Miksi jättäisin rokottamatta?

Haittarekisterissä on kolme kuolemantapausta Suomesta 2000-luvulta, joissa rokotteen on todettu olleen syy-yhteydessä kuolemaan. Yleensä varsin pieni osa todellisista haitoista tulee kirjatuksi haittarekisteriin. On varsin runsaasti viitteitä siitä, että rokotteet ovat yhteydessä erilaisiin autoimmuunisairauksiin, esim. hepatiitti B -rokotteen valmisteyhteenvedossa mainitaan että on raportoitu MS-tauti rokotteen haittana. Autoimmuunisairaudet ovat sellaisia, joissa elimistön puolustusjärjestelmä hyökkää omia kudoksia vastaan tai toimii muutoin haitallisesti elimistölle - esim. ykköstyypin diabetes, astma, reuma, allergiat, MS-tauti, polion kaltainen Guillain-Barré -oireyhtymä (GBS), ADEM (vakava aivotulehdus), keliakia, lupus, joidenkin näkemysten mukaan autismi, jne. jne. Osassa näistä taudeista yhteys rokotteisiin on todettu, toisissa näyttöä ei ole - joka tapauksessa on tiedossa, että nämä autoimmuunisairaudet ovat reippaasti lisääntyneet sitä myötä kun rokotteita on otettu käyttöön. Jotkut lääkärit ovat sitä mieltä että yhteys on olemassa, mutta ovat sitä mieltä että allergiat ym. ovat pieni hinta rokotteiden tuomista hyödyistä.
 
Lpm
Alkuperäinen kirjoittaja nuorena nukkunut:
Olen itse kuullut rokottamisen hyvistä puolista, en huonoista.
Mitä etua lapsilleni on jos heitä ei koskaan rokoteta, eikö se ole riski nykyaikaisessa liikkuvassa maailmassa?
Tässäpä esimerkki yksipuolisuudesta. Kaikki ovat selvillä rokotusten eduista, koska niistä tulee tietoa tuutin täydeltä joka suunnalta, mutta jos haluaa tietää haitoista, saakin tehdä töitä!
 
Hyvin uskottavasti kerrotaan eri rokotteiden eduista ja pelotellaan jos jonkinmoisilla vaarallisilla jälkitaudeilla. Näitä mainoksiakin näkee jo joka lehdessä. Mutta kannattaa suhtautua aika kriittisesti, ei ne rokotuksia puolustavat tahot ole mitään puolueettomia saati sitten kaikkitietäviä. Kannattaa itse ottaa selvää eri taudeista ja rokotuksista ja sitten miettiä mitä niistä haluaa lapselleen antaa- ja milloin. Ainahan voi hankkia rokotuksen myöhemminkin, jos tulee toisiin aatoksiin.
 
Haitat suuremmat kuin hyödyt. Ja tosiaan, itse pitää kaikki informaatio hankkia. Olen ottanut todella paljon selvää, kierrellyt, käännellyt ja väännellyt ja tähän päätynyt. Jos se rokotuksesta tappavan reaktion saava onkin oma lapsi, sitä en halua kokea.

www.rokotusinfo.fi on hyvä sivusto puolueetonta tietoa haluaville. Yksi niistä.
 
www.rokotusinfo:n sivuilta:
9. Oletteko tarkistaneet, että kaikki sivuillanne esittämänne lainaukset ja linkit perustuvat tieteellisiin tosiasioihin?
Meillä ei ole mahdollisuuksia arvioida kaikkea mihin viittaamme ja mitä lainaamme, emmekä myöskään pyri esittämään kantaa, onko joku väite totta vai ei, vaan kirjaston tavoin pyrimme tarjoamaan työkaluja ja viitteitä joilla ihmiset voivat itse kriittisesti arvioida lukemaansa. Kts. myös kysymys 3 ja vastaus siihen.
Ja vastauksessa 3:
Tarkoituksemme ei myöskään ole olla missään suhteessa "paremmintietäjiä" rokotusten tai terveydenhoidon suhteen, ei siis tehdä johtopäätöksiä ihmisten puolesta mitä kannattaa tehdä tai jättää tekemättä, vaan pikemminkin kirjaston tavoin tarjota pääsyä rokotuksia koskevaan informaatioon jotta jokainen voi itse muodostaa kantansa. Sivuillamme mahdollisesti esiintyvät mielipiteet ovat tekstien kirjoittajien, eivät yhdistyksen kannaottoja, ellei niitä erikseen yhdistyksen kannanotoiksi mainita.

Eli huomioikaa ettei tuo rokotusinfo edes itse esiinny asiantuntijana eikä edes "allekirjoita" sitä mitä sivustossa liikkuu, vaan kertoo mitä internetistä on löydettävissä. Jos oikeasti haluatte tietoa ettekä mielipiteitä, muistakaa ihmeessä lähdekriittisyys!
 
Lpm
Tuskin kukaan pelkän rokotusinfo-sivuston takia rokottamatta jättää. Rokotuksista levitettävä tieto on yleisesti niin yksisilmäisen myönteistä, että on ehdottoman hyvä asia, että joku vaivautuu pitämään yllä suomenkielistä sivustoa, jolla on vaihtoehtoista tietoa saatavilla. Omaa järkeä pitää käyttää myös rokotuksista levitettävän myönteisen tiedon kohdalla eikä vain kielteisen.
 
Rokottaminen on kaikista lääketieteen keinoista tehokkaimpia tapoja ennaltaehkäistä infektiosairauksia. On selvää, että kuten myös lääkkeillä, rokotteillakin esiintyy ei-toivottuja sivuvaikutuksia. Nämä ovat kuitenkin nykyaikaisilla rokotteilla harvoin vakavia ja lähes aina lievempiä kuin sairaudet, joita vastaan niitä annetaan. Kun vaakakuppiin laitetaan rokotteilla saavutettava hyöty, on riskisuhde niiden hyväksi moninkertainen.
Rokotusten avulla pystytään ehkäisemään sairauksia, jotka aiheuttavat paitsi suurta inhimillistä kärsimystä, myös vakavia ruumiinvammoja ja ennenaikaisia kuolemia. Yhtenä esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa tuhkarokko, joka rokotusten avulla on saatu lähes hävitettyä Suomesta, mutta tappaa vakavine jälkitauteineen maailmanlaajuisesti edelleen suuria määriä lapsia, erityisesti kehitysmaissa joissa rokotuskattavuus on pieni.

On selvää, että yksilötasolla ihmiset voivat onneksi välttyä sairauksilta joita vastaan heitä ei ole rokotettu. Erityisesti silloin jos rokotuskattavuus väestössä on hyvä, eivät taudit leviä rokottamattomiinkaan. Jos rokotuskattavuus laskee tarpeeksi, tilanne kuitenkin saattaa muuttua. Sitä että rokottamaton ei ole sairastunut olleessaan maassa jossa rokotuskattavuus on alhainen, ei voida vetää johtopäätöksiä rokotusten hyödyttömyydestä. Tilannetta voidaan verrata venäläiseen rulettiin, joskus käy tuuri, joskus ei. Syitä yleiselle rokottamatta jättämisellä voidaan harvoin perusteilla järkisyin. Toki joissain tapauksissa yksilötasolla näin saattaa ollakin, esimerkiksi immuunivajausta sairastavalle tulee olla varovainen eläviä-heikennettyjä rokotteita annettaessa.

Rokotuksista on julkaistu runsaasti tutkimustietoa, jonka puolueeton tarkastelu osoittaa kiistatta niiden edut. Myös rokotteita vastaan olevia julkaisuja löytyy. Ne kuitenkaan harvemmin kestävät kriittistä tieteellistä tarkastelua. Joskus rokottamattomuutta on perusteltu osana luonnonmukaista elämäntapaa. Loppujen lopuksi rokotteet ovat kuitenkin varsin luonnonmukainen tapa ehkäistä sairauksia, niiden toiminta perustuu nimenomaan siihen, että ihmisen oma elimistö aktivoituu puolustautumaan taudinaiheuttajaa vastaa. Erona kuitenkin se, että itse sairaus jää kokematta.

Ajatus kansainvälisestä salaliitosta, jossa hyödyttömiä tai jopa hyöty-haittasuhteeltaan negatiivisia rokotteita markkinoitaisiin ainoastaan taloudellisen hyödyn tavoittelemiseksi maailman väestölle on vähintäänkin utopistinen. Onko todennäköistä, että koko länsimainen lääketiede, kymmenet tuhannet tutkijat, WHO, YK, kansalliset lääkintäviranomaiset jne. olisivat siinä mukana tai ainakin täysin harhaanjohdettuja? On myös huomattava, että vaikka rokotemarkkinoilla liikkuu maailmanlaajuisesti suuria rahasummia, on niiden osuus lääkemarkkinoista vain korkeintaan joitakin promilleja.

Suomessa kaikki rokotukset ovat vapaaehtoisia, siitä huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi rokotuskattavuus on maailmanlaajuisesti korkealla tasolla. Pohjoismaisen käsityksen mukaan yksilöllä on oikeus päättää omista valinnoistaan myös terveyden suhteen. On myös juridisesti sallittua, että vanhemmat estävät omien lastensa rokottamisen. Olemassa olevan tiedon valossa sen eettisyyttä voidaan kuitenkin pohtia.
 
Rokotuksien hyödyt edelleen selvästi haittoja suuremmat, joten valittettavsti pidän vanhempia, jotka ei lapsiaan rokotuta melko vastuuntunnottomina.
Syy yhteyttä esim, välillä mpr-autismi ei ole pystytty todistamaan.
Muistakaa kuitenkin, että taudit, joita vastaan lapsia rokotetaan, ovat edelleen olemassa eikä niihin ole parannuskeinoja.
Allergioita on ollut aina ja se, että ovat lisääntyneet, niihin on kyllä syynä lähinnä liikahygieenisyys ja vastaavasti taas ilmansaasteet ja lisäaineet.
Tokihan rokotuksilla on sivuvaikutuksia, mutta silti on suurempi riski jättää rokotuttamatta.
Vai kuinka moni haluaa esim. aiheuttaa lapselleen mahdollisesti kyvyttömyyden siittää lapsia (sikotauti) tai vammauttaa tulevan lapsenlapsen (vihurirokko).
Ja jos naiivisti ajattelee, että ei harrasta matkailua, niin pitää muistaa, että tulee niitä lentoja Suomeenkin eikä ne virukset/bakteerit ajattele, että tuohon maahan ei tulla.
 
Lpm
Olen täsmälleen päinvastaista mieltä. Vastuuntuntoa on se, että jättää lapsensa rokotuttamatta.

Allergioiden yleistymiseen on toki useita syitä, mutta miksi jotkut allergialääkärit suosittelevat rokottamattomuutta, jos allergioilla ja rokotuksilla ei ole yhteyttä? Tuskin ainakaan varan vuoksi.

Lastensairaudet, joita vastaan rokotetaan eivät ole kroonisia (ed. viestistä saa sellaisen kuvan, että ne ovat kroonisia, sori jos ymmärrän väärin).

Sikotauti EI aiheuta hedelmättömyyttä vaan sen jälkitauti kivestulehdus, jota läheskään kaikki sikotaudin sairastaneet pojat eivät saa. Kivestulehduksen voi yhtä hyvin saada rokotteen seurauksena. Onko rokotusvalistuksen syytä, että luullaan sikotaudin aiheuttavan hedelmättömyyttä? Hyvin on mennyt oppi perille, vaikkakin vääränlaisena.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tiisuri:
Rokottaminen on kaikista lääketieteen keinoista tehokkaimpia tapoja ennaltaehkäistä infektiosairauksia. On selvää, että kuten myös lääkkeillä, rokotteillakin esiintyy ei-toivottuja sivuvaikutuksia. Nämä ovat kuitenkin nykyaikaisilla rokotteilla harvoin vakavia ja lähes aina lievempiä kuin sairaudet, joita vastaan niitä annetaan. Kun vaakakuppiin laitetaan rokotteilla saavutettava hyöty, on riskisuhde niiden hyväksi moninkertainen.
Rokotusten avulla pystytään ehkäisemään sairauksia, jotka aiheuttavat paitsi suurta inhimillistä kärsimystä, myös vakavia ruumiinvammoja ja ennenaikaisia kuolemia. Yhtenä esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa tuhkarokko, joka rokotusten avulla on saatu lähes hävitettyä Suomesta, mutta tappaa vakavine jälkitauteineen maailmanlaajuisesti edelleen suuria määriä lapsia, erityisesti kehitysmaissa joissa rokotuskattavuus on pieni.

On selvää, että yksilötasolla ihmiset voivat onneksi välttyä sairauksilta joita vastaan heitä ei ole rokotettu. Erityisesti silloin jos rokotuskattavuus väestössä on hyvä, eivät taudit leviä rokottamattomiinkaan. Jos rokotuskattavuus laskee tarpeeksi, tilanne kuitenkin saattaa muuttua. Sitä että rokottamaton ei ole sairastunut olleessaan maassa jossa rokotuskattavuus on alhainen, ei voida vetää johtopäätöksiä rokotusten hyödyttömyydestä. Tilannetta voidaan verrata venäläiseen rulettiin, joskus käy tuuri, joskus ei. Syitä yleiselle rokottamatta jättämisellä voidaan harvoin perusteilla järkisyin. Toki joissain tapauksissa yksilötasolla näin saattaa ollakin, esimerkiksi immuunivajausta sairastavalle tulee olla varovainen eläviä-heikennettyjä rokotteita annettaessa.

Rokotuksista on julkaistu runsaasti tutkimustietoa, jonka puolueeton tarkastelu osoittaa kiistatta niiden edut. Myös rokotteita vastaan olevia julkaisuja löytyy. Ne kuitenkaan harvemmin kestävät kriittistä tieteellistä tarkastelua. Joskus rokottamattomuutta on perusteltu osana luonnonmukaista elämäntapaa. Loppujen lopuksi rokotteet ovat kuitenkin varsin luonnonmukainen tapa ehkäistä sairauksia, niiden toiminta perustuu nimenomaan siihen, että ihmisen oma elimistö aktivoituu puolustautumaan taudinaiheuttajaa vastaa. Erona kuitenkin se, että itse sairaus jää kokematta.

Ajatus kansainvälisestä salaliitosta, jossa hyödyttömiä tai jopa hyöty-haittasuhteeltaan negatiivisia rokotteita markkinoitaisiin ainoastaan taloudellisen hyödyn tavoittelemiseksi maailman väestölle on vähintäänkin utopistinen. Onko todennäköistä, että koko länsimainen lääketiede, kymmenet tuhannet tutkijat, WHO, YK, kansalliset lääkintäviranomaiset jne. olisivat siinä mukana tai ainakin täysin harhaanjohdettuja? On myös huomattava, että vaikka rokotemarkkinoilla liikkuu maailmanlaajuisesti suuria rahasummia, on niiden osuus lääkemarkkinoista vain korkeintaan joitakin promilleja.

Suomessa kaikki rokotukset ovat vapaaehtoisia, siitä huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi rokotuskattavuus on maailmanlaajuisesti korkealla tasolla. Pohjoismaisen käsityksen mukaan yksilöllä on oikeus päättää omista valinnoistaan myös terveyden suhteen. On myös juridisesti sallittua, että vanhemmat estävät omien lastensa rokottamisen. Olemassa olevan tiedon valossa sen eettisyyttä voidaan kuitenkin pohtia.
JUURI NÄIN! :flower:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lpm:
Olen täsmälleen päinvastaista mieltä. Vastuuntuntoa on se, että jättää lapsensa rokotuttamatta.

Allergioiden yleistymiseen on toki useita syitä, mutta miksi jotkut allergialääkärit suosittelevat rokottamattomuutta, jos allergioilla ja rokotuksilla ei ole yhteyttä? Tuskin ainakaan varan vuoksi.

Lastensairaudet, joita vastaan rokotetaan eivät ole kroonisia (ed. viestistä saa sellaisen kuvan, että ne ovat kroonisia, sori jos ymmärrän väärin).

Sikotauti EI aiheuta hedelmättömyyttä vaan sen jälkitauti kivestulehdus, jota läheskään kaikki sikotaudin sairastaneet pojat eivät saa. Kivestulehduksen voi yhtä hyvin saada rokotteen seurauksena. Onko rokotusvalistuksen syytä, että luullaan sikotaudin aiheuttavan hedelmättömyyttä? Hyvin on mennyt oppi perille, vaikkakin vääränlaisena.

No joissain rokotteissa on ainakin kananmunaa ja kananmuna allergiselle ihmiselle kyseinen rokote valitettavasti voi olla hyvinkin vaarallinen, joten allergian ja rokottamattomuuden välinen syy-yhteys on varsin ilmeinen ainakin ko. tapauksessa.
Ja juuri vaaran vuoksi ko. tapauksessa suositellaan vahvasti jättämään rokottamatta.

Ja sikotauti sinällän kuulostaa varsin vähäpätöiseltä sairaudelta, kuumetta, sylkirauhasten turpoamista, lihaskipuja, huonovointisuutta ja päänsärkyä, Tauti leviää ikävän helposti hengitysilman välityksellä pisaratartuntana jo ennen kun oireet ilmenee. Ja vaikka itse tauti on sinällää vähäpätöisen oloinen, on jälkisairaudet ikäviä, kivestulehdus, sydänlihastulehdus, aivokalvontulehdus, munasarjatulehdus, kilpirauhastulehdus jne. Ja mitä vanhempana taudin sairastaa, sitä suurempi todennäköisyys on saada vakavia jälkitauteja.
 

Yhteistyössä