ilmoittaa mieheni tuohon kilttien kerhoon.
Oli täysin pers.aukinen kun tapasimme. Isänsä ja äitinsä jo opettivat, että on vain tehtävä muiden eteen työtä, itse ei tarvitse mitään koskaan. Kaikki ilmaiseksi muille, ja varsinkin työ. Miehen isä vain totesi aina, että autetaan toisin päin kun tarvitaan. Kumma että sijoitusasuntoja ja velattoman talon ja metsää ym omistavat tarvitsee kipeämmin apua kuin opintovelkainen opintopaikkaa hakeva nuori pennitön mies.
Onneksi mies myöntää, että ilman minua tekisi vieläkin isälleen ilmaiseksi töitä, juoksisi asioillaan kun puhelin soi viikonloppuna kello kuusi, pitäisi mennä tekemään ilmaiseksi sitä ja tätä.
Nyt (kun on pantu minun toimesta kova kovaa vastaan, ja välit lähes poikki appivanhempiin) monen vuoden tappelun jälkeen (eivät antaneet lukurauhaa pääsykokeisiin) on mies hankkinut korkeakoulututkinnon, viran ja perheen. Yhdessä oltu jo piiiiiiitkään. Mies myöntää että hän olisi todennäköisesti pennitön edelleen ilman minua. Omalle isälle, joka on kasvattanut määräämällä diktaattorin tavoin, on aika vaikea pistää hanttiin.