Mikäs mobile vauvalle sängyn päälle roikkumaan?

vpi
Eli olis tarkotuksena hankkia vauvalle mobile ennen tämän syntymää ja
nyt kyselisin täällä, että mikä mobile olisi hyvä?,
sen saman mobilen olisi tarkoitus olla siinä koko pinnasänky iän ajan...

Kiitos!
 
?!?
Etkö sä osaa mistään vauvan hankinnasta päätää itse, vaan pitää oikein palstalta?

Tai etkö ota mistään itse selvää? Mene lastentarvike liikkeeseen ja kysy sieltä!

Pliis.
 
minä
minä oon vähän tuollaisia mobileita vastaan. sängyssä nukutaan eikä opeteta heti vastasyntyneestä leikkimään siellä. ei siellä mitään viihdykettä tarvi, korkeintaan unilelu ja tutti jos sellasta tarvii.
 
minä
Meillä oli vauvalla mobile noin 3 vuotta sitten.
ja edellinen omistaja sanoi, ettei poika siihen nukahtanut. Piti vain hereillä.
Niin meilläkin kävi, tuijotti vain, muttei nukahtanut.

Sitten sai ristiäislahjaksi sellaisen mehiläisen, jonka voi vetää ja siitä tulee unilaulua.

Mukava uniriepu, on ihan kiva.

Uutta on nähtävästi sellainen lelu, jonka voi kiinnittää vauvan turvavöihin.

Vaunut, mukava olla jotain leluja roikkumassa.
 
=)
Hei vpi!
Me laitoimme vauvalle mobilen hoitopöydän yläpuolelle, koska ajattelin että sänky rauhoitetaan ihan nukkumista varten.
Mikä tahansa varmaan käy, meillä sellainen "hymynaamajuttu", olisikohan ikeasta.

Ja tosiaan paljon onnea ja tsemppiä synnytykseen ja alkutaipaleelle vauvan kanssa! :)
 
"rrrrrr"
Jos ostaa soivan mobilen niin kannattaa tarkistaa kuinka kovaa ääntä se pitää. Ostin sellaisen vedettävän soivan, mutta siinä oli niin kova ääni, ettei nukahtamiseen kyllä auttanut yhtään, eikä olis ollut kiva edes hoitopöydän päällä. Kyllähän se katseltavana mobilena oli hyvä.
 
"heh"
Niin ja vakavasti siitä mobilesta. Meillä on jokaisella kolmella lapsellamme ollut mobile pinnasängyssä. Tosin olemme pitäneet sitä pinnasängyn päätypuolella emmekä pään yläpuolella, koska meillä on aina ollut verhokatos.
Olen ehdottomasti mobilen kannalla ja myös sillä kannalla että sängyssä saa ja pitää olla joitain virikkeitä. Pieni vauva tykkää katsella värikkäitä juttuja, sitten hypistellä sormillaan. Tällaisiinkin lapsi helposti nukahtaa, kun on jotain kivaa katsottavaa. Ei se todellakaan välttämättä vaikuta siihen että vain piristäisi!

Ei meillä mobilea olekaan käytetty nukuttamiseen. Mutta esim. vauvan ekoina kuukausina kun haluaa laittaa vauvan turvalliseen paikkaan esim. vessakäynnin ajaksi, niin mikäs sen ihanampaa kuin oma sänky jossa kunnella mobilea, katsoa sitä. Meillä ollut erittäin kätevä.

Suosittelen värikästä mobilea. Meillä on kaksi. Toinen oli joku muumimobile, mutta se oli niin väritön. Esikoiselle ostettu värikäs mobile, jossa on nooan arkki ja eläimiä ja kiva soittoääni, on ollut meillä se paras ja suosittu. On ihana ollut nähdä kuinka vauva seuraa niitä eläimiä kun ne pyörivät ohi ja sitten yrittää tarttua. Se on ihan kehittävääkin vauvalle :)
 
"heh"
Tämä on ollut meidän kestosuosikki, siinä on kiva sävelmäkin eikä liian kovakaan mielestäni. Kolmella lapsella kiertänyt enkä pois vaihtais :)



PLAYGRO musical mobile noah's ark
 
hieno
[QUOTE="heh";24647987]Tämä on ollut meidän kestosuosikki, siinä on kiva sävelmäkin eikä liian kovakaan mielestäni. Kolmella lapsella kiertänyt enkä pois vaihtais :)



PLAYGRO musical mobile noah's ark[/QUOTE]

Mistä noita saa?
 
hieno
[QUOTE="heh";24648046]Omamme on ostettu jo 2003 vuonna, epäilin että noit ei enää myytäiskään mutta näköjään myydäänkin.
Ainakin tuolta bongasin:

Etusivu | Pikku Piia Oy

Meidän mobilessa on kyllä tuossa varressa sellainen pujotettava limenvärinen kiva suojus, tossa kuvassa sitä ei ole. Tekee paremman näköisen mut onkohan ne sitten luopunut siitä :([/QUOTE]

Kiitos sulle. Mä olen etsinyt kivan näköistä mobilea, tuo näyttää sellaiselta. :)
 
"heh"
Toivon niin että möisivät vielä niitä missä on se suojus, tuo versio näyttää niin paljaalta. Mutta kiva tuo muuten on. Ja sit siitä voi ottaa sen Noan arkin poiskin välistä, kun lapsi kasvaa ja ylettyy repimään mobilea. Siltikin kiva koriste. Tai sitten voi kiristää noita elukoita korkeammalle. Suosittelen, se on kyllä kiva mobile :) Kantsii melkein katsoa ja kysyä lastentarvikeliikkeistäkin, möisivätkö siellä.

Meillä tällainen tuo vanha mobile. Se on todella värikäs! Tuo kaupan kuva ei anna oikeutta kun on niin haalea.

 
hieno
[QUOTE="heh";24648157]Toivon niin että möisivät vielä niitä missä on se suojus, tuo versio näyttää niin paljaalta. Mutta kiva tuo muuten on. Ja sit siitä voi ottaa sen Noan arkin poiskin välistä, kun lapsi kasvaa ja ylettyy repimään mobilea. Siltikin kiva koriste. Tai sitten voi kiristää noita elukoita korkeammalle. Suosittelen, se on kyllä kiva mobile :) Kantsii melkein katsoa ja kysyä lastentarvikeliikkeistäkin, möisivätkö siellä.

Meillä tällainen tuo vanha mobile. Se on todella värikäs! Tuo kaupan kuva ei anna oikeutta kun on niin haalea.

[/QUOTE]

Pistin jo tilauksen. :D Täällä päin on aika huono lasten tarvike tarjonta, en ole nähnyt missään tuollaista tai mitään kivaa mobilea, tylsiä vain. Värikästä pitää olla. :) Toivottavasti vaan vauvakin tykkää samasta kuin äiti... :D
 
"heh"
Pistin jo tilauksen. :D Täällä päin on aika huono lasten tarvike tarjonta, en ole nähnyt missään tuollaista tai mitään kivaa mobilea, tylsiä vain. Värikästä pitää olla. :) Toivottavasti vaan vauvakin tykkää samasta kuin äiti... :D
Kiva että tykästyit :) Mä ihastuin tuohon ensisilmäyksellä silloin aikanaan. Ja kun oli kiva se soittoäänikin. En tiedä sitten ovatko vaihtaneet sitä.
Oletko siis ap vai joku muu mobilen metsästäjä? :)
 
hieno
[QUOTE="heh";24648202]Kiva että tykästyit :) Mä ihastuin tuohon ensisilmäyksellä silloin aikanaan. Ja kun oli kiva se soittoäänikin. En tiedä sitten ovatko vaihtaneet sitä.
Oletko siis ap vai joku muu mobilen metsästäjä? :)[/QUOTE]

En ole ap vaan toinen mobilen metsästäjä. :D Ja tuore vauvan äiti. :)
 
hieno
[QUOTE="heh";24648241]Kiva että sain olla avuksi :) Ja onnea tuoreelle äidille! Ihan varmasti vauvakin tykästyy tai sitten meidän vauvat on olleet poikkeustapauksia :D[/QUOTE]

Kiitos. :)
 

Yhteistyössä