Samaa olen täällä ihmetellyt itsekin ja päätynyt siihen, että ihmiset menevät kimppaan liian nuorina ja liian nopeasti. Monelle tekisi hyvää viettää iloisia sinkkuvuosia ja riehua urakalla ennen kuin ryhtyvät vakavissaan pohtimaan parisuhdetta. Itsetuntemus kasvaisi ja ymmärrys myös muita kohtaan, jolloin ei lähtisi "sen sian" matkaan.
Oletan, että monella on tahtotila päällä saada lapsi, perhe ja oma koti. Ehkä oma lapsuus on ollut hataralla pohjalla, jolloin parisuhde on ratkaisu eksyneeseen tunteeseen ja ihastuminen tuntuu rakkaudelta. Häät ovat kova juttu, jolloin saa viimeinkin säteillä huomion keskipisteenä tai sitten keskisormi pystyssä viimeinkin kostaa sukulaisille ettet taatusti tule mun juhliin. Elämästä luodaan satua, jota ei oikein yksin pysty kannattelemaan ja piru viekään se puoliso osoittautuukin ihmiseksi. Jotkut kaiken lisäksi hirviöiksi, joista suurin osa lähipiiristä on ollut selvillä paitsi itse. Ihastus, ehkä rakkauskin, teki vain niin sokeaksi.
Koska ei ole mallia työstää asioita ja joutuu käyttämään pääkkyään miettimiseen on paljon kätevämpää kerätä muksut kainaloon, marista yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuutta ja kärventyä jossakin kosteusongelmaisessa kaupungin vuokrakämpässä. Enkä usko, että se puolisokaan viitsii pääkkyään käyttää. Korkkipäät ajelehtivat elämän virrassa uuteen suhteeseen ja jos rakkauden arpajaisissa käy hyvin saattaa uudesta suhteesta tulla pysyvä, mutta kun on jo kerran keksinyt toimivan ratkaisun pyyhkiä ongelmat maton alle voi erota siitä uudestakin toisen kuorsauksen takia. Siis eihän ne ongelmat sinne maton alle jää, vaan sitten joskus yksin ja vanhana on aikaa pähkäillä elettyä elämää. Voi alkaa urakalla purkamaan ahdistustaan selkä- ja muula psykosomaattisella vaivalla, jolla kiusata jälkikasvuaan rakkauden ja huomion nälässään.
Parisuhdeapua on saatavilla, mutta huom! sinne täytyy vaivautua. Hankalaaaaaa nostaa persauksensa., joten itseään säästää kaivamalla netistä valmiin erolomakkeen.
