Miksi suomalaiset miehet luovuttavat liian vähän spermaa klinikoille?

Aivan
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;28674487:
Jos olen oikein ymmärtänyt, niin tietämättömyys biologisista vanhemmistaan voi lisätä mielenterveydenongelmia. Lievemmässä muodossa ihminen voi kärsiä eriasteisista itsetunto- ja identiteettiongelmista, jos ei tiedä, kuka hän oikeastaan onkaan. Jos satuit katsomaan aikoinaan sellaista tv-sarjaa kuin Kadonneen jäljillä, niin siinä näille ihmisille oli hyvinkin tärkeää saada tavata se henkilö, josta kauan sitten oli saanut alkunsa. Vaikka biologinen isä tai äiti ei koskaan lapsen elämässä olisi ollutkaan.
siksi sen tiedon voisi hyvin rajata tuollaisiin seikkoihin, mistä kuitenkaan ei selviä henkilöllisyys, sen nimen tietäminen kun ei tee ihmisistä yhtään sen tutumpia kuin ne jotka ei tiedä toistensa nimeä..

Tämä juurikin johtaisi siihen, että mitään tarpeettomia tunnesiteitä ei voisi myöskään lapselle syntyä, kuinka monille onkaan suuri pettymys jos se biologinen vanhempi ei halua että lapsi ottaa häneen yhteyttä.

Kumman pohjalle on sitten parempi rakentaa sitä identiteettiään, tietoon että suku tulee jostain tietyltä alueelta/ryhmältä, vai se että hän tietää kyllä kuka hänen isä on, mutta ei välttämättä tiedä haluaako tämä olla missään tekemisissä tämän kanssa, saati että jos selviääkin että ei nimenomaan halua olla missään tekemisissä tämän lapsen kanssa?

Ainakin tuossa ensimmäisessä vaihtoehdossa säästyy mahdolliselta hylkäämisen tunteelta, jolla varmasti on myös vaikutuksensa ihmiseen.

Se kadonneen jäljillähän käsitteli sellaisia ihmisiä joiden vanhemmat oli tunteneet toisensa jne. ei siinä mitään spermanluovuttajia metsästetty?
 
Vähän sama
[QUOTE="vieras";28674492]Luovuttajaltahan se nykyisin nimenomaan kysytään. Jos ei suostu niin ei myöskään luovuta.[/QUOTE]
kuin kieltolaki siis.
SULLA ON KAKS VAIHTOEHTOA:
joko et käytä ollenkaan
tai sitten käytät, ja siitä käytöstä sinua rangaistaan!

WOHOO! nerokasta!
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Vähän sama;28674545:
kuin kieltolaki siis.
SULLA ON KAKS VAIHTOEHTOA:
joko et käytä ollenkaan
tai sitten käytät, ja siitä käytöstä sinua rangaistaan!

WOHOO! nerokasta!
Ketä siis mielestäsi tässä tapauksessa rangaistaan?
 
Keittiönoita
siksi sen tiedon voisi hyvin rajata tuollaisiin seikkoihin, mistä kuitenkaan ei selviä henkilöllisyys, sen nimen tietäminen kun ei tee ihmisistä yhtään sen tutumpia kuin ne jotka ei tiedä toistensa nimeä..

Tämä juurikin johtaisi siihen, että mitään tarpeettomia tunnesiteitä ei voisi myöskään lapselle syntyä, kuinka monille onkaan suuri pettymys jos se biologinen vanhempi ei halua että lapsi ottaa häneen yhteyttä.

Kumman pohjalle on sitten parempi rakentaa sitä identiteettiään, tietoon että suku tulee jostain tietyltä alueelta/ryhmältä, vai se että hän tietää kyllä kuka hänen isä on, mutta ei välttämättä tiedä haluaako tämä olla missään tekemisissä tämän kanssa, saati että jos selviääkin että ei nimenomaan halua olla missään tekemisissä tämän lapsen kanssa?

Ainakin tuossa ensimmäisessä vaihtoehdossa säästyy mahdolliselta hylkäämisen tunteelta, jolla varmasti on myös vaikutuksensa ihmiseen.

Se kadonneen jäljillähän käsitteli sellaisia ihmisiä joiden vanhemmat oli tunteneet toisensa jne. ei siinä mitään spermanluovuttajia metsästetty?
Tämä luovutushan on kokonaisuudessaan aika hankala juttu, koska osapuolten edut ovat ristiriidassa toistensa kanssa. Sinänsä on hyvä, että laki on sen puolella, joka ei saa valita (luovutanko vai en? vrs synnynkö vai en?) Uskoisin myös, että suurin osa ihmisistä ei haluaisi pariutua sisaruksensa kanssa. Edes sisaruspuolensa kanssa. Tämän vuoksi on oikeastaan aika välttämätöntä, että luovutetuista soluista alkunsa saanut ihminen saa halutessaan luovuttajan tiedot. Ja siten varmistaa, että tuleva kumppani ei satu olemaan veli- tai siskopuoli.

*muoks* Ne syntyvät lapsetkin ovat erilaisia ja voisin kuvitella, että luovutus vrs adoptio on sikäli erilaisia, että vain jälkimmäisessä on kyse hylkäämisestä. Mutta ihmiselle voi olla tärkeää tietää, miltä hänen isänsä/äitinsä näyttää. Miltä isän/äidin ääni kuullostaa. Mitä isä/äiti tekee työkseen. Näistä erilaisista tiedoista ihminen voi löytää yhteneväisyyksiä oman ulkonäkönsä, luonteenpiirteidensä tai tapumustensa kanssa. Tulee se tietoisuus, että ahaa, tämän ominaisuuden olen perinyt isältäni ja tämän äidiltäni.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Sh
Luovutuksesta ei makseta kuin kulukorvaus. Joku sitä kyseli saako luovuttaja paljonkin.

Mä en ehkä pystyisi luovuttamaan. Jotenkin... Suhtautuisin liian tunteella. Lapsi olisi kuitenkin puoliksi "mun" tai "mun miehen"... Uskon et miettisin aina, mitä hänelle kuuluu, missä hän kasvaa, millainen elämä hänellä on ollut. Saati sit jos ottaisi yhteyttä... Etsisin lapsesta minun piirteitäni ja varmasti vertaisin onko hönellä yhtäläisyyksiä sisaruksiinsa jne.
 
minä,
Pitää käyttää tanskalaista tavaraa kun suomalaistavaraa on vähän saatavilla. Mies, miksi et auta ihmistä mäessä? Kysymys naisille: Suostuisitko, että lastesi isä auttaisi muita lasten hankinnassa tälla tavalla?
Oulussa pulaa siittiöistä – mistä löytyisi 15 miestä?
Oulussa pulaa siitti
Väestöliiton lapsettomuusklinikoilla podetaan siittiöpulaa. Esimerkiksi Oulussa tarvittaisiin nyt akuutisti 10–15 miestä, jotka täyttäisivät lapsettomien parien tarpeen.
 
Muutama kymppi maksetaan
Luovutuksesta ei makseta kuin kulukorvaus. Joku sitä kyseli saako luovuttaja paljonkin.

Mä en ehkä pystyisi luovuttamaan. Jotenkin... Suhtautuisin liian tunteella. Lapsi olisi kuitenkin puoliksi "mun" tai "mun miehen"... Uskon et miettisin aina, mitä hänelle kuuluu, missä hän kasvaa, millainen elämä hänellä on ollut. Saati sit jos ottaisi yhteyttä... Etsisin lapsesta minun piirteitäni ja varmasti vertaisin onko hönellä yhtäläisyyksiä sisaruksiinsa jne.
Juu ei makseta kun pari kolme kymppiä korvaamaan kuluja. Ei tuolla pääse kukaan rikastumaan ja hyvä niin.
 
"mies"
Luovuttelen viikoittain siemennestettäni baari iltojen päätteeksi, eri asia mitä lahjoituksen vastaanottajat sillä tekevät. Ei voisi väkempää kiinnostaa. Kerron aina väärän nimen siltä varalta että joku vastaanottajista pamahtaa paksuksi, itse haluan aina vedellä ilman kumia.
 
"Niin"
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;28674566:
Tämä luovutushan on kokonaisuudessaan aika hankala juttu, koska osapuolten edut ovat ristiriidassa toistensa kanssa. Sinänsä on hyvä, että laki on sen puolella, joka ei saa valita (luovutanko vai en? vrs synnynkö vai en?) Uskoisin myös, että suurin osa ihmisistä ei haluaisi pariutua sisaruksensa kanssa. Edes sisaruspuolensa kanssa. Tämän vuoksi on oikeastaan aika välttämätöntä, että luovutetuista soluista alkunsa saanut ihminen saa halutessaan luovuttajan tiedot. Ja siten varmistaa, että tuleva kumppani ei satu olemaan veli- tai siskopuoli.

*muoks* Ne syntyvät lapsetkin ovat erilaisia ja voisin kuvitella, että luovutus vrs adoptio on sikäli erilaisia, että vain jälkimmäisessä on kyse hylkäämisestä. Mutta ihmiselle voi olla tärkeää tietää, miltä hänen isänsä/äitinsä näyttää. Miltä isän/äidin ääni kuullostaa. Mitä isä/äiti tekee työkseen. Näistä erilaisista tiedoista ihminen voi löytää yhteneväisyyksiä oman ulkonäkönsä, luonteenpiirteidensä tai tapumustensa kanssa. Tulee se tietoisuus, että ahaa, tämän ominaisuuden olen perinyt isältäni ja tämän äidiltäni.
Se tietokantahan on viranomaisten hallussa, joten mikään mahdottomuus ei olisi antaa lapsille tarpeellisia tietoja sisaruksistaan jotta ei tule sukurutsaa..

VOI olla, mutta yksikään noista tiedoista ei vaadi luovuttajan henkilöllisyyden paljastamista, ei edes jonkun kuvan näkeminen.
 
Puppua
[QUOTE="mies";28674596]Luovuttelen viikoittain siemennestettäni baari iltojen päätteeksi, eri asia mitä lahjoituksen vastaanottajat sillä tekevät. Ei voisi väkempää kiinnostaa. Kerron aina väärän nimen siltä varalta että joku vastaanottajista pamahtaa paksuksi, itse haluan aina vedellä ilman kumia.[/QUOTE]

Etpä sä väärällä nimellä pääse luovuttaa eli ihan keksittyä juttua.
 
rhetrhbt
Miehet valittaa siitä, että omat tiedot luovutetaan jollekkin eteenpäin.
Silti omat tiedot kuvineen on ympäriämpäri nettiä ja facebookkia kaikkien töllisteltävänä, luultavasti arkistoihin tallennettuina jenkkejä myöten.
"Mut mun tiedot! Nimi ja numeroki löytyy puhelinluettelosta ja firman kotisivuilla s-postiosoite! Iik! Jokuhan saattaa vaikka laittaa mulle viestin!"

"Apua, joskus 18 vuoden päästä, mikäli olen edes hengissä sillon, joku saattaa soittaa ovikelloani! Sitten se sanoo moi!"
Entäs sitten? Ehkä luovuttajamies jääkin yksinäiseksi vanhaksipojaksi, joka ei omaa perhettä saa. Tai sitten omat lapset on muuttaneet kauas ulkomaille tai tai.. Mitä nyt ikinä voikaan ihmisten elämässä tapahtua.

Miksi se koetaan nimenomaan huonoksi asiaksi, että joku tuntematon tulee tapaamaan? Sitten tulee saatana.
Voihan 18 vuoden kuluttua tulla joku yhen yön panosta alkunsa saanut tyyppi oven taakse. Mitäs sitten tehään? Ei uskalleta avata?

Sanokaa sille kersalle, ettei osteta mitään, suksi kuuseen.
Et se siitä spermanluovuttajan taakasta.
 
Siksi

Koska laissa ei oteta huomioon ollenkaan luovuttajan omaa kantaa asiaan.
Ja minkälaiset kolhut se lapsi sitten saa, jos oven takana onkin sellainen herra joka nimenomaan sanoo: PAINU VITTUUN MUN OVELTA!
?
 
"Niin"
[QUOTE="vieras";28674755]Ei kun kaikki on jälleen kerran yhteiskunnan syytä, niinhän :D[/QUOTE]
Valtaosaksi ongelmat pohjautuu yhteiskunnan omiin toimiin eri asioiden parissa, kyllä.
 
"vieras"
Koska laissa ei oteta huomioon ollenkaan luovuttajan omaa kantaa asiaan.
Ja minkälaiset kolhut se lapsi sitten saa, jos oven takana onkin sellainen herra joka nimenomaan sanoo: PAINU VITTUUN MUN OVELTA!
?
Otetaanhan se kanta huomioon, jos ei halua omia tietojaan luovutettavan niin silloin ei myöskään sukusoluja luovuteta.

PAINU VITTUUN MUN OVELTA tyypisten häröjen poisseulonta onkin jo vaikeampia asia.
 
"vieras"
[QUOTE="Niin";28674771]Valtaosaksi ongelmat pohjautuu yhteiskunnan omiin toimiin eri asioiden parissa, kyllä.[/QUOTE]

suurin osa ihmistä elää ihan ongelmitta noudattaen Suomen lakia... :D
 
Keittiönoita
[QUOTE="Niin";28674607]Se tietokantahan on viranomaisten hallussa, joten mikään mahdottomuus ei olisi antaa lapsille tarpeellisia tietoja sisaruksistaan jotta ei tule sukurutsaa..

VOI olla, mutta yksikään noista tiedoista ei vaadi luovuttajan henkilöllisyyden paljastamista, ei edes jonkun kuvan näkeminen.[/QUOTE]
Jos saa tiedot sisaruksistaan, niin helppoahan silloin on selvittää niiden vanhemmatkin. Mutta kuten sanoin aiemmin, tämä on hankala asia, kun osapuolten edut ovat ristiriidassa toistensa kanssa. Sen vuoksi onkin ihan hyvä, että luovuttajalle ensin kerrotaan asiasta ja vasta sen jälkeen luovuttaja tekee päätöksen, haluaako vielä luovuttaa vai onko sittenkin mieluummin luovuttamatta. Se syntyvä lapsi kun ei voi päättää, syntyykö vai ei.
 
Voi jösses
[QUOTE="vieras";28674788]suurin osa ihmistä elää ihan ongelmitta noudattaen Suomen lakia... :D[/QUOTE]
Eli ne jotka rikkoo lakia ja joilla on jotain ongelmia, tekee sen ihan omaksi huvikseen, esim. tarpeet ei vaikuta yhtään mihinkään? :p
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Voi jösses;28674821:
Eli ne jotka rikkoo lakia ja joilla on jotain ongelmia, tekee sen ihan omaksi huvikseen, esim. tarpeet ei vaikuta yhtään mihinkään? :p
Suomen laki ei estä millään tavoin omia tarpeitani toteutumasta. Lait on tehty ihan yleiseksi turvaksi.

Jos esim. rattijuopolla on tarve ajaa kännissä, niin on ihan suotavaa että hän jää kiinni ja saa rangaistuksen.
 
"jep"
[QUOTE="sipsi";28674270]Olen itsekäs enkä halua että mieheni luovuttaa spermaansa muille kuin minulle. Enkä myöskään suostuisi munasolujani luovuttaan.[/QUOTE]

Minusta tämä on terveellä järjellä varustetun ihmisen tervettä "itsekkyyttä". Sukusolujen luovuttaminen ja niiden käyttäminen ei ole ihan simppeli juttu eikä sama asia kuin Arla-juuston ostaminen kaupasta. Yksi epäilyttävä ja huolestuttava piirre on, että saman luovuttajan jälkikasvua on siellä sun täällä. Jotenkin ymmärrettävää olisi vielä jos vain yksi perhe saa samalta luovuttajalta.

Ja onhan se lapsen oikeus tietää alkuperänsä, ihan oikeutettua! Ei minusta ainakaan olisi kivaa jos en tietäisi mitään alkuperästäni!

Ja todellakaan en voisi kuvitella että oma mieheni levittäisi siittiöitään ympäriinsä, oli se sitten luonnollista kautta tai klinikan huoneessa.
 
Yhteistyössä