Miksi aina murhattua/tapettua ihmistä aina kuvaillaan..

  • Viestiketjun aloittaja tessa
  • Ensimmäinen viesti
Koska muuten ei saataisi ihmisiä kiinnostumaan uhrista, ei saataisi sitä ihanan tarunhohtoista kruunua menetetylle ihmishengelle jota ihmiset sitten yhdessä surisivat. Lehdet ei myisi ja otsikkojankin olisi vaikea keksiä. Ja kuitenkin, varmaan jokainen henkensä menettänyt on edes jollekin ollut se hyvä ihminen, kaunis ja kiltti.. ei välttämättä suosittu mutta rakas. Tai näin ainakin toivoisin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Charlottis74:
tarviiko sitä ruveta haukkumaan? Kyse nytkin on varmaan tästä keravan tapauksesta!?
lueppas aloitukseni IHAN KOKONAAN
Sori en kyl lukenut kokonaan kun näitä samanlaisia aloituksia on tullut jo tohon tapaukseen johtuen.

Mutta siltikin. Mitä pahaa siinä on jos omaiset ja ystävät kehuvat kuollutta?
 
muua
no ainahan se on niin. Eikä pelkästään lehtien palstoillaa vaan harvoin sitä hautajaisissakaan muistellaan ikäviä asioita. Kai se on jotenki niin et anteeksiannetaan kuolleelle kaikki tämän huonot puolet.
 
Yksi syy voi olla se, että ainakin lehtien palstoille joutuneissa tapauksissa haastatellaan ihmisiä, jotka ovat tulleet tapahtumapaikalle. Tuskin sinne raahautuu sellainen, joka ei tapetusta tykännyt.

Toinen on varmaan hienotunteisuus omaisia kohtaan. Tuskin kukaan on veemäinen ja inha kaikille?
 
Alkuperäinen kirjoittaja sativa:
Koska muuten ei saataisi ihmisiä kiinnostumaan uhrista, ei saataisi sitä ihanan tarunhohtoista kruunua menetetylle ihmishengelle jota ihmiset sitten yhdessä surisivat. Lehdet ei myisi ja otsikkojankin olisi vaikea keksiä. Ja kuitenkin, varmaan jokainen henkensä menettänyt on edes jollekin ollut se hyvä ihminen, kaunis ja kiltti.. ei välttämättä suosittu mutta rakas. Tai näin ainakin toivoisin.
No näinhän se on...
Ja muuten, mitä nätimpi uhri, sitä suuremmat otsikot...
 
mie
De mortuis nihil nisi bene! Kuolleista tulee puhua vain hyvää! Ja kuinka sekapäinen urheilullinen 14v juuri ripiltä päässyt tyttö muka voisi ollakaan? elämä edessä ja kaikki hyvin.
 
mie
Miks pitäs alkaa herjaamaan ihmistä, joka ei enää voi itseään puolustaa? Kuollut on aina jonkun lapsi, jonkun läheinen, jonkun ystävä, jonkun rakas. On hyvän maun vastaista alkaa heitellä lokaa kuolleen ylle: "Kyllä oli niin paska ihminen ettei mitään rajaa, jäi mulle velkaakin ja pummi multa viimoset röökit, laiska paska, ei ollu koskaan ees töissä käyny ja lapsiaan hakkas".

vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Sagwa:
Yksi syy voi olla se, että ainakin lehtien palstoille joutuneissa tapauksissa haastatellaan ihmisiä, jotka ovat tulleet tapahtumapaikalle. Tuskin sinne raahautuu sellainen, joka ei tapetusta tykännyt.
Kyllähän noille tapahtumapaikoille raahautuu nykyisin kaikki, jotka toivovat pääsevänsä median haastattelemaksi. Muutenkin ihmiset, jotka eivät oikeasti uhrista piittaisi, menevät tekosuremaan ja nyyhkimään isoäänisesti, jotta itse saisivat huomiota. Ja nämä samat ihmiset eivät välttämättä kyyneltäkään tirauta jos oma mummi tai täti tai eno kuolee.

Onneksi on nettipalstat, joissa "asioista perillä olevat henkilöt" voivat kertoa millainen uhri TODELLA oli :|
Kuten esim. Eveliina Lappalaisen tapauksessa: kirjoiteltiin, että ei se mikään enkeli ollut, nokka pystyssä kulki ja oli koppava, yms. Tuli väkisinkin mieleen, että kadehtiiko ne surmatun tytön saamaa mediahuomiota, vaiko mitä :eek: |O
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ravistettava:

Tai ehkä se vaan oli semmoinen joillekin :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ravistettava:
Onneksi on nettipalstat, joissa "asioista perillä olevat henkilöt" voivat kertoa millainen uhri TODELLA oli :|
Kuten esim. Eveliina Lappalaisen tapauksessa: kirjoiteltiin, että ei se mikään enkeli ollut, nokka pystyssä kulki ja oli koppava, yms. Tuli väkisinkin mieleen, että kadehtiiko ne surmatun tytön saamaa mediahuomiota, vaiko mitä :eek: |O
Veit sanat suustani
 
Yhteistyössä