miksei voi antaa olla

Lisään vielä äskeiseen tekstiin, että tämä on todella inhottavaa, koska exä saa haukkua minua ja analysoida minun ja mieheni tekemisiä miehen sukulaisten kanssa ihan niin paljon kuin sielu sietää, mutta minä en pääse ikinä puolustautumaan.

Kyllä minäkin olisin mielelläni tutustunut mieheni sukulaisiin, mutta koen, ettei se voi mitenkään onnistua, koska kaikki yritykset ovat kilpistyneet siihen, että puheeni on juoruttu exälle, ja sitten niitä ruodittu ja levitelty ympäriinsä. Eikä ole tarvinnut juuri juuta ja jaata sanoa, kun kaikki on käännetty päälaelleen, minua vastaan.

Eli en pidä tätä ihan normaalina yhteydenpitona enää.

Itsekin olen ollut ennenkin naimisissa, mutta yhteydet ex-miehen sukuun ovat erittäin löyhät. Ei ole ollut erityistä mielenkiintoa vaalia niitä. Vain kummitädin kanssa on joskus harvoin lapsen asioista soiteltu ja joulukortteja lähetelty. Osaahan lapsi itsekin olla yhteyksissä!

laija61
Täällä yksi paljonparjattu naisihminen,joka on pitänyt exmiehen sukulaisiin yhteyttä.Lapseni kummeja ovat miehen veli vaimoineen ja olen kummina kahden veljen lapsille.Pidän yhteyttä näihin perheisiin.Ja jos lapset menevät synttäreille näihin sukulaisiin,menen minä mukana,koska ilman minua eivät sinne pääsisi.Aika hurjaa,jos lapsiltani olisi mennyt puolet sukulaisuussuhteista eron myötä,koska isä pitää lapsiin aika vähän yhteyttä,eikä varmaankaan huolehtisi näistä kyläilyreissuista.Menen sinne kylään ystävänä ja serkkulasten äitinä.Ei todellakaan keskustella ex-miehen asoista,vaan meidän kumpienkin kuulumisista.Enkä halua mitään valtataistelua ex-miehen omistusoikeudesta,se osuus on historiaa.Haluan hoitaa omaa kummiuttani,mutta kun noita juttuja lueskeli,niin tulipahan vaan sellainen olo,että aika törkeätä on yhteydenpitäminen ex-miehen sukulaisiin.Olin aina hyvin kiitollinen,kun lapsilla on säilyneet sukulaisuussuhteet,mutta pitäisikin tuntea syyllisyyttä.
 
peuhu
\
Alkuperäinen kirjoittaja 31.03.2007 klo 11:25 laija61 kirjoitti:

Mun mielestä jos mies ei ole halukas viemään lapsia sukulaisiin niin siinä tapauksessa ei ole mitään pahaa et itse pitää miehen sukulaisiin yhteyttä. Mut jos mies itse HALUAISI hoitaa nämä suhteet niin sit olisi paikallan hienotuteisuus ettei ainakaan juhlapyhinä samana päivänä änkeäisi. Mikäs siinä jos muuloin haluaisi kyläillä niin siitä vaan, ketä sen pitäisi häiritä.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 31.03.2007 klo 11:25 laija61 kirjoitti:
Täällä yksi paljonparjattu naisihminen,joka on pitänyt exmiehen sukulaisiin yhteyttä.Lapseni kummeja ovat miehen veli vaimoineen ja olen kummina kahden veljen lapsille.Pidän yhteyttä näihin perheisiin.Ja jos lapset menevät synttäreille näihin sukulaisiin,menen minä mukana,koska ilman minua eivät sinne pääsisi.Aika hurjaa,jos lapsiltani olisi mennyt puolet sukulaisuussuhteista eron myötä,koska isä pitää lapsiin aika vähän yhteyttä,eikä varmaankaan huolehtisi näistä kyläilyreissuista.Menen sinne kylään ystävänä ja serkkulasten äitinä.Ei todellakaan keskustella ex-miehen asoista,vaan meidän kumpienkin kuulumisista.Enkä halua mitään valtataistelua ex-miehen omistusoikeudesta,se osuus on historiaa.Haluan hoitaa omaa kummiuttani,mutta kun noita juttuja lueskeli,niin tulipahan vaan sellainen olo,että aika törkeätä on yhteydenpitäminen ex-miehen sukulaisiin.Olin aina hyvin kiitollinen,kun lapsilla on säilyneet sukulaisuussuhteet,mutta pitäisikin tuntea syyllisyyttä.
niimpä sinä pidät asiallista yhteyttä... täällä moni valittaa ja kärsii tästä asiattomasta touhusta....
 
mun exä pitää yhteyttä mun sukulaisiin koska ovat tunteneet 20v ja ystävystyneet siinä ajassa. en näe siinä mitään ongelmaa, eikä ole mun asia puuttuakaan asiaan. mikäs minä olen sanelemaan mitä aikuiset ihmiset tekee. itse en ole yhteydessä exän sukulaisten kanssa koska he eivät hyväksyneet että halusin erota exästäni. eikä sekään vaikuta mun elämään millään lailla.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.03.2007 klo 22:13 bnakg kirjoitti:
Kai sitä voi pitää yhteyttä, mutta kenties rajansa kaikella. Mun mielestä tässä edelliset ei ihan tavallisesta yhteydenpidosta hermoilleet lainkaan, vaan nimen omaan vallan käytöstä ja entisen elämän ylläpitämisestä. Ihan kannattaa varmaan miettiä, että miksi pitää yhteyttä. Ystävyydestä ja omasta henkilökohtaisesta suhteestaan näihin ihmisiin - ok ja hyvä homma silloin. Miehen asioiden setvimiseksi - ei käy. Senkin voi tehdä niin monella tavalla...
Tuntuu aika oudolta, jos joku olisi kiinnostunut ja roikkuisi sukulaisissa viisikin vuotta vain miehen asioita udellakseen, HALOO. Olisiko uudella rouvalla huono itsetunto, jos edellinen rouva on pidetty ja hyvissä väleissä, jopa uuden siippansa kanssa?
 
Meillä käydään sulassa sovussa sukujuhlissa, niin exät kuin nyxät. Jopa pitävät aidosti toisistaan ja kykenevät kehumaan toistensa lapsia! Vaikkei ylimpiä ystäviä olekaan. Ja kas kummaa, samoihin ongelmiin törmänneet miehen suhteen, ei se eron syy aina vaan ole kamalassa ex-naisessa.
 
Niinpä
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.03.2007 klo 20:06 Vähän käytöstapoja kirjoitti:
Yleensä kannattaisi miettiä näitä asioita ennen kuin ottaa eron B) . Jos haluaa olla niin kuin ennenkin, niin ei kannata ottaa eroa ;) . Minä en ainakaan ilahdu kovin paljon, jos entiset heilat roikkuvat kiinni esim. minun vanhemmissani.
Juuri näin!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja 01.04.2007 klo 14:54 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.03.2007 klo 22:13 bnakg kirjoitti:
Kai sitä voi pitää yhteyttä, mutta kenties rajansa kaikella. Mun mielestä tässä edelliset ei ihan tavallisesta yhteydenpidosta hermoilleet lainkaan, vaan nimen omaan vallan käytöstä ja entisen elämän ylläpitämisestä. Ihan kannattaa varmaan miettiä, että miksi pitää yhteyttä. Ystävyydestä ja omasta henkilökohtaisesta suhteestaan näihin ihmisiin - ok ja hyvä homma silloin. Miehen asioiden setvimiseksi - ei käy. Senkin voi tehdä niin monella tavalla...
Tuntuu aika oudolta, jos joku olisi kiinnostunut ja roikkuisi sukulaisissa viisikin vuotta vain miehen asioita udellakseen, HALOO. Olisiko uudella rouvalla huono itsetunto, jos edellinen rouva on pidetty ja hyvissä väleissä, jopa uuden siippansa kanssa?
Niin, sinä et ole ilmeisesti joutunut tekemisiin tällaisen exän kanssa, koska epäilet, ettei sellaista tapahdu. Usko pois, kyllä niitä on. Varmasti hyvin pieni vähemmistö, onneksi. Ei minunkaan mieheni exä päässyt irti jätetyksi tulemisesta edes siinä vaiheessa, kun hänellä itsellään oli jo uusi mies. Monen vuoden jälkeen minunkin puhelimeeni ilmaantui rakkausviestejä miehelleni, muka vahingossa lähetetty minulle jne. Miehen sukulaiset eivät ole hirveästi halunneet exän kanssa olla eron jälkeen tekemisissä (koska ovat tajunneet kaikenlaista), mutta sepä ei esimerkiksi estänyt tätä naikkosta tuppaamasta kesälomalla miehen tädin maatilalle, jossa myös miehen äiti oli lomailemassa. Niin juuri, lupaa kysymättä, tiedustelematta olemmeko me kenties menossa sinne samaan aikaan... Ei voi kuin ihmetellä.
 
Meillä vasta vajaa vuosi avoliittoa takana,miehelläni ex-vaimo ja lapsi jotka asuvat kauempana. Ex ilmoitti minulle juuri että ei halua olla kanssani missään tekemisissä, yrittää blokata minut kokonaan pois ihan kuin lapsi tapaisi ainoastaan isäänsä. Ilmeisesti ei tajua että lapselle olisi todellakin hyvästä jos olisimme väleissä.
Huomaa kyllä lapsesta että kotona äiti puhuu minusta pahaa kun lapsi ei tiedä miten minun kanssa olisi. Tullaan tosi hyvin toimeen mutta välillä lapsen suusta sellaisia juttuja joita ei tosiaan sen ikäinen osaa sanoa.
Sanat siis laitettu suuhun!
Eikö exälle ole tullut mieleen että ehkä minäkin mielummin olisin ottanut miehen ilman menneisyyttäja lasta - vaan kun rakastan miestäni, samassa paketissa nyt vaan sattui tulemaan hieman enemmänkin.
Ärsyttää suunnattomasti että ex on parhaatystävät mieheni siskon kanssa jota minä en ole edes tavannut koska ei halua nähdä minua. On jättänyt oman veljensäkin (siis mieheni)täysin ilman tukea kaikesta, exän kanssa vaan pitävät yhteyttä.
Olispa ihanaa kun exä poistuisi kartalta!
 
Yhteistyössä