Miksi perinnönjakotilanteessa käyttäydytään eri tavalla?

Nyt on takana kolme tilannetta, joissa joko kuoleman jälkeen suku jakaa jäämistöä tai vanhuksien siirryttyä isosta talosta pikkuhuoneistoon jaetaan omaisuutta. Joka kerta on tullut riitaa ja erimielisyyttä, että kuka saa ja mitä. Yhteistä jakajille on, että kukaan ei oikeasti tarvitse kuolinpesästä mitään, kun keski-ikäisiä työssäkäyviä ollaan. Mutta normielämässä fiksut ihmiset on jakotilanteessa sitä mieltä, että juuri hänelle kuuluu ne pesän ainoat arvokkaat kalusteet ja Arabian astiat. Mikä tässä on se psykologia taustalla?

 

Joo, se on kyllä kumma. 50 vuotta on eletty sovussa ja sit posahtaa ja alkaa se tappelu jostain helvatan kupeista ja kipoista. Ja joskus haaskalle ilmestyy ihmisiä, jotka ei edes lain mukaan peri mitään, mutta omasta mielestään ovat oikeutettuja johonkin kupposeen tai muuhun.

 

Samaa miettinyt.

Siipan porukoissa syitä saada tietty tavara oli
- äiti/isä lupasi elossa ollessaan sen mulle
- jo lapsesta lähtien se on ollut niin rakas tavara
- nam, tuolla voi olla jotakin arvoa ja sen haluan
- systerillä on jo kaikki, eikä mulla läheskään, joten mulle se kannu
- meidän jenni on just muuttamassa, niin eihän sillä ole mitään siellä opiskelijakämpässä
- mä olin aina äidin apuna hänen viimeisinä vuosinaan, joten ilman muuta perintöhopeat siitä korvauksena

Ja jos tavaroita ei osata jakaa niin, että kasataan ne saman arvoisiin kasoihin ja arvotaan tulee taatusti riitaa. Tai ei pidetä huutokauppaa, jossa maksetaan perikunnalle niistä tärkeistä ja arvokkaista perintötavaroista, mitä itselleen haluaa.

IHmisistä voi tulla ihan hulluja. Tätä seurasin miehen lapsuudenkotia purkaessa, mutta seurasin vain kaukaa. Siinä meni välit poikki muutamilla ja aika ahneita olivat, joten onneksi mies siivosi kätensä ja totesi, että pitäkää koko paska. Ei ole katunut ja minä huokaisin helpotuksesta, ettei kotiin raahata anopilta haisevia huonekaluja tai muuta pölynkerääjää.

 

Aina se raha ei ratkaise, vaan se, että tavaroilla voi olla tunnearvoa. Riitaa voi syntyä myös siitä, että joku vie epäreilusti enemmän kuin oman osuutensa.

Mulla on miehen puolelta kokemusta tälläisesta. Asunnossa oli säästetty arvokkaita astioita, että jaetaan ne sitten lopuksi. Kävipä sitten niin, että yhden perillisen lapset kävivät asunnossa ja veivät arvokkaat astiat. Riitahan siitä tuli ja isokin vielä. Varsinkin kun ko. henkilö oli kaikista varakkain henkilö perijöistä.

 

Minä olen ollut kaksi kertaa perinnönjakotilanteessa (toinen kerta minun puoleltani ja toinen miehen suvun puolelta), eikä kummassakaan tilanteessa ole tapeltu eikä käyttäydytty huonosti, enkä usko etteä kenelläkään olisi jäänyt mitään hampaankoloon. Ei noitakaan asioita voi yleistää...

 

ahneus on monesti noissa syynä. Tai ihan vaan kiusanteko,tietää että toinen haluaa jonkin tietyn jutun ni siks se on pakko saada itselle vaikka ei muuten niin haluaisikaan.

 

Meillä oli perinnönjakotilaisuudessa kauhea riita kuka saa jonkun vanhan kalliin astiaston. Mua ei kiinnostanut mikään noista romuista. Siskot ja veljien vaimot riitelivät että kuka saa sen astiaston. Mua vitutti tuo riitely, niin kaadoin koko pöydän ja koko astiasto hajosi. Eipä tarvinnut enään riidellä. Sanoin että siinä olikin sitten mun osuus romuista. Ei ole kukaan kehdannut sanoa mulle mitään asiasta.

 

Mä oon paria perinnönjakoa seurannu lähempää. Ekassa riidat syntyi lähinnä siitä kun yksi halusi tuhota kaikki tavarat jotka muut halus lahjoittaa lähetyskirpparille. Ne ois pitänyt tuhota jottei kukaan köyhä vaan käyttäis sen vanhempien tavaroita.

Tokas yksi ois halunnut talon ja tavarat saada nimellisellä hinnalla, koska hän oli sielä niin usein käynyt ja tehnyt sitä ja tätä, sisarukset jakaantui tässä tapauksessa kahteen leiriin ja näiden leirien välillä välit katkesi lopullisesti.

Aikanaan kun mun äiti kuolee niin toivon että saadaan sen kamoista sen verran rahaa että se kattaa hautauskulut. Ja yhden taulun haluan sieltä, taululla ei minkäänlaista rahallista arvoa ole. Tässä vaan perijiin mun ja siskon lisäksi kuuluu veljen lapset että saa nähdä kuinka niitten kans käy. Ne kun taitaa luulla että äitillä on rahaa jemmassa enemmänkin joten saattaa olla ylläri kun rahaa ei jaettavaksi jää.

Isän kuollessa jakajina ollaan vaan minä ja sisko joten siinä ei ongelmaa tuu. Varsinkin kun joudutaan laittamaan omistamme jotta saadaan isä hautaan.

 

Meillä oli perinnönjakotilaisuudessa kauhea riita kuka saa jonkun vanhan kalliin astiaston. Mua ei kiinnostanut mikään noista romuista. Siskot ja veljien vaimot riitelivät että kuka saa sen astiaston. Mua vitutti tuo riitely, niin kaadoin koko pöydän ja koko astiasto hajosi. Eipä tarvinnut enään riidellä. Sanoin että siinä olikin sitten mun osuus romuista. Ei ole kukaan kehdannut sanoa mulle mitään asiasta.

Muutama vuosi sitten tuli hyvä dokumentti näistä perinnönjaoista. Siinä eräs kokenut perintöjuristi totesi, että suuri osa riidoista syntyy, kun perilliset ottavat puolisonsa mukaan perinnönjakotilaisuuteen. Miniät ja vävyt, joilla ei ole henkilökohtaista tunnesidettä vainajaan, näkevät tilaisuuden ja painostavat puolisoaan vaatimaan enemmän kuin hänelle lain mukaan kuuluisi. Jos kaikki jättävät puolisonsa kotiin ja tulevat tilaisuuteen yksin, todennäköisyys sovinnolliseen jakoon on paljon suurempi.

Itsekään en kyllä oikein ymmärrä sellaista että joku ajattelee että hänelle kuuluisi puolisonsa vanhempien jäämistöstä jotakin.

 

Ehkä se on se ahneus. Ite en vielä ole joutunut kys. tilanteeseen. Toivottavasti emme riitele sitten kun josks on aika jakaa perintöä.

 

Minä oon kans joskus miettinyt samaa. Omaan päähän ei vaan mahdu, että minä ja sisarukseni tai edes mies ja hänen sisaruksensa saisivat oikein kovaa riitaa aikaiseksi..No okei, ehkä siitä yhdestä ihanasta taulusta joudutaan siskon kans keskustelemaan =) Jos meidän päätettäväksi jää