Miksi aina jatkan vaan samaa linjaa? -ystävyydestä-

Ei ole eka kerta kun käy näin, jään itse aktiiviseksi yhteydenottajaksi, luulen että ystävyys on molemminpuolista. Sitten havahdun, että jos en itse ota tähän henkilöön yhteyttä, ei kuulukaan mitään.

Minun on vaikea olla ottamatta yhteyttä, haluan ihmisiä ja kavereita ympärilleni. Enkä mielestäni mitenkään yliusein ole soittelemassa, ehkä kerran kuussa kyselen milloin nähtäisiin.

 

Kuulostaa niin tutulta. Itse olen kanssa aina se aktiivinen osapuoli joka lähettää sen ekan tekstarin ja joka kyselee että koska nähdään. Kuitenkaan painostamatta.

Jos en lähettele textareita, niin voi mennä viikojakin ennenkun toiselta tulee viesti.

 

En kattelis tuommoista "ystävää" kovin kauan, tahtoo vaan leikkiä teidän kanssanne omia pelejään.

 

Välillä on todella vaikea tietää, varsinkin jos on kaveri eikä vielä ystävä, että eikö henkilöä kiinnosta vai eikö vaan tule otettua yhteyttä. Ja tämä ystävä taas, tai ainakin itse pidän häntä jo viiden vuoden jälkeen ystävänä, en ota hänestä selvää, koska aina kun nähdään, on mielestäni ollut mukavaa meillä molemmilla. Viesteihin vastaa monen päivän viiveellä, joskus "unohtaa" vastata. En todella haluaisi ahdistella ketään, enkä väkisin tyrkyttää seuraani.

 

Itse olen juuri sellainen ystävä, joka ei koskaan ota yhteyttä. En vaan saa aikaiseksi tai pelkään häiritseväni. Jos mulle ei soiteltaisi, en varmaan koskaan näkisi ketään.

Eli jatka vain, ap. Kyllä ystäväsi ilmaisee sen selvästi, jos hän ei syystä tai toisesta halua viettää aikaa kanssasi. Todennäköisempää kuitenkin on, että kun kerrot hänelle, että olisi kiva jos hänkin joskus soittaisi sinulle ja ehdottaisi tapaamista, niin myös käy.

 

Ystävyys- ja parisuhteissa jää aika helposti roolit päälle. Alussa aina jompi kumpi on aktiivisempi osapuoli ja molemmat ikään kuin tottuvat tilanteeseen. Joskus aktiivinen osapuoli tajuaa tän, ja "loukkaantuu" lopettaen yhteydenpidon. Toinen osapuoli tällöin saattaa tuntea tehneensä jotakin väärin, eikä tohdi välttämättä heti ottaa yhteyttä. Ehkä kannattaisi näistä tunteista puhua avoimesti ystävien kanssa..? Et hei, ootkos huomannut, että se oon vaan mä joka ehdottelee tapaamisia. Oliskos sun vuoro välillä...?

 

Hyviä näkökulmia. On tämä ystävä kertonut, että hän ei saa aikaiseksi ottaa yhteyttä. Jonkinasteista masennusta hänellä on myös. Lähinnä harmittaa, että kun sitten otan yhteyttä vastaaminen kestää ja joskus jää kokonaan. Tulee väkisin olo ettei minun yhteydenotto kiinnosta :/

 

Minulla voi parhaidenkin ystävien kanssa mennä välillä pari kolme viikkoa ilman että kumpikaan ottaa yhteyttä. Lukioaikaan yhteydenpito oli päivittäistä, mutta nyt vaan menee näin, eikä kukaan ole ottanut puheeksi että asia häiritsisi. Jos näin olisi, toivoisin asiasta mainittavan. Ota siis puheeksi jos siltä tuntuu.

 

Mä sit varmaan olen se kuvailemasi huono ystävä. Eikö sitä ystävyyttä voi hyväksyä harvemmillakin yhteydenotoilla? Eihän ystävä minnekään karkaa vaikka olisi vuosi väliä. Mua ahdistaa jos on pakko olla yhteyksissä tyyliin kerran viikossa. Mä en ehdi, en aina jaksa, voi tietty ola masentunutkin, tai sit en, meillä ei aina mene jutut yksiin ja on hyvä pitää taukoakin ja on muitakin ystäviä.
Jos asia pahasti häiritsee niin sano mutta ainakaan mä en siitä muuksi muuttuisi. Tai sitten etsit niitä aktiivisempia ystäviä.

 

Mä olen myös tosi huono soittelemaan tai pyytämään jonnekin. Olen ollut jo lapsena. Olenkin ikionnellinen ystävistäni, jotka ovat aktiivisempia.

 

Tottakai ystävyyttä on monenlaista, itselläni on myös ystäviä joiden kanssa ollaan yhteydessä vaikka kerran vuodessa. Mutta jos asuu lähekkäin, lapset samanikäisiä ja viihtyisivät yhdessä, on hassua mielestäni, jos ei koko kesänä nähtäisi tai edes kysyttäisi kuulumisia. Tällä hetkellä nähdään 3-4 kertaa vuodessa, ei siis mielestäni pitäisi liian tiivistä olla yhteydenpito. Kuulumisia kyselen useammin mutta ei todellakaan viikottain, ehkä kerran kuussa. Mutta voiko sekin sitten olla liikaa?

 

Täytyy ottaa ystävän kanssa tämä asia puheeksi, koska kyllä tämä mieltäni vaivaa. Ja jos hän ei jaksa nähdä useammin, voisi kysyä että tytöt edes voisivat leikkiä useammin yhdessä. Ovat jo sen verran isoja että pärjäävät leikkihetkiä ilman äidin seuraa.

 

Tottakai ystävyyttä on monenlaista, itselläni on myös ystäviä joiden kanssa ollaan yhteydessä vaikka kerran vuodessa. Mutta jos asuu lähekkäin, lapset samanikäisiä ja viihtyisivät yhdessä, on hassua mielestäni, jos ei koko kesänä nähtäisi tai edes kysyttäisi kuulumisia. Tällä hetkellä nähdään 3-4 kertaa vuodessa, ei siis mielestäni pitäisi liian tiivistä olla yhteydenpito. Kuulumisia kyselen useammin mutta ei todellakaan viikottain, ehkä kerran kuussa. Mutta voiko sekin sitten olla liikaa?

Sä pohdit tuota ja kaveri ilmeisesti ei. Teillä ei mene yksiin nuo käsitykset tapaamisen tärkeydestä. Ei se tarkoita sitä etteikö haluaisi olla sun ystävä. Voithan sä soittaa ja kysyä voiko tytöt tulla teille leikkiin. En usko että tuo tilanne patistamalla kohenee. Sun vaan pitää hyväksyä tuo tilanne tai sit ei.