Miksi suppoja?

Täällä kun lukee näitä juttuja niin aika moni kertoo antavansa vauvalle suppoja särkylääkkeenä ja mua kiinnostaa miksi - mun käsityksen mukaan kun nestemäinen on sekä helpompi antaa että tehokkaampi ja turvallisempi (annostus on tarkempi ja supot ei imeydy niin hyvin kuin nestemäinen) eli miten on, miksi just suppoja?
 
Meillä suppo on inhottava laittaa, poika alkaa itkemään. Ja tosiaan, ei vaikuta niin nopsaan ja tulee kakan mukana pois. Nestemäinen vaikuttaa nopsaan ja pysyy sisällä. on helppo ja nopea antaa.
 
Meillä annetaan enimmäkseen nestemäisenä, josta poika jopa tykkää. Ottaa siis ihan mielellään. Supon laitto on välillä hankalaa, kun alkaa joskus punkea kakkaa ja tulee siinä mukana pois. On siis varmempi imeytyminen, kun antaa nestemäisenä. Supot onkin nyt vaan reissukäytössä, koska nestemäistä on hankala pitää mukana kaupungilla yms.
 
Hei,
itse taidan kirjoittaessa käyttää särkylääkkeistä vain yleisnimitystä suppo - sen kummempia miettimättä. Mutta tosiaan, meilläkin annetaan ensisijaisesti nestemäistä panadolia. Tai sitten (lääkärin määräyksestä ) burana suppoja ja nestemäistä panadolia samanaikaisesti.
 
Aku
Meillä on kokeiltu kumpaakin.Mulla on on ton nestemäisen kanssa se ongelma että jos antaa suoraan suuhun niin todennäkösesti tuo oksentaa sen pihalle :| ja jos taas laittaa maidon sekaan niin sit pitäs tytön juoda koko maito (ja sitä onki vaikeempi arvuutella kun välillä menee 50ml ja välillä 150 ml) että kaikki särkylääke menis kanssa alas.Siksi meillä siis suppo =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aku:
| ja jos taas laittaa maidon sekaan niin sit pitäs tytön juoda koko maito (ja sitä onki vaikeempi arvuutella kun välillä menee 50ml ja välillä 150 ml) että kaikki särkylääke menis kanssa alas.
Tohon ongelmaan on ratkaisu: se Pamol vai mikä olikaan liuotetaan lusikalliseen nestettä. Sitä ei tosin ihan pienelle voi antaa, olikohan 9kg eteenpäin. Mutta tietysti jos lapsi oksentaa niin silloin suppo on parempi.
 
Itseasiassa supot imeytyy paremmin ja nopeammin kuin nestemäinen,minkä pitää siis ensin mennä mahalaukkuun ja sieltä imeytyä verenkiertoon(ellei ole puklaillu sitä ennen! ;) )kun taas suppo imeytyy samontein,koska peräsuolessa on suht suuri verenkierto etc.
Itseasiassa suppo on turvallisempi kuin suun kautta annettava lääke!sekä tehokkaampi!
tästä on euroopassa paljon tutkimuksia,koska esim.välimeren maissa käytetään enemmän suppoja ihan aikuisillakin,siellä on yleistä vetää särkylääke suppona kuin meikäläisittän suun kautta!
comsicomsaa mikä on helpompaa:ujuttaa lapselle suuhun lääkettä,jonka se voi puklata kohta ulos vai laittaa supon mikä sulaa ja imeytyy nopeasti peräsuolen kautta?
Suun kautta annostellessa on vaara,että antaa liikaa,mutta vaikka peräsuoleen laittais kolme suppoa,ne tulee luonnollista tietä ne ylimääräset pois! =)
Summasummarum...suppo on ehdottomasti turvallisempi! =)
 
Aku
Alkuperäinen kirjoittaja Rataslaakson Elli:
Alkuperäinen kirjoittaja Aku:
| ja jos taas laittaa maidon sekaan niin sit pitäs tytön juoda koko maito (ja sitä onki vaikeempi arvuutella kun välillä menee 50ml ja välillä 150 ml) että kaikki särkylääke menis kanssa alas.
Tohon ongelmaan on ratkaisu: se Pamol vai mikä olikaan liuotetaan lusikalliseen nestettä. Sitä ei tosin ihan pienelle voi antaa, olikohan 9kg eteenpäin. Mutta tietysti jos lapsi oksentaa niin silloin suppo on parempi.
Okei,no sitähän vois kokeilla.Oon koittanu antaa panadolin nestemäistä versiota.Tuo neiti vaan on niin herkkis että kaikki ylimääränen tulee ylös samantien.Oli mielenkiintosta kun piti antibiootit antaa :whistle: no menihän se sitten kun pieneen määrään maitoa sekotti,minkä ties varmasi juovan ja jos jäi nälkä niin sittenpelkkää maitoa perään.Mutta aikamoista kikkailua siis.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mielikki:
Itseasiassa supot imeytyy paremmin ja nopeammin kuin nestemäinen,minkä pitää siis ensin mennä mahalaukkuun ja sieltä imeytyä verenkiertoon(ellei ole puklaillu sitä ennen! ;) )kun taas suppo imeytyy samontein,koska peräsuolessa on suht suuri verenkierto etc.
Itseasiassa suppo on turvallisempi kuin suun kautta annettava lääke!sekä tehokkaampi!
tästä on euroopassa paljon tutkimuksia,koska esim.välimeren maissa käytetään enemmän suppoja ihan aikuisillakin,siellä on yleistä vetää särkylääke suppona kuin meikäläisittän suun kautta!
comsicomsaa mikä on helpompaa:ujuttaa lapselle suuhun lääkettä,jonka se voi puklata kohta ulos vai laittaa supon mikä sulaa ja imeytyy nopeasti peräsuolen kautta?
Suun kautta annostellessa on vaara,että antaa liikaa,mutta vaikka peräsuoleen laittais kolme suppoa,ne tulee luonnollista tietä ne ylimääräset pois! =)
Summasummarum...suppo on ehdottomasti turvallisempi! =)
Hei, meille lastenlääkäri sanoi että tuo kirjoittamasi on vanhentunutta tietoa - suun kautta vaikuttaa kuulemma tehokkaammin ja mikä parasta, nopeammin. Imeytyminen alkanee jo suun limakalvolta. Ja usein suppo aiheuttaa kakan eli sen puoleen imeytyy vielä huonommin.

Joku tuossa sanoikin ettà vàlimeren maissa kàytetààn paljon suppoja ja se pitàà paikkansa.. Aikuisillekin mààràtààn paljon suppoja juuri sen takia ettei pààsisi vatsalaukku kàrsimààn... Vauvalle olen laittanut suppoja ihan sen takia kun tuo on helpompi pistàà, kaikki menee varmasti perille
 
Alkuperäinen kirjoittaja Elinan äiti:
Hei, meille lastenlääkäri sanoi että tuo kirjoittamasi on vanhentunutta tietoa - suun kautta vaikuttaa kuulemma tehokkaammin ja mikä parasta, nopeammin. Imeytyminen alkanee jo suun limakalvolta. Ja usein suppo aiheuttaa kakan eli sen puoleen imeytyy vielä huonommin.
Näin on. Uusimmissa lääkäreiden hoitosuosituksissa pidetään nestemäisiä lääkkeitä ensisijaisina lapsille ja supot vain, jos lapsi oksentelee.
 
Keskimmäiselle ei nestemäinen lääke mennyt alas millään, oli kyse sitten Panadolista tai antibiootista. Kun yhtenä yönä olin aivan tahmea Panadolista lääkkeen päädyttyä kaikkialle muualle kuin vauvan suuhun, luovutin ja laitoin suosiolla supon.

Siiten kun tämä lapsi oppi imeskelemään tabletteja (aluksi ksylitolia), niin aloin antaa Pamol F:n suuhun liukenemaan ja vettä lasista päälle. Mutta tämä oli päälle yksivuotiaana.
 
Meillä ainakin nestemäisten lääkkeiden otto on suuren työn ja tuskan takana, ja siltikin puolet on suun ulkopuolella. Joten hammassärkyyn tms. annan suosiolla supon. Laittamisessa ei mitään ongelmia ja ainakin viime yönä rauhoittui n. 10 min supon laittamisesta, kun hampaita huusi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Elinan äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja Mielikki:
Itseasiassa supot imeytyy paremmin ja nopeammin kuin nestemäinen,minkä pitää siis ensin mennä mahalaukkuun ja sieltä imeytyä verenkiertoon(ellei ole puklaillu sitä ennen! ;) )kun taas suppo imeytyy samontein,koska peräsuolessa on suht suuri verenkierto etc.
Itseasiassa suppo on turvallisempi kuin suun kautta annettava lääke!sekä tehokkaampi!
tästä on euroopassa paljon tutkimuksia,koska esim.välimeren maissa käytetään enemmän suppoja ihan aikuisillakin,siellä on yleistä vetää särkylääke suppona kuin meikäläisittän suun kautta!
comsicomsaa mikä on helpompaa:ujuttaa lapselle suuhun lääkettä,jonka se voi puklata kohta ulos vai laittaa supon mikä sulaa ja imeytyy nopeasti peräsuolen kautta?
Suun kautta annostellessa on vaara,että antaa liikaa,mutta vaikka peräsuoleen laittais kolme suppoa,ne tulee luonnollista tietä ne ylimääräset pois! =)
Summasummarum...suppo on ehdottomasti turvallisempi! =)
Hei, meille lastenlääkäri sanoi että tuo kirjoittamasi on vanhentunutta tietoa - suun kautta vaikuttaa kuulemma tehokkaammin ja mikä parasta, nopeammin. Imeytyminen alkanee jo suun limakalvolta. Ja usein suppo aiheuttaa kakan eli sen puoleen imeytyy vielä huonommin.

Nojoo,lääkärit nyt vaihtelee mielipiteitään kuin tuuliviirit,riippuen mikä lääke-edustaja on viimeksi käynyt ja tarjonnut parhaimmat ateriat !
=)
Mää oon noilla viidellä mukulalla kuitenkin vauva-aikana huomannut supot toimivammiksi,joten käytän niitä! ;)
Jos jollain toimii paremmin "per os" niin hyvä! =)
 
Nestemäinen imeytyy nopeammin kuin suppo, koska lääkeaineen tulee liueta, ennen kuin se voi imeytyä. Nestemäinen on valmiiksi liuenneena, toisin kuin suppo. Enkä todellakaan suosittele laittamaan suppoja enemmän kuin ohjeessa sanotaan. Mistähän elimistö tietää mikä on se ylimäärä, jonka tulee poistua imeytymättä.
Ja sit se Pamol F maistuu paremalle kuin nestemäinen Panadol.
 
Meillä on käytetty molempia, mutta suppoja useammin kun monesti kävi niin, että vauva oksensi nestemäisen Panadolin heti kohta ulos :/
Ja itku tuli myös kun yritettiin nestemäistä antaa, niin en tietenkään tahdo turhaan itkettää pikkuista. Supon laittamista ei edes huomaa, ja mielestäni se myös on vaikuttanut nopeammin.
 
Jo synnärillä kätilö luetteli että mitä pitäisi ostaa vauvan apteekkiin kotiin ja supot oli yksi lääke.
No vauva kerkes kyllä kasvaa jo taaperoksi ennenkuin ensimmäistäkään särkylääkettä tarvittiin ja olihan se suppojen laitto tosi hankalaa kun ne suli sormiin jo ja luikahti pepusta uloskin.
Jotenka ne jäi loput käyttämäti ja nestemäistä Pandolia ollaan annettu niin että sekoitettu maitoon.
Huomattavasti helpompaa ja lapsellekin mukavampaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja memmu84:
Nestemäinen imeytyy nopeammin kuin suppo, koska lääkeaineen tulee liueta, ennen kuin se voi imeytyä. Nestemäinen on valmiiksi liuenneena, toisin kuin suppo. Enkä todellakaan suosittele laittamaan suppoja enemmän kuin ohjeessa sanotaan. Mistähän elimistö tietää mikä on se ylimäärä, jonka tulee poistua imeytymättä.
Ja sit se Pamol F maistuu paremalle kuin nestemäinen Panadol.
No joo,enhän mää ny tota tarkottanu!
:eek: lues vähän tarkemmin! ;)
Mihin perustat tietosi,että nestem.per os annettuna imeytyy nopeemmin???
Olet varmaan tietoinen pamol f:n uusimmista tutkimustuloksista?Mitä ne kertoo???
Mnjahh,mieluummin mää pysyn vanhoissa hyvin todetuissa keinoissa,kuin pussillisessa uusia! =)
Näin on pärjätty 20 vuotta äitiyttä eikä lapset ole saaneet mitään supoista,päinvastoin..nopeesti on tehonneet! =)
Ja näin jatkan viidennenkin kohdalla,koska mun mukulat ei ota nestemäisiä kauheen hyvin tai sitte ne puklaa ne pihalle..
Mutta kukin tavallaan ja jos lapsi ottaa suun kautta hyvin niin mikä jottei...mutta ihan yhtä hyvin se tehoo peräsuolenkin kautta! ;)
 
No mun mielipide on,että nestemäinen parempi,meidän kohdalla siis =) Tämä kolmas poikamme ei tykkää yhtään supon laitosta ja kakkaa aina saman tien. Eli turhaan menee supon laitot. Eli nestemäinen panadol on ollut käytössä,mitä nyt pari kertaa on tarvittu. Niin ja meidän lääkäri suositteli panadolia.

Isommilla oon suosinut tuota Pamol F:ää. On tehokas jne. Jotenkin tuota nestemäistä panadolia pitää antaa niin suuret määrät isommalle,että siksi Pamol.
 
Alkuperäinen kirjoittaja LilliMenninkäinen:

joo,oon kuullut että jotkut lapset kakkaa heti kun saat sen supon meneen!..mun mukuloilla ei näin ole käynyt koskaan,mutta suun kautta annettaessa ne on kaikki puklaillu ne pihalle!(mikä on tehny atibioottikuureista äärimmäisen extreme-kokemuksia

:D )

Mun mielestä on vaan hyvä,että on kullekkin lapselle sopivia lääkityskeinoja,muttei silti vanhoja keinoja tartte heti teilata vanhanaikasina,vaikka uudet tutkimukset sanois vaikka mitä! :D
 
Turha teidän on tälläisestä aiheesta kinata. Käyttäköön kukin sitä mikä parhaiten sopii, siihen en halua puuttua. Mutta kuten jo sanoin, niin nestemäinen on valmiiksi lienneena, toisin kuin suppo. Siksi imeytyy nopeammin. Näin ne ainakin yliopistossa meille farmaseuteille opettaa...
 
Niin ja tuosta Pamol F:stä vielä, että enhän mä kommentoinut muuta kuin makua. Uusimpia tutkimustuloksia en ole seurannut, kun en tee enää farmaseutin töitä. Ei näistä asioista sentään työkseen jaksa tapella ;)
 
Meillä käytetään suppoja kun ne menee paljon paremmin perille kun nestemäinen. En ymmärrä miten se supon laitto muka niin vaikeeta on?!? ei meillä ikinä sormiin sula tai ulos tule ja vauva makaa tyytyväisenä paikallaan kun sen laittaa. :)
 
Yhteistyössä