Miksi/miten mä en ymmärrä tätä yhtälöä

  • Viestiketjun aloittaja "köyhä"
  • Ensimmäinen viesti
"köyhä"
Siis sitä, että pienituloiset matkustelevat/reissaavat niin paljon, useamman kerran vuodessa.

Tapaus 1. Opiskeleva pariskunta, ei lapsia, töissä ovat kesäisin (siitäkin pari viikkoa ovat lomalla ulkomailla, aina). Ostivat asunnon n. vuosi sitten. Ei lapsia. Ei perintöjä. Opiskeluiden ohella tekevät hyvin vähän töitä, lukuunottamatta kesää. Eivät omista autoa. Opintotukihan on sen 298e/kk - verot. Käyvät vaikka ja missä, vähintään 2-3 kertaa vuodessa, useamminkin. NYC:issä, Vietnamissa, matkustelevat ympäri Euroopaa.

Tapaus 2. Tämäkin pariskunta, nainen valmistui joulukuussa, sitä ennen opiskeli, teki töitä joskus arki-iltaisin ja viikonloppuisin, sekä kesät. Mies työtön. Asuvat asumisoikeusasunnossa. Heillä on auto, ei ihan uusinta mallia, muttei yli 10v. vanhakaan. Ei perintöjä. Ei lapsia. Käyvät perus "aurinkomatkoilla", myös muutamia kaupunkilomia, Thaimaassa aika usein.

Mun ihmetyksen aihe on, että millä rahalla :D Joku vetää kateuskortin, mitä pahaa siinä on, vaikka olenkin kateellinen? Joka kerta, kun lähtevät ja menevät. En oo suoraan kehdannut kysyä, että miten on varaa...

Onko teillä tällaisia tuttavia? Tai onko ajatusta, että miten voi olla varaa, heh :)
 
"vieras"
No A. pariskunta tuskin pelkillä opiskelijan tuloilla saivat asuntolainaa, joten jotain et pariskunnasta tiedä tai heidän vanhempansa rahoittavat heidän elämäänsä. Kesällähän voi opiskelija tienata kohtuullisen hyvin, mutta yleensähän se on suoraan opintotuesta pois. Mun veikkaus pappa betalar tai perintö tai lotto voitto, mistä eivät ole muille puhuneet.

B. Pariskunnan mieshän saattaa saada liitonrahoja, jotka voivat olla ihan kohtuullisen suuruiset. Jotain vakituisia tuloja tälläkin pariskunnalla kun omistusasunto on.

Pakko myös sanoa, että itse opiskelin tein töitä viikonloppuisin, joskus iltaisin ja kesäisin. Opiskeluiden ja työnohessa en paljoakaan ennättänyt tuhlaileen, mies oli töissä brutto n. 2000€, ostettiin ensimmäinen osake ja olisi varmasti varaa ollut mun tienesteillä myös matkustella jos töiltäni ja opiskeluiltani aikaa olisi ollut. Töitä tein ja vähän tuhlasin, joten melkein kaikki meni säästöön, joten periaatteessa uskon, että viikonloppuisin ja kesäisin työtä tekemällä voi säästää ja käydä siellä ulkomailla jos haluaa.
 
"köyhä"
Sitä mäkin oon miettinyt, että osaavat varmaan elää tosi säästeliäästi. Toisen kanssa olen tekemisissä lähes joka päivä, enkä ole huomannut, että säästelisi rahojaan, samalla tavalla käy syömässä/kahvilla, on kivoja ja hienoja vaatteita ja laukkuja/kenkiä.

Toisen pariskunnan naispuoleisen kanssa olen myös viikoittain tekemisissä. Nyt esim. käy mm-kisoissa, joka viikonloppu tekee jotain, usein kutsuu ihmisiä heille ja tekee ruoat yms. tarjottavat. Shoppailee usein!! Mekkoja, kenkiä, laukkuja, koruja yms. Autoilevat pitkiäkin matkoja ja melko usein.

Miks mulla ei oo varaa!! Miten mä voisin elää niin, että pääsisin matkustelemaan jne. :D
 
....
Ne pienet menot. Eikä ne matkat (etenkään Thaikkuihin tm. Aasiaan) niin hirmu kalliita ole. Itse reissattiin työttömän poikakaverin kanssa 4kk Aasiassa 2000€ budjetilla (+1400€ lentoihin).

Itse saan suht pienituloisena (netto n 1300€/kk) kerättyä aika helposti matkakassaan rahaa. Talvella ois taas tarkoitus lähteä jonnekkin kylmyyttä pakoon. Palkattomalle lomalle siis.
 
Reissut halpoja
No ainakaan tapaus1 EI saa asuntolainaa ihan pelkästöön opintotuella ja kesätyörahoilla. Eli siellä ainakin on PAKKO olla perintörahoja takana. Jos kerran töissäkään ei käydä.

Matkustelu sinänsä nyt ei hirveitä maksa, 500 eurolla per henkilö tekee jo viikon reissun euroopassa/jossain pakettimatkalla jos viitsii vähän suunnitella.
 
Se on se, mitä pitää tärkeänä: Joku käy vaikkapa 6 viikon välein kampaajalla ja toinen nyrhii kotona ja säästää nekin rahat matkaan.

Paljon oikeastaan yksi matka maksaa: Jos jättää kampaajat väliin, parit kaljaillat, ei lahjo kavereita ja sukulaisia, ja jättää ostamatta yhdet uudet rintsikat ja farkut vuodessa, on matkarahat kasassa :)
 
"jaa"
Se on se, mitä pitää tärkeänä: Joku käy vaikkapa 6 viikon välein kampaajalla ja toinen nyrhii kotona ja säästää nekin rahat matkaan.

Paljon oikeastaan yksi matka maksaa: Jos jättää kampaajat väliin, parit kaljaillat, ei lahjo kavereita ja sukulaisia, ja jättää ostamatta yhdet uudet rintsikat ja farkut vuodessa, on matkarahat kasassa :)
no mutta noihan osteli kaikkea ja kävi ravintolassa. eivät varmaan kuuluttele sitä pappa betalar fraasia ääneen.
 
Mutta eihän heillä sitä rahan menojaan ihan kamalasti ole loppujen lopuksi.
Äkkilähdöt ei maksa niin hirveesti ja kun ei ole vakityötä ne äkkilähdöt on myös mahdollisia.
Ja oliko vielä olemassa Kilroy travels opiskelijoille ja Oisko ollut alle 25vuotiaille jonka kautta saa edullisia matkoja..

Niin ja jos osaavat säästää!
 
Tuttavia kyllä jotka opiskelevat ja matkustelevat, mutta ei en ihmelletele mistä saavat rahansa. Niiden osalta tiedä joiden osalta on tarpeellista tietää, muiden osalta ei edes kiinnostaisi tietää.
 
vierasta
Mulla ainakin oli opiskeluaikana varaa matkustella vaikka kuinka, kävin melkein vuosittain jossain kaupunkilomalla, en millään pakettimatkalla vaan just esim. kilroyn kautta sai halvat lennot, ja yöpymiset oli usein esim. hostelleissa. Ei tullut ollenkaan kalliiksi nuo matkat! Puhumattakaan halpalentoyhtiöistä, kun on opiskelija, aikataulut joustaa, eikä väliä vaikka nukkuisi yön lentokentällä jne. Tosi halvalla reissasin.

Opiskeluaikana olin myös kaikki kesät (oman alan) töissä, ja väliin osa-aikaisenakin. Sain ihan hyvät rahat kesältä aina käyttää seuraavalle vuodelle. Asuin tosi halvalla, hoasilla, opiskelija-alet hyvät vr:llä ja busseissa, ostelin vaatteitakin ja kävin kahvilassa ja ravintolassa ja kampaajalla. Tosin myös vanhempani tukivat minua jonkin verran. Sanoisin kuitenkin että eniten vaikutti se, että asuin älyttömän halvalla ja kuitenkin säästin syömällä koulussa lounaan (2 e) ja käyttämällä opiskelija-alennuksia. En myöskään säästänyt YHTÄÄN tulevaisuuden varalle. Ajattelin että sitten alan säästää kun valmistun ja saan työpaikan.

jälkeenpäin ajatellen olisin voinut vähän säästääkin, esim. vaateshoppailut oli oikeasti ihan turhia. Reissuja en silti pitäisi turhina.

Sitten kun valmistuin, rahaa oli aina ylimääräistä, ja sama elämäntapa jatkui, ja ostin myös asunnon, eli asuntolainaan meni todella paljon enemmän kuin opiskelija-asunnon vuokraan. Toisaalta enää ei opiskelija-asunnossa saanut asua, ja jos olisin vuokrannut, olisin maksanut ihan yhtä paljon kuin nyt omasta. Tulot oli tosiaan kuitenkin niin hyvät, että rahaa jäi yli, ja shoppailin ja matkustelin ihan mukavasti. Sitten alkoi lasten hankinta tulla ajankohtaiseksi, ja rupesimme miehen kanssa säästämään sitä varten, että voisimme sitten hoitaa lapsia myös kotona.

Nyt on elintaso tippunut todella paljon tuosta opiskeluajasta& dinky-ajasta! Olen jo kolmatta vuotta kotona, parit äitiysrahakaudet ja muuten kotihoidontuki, joka on vain muutaman satasen kuussa. Asuntolainaan menee kuitenkin n. tonni kuussa plus vastikkeet, (mieheni kyllä maksaa ne), mutta ei mulle tosiaan mitään shoppailurahaa jää. Emme käy ulkomailla, syömme hyvin harvoin ulkona, en todellakaan shoppaile oikeastaan mitään, lasten vaatteet kirpparilta, omia en ole ostanut juuri mitään yli kolmeen vuoteen, enkä käy kampaajalla kuin ehkä kerran pari vuodessa tasoittamassa (en enää värjää hiuksia, kun pitäisi käydä liian usein kampaajalla): Säästämme siis lähes kaikesta. Tällä toisaalta mahdollistamme sen, että voisin hoitaa lapsiamme kotona kunnes nuorempikin on kolme. Sen jälkeen taas tulot nousevat niin, että shoppailut ja lomamatkat tulisivat mahdollisiksi, jos siltä tuntuu. Ei mua ainakaan yhtään harmita kituuttaa ja säästää, kun nuorempana on tullut reissattua niin paljon, ettei sitä ollenkaan edes kaipaa! Ja kyse on kuitenkin vain muutamasta vuodesta!

Sen vain sanon, että tosiaan ainakin itsellä oli opiskelijana TODELLA paljon korkeampi elintaso kuin nyt kotiäitinä. Toki nyt on sitten omaisuutta, ja silloin ei ollut mitään, kaikki meni kulutkseen.
 
"Minä"
Me ollaan molemmat opiskelijoita. Yksi lapsi. Asutaan vuokralla ja opintolainaa on nostettu. Aina toinen meistä tekee kesät töitä, nyt kaksi vuotta toinen ollut sitten lapsen kanssa kesän kotona. Viime vuonna mä olin töissä koko kesän, muutoin ei töissä käydä opiskelujen ohella. Kyllä kuule, ku kesän ajalla rahaa tulee 560e (opintoraha+laina) sijaan 2000e/kk, siitä tuntuu jäävän aika paljon ylimäärästä :D Päätettiin sitten, että sijoitetaan perheen lomamatkaan ja lähettiin turkkiin käymään kesän lopussa :)
 
ve-la
Mun kaverikin ihmetteleli että miten voin reissata niin paljon kun tietää että olen aika pienipalkkainen. Sitten kerroin mihin hintaan olen matkustanut ja sen jälkeen hän ihmetteli ettei miksei itse ole matkustanut kun sellaisen rahan pystyisi irrottamaan koska tahansa vaikka oli työttömänä. Ei matkustaminen niin kallista ole.
 
o-piskelija
Me olemme lapseton opiskelijapari. Kesäisin tehdään noin kuukausi töitä, muuten töitä keikkaluonteisesti ympäri vuoden, mutta ihan hyvällä palkalla.

Vuoden sisällä olemme lomailleet neljä kertaa. Näistä tosin kaksi oli ihan vain risteilymatkoja. Seuraavaksi lähdemme reissuun kesällä, noin kuukaudeksi.

Vuokra on opiskelija-asunnossa edullinen, autoa ei ole, eikä mitään muitakaan suuria menoeriä. Matkustamme edullisesti, emme yövy missään viiden tähden hotelleissa emmekä osta matkatoimistojen kalliita lomapaketteja. Ostamme lennot ja majoitukset itse tai sitten menemme maitse ja meritse. Ulkona käydään kyllä syömässä lomilla paljonkin, mutta eipä sekään kovin kalliiksi tule.
 
Mep
Matkustamisen hinta riippuu nimenomaan siitä, mitä valitsee/ edellyttää matkanteolta.

Musta ei ikinä olisi reppureissuun (ei ennen lastakaan) vaan hotellit pitää olla tasokkaita. Sehän se hintaa nostaa. Samalla viikon matkalla voi olla satojen eurojen hintaero jos voit lentää koska vaan ja majoittua vaatimattomasti. Lisäksi ruokailut tuovat hintaa, syökö hienossa hotlassa joka aamu buffetista vai eväs-periaatteella tai katukeittiöstä.
 

Yhteistyössä