Miksi märkärupi tai mikä lie ei parane?

  • Viestiketjun aloittaja siksus
  • Ensimmäinen viesti
siksus
2-vuotiaalle ilmestyi viime vuoden lopulla pohkeeseen ihottumaläikkä, joka kasvoi ja muuttui hurjan näköiseksi. Käytettiin tammikuussa ekan kerran lääkärissä ja saatiin jotain ihan turhanpäivästä kevytversio kortisonia, jolla ei ollut mitään vaikutusta. Kohta ilmestyi toinen läikkä toiseen jalkaan ja alkoi tulla näppylöitä raajoihin. Lääkäri määräsi 7 päivän antibioottikuurin ja kortisonia. Tilanne vähän rauhoittui, mutta heti kuurin loputtua näppyjä alkoi tulla lisää, kasvoihin ja käsiin. Saatiin 10 päivän antibioottikuuri sekä sibicortia ja pimafucortia, leviäminen pysähtyi kuurin ajaksi, mutta heti kuurin loputtua näppyjen leviäminen jatkui selkään, mahaan joka paikkaan.

Ensin ilmestyy pieni näppy, päivän parin päästä näpyn pää muuttuu roisoiseksi ja rupiseksi ja päivän parin päästä näppy leviää noin 0,5.-2 cm laajuiseksi avonaiseksi veri-ihottumaläiskäksi. Näitä siis koko keho täynnä, uusi tulee lisää ja mikään ei auta. Tätä jatkunut nyt usemman kuukauden.

Mitä tämä oikein on ja mikä tähän auttaa????
 
siksus
Meillä käy siivooja joka toinen viikko ja tekee kyllä puhdasta jälkeä. Lisäksi siivotaan itse kevyitä siivouksia tuossa välissä, että hygienia puolesta en usko tämän johtuvan. Ellei sitten pesemisessä ole jotain vialla. Lapsi käytetään iltaisin suihkussa ja päälle kakkapesut suihkussa.
 
kiinnostaa
[QUOTE="huh huh";28390585]millään aamusuihkulla tai tehostetulla hygienilla ei ole ap:n lapsen taudin kanssa mitään tekemistä. kyseessä ei myöskään ole märkärupi.[/QUOTE]

Jaa, no mikäs se sitten on?
 
siksus
Lääkäri ohjeisti käymään kerran päivässä, mielummin iltaisin suihkussa. Joskus ollaan käyty kahdestikin päivässä, mutta nyt vain se kerran päivässä.

Niin, mikähän tämä on, jos ei märkärupi?
 
Meillä
tytöllä oli märkärupi 2 kertaa,parani kyllä lääkekuurilla,haavanpuhdistus-suihkeella ja basipbac-jauheella. Kuulostaa minusta märkäruvelta tuo ap;n lapsen vaiva. Onko kivulias? Meidän tytöllä oli tosi kivuliaita nuo märkäruvet,vaikkei niitä onneksi ollut montaa.
 
siksus
Meidän lapsella on tosi korkea kipukynnys. Aika vähän on tätäkin valittanut, mutta raapii kuitenkin ihan jonkin verran, mikä tieteenkään ei ole hyvä juttu paranemisen kannalta. Yöksi on määrätty ataraxia, mutta päivisin ei ole oikein mitään kutinanlievitystä.
 
"Mirkku"
Useimmat iho oireet ei johdu ulkopäin tulevista ärsykkeistä. Veikkaisin suolistoa! Antibiootit ja kortisoni (=kortisoli=stressihormoni=immuunitaso laskee) vain pahentavat asiaa jos käyttää yhtään pidempään! Hae asiantuntevasta luontaistuotekaupasta tehokas probioottikuuri (selitä siellä oireet) ja käytä loppuun asti. Lapsesi suolisto vuotaa elimistöön sinne kuulumattomia aineita. Ja antibioottihan tuhoaa myös kaikki hyvät pöpöt elimistössä ÄLÄ ota niitä ensimmäisenä hoitovaihtoehtona! Hyvää pehmyt kuituista ruokaa, probiootit ja jätä vehnä ja tav. Maito vähäksi aikaa pois.
 
"Mirkku"
Ja vielä: ei apteekin tai kaupan rasvoja vaan osta ruokahyllystä luomuneitsyt kookosöljyä. Äläkä suotta rasita lääkäriä varmistamalla antamiani ohjeita, hän ei niitä ymmärrä. Ohjeissa ei mitään mikä ainakaan vahingoittaisi lastasi, joten kandee kokeilla.
 
"Lilja"
Minä kysyisin lääkäriltä että kauanko voisi käyttää betadinea, sitä voidetta..

nimittäin betadine tehoaa sieniin,bakteereihin,viruksiin.. mikä tahansa noista voi aiheuttaa ihottumaa.

ap googlaa microsporum canis! kato näyttääkö tutulta.


mirkku ei tuo millän hiton öljyillä lähe! jos lähtis niin eiköhän lääkäritki niitä määräilis!

lääkärit ei oikein tunnista noita eri ihosairauksia.. tk lääkäri tunnistaa km. 10 ja ihotautilääkäri km.50

mutta niitä on muistaakseni parisensataa..

eli mehiläisen ihotautilääkäri suosittelisin! tai joka tapauksessa toista ihotautilääkäriä..jos ensimmäinen ei keksi mikä on niin seuraava saattaakin keksiä.
 
toinenkin
Meidän 3v tytöllä ihan samanlaista vaivaa kun edellä kuvailit, antibiootti (kefexin) tehoaa aina mutta ei kauaa mene kun alkaa uudestaan. Aluksi näyttää vain joltain pikku pipiltä mutta nopeasti kasvaa isoksi läiskäksi josta iho ns. kuoriutunut. Ei tule keltaista rupea päälle niin kuin märkäruvessa. Olen itsekin sydän syrjälläni tästä, hygieniasta en usko johtuvan, olen kova siivoamaan.
 
siksus
Kävin apteekista hakee basipbacia ja betadinia ja farmaseutti tulosti mulle mukaan märkäruven hoito-ohjeet. Niissä sanotaan, että bakteeri voi elää sieraimissa ja että basipbacia pitäisi laittaa kaikkien perheenjäsenten sieraimiin. Luin tuosta jostakin aihett akäsittelevästä ketjusta, mutta en uskonut, että olisi totta. Katsotaan, onko näistä nyt mitään apua.
 
Minä..
Jos ab-kuuri ei ole auttanut niin tuskin tuo Basibactikaan auttaa. Onko lapsen verensokerit mitattu? Esim. diabetes, keliakia tai muut immuunisairaudet voivat heikentää ihon vastustuskykyä.
Näin siis kuulin Mehiläisen lääkäriltä kun omalla lapsella oli toistuva märkärupi. Onneksi meillä vaiva parani lopukta eikä ollut kyse mistään vakavasta.
 

Yhteistyössä