Miksi ihmisillä on kauhea kiire tehdä lapset jopa alle 1½ vuoden ikäerolla?

Juu, kyllä miusta nuo pitkän ikäeron kannattajien perusteet itsekkäämmiltä tuntuvat: "En jaksa yövalvomisia kahta kertaa peräkkäin, isommasta sisaruksesta on mulle apua, jne." Meillä ikäeroa 1v8kk ja ihan tehtiin esikoiselle kaveri, vaikka väsyneitä oltiinkin, koska miusta sisarus on iso lahja. Sitäpaitsi kuopuksen vauva-aika osoittautui tosi helpoksi: helppo vauva ja isosisko ei vielä uhmaiässä, joten rakastui siskoonsa heti. Edelleen ovat toisilleen tärkeimmät.

 

[QUOTE="vieras";21972347]Tietysti yhden lapsen äidit saa valittaa. Ne sentään on ollu niin viisaita ettei tehny useampaa kun ekan kanssakin on jo raskasta. Jos on kaksi tai kolme lasta niin se on oma valinta miksi niitä on pitänyt tehdä niin monta ja silloin ei kuulu valittaa.[/QUOTE]

No tähän on pakko alkaa saivartelemaan että olisko sen yhden lapsen äitin pitäny päättää ettei tee sitä yhtäkään jos ei jaksa? Kahden lapsen äidillä saattaa olla kaks helppoa lasta mutta päivä saattaa muuten olla perseestä..

 

En jaksanut kahlata koko ketjua läpi mutta ihmettelen miten jollain voi olla niin suppea elämä että kokee asiakseen arvostella jonkun toisen lapsien ikäeroa?

Mulla on siis aika suppea elämä, ja mulla on myös kaksi pientä vuoden ikäerolla. Ei mua silti kiinnosta että millä ikäerolla toiset lapsensa tekee. Ehkä se on vaan se että toisilla on luontainen tarve arvostella kaikkea kanssaihmisten tekemistä...

 

meidän pojilla on 1v 10kk ikäeroa, mikä on mielestäni sopiva -ainakin näille lapsukaisille. Esikoinen on ihan pian 3v ja juniori on 1v. Aivan ihanaa, miten he leikkivät yhdessä ja paapovat toisiaan. Pikkuiselle isoveli on oikein idoli ja isoveljelle pikkuveli on noh, välillä kiusankappale ja suurimmaksi osaksi kuitenkin se rakas veikka, jota neuvoo, leikittää, halii ja yhdessä keksivät kaikkea touhua. :heart: Itselläni ja siskollani (ainoat lapset) on ikäeroa 8v ja se onliikaa se!

 

[QUOTE="vieras";21972270]Meidän lapsilla lähes kolmen vuoden ikäero, mutta olin siinä välillä TÖISSÄ, enkä hyödyntänyt tukijärjestelmää.Esikoiseni on myös nyt kotona eikä virikehoidossa.[/QUOTE]

Etkö tosiaan osaa lukea?

 

meidän pojilla on 1v 10kk ikäeroa, mikä on mielestäni sopiva -ainakin näille lapsukaisille. Esikoinen on ihan pian 3v ja juniori on 1v. Aivan ihanaa, miten he leikkivät yhdessä ja paapovat toisiaan. Pikkuiselle isoveli on oikein idoli ja isoveljelle pikkuveli on noh, välillä kiusankappale ja suurimmaksi osaksi kuitenkin se rakas veikka, jota neuvoo, leikittää, halii ja yhdessä keksivät kaikkea touhua. :heart: Itselläni ja siskollani (ainoat lapset) on ikäeroa 8v ja se onliikaa se!

Tässä mä oon eri mieltä, mun sisko on kahdeksan vuotta nuorempi ja ihan aina ollut mulle maailman rakkain, ja ainoa sisarus siis.

 

Miksi pitää aina korostaa vain niitä huonoja puolia kun puhutaan "tutuista" ja "naapureista" ja "lähipiiristä". Hiekkalaatikolla saattaa näkyä (teillä ilmeisesti) helpommin niitä huonoja puolia ja äidin kireyttä tms., jotkut ovat kärkkäämpiä valittamaan ja vähän jopa liioittelemaan, suu aukeaa helpommin huonosti nukutun yön jälkeen jne., mutta luuletteko ihan tosiaan että kenelläkään ei kotona ole muuta kuin huutoa ja tappelua ja äiti rättiväsynyt 24/7?

Joku handlaa 10 lasta vasurilla ja kaikki ovat onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä ja perheeseensä, toiset eivät pärjää yhdenkään kanssa eikä toista kannattaisi ikipäivänä edes harkita. Se on niin ihmisestä itsestään kiinni, omasta asenteesta ja haluista, siitä miten isä osallistuu, millaisia lapset ovat luonteeltaan ja tempperamentiltaan, se ei ole missään määrin yksiselitteistä että pienillä ikäeroilla tulee vain onnettomia hylkiölapsia ja väsyneitä pinnakireellä-äitejä.

Eipä tunnu ainakaan päätä huimaavan arvostelijoiden oma älykkyys kun ei sen vertaa pysty boxin ulkopuolelle katsomaan että tajuaisi, ettei ihmisten tunteet välttämättä ole aina pelkästään sitä mitä palstalla kirjoitetaan tai hiekkalaatikon reunalla avaudutaan.

 

No mä ole kyllä miettinyt samaa kuin ap. Tosin eipä ole mun asia, jos joku haluaa tehdä lapsia vaikka joka vuosi.

Ennen kuin sain lapsen ajattelin, että pieni ikäero olisi hyvä juttu. Nyt kun vauva on 4,5kk, olen sitä mieltä, että ei seuraavaa ainakaan pariin vuoteen. Mun vauva ansaitsee minun ja mieheni jakamattoman huomion ja ajan.

Jos seuraava lapsi on samanlainen tissitakiainen ja sylikissa kuin tämä ensimmäinen, niin en kyllä tajua, miten sitä jaksaisi...

Oletko ajatellut, että sisar tuo omalta osaltaan paljon rakkautta ja huomiota taloon. Ehkei vielä ihan heti alussa, mutta kun kasvaa ja pääseen vähän liikkeelle, niin myös pienemi huomioi isompaa ja osoittaa rakkautta ja hellyyttä. Ja tietysti myös sama toisin päin. Isompikin haluaa olla pienemmän kanssa. Lasten saama huomio ja rakkauden määrä talosssa siis kyllä mielestäni kasvaa eikä häviä mihinkään. Varsinkin silloin, kun ikäero on pieni ja lapsilla on paljon yhetistä ja kiinnostusta olla toistensa kanssa. Meillä lapset 1,5 ikäerolla ja ovat kuin paita ja peppu. Parhaan ystävät, toistensa tuki ja turva päiväkodissa ja joka paikassa. Ja meillä vanhemmilla on ollut aina helppoa tehdä juttuja, mitkä sopivat hyvin molemmille laöpsille kun ikäero on niin pieni. Koko perheellä voidaan jo tehdä vaikka mitä lasten ollessa nyt 3 ja 4v. Ikänsä puolesta pääsevät aina samoihin harrasteryhmiin, päiväkotirymään ym. Eli aina on voitu tehdä tosi paljon yhdessä esim harrastusten kautta. Oltu aina satujumpissa ja muskareissa molempien kanssa. Nyt ovat samassa belettiryhmässä ja lasten jumpassa. En mä tätä tosiaan pois vaihtas ja siihen, että voisi tehdä juttuja vain yhden lapsen kanssa kerrallaan.

 

Miksi pitää aina korostaa vain niitä huonoja puolia kun puhutaan "tutuista" ja "naapureista" ja "lähipiiristä". Hiekkalaatikolla saattaa näkyä (teillä ilmeisesti) helpommin niitä huonoja puolia ja äidin kireyttä tms., jotkut ovat kärkkäämpiä valittamaan ja vähän jopa liioittelemaan, suu aukeaa helpommin huonosti nukutun yön jälkeen jne., mutta luuletteko ihan tosiaan että kenelläkään ei kotona ole muuta kuin huutoa ja tappelua ja äiti rättiväsynyt 24/7?

Joku handlaa 10 lasta vasurilla ja kaikki ovat onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä ja perheeseensä, toiset eivät pärjää yhdenkään kanssa eikä toista kannattaisi ikipäivänä edes harkita. Se on niin ihmisestä itsestään kiinni, omasta asenteesta ja haluista, siitä miten isä osallistuu, millaisia lapset ovat luonteeltaan ja tempperamentiltaan, se ei ole missään määrin yksiselitteistä että pienillä ikäeroilla tulee vain onnettomia hylkiölapsia ja väsyneitä pinnakireellä-äitejä.

Eipä tunnu ainakaan päätä huimaavan arvostelijoiden oma älykkyys kun ei sen vertaa pysty boxin ulkopuolelle katsomaan että tajuaisi, ettei ihmisten tunteet välttämättä ole aina pelkästään sitä mitä palstalla kirjoitetaan tai hiekkalaatikon reunalla avaudutaan.

Näin. Lisäksi luulen että kovin jyrkkä oma suhtautuminen vaikka juuri siihen että pienet ikäerot ovat ovat huono juttu helposti myös muokkaa sitä ympäristön tulkintaa. Eli silloin on helppoa huomioida kaikki väsymyksen merkit ja valittamiset useamman pienen lapsen äideiltä ja jättää huomiotta ne positiiviset asiat ja ihmiset. Korkeintaan todeta mielessään että tuo vain feikkaa, hyvähän sitä on täällä esittää että kaikki on hyvin, kotona kuitenkin on täysi kaaos ja mamma huuitaa kakaroille naama punaisena miehen karatressa töihin... Samoin ne negatiiviset kokemukset mitä kuulee isompien ikäerojen perheitä jäävät helposti ilman suurempaa huomioa, ainahan sitä elämässä on jotain avstoinkmäymisiä. Ne positiiviset jutut taas ovat omiaan vahvistamaan uskoa siihen että lapset ppitää tehdä nimenomaan pitkällä ikäerolla.

Uskaltaisin jopa veikata että ihan saman tuttavapiirin perusteella joku voi tykätä että ehdottomasti lyhyet ikäerot ovat parhaat, samalla kun toinen taas näkee aivan samojen ihmisten olevan hyviä esimerkkejä siitä että ikäeroa kannattaa ottaa enemmän.

 

Mulla ja mun veljellä on ikäeroa 3,5v eikä olla ikinä tultu oikein toimeen, mut en usko et se on siitä ikäerosta tai pelkästään siitä. Mulla itselläni on lapset 1v3kk ikäerolla, sen eron piti kyllä olla 1v5kk mut poika synty etuajassa (tosin ei tolla kahella kuukaudella mitää merkitystä sillei oo). Ja mun syyt oli ne et mä olin jo 26 kun esikoinen synty ja meil oli haaveissa monta lasta ja mul on endometrioosi, ei ollu mitenkään varmaa et millon tärppää (no se nyt sit oli kerrasta jostain kohtalon oikusta) ja viel se et pelkäsin jos endo pahenee.
Nyt noi lapset on melkein 11kk ja 2v2kk ja alkavat leikkiä yhdessäkin, rankkaa tämä tällä hetkellä on mutta on myös ilo seurata näiden kasvua ja touhuja. En mä kadu.

jatkan viel. mulla on myös siskopuoli jonka kanssa mulla on 16 vuoden ikäero, asutan eri paikkakunnilla ja koska ei olla ikinä asuttu samassa taloudessa niin ei olla niin läheisiä. Sisko on mulle silti tosi rakas ja mä oon aina ollu hänelle sellai idoli.
miehellä on veljeensä 9 vuoden ikäero ja heistä tuli "kaverit" vasta kun nuorempi oli täysi-ikäinen, nyt ovat tosi läheisiä ja tärkeä tuki toisilleen. Mies on hirveän katkera ettei heidän välissä ole muita lapsia kun siihen olisi "mahtunut" . Poikien vanhemmat sanovat syyksi rahan. ettei toiseen lapseen ollut aiemmin varaa, saatika sitten useampaan.

 

opcorn:

 

Mielenkiintoinen ketju.

Meillä on lapset 2v ja 10kk, ikäeroa siis 1v2kk. Kuulun siis juuri näihin paljon parjattuihin, pienellä ikäerolla lapsensa tehneisiin.

Ajatelkaas toiset saa jopa kaksi lasta kerralla, silloinkaan ei kumpikaan vauva saa vanhempien jakamatonta huomiota ja yhtä hienoja ihmisiä heistä kasvaa.

Meillä on perhe-elämä sujunut kaikenkaikkiaan tosi hienosti, on päiviä, jolloin ei meinaa jaksaa ja hermot on tiukalla ja sitten on päiviä, jolloin vain hymyilyttää kun katsoo noiden pienten keskinäistä touhuumista. Olen tyytyväinen, että tein lapset pienellä ikäerolla. Meillä tosiaan päätöstä helpotti se, että esikoinen oli todella helppo vauva ja nukkui yöt hyvin. En varmaankaan olisi jaksanut uutta raskautta näin nopeasti, jos tilanne olisi ollut eri.

Meille tämä pieni ikäero sopii todella hyvin. Ymmärrän toki muidenkin ihmisten valintaa, jokainen toimii parhaaksi katsomallaan tavalla. Jotenkin ihmetyttää, miksi tämä herättää niin paljon keskustelua, miksi pitäisi selittää omia valintojaan.

Meillä on molemmilla lapsilla kaksi vanhempaa ja lapset saavat varmasti kumpikin tarvitsemansa määrän huomiota sekä yhdessä että erikseen yksilöinä. Välillä tehdään juttuja koko perheen kesken, välillä taas isi käy esikoisen kanssa kahvilla ja minä kuopuksen kanssa kärrylenkillä ja toisin päin.

 

Mitä ihmettä se kenellekkään kuuluu millä erolla joku muu tekee lapsensa? Jotkuthan saavat kaksoset, kolmoset tai jopa neloset kerrallaan! Mulla on 3 lasta joiden ikäerot ovat 1v3kk ja 1v9kk eli vanhimmalla ja nuorimmalla se 3 vuotta eroa. Ihan hyvin jaksan eikä mua väsytä tippaakaan. Ajattelin jopa ottaa neljännen lapsen hoidettavaksi mutta pph:n roolissa enkä äitinä.

 

no meillä ainakin vauva-aika oli sitä helpointa aikaa ja kun vaikeudet alkoivat (lähinnä nukkumisongelmat) n 11kk iässä, puhuimme heti miehen kanssa että samoilla silmillä tulee sitten valvottua vauvankin kanssa. ja tästä päätöksestä syntyi kuopus, ikäeroa on 1v7kk. tällä hetkellä on sama tilanne, vauva-aika on kuopuksellakin ollut erittäin helppoa ja mukavaa aikaa, ja aikaa riittää esikoisellekin vallan mainiosti. haluan töihinkin kohtalaisen pian, ja aikaa mieheni kanssa ihan kahdestaankin. siksi ainakin meille on paljon parempi, että lapset kasvaa samaa tahtia pienellä ikäerolla. jos olisimme antaneet esikon olla 3v yksin, tuskin olisi kaveria edes tehty. olisin nauttinut yhdestä lapsesta ja palannut jatkamaan töitä ja uraa paljon aiemmin.