Miksi pojat muka oppii hitaammin???

  • Viestiketjun aloittaja tyttöjen äiti
  • Ensimmäinen viesti
tyttöjen äiti
Mulla on tyttöjä, joten ei ole kokemusta asiasta eli poikien oppimisesta. Olen kuitenkin alkanut ihmettelemään, että meidän neuvolassa tytöiltä vaaditaan puheen kehityksessä ja muussa nopeampaa kehitystä kuin pojilta. Neuvolantäti perustelee asiaa sillä, että pojat oppivat hitaammin ja kehitystä seurataan läpi sormien. Ystäväni kolmivuotias poika ei puhu kuin pari sanaa eikä ymmärrä puhetta kunnolla. Meidän samanikäinen tyttö on puhunu pitkiä lauseita jo reilusti yli vuoden. Neuvolassa minulle sanottiin, että "tytön on osattava kaksivuotiaana puhua muutaman sanan lauseita". Onko todella annettu terveydenhoitajille ohjeet, joissa pojilla on löyhemmät kriteerit kuin tytöillä? Miksi ne pojat sitten oppii hitaammin? Kun itse olen kuitenkin lukenut kehityspsykologiaa sen verran, että kävelemään oppiminen ja puhe kehittyvät käsikädessä eikä liikunnallisuus poissulje puheen oppimista, vaikka tätä tarjotaan usein selitykseksi virheellisesti. Olisi kiva, jos sellaisten poikien äidit vastaisivat, joiden pojat ovat oppineet nopeasti puhumaan ja osaisivat myös pohtia syytä siihen, miksi juuri oma poika on ollut etevä ja rikkoo tätä kummallista yleiskäsitystä poikien hitaudesta.
 
Ja,a...sen tiedän että poika saattaa olla hitaampi kuivaksi oppimisessa, mutta että kaikessa ois eri tahti. Mun pojan kanssa en kyl muista että koskaan neuvolassa/lääkärissä ois puhuttu taidoista sukupuolen mukaan. Kyl se terkka on aina kattonu silleen iän suhteen eikä sen että on poika. Enkä mielestäni ole huomannut selvää eroa tytöissä ja poijissa kun ajattelen esim sukulaislapsia ja tuttavapiirin lapsia. Kyllä sitä vaihtelua esiintyy niin tytöillä kun pojillakin.
 
Kyllä minä luulen, että ihan samat ne vaatimukset ovat kummallekin sukupuolelle. Mutta reagointi on rauhallista pienillä, ei sitä heti diagnosoida älyvapaaksi tyttöäkään, jos ei sanoja tule liukuhihnalta 2-vuotiaana.

Mä en tiedä, mitä se auttaa jos kerron että meidän poika puhui muutamia lyhyitä lauseita tasan 1-vuotiaana. Otos on hieman pieni isompaan analyysiin. Mutta kuivaksi oppi kyllä hieman hitaammin, mutta yökuivaksi ihan normaaliin aikaan.

Puhetta kyllä pitäisi ymmärtää kolmevuotias. Sitähän testataan neuvolassa ja pistetään eteenpäin jos tukitoimia tarvitaan.
 
juu
Eikös pojat oo kätsempiä sitten monissa muissa asioissa...Puhe kun ei oo ainoa kehitysmittari.

Mulla ainakin on isoveli kehittynyt ihan samaa vauhtia kuin minäkin, tosin ite opin tosi aikaisin ryömimään (halusin mennä veljeni luokse). Isoveljeni oppi todella nopeasti kävelemään, vasta sen jälkeen istumaan. Omia lapsia ei ole, niin en sitten tiedä muista.

Tosiaan käsittääkseni pojilla ne taidot on sitten muissa asioissa parempia..juuri motoriikka jne kehittyy tosi nopeasti sitten, kun oppii jotain. Muistaakseni tässä oli juttua tossa MLL:n vihkosessa.
 
myös tyttöjen mami
Alkuperäinen kirjoittaja juu:

No meillä on tytöt olleet aina tosi liikkuvaisia, kävelleet 8kk ja 10kk iässä jo ilman tukea ym. Muutenkin liikunnallisesti taitavia ja ketteriä. Lauseita alkanut tulemaan vasta 2,5kk iässä.
 
myös tyttöjen mami
Alkuperäinen kirjoittaja myös tyttöjen mami:

No ei ne niin taitavia kyl puhumaan ole olleet :LOL: tarkoitin vuotta :D tuli joku ajatushärö :D
 
Mun mies on ollut aikainen pienenä, käveli 10kk, puhui kovasti alle 2v jne. Minä taas olen ollut hieman hidas suunnilleen kaikessa, paitsi istumaan oppimisessa. Meidän poika taasen menee selvästi sinne väliin, motoriset taidot ovat aina olleet hyvät ja ajallaan/aikaseen, mutta esim puhe on hitaampaa ja kuivuusasia ei lainkaan tunnu olevan kehittymässsä. Ja meidän sisarusten kesken on isojakin eroja vaikka kaikki tyttöjä.
 
Meillä tuli ekat sanat alle vuoden ikäisenä ja n. 1v8kk iässä alkoi puhetulva, jolla ei loppu näy. Siihen asti oli puhunut parin sanan lauseita. en tiedä, et mistä tuo johtuis, mut mie oon ainakin ihan hirvee suupaltti ja kaikki sitä sanookin aina, et poju on puhelahjoissaan äitiinsä tullu. Juttelee tätinsä kanssa puhelimessakin pitkiä aikoja..ihan kuten äitinsäkkin :D Mie kun juttelen siskoni kanssa puhelimessa välillä 5-6 kertaakin päivän aikana. Aina soitellaan jos jotain asiaa on =) ja mie ujttelen kissoille ja koirillekkin paljon, joten myös pojulle on tullu kälätettyä kauheesti.

Kuivaksioppiminen on sit ollut hitaampaa...2,5 vuotiaana jäi päivävaippa pois ja edelleen on yövaippa käytössä ja aamuisin vaippa on ihan täys ja märkä, joten saas nähä milloin yövaipasta luovutaan.
 
Mulla on poika ja tyttö. Ihan samat temput ovat neuvolassa tehneet, tai täti on havainnoinut ihan samat asiat kun lapset ovat keskenään leikkineet. Mut oikeesti mun tyttö on oppinu hitaammin juttuja kun poika, tää on siis mun oma havainto.
 
Kippuravarvas
Meillä esikoinen lähti liikkeelle 9kk, siis pystyasennossa ja kunnolla puhuminen alkoi hiukan ennen 2-vuotispäivää, puhui silloin 4:n sanan lauseita jne. Kuivaksioppiminen on vieläkin vaiheessa, pahasti :whistle: :D ja siis poika on
 
Meillä esikoinen on poika ja puhumaan oppiminen oli hiukan hidasta. Kaksivuotisneuvolassa asiasta huomautettiin. Kaksi seuraavaaa ovat tyttöjä ja heillä puhumaan oppiminen on ollut aina nopeampaa, kuopus puhuu jo 1,5 v melkoisen hyvin. Epäilen, että pojan kohdalla oli kysymys vain esikkona olemisesta. Puhekin tuli mukaan kuvioihin ennen kolmea ikävuotta.
 
En allekirjoita tuota, että pojat oppisivat hitaammin. Ei ainakaan minulla ole sellaisia kokemuksia eikä koulussakaan ole lastenhoitotyön -kurssilla mitään tuollaista puhuttu, kun lapsen kehitystä on käyty läpi.

Itselläni on kolme poikaa ja kaikki ovat kehittyneet ihan ajallaan. Esikoinen tosin oli edellä, kun poika puhui ihan kunnon lauseita jo 1,5 vuoden iässä. Esikoinen oppi kävelemäänkin jo 10 kk iässä. Kuivaksi oppi täysin 2v5kk iässä. Keskimmäinen on ollut kehityksessä hieman hitaampi eli kävely tuli 1v ja puhe vasta lähellä 2 -vuotissyntymäpäivää. Kolmas poika on sitten ollut vielä vähän jäljessä eli käveli reilun vuoden iässä ja puhe tuli 2 -vuotiaana.

On niin yksilöllistä tuo. Ehkä syy tuohon meidän esikoisen nopeaan kehitykseen on ollut se, että aikaa oli enemmän. Tuli luettua hänelle paljon ja muutenkin vietettyä enemmän aikaa hänen kanssaan kuin pikkuveljien. Toisaalta poika on ollut aina paljon rauhallisempi ja kiinnostuneempi asioista kuin pikkuveljensä. Lukemaan esikoinen oppi juuri täytettyään 5 vuotta. Tosin keskimmäinenkin oppi jo 5v3kk iässä.
 
2 pojan äiti
Ei pidä yleistää tuota kuivaksi oppimista.. meillä pojat oppivat vähän yli vuoden ikäisinä potalle. Päivävaipat jäi pian kokonaan pois ja yökuivia oltiin vähän yli 2 vuotiaana. Eikä ole käynyt vahinkoja kuin pari hassua kertaa :) Kaverillani on kaksi tyttöä jotka suihkivat sänkyihinsä vielä kolmen vanhoinakin. Pyyhkeitä ja muovia oli sängyssä pitkään kun tuli vahinkoja. Että ei voi yleistää!! Poikani ovat jo koulussa ja esikoinen oppi lukemaan 5 vanhana ja tällä hetkellä luokkansa parhaita. Kokeet molemmilla pojilla 9-10.. matikkapää on molemmilla hämmästyttävä ja esikoinen pärjää luokkansa parhaiten myös englannissa.
Ehkä se kuitenkin on kiinni yksilöstä..ei sukupuolesta!!! :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Greeata:
Meillä tuli ekat sanat alle vuoden ikäisenä ja n. 1v8kk iässä alkoi puhetulva, jolla ei loppu näy. Siihen asti oli puhunut parin sanan lauseita. en tiedä, et mistä tuo johtuis, mut mie oon ainakin ihan hirvee suupaltti ja kaikki sitä sanookin aina, et poju on puhelahjoissaan äitiinsä tullu.
:LOL: Meillä lapsiraukka on joutunut elämään samanlaisessa ympäristössä - kaikki kälättävät kovasti ja vauhdikkaasti on asiansa sanottava jos jotain haluaa sanoa. Ei ihme kun herra omaksui puheripulin nopeasti.

Muuten satuja ei olla pienenä hirvittävästi luettu, poika on mielummin kertonut itse mitä kuvissa tapahtuu. Ei ole jaksanut istua hiljaa =)
 
vieras
en kaikkia kommentteja lukenu, mutta meillä esikoispoika on ainakin oppinut asiat (kävelyn, puhumisen, kuivaksi) nopeammin kuin toinen lapsemme, joka on tyttö. käden taidoissa tyttömme on sitten "parempi", mutta pojalla nyt ei ole koskaan kiinnostanut piirtäminen tai askartelu.

että kaikki lapset yksilöitä sukupuoleen katsomatta
 
mun isompi poika oppi aikaisin liikkumaan ja vähän myöhässä puhumaan: sairasti korvakierteen juuri kun alkoi tulemaan puhetta ja puhe viivästyi pitkän sairausjakson takia.
nuorempi poikani sanoi ekat sanansa niin pienenä, etten kehtaa edes sanoa. on nyt 2 v 1kk ja puhuu 5-6 sanan lauseita, on verbaalisesti erittäin lahjakas.
poikien luonteet ovat erilaisia. isompi on ns. perinteinen rämäpää-poika ja nuorempi sellainen runopoika (rillit ja kiharat tukka takaa vaikutelman).
mulla on 4 lasta. koskaan ei ole sanottu neuvolassa puheen tai liikkumaan oppimisen olevan sukupuolisidonnainen. kuivaksi pojat oppivat ilmeisesti myöhemmin (keskimäärin) ja siihen on fysiologisia syitä.
summa summarum: minusta jokainen lapsi on yksilö, kuten aikuisetkin. toiset oppii nopsasti jonku taidon ja jotain muuta hitaammin.
 
jep
Alkuperäinen kirjoittaja Toivoliini:
En allekirjoita tuota, että pojat oppisivat hitaammin. Ei ainakaan minulla ole sellaisia kokemuksia eikä koulussakaan ole lastenhoitotyön -kurssilla mitään tuollaista puhuttu, kun lapsen kehitystä on käyty läpi.

Itselläni on kolme poikaa ja kaikki ovat kehittyneet ihan ajallaan. Esikoinen tosin oli edellä, kun poika puhui ihan kunnon lauseita jo 1,5 vuoden iässä. Esikoinen oppi kävelemäänkin jo 10 kk iässä. Kuivaksi oppi täysin 2v5kk iässä. Keskimmäinen on ollut kehityksessä hieman hitaampi eli kävely tuli 1v ja puhe vasta lähellä 2 -vuotissyntymäpäivää. Kolmas poika on sitten ollut vielä vähän jäljessä eli käveli reilun vuoden iässä ja puhe tuli 2 -vuotiaana.

On niin yksilöllistä tuo. Ehkä syy tuohon meidän esikoisen nopeaan kehitykseen on ollut se, että aikaa oli enemmän. Tuli luettua hänelle paljon ja muutenkin vietettyä enemmän aikaa hänen kanssaan kuin pikkuveljien. Toisaalta poika on ollut aina paljon rauhallisempi ja kiinnostuneempi asioista kuin pikkuveljensä. Lukemaan esikoinen oppi juuri täytettyään 5 vuotta. Tosin keskimmäinenkin oppi jo 5v3kk iässä.

Tätä itekki ajattelin. Esikoiselle on kaikki se aika, kahdelle se pitää jo jakaa, kolmannelle vielä enemmän ym..
 
Yhteistyössä