonaisuudesta sanoi besserwisserit mitä tahansa tälläkin palstalla

Ja sit kuitenkin muistaa se, että jokaisella on oma risti kannettavanaan, eli vaikka on minkälaisessa kodissa kasvanut, tod näk.kuitenkin aina jotain "traumoja" pitää jossain elämänvaiheessa puida...

Kyllä traumoja tulee pitkin elämää, esim. vastoinkäymisten muodossa. Mutta se mitä minun tehtäväni äitinä on, on auttaa rakentamaan lapsen itseluottamus sille mallille että se kykenee käsittelemään niitä traumoja sitten aikuisena.

Se vaatii vanhemmilta paljon: oman elämän hallintaa ja ymmärrystä lapsen psyyken kehittymisestä nyt ainakin.

 

Lapsen arvostaminen omana itsenään.