miksi ihmiset eivät puhu tunteistaan/tarpeistaan ja sitten jättävät lopulta puolisonsa

Mä kerron aina sillon tällön tarpeistani akalle, se vaan että HYYYIII älä kerro mulle enempää!
Kerran kysyin että haluisiko se nähdä miltä näyttää moussepaska, mut ei se suostunut tulee vessaan.

 

Meillä ei koskaan kotona puhuttu, en puhunu kenenkään kaverin kanssa sitten olin narsisti miehen kanssa jossa hän on aina oikeassa, tapeltiin ruoasta/rahasta niin huoritteli itkin niin huusi kun itkin, vittu kun itket kokoajan. Itkin salaa, armias kun jäin kiinni kauhea huuto kun itken salaa tarvii hänen nähtensä itkeä. sen vähän mitä vieläkin tän jälkeen yritit puhua ja puhua suhteen ongelmista niin kaikki vikahan oli minussa. Tätä 7 vuotta niin ei kauheesti kiinnostanut puhua enään viimiseen 5 vuoteen. Joka ei ole tottunut puhumaan elämässää sitä ei voi noin vain pakottaakaan. Mut kyllä sitä pikku hiljaa oppii, tarvii tuntea että toiselle voi puhua.

Näin puhuttumattomana ihmisenä mäkin oon jopa viimein oppinut puhumaan ees jonkin verran

 

Joskus voi olla niinkin, että on ajattelemattomasti lytätty toinen, kun hän on koittanut ottaa puheeksi häiritseviä asioita. Silloin on vähänkään arempi saattanut alkaa pelätä asioista keskustelua.

Totta. Yleensä ihmiset, jotka ovat hyviä puhumaan omista tunteistaan, ovat huonoja kuuntelemaan toisen tunteita.

 

Nimenomaan! En edes suostuisi olemaan suhteessa, missä toinen ei osaa puhua tunteistaan.

 

Itse olen kolmekymppinen mies, ja juuri eron kokenenut. Puhuminen on joo tärkeää ja toisena tulee ne teot, nyt kun ymmärrän mikä meni pieleen ja aikaa voisi vähän kelata,niin sais ex myös kuulla siitä,ja tuntea kuinka paljon häntä rakastan. Vaikka kiirettä ja stressiä on, niin ottakaa se puoliso siitä nytkin kainaloon ja tehkää se selväksi, niin kummankin päivä alkaa paremmin minulla ja vaimollani moni asia nivoutui ja stressiä tuntui olevan niin että nyt vaan tästä päivästä yli. Jos minä miehenä olisin näin muistanut tehdä ja toimia kun pitää, kultani olisi ehkä kainalossani. Ymmärsin liian myöhään, taisiko hän uskoakaan että hetki sitten rakastin häntä enemmän kuin koskaan aiemmin.. Kirjoitan kun turhauttaa lukea niin usein"jätä se nyt" . että turhaa se on itseään kiduttaa jos kaikki on tappelua ja mies/vaimo ei muka vaan tajua ja on laiska tai ilkeä. Monet kaipaavat rakkautta ja toisen syliin, olen itse velkaa näitä loputtomiin ja halusin niitä kokoajan. Jokin muuri sen esti, ehkä se oli minun tai yhdessä rakennettu, mutta nyt se muuri on romahtanut. Kumma juttu että vähän liika myöhään. Meillä on takana usean vuoden liitto, josta kaksi ihanaa lasta. Meillä monen lapsen tohinassa taisi käydä niin, että ainakin minä unohdin että kuinka tärkeä se toinen on ja toinen siitä omat johtopäätökset... Näin on ollut ennenkin, helppoa ei ole ollut koskaan. En usko että tämä nainen jota rakastan nyt enemmän kuin suhteemme alussa enää minua voisi uskoakaan sitä, mutta toivon, . Kaikkein silti aion että hänellä olisi helpompaa ja haluan olla lasteni isä. En odota ihmettä, mutta aina on toivoa. Kun elämääni tuli exäni kaltainen enkeli, maailmani muuttui, upein nainen.. ikävöin.. olen jälkiviisas. Nyt on laitettava peli pyöriin toivomatta liikoja. Väärinkäsitykset voivat tehdä todella pahaa jälkeä. Kumpikin meistä teki virheet. Juuri yritimme lasta, mikä ei ollut ihan perusjuttu, mutta halusimme sitä kauan, ja nyt kaikki on näin.. Anteeksi sekava ulkoasu ja että menee offiksi. Ottakaa toisistanne kiinni tappelun sijaan. Se on paljon. Ikävintä itselle on että tiedän hänellä olevan raskasta, enkä voi auttaa. Voin vaan elää niin että voin vaikka joskus vielä kultani saada minuun luottamaan. Asiat ovat niin monimutkaisia ja suuria, että ulkopuolinen ei voi asiaan puuttua.. Leppoisaa torstaita

 

Puhua voi vaikka maailman tappiin, ei se tarkoita, että mikään muuttuu.