Miksi arkuutta ja ujoutta ei nykyisin hyväksytä?

Silloin kun itse olin lapsi oli vielä hyväksyttävää, että en puhunut vieraille, en uskaltanut mennä leikkeihin mukaan, jumitin erilaisiin "turvapaikkoihin", sopeutuminen vei aikaa jne. Oma arka lapseni ei pääse niin helpolla, kun hänestä pitäisi väkisin vääntää rohkea ja puhelias. :/

 

:hug: Saat olla iloinen, että lapsesi ei uskalla puhua vieraille ihmisille...nykymaailma on niin paha paikka. Oma lapseni kehitysvamma ja ylivilkkautta oli 3v kun meni kaupassa halaan kaupan tätiä, anto pusun poskelle ja sanoi...rakastan sua.

 

niimpä, aivan sama juttu meillä. joskus 30.v sitten oli normaali tyttö kun oli ujo ja arkakin. nyt esikoinen on aina ollut arka ja hiljainen, ja ongelmia on ollut tämän takia.päiväkodissa jo jotkut hoitajat yrittivät kovettaa tyttöä. koulussa opettajat pistivät nurkkaan jotta oppisi puhumaan lujempaa jopa numeroita on uhkailtu laskea....ei siinä auta kuin yrittää puolustaa hiljaisia ja kertoa tytölle että on ihana lapsi kaikesta huolimatta

 

Nauttiiko arka lapsi siitä muiden seurasta vetäytymisestä ja ujoudestaan? Itse en ainakaan nauttinut, muistan kuinka jo pienenä olisin toivonut olevani rohkeampi niin kuin muut ja uskaltautuvani mukaan leikkeihin. Kärsin yksinäisyydestä mutten uskaltanut tehdä muutakaan. Seurailin kauempaa toisten leikkiä ja omassa mielikuvituksessani elin ne uudelleen niin että pääsin mukaan.

Äiti hyväksyi arkuuteni ja vetäytymiseni ja kiitos kotihoidon sain olla kotona kouluikään asti. Seurakunnan kerhot, pyhäkoulut ja esikoulunkin lopetin kesken kun en halunnut tai uskaltanut mennä muiden mukaan, inhosin olla ainoana silmätikkuna yksin ja äiti ymmärsi. Koulussa sitten 7-vuotiaana jouduin eka kertaa sen tosipaikan eteen että mun oli pakko soputua ryhmään ja tätä leikkiä ei voi jättää kesken. Kamala tilanne.

Ei kaikista tarvi tulla rohkaieta tai puheliaita mutta olisi suotavaa että sen verran lapset pääsisivät ujoudesta ja arkuudesta eroon ettei se estä heidän sosiaalisia suhteitaan. Niissä suhteissa yksi sitten voi olla hiljaisempi tai erakompi, mutta ei niin että jää yksin sen takia että pelkää muiden seuraa.

 

:hug: Saat olla iloinen, että lapsesi ei uskalla puhua vieraille ihmisille...nykymaailma on niin paha paikka. Oma lapseni kehitysvamma ja ylivilkkautta oli 3v kun meni kaupassa halaan kaupan tätiä, anto pusun poskelle ja sanoi...rakastan sua.

Voi ei, mitäs täti sanoi?

 

No mä en tiedä hyväksyttiinkö mun jumitusta ym. tapoja joita juuri luettelit. Mua yritettiin kannustaa ja syyllistää välillä. Itse olin varautunut, että lapseni olisi samanlainen koska isäkin oli arka pienenä.
Kuitenkin vielä ainakin tyttömme on melko reipas. Jos alkaa ujous taistelen itse sen puolesta, että tyttö saa olla sitä mitä on. Itsetunnolle parempaa.

 

En minäkään toki arkuudesta nauttinut tai nauti, mutta en myöskään siitä että väkisin on oltava muuta kuin oikeasti on. Itse kuitenkin iän myötä olen tullut rohkeammaksi enkä ole koskaan jäänyt syrjään vaikka ryhmässä en esillä olekaan. Just tuota puolustamista itsekin olen joutunut tekemään, siis huomauttamaan että lapsessa on paljon hyvääkin eikä pelkkä arkuus.

 

:hug: Saat olla iloinen, että lapsesi ei uskalla puhua vieraille ihmisille...nykymaailma on niin paha paikka. Oma lapseni kehitysvamma ja ylivilkkautta oli 3v kun meni kaupassa halaan kaupan tätiä, anto pusun poskelle ja sanoi...rakastan sua.

Voi ei, mitäs täti sanoi?

Muuttui punaiseksi kuin tomaatti, mutta nauroi...oli onneksi meiän lähikaupan täti, joka näki meitä melkein joka päivä.

 

Jokaisella ajalla on omat vaatimuksensa ja sen mukaiset piilo-opetussuunnitelmat, ja juuri nyt eletään työelämässä vahvaa tiimityön, yhteistyön, yhteisöllisyyden kaipaamisen ja yleisen ulospäinsuuntautuneisuuden aikaa.

Ja aina välillä vaan joku ei ole oikein omaan aikaansa ja aikakauteensa syntynyt.

 

En minäkään toki arkuudesta nauttinut tai nauti, mutta en myöskään siitä että väkisin on oltava muuta kuin oikeasti on. Itse kuitenkin iän myötä olen tullut rohkeammaksi enkä ole koskaan jäänyt syrjään vaikka ryhmässä en esillä olekaan. Just tuota puolustamista itsekin olen joutunut tekemään, siis huomauttamaan että lapsessa on paljon hyvääkin eikä pelkkä arkuus.

En tarkoittanutkaan sitä että lapsesta pitäisi tehdä jotain mitä hän ei ole, vaan niin että hän oppisi sen arkuutensa varjon alta olemaan sellainen mitä hän todellisuudessa on. Harva arka lapsikaan sisimmässään on se huoneen nurkassa yksin kyyhöttävä hahmo, vaan mielummin leikkisi leikkejä mistä pitää. Enemmän tai vähemmän muiden lasten kanssa.

Nykyisin mun mielestä osataan puuttua tähän paremmin ja päiväkodeissa sekä kouluissa lapset huomioidaan ja heitä kannustetaan arkuudestaan eroon pehmeästi ja huomaamattomasti. ei niin kuin ennen kun arka lapsi usein jätettiin tyystin yksin ja huomiotta, kunnes yhtäkkiä hänet repäistiin luokan eteen laulukokeeseen. Opettajat vielä suoraan huomauttelivat arkuudesta ja tekivät tuollaisia karkeita hyökkäyksiä arkaa lasta kohtaan, jolloin tämä joutui vielä muun luokan naurun kohteeksi.

Siksi musta tuntuu paremmalta että lasta päiväkodista asti kevyesti houkutellaan mukaan leikkeihin ja juttelemaan pienemmissä ryhmissä, kehutaan ja palkitaan.

 

niimpä, aivan sama juttu meillä. joskus 30.v sitten oli normaali tyttö kun oli ujo ja arkakin. nyt esikoinen on aina ollut arka ja hiljainen, ja ongelmia on ollut tämän takia.päiväkodissa jo jotkut hoitajat yrittivät kovettaa tyttöä. koulussa opettajat pistivät nurkkaan jotta oppisi puhumaan lujempaa jopa numeroita on uhkailtu laskea....ei siinä auta kuin yrittää puolustaa hiljaisia ja kertoa tytölle että on ihana lapsi kaikesta huolimatta

niin tämä esimerkki oli tyttärestäni ja ihan viimeisen 4.v aikana kun on koulua käynyt. eli ei kaikissa nykyajan kouluissa osata kannustaa ujoja vaan päinvastoin.

 

Suosittelen lukemaan Liisa Keltinkangas-Järvisen kirjoja temperamenteista ja jos mahdollisuus tulee eteen käymään hänen luennoillaan. Kirjoittaa ja luennoin juuri temperamenteista ja persoonallisuuden eroista ja on pohtinut paljon teoksissaan sitä miten nykyaika suosii ulospäin suuntautuvaa ja nopeasti lämpeävää persoonallisuutta hitaammin lämpiävän ujon sijaan. Koulumaalimassakaan ei se mitä osaa ole olennainen pointti arvioinnissa vaan se että tikkana viittaa ja huutelee tietonsa ääneen.

 

Toki arkaa on hyvä pehmeillä keinoilla kannustaa ja auttaa ryhmään mukaan. Valitettavasti kaikki eivät osaa tällätavalla toimia tai edes ymmärtää arkuutta. Aran lapsen vahvuuksia ei nähdä ja näin ollen hän ei saa kehuja. Arkuus peittää olleen kaikki vahvuudet. Aikuiset turhautuvat kun arka lapsi ei vastaa. Arkuus on melkein "sairaus" nykypäivänä. Näin ainakin minusta on tuntunut.

 

Suosittelen lukemaan Liisa Keltinkangas-Järvisen kirjoja temperamenteista ja jos mahdollisuus tulee eteen käymään hänen luennoillaan. Kirjoittaa ja luennoin juuri temperamenteista ja persoonallisuuden eroista ja on pohtinut paljon teoksissaan sitä miten nykyaika suosii ulospäin suuntautuvaa ja nopeasti lämpeävää persoonallisuutta hitaammin lämpiävän ujon sijaan. Koulumaalimassakaan ei se mitä osaa ole olennainen pointti arvioinnissa vaan se että tikkana viittaa ja huutelee tietonsa ääneen.

Pitää lukea. Kiitos vinkistä.

 

Mä oon koko elämäni saanut kuulla hiljaisuudesta ja ujoudestani. "Minna on niin arka ja ujo", "Puhuisit nyt edes jotain"... ja varmaan tuo huomattelu jatkuu hautaan saakka :snotty:

 

Toki arkaa on hyvä pehmeillä keinoilla kannustaa ja auttaa ryhmään mukaan. Valitettavasti kaikki eivät osaa tällätavalla toimia tai edes ymmärtää arkuutta. Aran lapsen vahvuuksia ei nähdä ja näin ollen hän ei saa kehuja. Arkuus peittää olleen kaikki vahvuudet. Aikuiset turhautuvat kun arka lapsi ei vastaa. Arkuus on melkein "sairaus" nykypäivänä. Näin ainakin minusta on tuntunut.

Tätä tarkoitinkin, oman kokemukseni mukaan tämän päivän aikuiset, lasten kanssa työskentelevät ammattilaiset ymmärtävät paremmin arkuutta ja osaavat myös nähdä lapsen sen alla. Yrittävät sitten lapsen tahtia saada houkuteltua tätä esiin ja vapautumaan arkuudestaan. Ennen tuntui monesti että asenne oli se että kyllä arka lapsi siitä rohkaistuu ja karaistuu kun sitä vähän tönäsee.

Tietty ihmiset on ihmisiä ja tottakai nykyäänkin on niitä ymmärtämättömiä opettajia ja päiväkodintätejä. Osannottoni tuon yhden kirjoittajan lapselle, omat koulumuistoni ovat samaa luokkaa ja se oli todella hirveä aikaa!

 

Niinpä. Nykyään ujoutta ja arkuutta pidetään melkein sairautena, josta pitää pyrkiä pikaisesti eroon, eikä suinkaan ihmisen yhtenä ominaisuutena. Se on sääli. Itsekkin olin lapsena hirvittävän ujo, ja ujo olen vieläkin 30v. Ujouteen liittyy myös paljon ennakkoluuloja, kuten se, että ujo ihminen on vähän "tyhmä" ja helposti hyväksikäytettävissä.

 

En minäkään toki arkuudesta nauttinut tai nauti, mutta en myöskään siitä että väkisin on oltava muuta kuin oikeasti on. Itse kuitenkin iän myötä olen tullut rohkeammaksi enkä ole koskaan jäänyt syrjään vaikka ryhmässä en esillä olekaan. Just tuota puolustamista itsekin olen joutunut tekemään, siis huomauttamaan että lapsessa on paljon hyvääkin eikä pelkkä arkuus.

En tarkoittanutkaan sitä että lapsesta pitäisi tehdä jotain mitä hän ei ole, vaan niin että hän oppisi sen arkuutensa varjon alta olemaan sellainen mitä hän todellisuudessa on. Harva arka lapsikaan sisimmässään on se huoneen nurkassa yksin kyyhöttävä hahmo, vaan mielummin leikkisi leikkejä mistä pitää. Enemmän tai vähemmän muiden lasten kanssa.

Nykyisin mun mielestä osataan puuttua tähän paremmin ja päiväkodeissa sekä kouluissa lapset huomioidaan ja heitä kannustetaan arkuudestaan eroon pehmeästi ja huomaamattomasti. ei niin kuin ennen kun arka lapsi usein jätettiin tyystin yksin ja huomiotta, kunnes yhtäkkiä hänet repäistiin luokan eteen laulukokeeseen. Opettajat vielä suoraan huomauttelivat arkuudesta ja tekivät tuollaisia karkeita hyökkäyksiä arkaa lasta kohtaan, jolloin tämä joutui vielä muun luokan naurun kohteeksi.

Siksi musta tuntuu paremmalta että lasta päiväkodista asti kevyesti houkutellaan mukaan leikkeihin ja juttelemaan pienemmissä ryhmissä, kehutaan ja palkitaan.

Juuri näin. 70-luvulla ujo, arka ja hiljaienn lettipää, joka ei ollut sosiaalinen sai käyttäytymsiestä 10 ja puhelias, soisaalinen ei. Minusta on ihan oikein, että sosiaalisuutta arvostetaan nykyään, loppujen lopuksi ei se hiljaisuus hyvää käytöstä tee päinvastoin useinhan arka ei osaa ottaa muita huomioon, kun käpertyy vaan itseensä.

Tuo oli vähän kärjistettyä, mutta kaikien kukkien tulisi antaa kukkia.

 

itse en ole ollut koskaan ujo, mutta ymmärrän silti jotenkin ujoja ja koska olen puhelias, otan ujommat aina keskusteluun mukaan ja näyttävät tykkäävän. sehän on fakta, että ujolle vanhemmalle oman lapsen ujous on ongelma, ei niinkään muille. luepa liisa keltinkangas-järvisen kirjoja, autat samalla itseäsi että lapsiasi.

 

Minä ainakin ujona ja arkana ihmisenä juuri otan ihmiset enemmän huomioon kun pelkään japyrin välttelemään riitoja ja ihmissuhde ongelmia.

 

Minä ainakin ujona ja arkana ihmisenä juuri otan ihmiset enemmän huomioon kun pelkään japyrin välttelemään riitoja ja ihmissuhde ongelmia.

on aivan eri asia olla ujo ja vältellä riitoja. ne eivät ole mitenkään kytköksissä toisiinsa. luepa sinäkin suosittelemani liisan kirjoja.