Esikoinen
Aina ennen tissiä, usein tissin jälkeenkin, AINA herätessään, vaippoja vaihdettaessa,... Oikeasti kauheaa karjuntaa, ihan kuin elävältä syötäisiin... Olen ihan epätoivoinen. 
vieras
Ei vain meidän vauva. Itki parisen kertaa ekojen kuukausien aikana. Nukkui vieressä, kannettiin paljon ja syötettiin jo ennen kuin olisi tullut nälkäitku.
Itku on aina hälytysmerkki. Vauvat eivät itke koskaan turhaan ja huvin vuoksi!!!!!!!!!!
Itku on aina hälytysmerkki. Vauvat eivät itke koskaan turhaan ja huvin vuoksi!!!!!!!!!!
Non compos mentis
Veisin lääkäriin. Ei kyllä kuulosta normaalilta. Koliikki-itkukin yleensä rajoittuu iltaan-yöhön, ettei ihan 24/7 huuda. Onko iho-oireita, kakkiiko normaalisti?
vieras
Kun tutkijat ovat videoineet vauvoja on havaittu heidän heräävän öisin useammin kuin vanhemmat huomaavat. Vauvat eivät siis aina ala itkeä herätessään öisin. Alle 3 kuukauden ikäisistä lapsista lähes kaikki (95%) alkoivat itkeä aina kun heräsivät, eivätkä saaneet unen päästä uudestaan kiinni ilman vanhemman apua.
Pieniä vauvoja hoidettaessa ehkä tärkein vanhempien ominaisuus on ns. responsiivisuus. Tällä tarkoitetaan sitä, että vauvan itkuun pitää aina reagoida, koska vauva ei kykene jäsentämään ympäristöään niin hyvin, että voisi käsittää miksei itkuun vastata. Vauva ei itke koskaan turhaan, vaan itku on aina hälytysmerkki. Vanhemmat oppivat vähitellen erottamaan lapsensa itkun eri sävyjä. Kipuitku on kovaa ja kimeää, kun taas nälkäitku vähitellen voimistuvaa.
Vauvat voivat itkeä paitsi nälkäänsä ja janoaan, myös erilaista epämukavaa oloa (kipu, palelu, kuumuus, vaipanvaihdon merkiksi, sairaus, hampaat jne). Vauva osaa itkullaan ilmaista kaipaavansa myös seuraa tai syliä. Jo aivan pienet vauvat tarvitsevatkin muiden ihmisten seuraa, vaikka eivät vielä osaakaan leikkiä. Lasta ei voi liiaksi pitää sylissä.
Vauva rauhoitetaan katsomalla silmiin eikä lasta pidä kääntää selin aikuiseen nähden, sillä katsekontakti on jo aivan pienelle lapselle elintärkeä. Monesti katsekontaktin merkitys tuntuu unohtuvan: levoton lapsi ei aina rauhoitu sylissä ollessaan, jos katsekontakti puuttuu. Pientä vauvaa ei voi liiaksi hemmotella, ja vastaamalla nopeasti vauvan antamiin merkkeihin taataan se, että vauva tuntee itsensä tervetulleeksi tähän maailmaan. Sellainen vauva, jonka itkuun ei reagoida ei tunne oloaan turvalliseksi. Se ilmenee tyypillisesti esimerkiksi univaikeuksina ja yleisenä tyytymättömyytenä (ns. vaikea vauva).
Mitä vaikeampi vauvan temperamentti on, sitä tärkeämpää on, että vanhemmat herkistyvät kuuntelemaan vauvan antamia signaaleja. Tyypillistä on, etteivät tällaiset ns. vaikeahoitoiset vauvat viihdy itsekseen vaan haluavat syliin, nukkuvat vain lyhyitä jaksoja ja itkevät jäädessään yksin. Tämä on kuitenkin täysin normaalia, eikä sitä pitäisi sekoittaa esimerkiksi koliikkiin. Vaikean vauvan pitäisi saada olla vanhempien sylissä mahdollisimman paljon, jotta perusturvallisuus kehittyisi, mikä mahdollistaa sen että vauva oppii vähitellen olemaan tyytyväinen myös itsekseen. Vauvaan ei saa kyllästyä, vaikka mikään ei tuntuisi riittävän, sillä se vain pahentaa tilannetta. Toisaalta ongelmatilanteen laukeaminen saattaa jo olla lähempänä kuin arvataankaan. Hoidon laiminlyönti aiheuttaa vauvalle jatkuvan stressin, joka voi kärjistää ongelmia
Pieniä vauvoja hoidettaessa ehkä tärkein vanhempien ominaisuus on ns. responsiivisuus. Tällä tarkoitetaan sitä, että vauvan itkuun pitää aina reagoida, koska vauva ei kykene jäsentämään ympäristöään niin hyvin, että voisi käsittää miksei itkuun vastata. Vauva ei itke koskaan turhaan, vaan itku on aina hälytysmerkki. Vanhemmat oppivat vähitellen erottamaan lapsensa itkun eri sävyjä. Kipuitku on kovaa ja kimeää, kun taas nälkäitku vähitellen voimistuvaa.
Vauvat voivat itkeä paitsi nälkäänsä ja janoaan, myös erilaista epämukavaa oloa (kipu, palelu, kuumuus, vaipanvaihdon merkiksi, sairaus, hampaat jne). Vauva osaa itkullaan ilmaista kaipaavansa myös seuraa tai syliä. Jo aivan pienet vauvat tarvitsevatkin muiden ihmisten seuraa, vaikka eivät vielä osaakaan leikkiä. Lasta ei voi liiaksi pitää sylissä.
Vauva rauhoitetaan katsomalla silmiin eikä lasta pidä kääntää selin aikuiseen nähden, sillä katsekontakti on jo aivan pienelle lapselle elintärkeä. Monesti katsekontaktin merkitys tuntuu unohtuvan: levoton lapsi ei aina rauhoitu sylissä ollessaan, jos katsekontakti puuttuu. Pientä vauvaa ei voi liiaksi hemmotella, ja vastaamalla nopeasti vauvan antamiin merkkeihin taataan se, että vauva tuntee itsensä tervetulleeksi tähän maailmaan. Sellainen vauva, jonka itkuun ei reagoida ei tunne oloaan turvalliseksi. Se ilmenee tyypillisesti esimerkiksi univaikeuksina ja yleisenä tyytymättömyytenä (ns. vaikea vauva).
Mitä vaikeampi vauvan temperamentti on, sitä tärkeämpää on, että vanhemmat herkistyvät kuuntelemaan vauvan antamia signaaleja. Tyypillistä on, etteivät tällaiset ns. vaikeahoitoiset vauvat viihdy itsekseen vaan haluavat syliin, nukkuvat vain lyhyitä jaksoja ja itkevät jäädessään yksin. Tämä on kuitenkin täysin normaalia, eikä sitä pitäisi sekoittaa esimerkiksi koliikkiin. Vaikean vauvan pitäisi saada olla vanhempien sylissä mahdollisimman paljon, jotta perusturvallisuus kehittyisi, mikä mahdollistaa sen että vauva oppii vähitellen olemaan tyytyväinen myös itsekseen. Vauvaan ei saa kyllästyä, vaikka mikään ei tuntuisi riittävän, sillä se vain pahentaa tilannetta. Toisaalta ongelmatilanteen laukeaminen saattaa jo olla lähempänä kuin arvataankaan. Hoidon laiminlyönti aiheuttaa vauvalle jatkuvan stressin, joka voi kärjistää ongelmia
soita neuvolaan
Neuvolasta neuvoja kysymään eikä tältä palstalta, kun on vastasyntyneen terveydestä kyse!
vieras
Vatsavaivoja? Jätä pois omasta ruokavaliosta kaikki närästystä ja ilmavaivoja aiheuttavat kuten sipuli, kaali, pavut, herneet, tuore ruisleipä, kahvi, tee, colajuomat jne. Kamomillatee voi myös auttaa, juo sitä aamuin illoin.
vieras
Vauvan itkuun vastaaminen - Pitäisikö vauvan antaa itkeä itkunsa?
Pikkuvauvat itkevät viestiäkseen. Ajatus, että vauva yrittäisi itkullaan manipuloida, syntyy vanhempien päässä. Suhtaudu vauvasi itkuun signaalina, jota tulee kuunnella ja johon tulee vastata, äläkä heti ala ajatella "Mitä tuo vauva nyt taas tahtoo minulta?". Jos olet huolissasi siitä, että hemmottelet vauvasi pilalle tai että vauva hallitsee sinua, vauvanlukutaitosi jää haparoinnin asteelle. Vauvan itkua tulee pitää viestintävälineenä pikemminkin kuin hallintakeinona. Vauvat eivät itke hallitakseen vaan viestiäkseen.
Itku alkaa, kun vauvan ahdistus nousee huippuarvoonsa. Ennen vauvan itkua on havaittavissa muita merkkejä siitä, että vauva tarvitsee aikuisen hoivaa. Näitä voivat olla ahdistuneet kasvonilmeet, heiluvat käsivarret, kiihtynyt hengitys, värisevät huulet, rypistynyt otsa, kiemurtelu imetysasentoon tai jokin muu merkki, joka kertoo, että jotain on pielessä. Merkkeihin vastaaminen opettaa vauvalle, ettei hänen aina tarvitse itkeä saadakseen hoivaa. Tämä on erityisen hyödyllistä niillä vauvoilla, joiden itkut kiihtyvät heti palohälytyksen asteelle ja joita on vaikea rauhoittaa itkun alettua.
Jos viivästät vastaustasi vauvan itkuun, hän ei opi tästä itkemään vastaisuudessa vähemmän, vaan kokemus saattaa johtaa voimakkaampaan ja häiritsevämpään itkuun. Tutkimukset ovat osoittaneet käytännössä, että vauvat, joiden itkuihin vastataan heti, oppivat myöhemmällä vauvaiällä itkemään vähemmän. Ajattele, mitä opetat vauvallesi. Kun viivästät vastaustasi, vauva oppii, että hänen täytyy itkeä täysin voimin herättääkseen sinun huomiosi. Kun hän seuraavan kerran on hoivan tarpeessa, hän alkaa heti itkeä täydellä voimalla. Jotkut vauvat - ne joilla on rennompi ja vähemmän tulinen tempperamentti - saattavat lopettaa itkun, jollei hoivanantaja vastaa. Mutta useimmat eivät hevillä anna periksi.
Kokeile karibialaista tyyliä. Rento suhtautuminen vauvan hermostuneisuuteen auttaa usein pitämään itkun aisoissa. Jos vauvasi aistii, ettet ole ahdistunut, hän rauhoittuu helpommin. Kohautat hartioitasi, hymyilet vähän ja sanot "Ei huolen häivää vauva!"
PITÄISIKÖ LAPSEN ANTAA ITKEÄ?
Jossain vaiheessa uraasi vanhempana joku tulee ehdottamaan sinulle, että vauvasi itkuihin tulee suhtautua niin, että annetaan vauvan itkeä itkunsa. Älä tee näin, varsinkaan vauvan ensimmäisinä kuukausina. Anna vauvan itkeä itkunsa loppuun on neuvo, joka voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Tutkitaanpa tätä epäherkkää kehoitusta osa kerrallaan, jotta näkisit, miten epäviisas ja epäkäytännöllinen se on.
"Anna lapsesi...."
Henkilöltä, jolla ei ole biologista yhteyttä vauvaasi, on varsin röyhkeää tulla luennoimaan sinulle siitä, miten sinun pitäisi reagoida oman vauvasi itkuihin. Vaikka neuvo tulisi isovanhemmilta tai muulta läheiseltä, ymmärrä, ettei tämä henkilö tunne vauvaasi niin hyvin kuin sinä. Hän ei myöskään ole kuuntelemassa miltä vauvasi itku kuulostaa kolmen aikaan aamuyöstä. Tällaisia neuvoja tarjotaan todennäköisesti sinun takiasi, ja koska itku mielletään häiriöksi. Mutta sinä tiedät, että se heijastaa tarvetta.
"Itkeä..."
Mitä vauva itku oikeastaan on? Niille, jotka antavat vauvan itkeä, itkulla ei ole merkitystä. Mutta itse asiassa vauva yrittää viestiä jotain. Hän yrittää epätoivoisesti tehdä tarpeensa tiettäväksi. Tapasi vastata itkuun on myös tapasi viestiä.
Itku on suunniteltu herättämään vastaus vanhemmissa.
"Itkunsa---"
Mikä itku vauvan pitäisi antaa itkeä? Onko kyseessä ärsyttävä tottumus, josta vauvan pitäisi oppia luopumaan? Tuskinpa, eihän tarvetta voi kutsua tottumukseksi. Eivätkä vauvat itke mielellään. Myös uskomus, jonka mukaan itkeminen tekee hyvää keuhkoille, on yksinkertaisesti perätön. Liiallinen itkeminen alentaa vauvan veren happipitoisuutta ja kohottaa stressihormonien pitoisuutta. Kiinnittyneelle vanhemmalle itku edustaa tarvetta. Itku ei lopu, ennenkuin tarve täytetään.
"Loppuun---"
Mitä oikeastaan tapahtuu, kun lapsi itkee itkunsa loppuun? Mihin itku menee? Itkeekö vauva loppuun itkukykynsä? Voiko hän itkeä kaikki itkunsa pois niin ettei ole enää mitään itkettävää? Ei! Lapsi voi itkeä tunnista toiseen eikä silti unohda itkemisen kykyään. Sen sijaan vauva menettää itkunsa motivaation ja samalla jotain muutakin arvokasta. Kun kukaan ei vastaa vauvan itkuun, hänellä on kaksi mahdollisuutta: hän voi itkeä entistä kovemmalla äänellä ja tuottaa entistä häiritsevämmän signaalin siinä toivossa, että joku kuuntelisi; tai hän voi luovuttaa ja tulla "kiltiksi vauvaksi", joka ei ole häiriöksi kenellekkään. Mieti, miltä sinusta tuntuisi, jos sinulla olisi jokin tarve ja olisit parhaasi mukaan yrittänyt tehdä sen tiettäväksi, mutta kukaan ei kuuntelisi. Silloin tulisit vihaiseksi. Tuntisit itsesi voimattomaksi ja mitättömäksi, ja uskoisit, ettei kukaan välitä sinusta, koska tarpeillasi ei ole kenellekkään väliä. Se mikä loppuu, kun lapsi jätetään huutamaan, on luottamus: luottamus hänen omaan viestintäkykyynsä ja luottamus hoivanantajien reagointiin.
Kun lapsi jätetään itkemään itkunsa loppuun, myös vanhemmilta loppuu jotain. He menettävät herkkyytensä. Sinua ehkä neuvotaan, että sinun on kovetettava sydämesi vauvan itkulta, ja ehkä ehdotetaan jopa, että sinun pitäisi tehdä tämä vauvasi parhaaksi. Tämä on väärin. Jos tietoisesti pyrit tekemään itsestäsi epäherkän vauvasi signaaleille ja tukahduttamaan vaistomaiset reaktiosi, toimit omaa biologista rakennettasi vastaan. On kyllä totta, että itkeminen lakkaa lopulta häiritsemästä sinua, mutta tällä on vakavat seuraukset vanhemmuutesi kannalta. Menetät luottamuksen vauvasi signaaleihin, ja menetät kykysi ymmärtää vauvasi primitiivistä kieltä. Tämä on seuraus, jos vanhemmat suhtautuvat itkuun hallintakysymyksenä pikemminkin kuin viestintävälineenä.
Tieteen tuloksia
-Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin-
Tutkimusten mukaan itkemään jätetyt vauvat eivät useimmissa tapauksissa vähennä itkemistään, mutta kylläkin useimmiten alkavat itkeä häiritsevämmällä tavalla, takertuvat vanhempiinsa ja saavuttavat hitaammin itsenäisyyden.
Vauvan itku ei ole samanlaista alusta loppuun. Jos piirtäisit siitä käyrän, se olisi nouseva. Jos vauvan itku kuitenkin jatkuu, koska kukaan ei ole kuunnellut eikä vastannut, siitä tulee yhä häiritsevämpää, kunnes vauva ylittää käyrän huippukohdan ja vaiheen, jossa itkulla on hoivanantajiin positiivinen vaikutus. Tämän jälkeen itku herättää välttämisreaktion, ja hoivanantajan on vastustettava haluaan päästä pois tämän parkuvan olennon läheisyydestä. Jos vauva ei vieläkään saa, mitä tarvitsee, itku siirtyy raivovaiheeseen. Hoivanantaja on vihainen, koska vauvan rauhoittaminen on niin vaikeaa ja vauva on vihainen, koska ei ole saanut itkulleen odottamaansa vastausta. Yksi syy reagoida nopeasti vauvan itkuihin on, että näin vauva pysyy itkukäyrän kiinnittymistä tukevassa vaiheessa, siis vaiheessa, jossa vauvojen itku on miellyttävämpää kuunneltavaa.
EI OLE SINUN SYYSI, ETTÄ VAUVASI ITKEE
Älä ajattele, että olisi sinun vikasi, jos sinulla on paljon itkevä vauva. Jos teet parhaasi vastataksesi herkkävaistoisesti vauvasi itkuihin, muttei aina onnistu rauhoittamaan vauvaasi, älä ajattele, että äitiydessäsi olisi jotain vikaa. Sinun ei tarvitse saada vauvasi itkua loppumaan. Tee vain parhaasi varmistaaksesi, ettei itkuun liity fyysistä syytä ja sitten kokeile erilaisia rauhoittumistapoja. Joskus ehkä tunnet kokeilleesi jo kaikkea, etkä vieläkään tiedä, miksi vauva itkee. Joskus vauvasikaan ei tiedä. Jos olet jo tehnyt kaiken voitavasi selvittääksesi, miksi vauvasi itkee, tarjoa rakastava syli, rintasi ja olkasi vauvan nojata, jottei hänen tarvitse jäädä yksin itkemään. Loppu on kiinni vauvastasi.
(Kiintymysvanhemmuuden kirja - Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)
Pikkuvauvat itkevät viestiäkseen. Ajatus, että vauva yrittäisi itkullaan manipuloida, syntyy vanhempien päässä. Suhtaudu vauvasi itkuun signaalina, jota tulee kuunnella ja johon tulee vastata, äläkä heti ala ajatella "Mitä tuo vauva nyt taas tahtoo minulta?". Jos olet huolissasi siitä, että hemmottelet vauvasi pilalle tai että vauva hallitsee sinua, vauvanlukutaitosi jää haparoinnin asteelle. Vauvan itkua tulee pitää viestintävälineenä pikemminkin kuin hallintakeinona. Vauvat eivät itke hallitakseen vaan viestiäkseen.
Itku alkaa, kun vauvan ahdistus nousee huippuarvoonsa. Ennen vauvan itkua on havaittavissa muita merkkejä siitä, että vauva tarvitsee aikuisen hoivaa. Näitä voivat olla ahdistuneet kasvonilmeet, heiluvat käsivarret, kiihtynyt hengitys, värisevät huulet, rypistynyt otsa, kiemurtelu imetysasentoon tai jokin muu merkki, joka kertoo, että jotain on pielessä. Merkkeihin vastaaminen opettaa vauvalle, ettei hänen aina tarvitse itkeä saadakseen hoivaa. Tämä on erityisen hyödyllistä niillä vauvoilla, joiden itkut kiihtyvät heti palohälytyksen asteelle ja joita on vaikea rauhoittaa itkun alettua.
Jos viivästät vastaustasi vauvan itkuun, hän ei opi tästä itkemään vastaisuudessa vähemmän, vaan kokemus saattaa johtaa voimakkaampaan ja häiritsevämpään itkuun. Tutkimukset ovat osoittaneet käytännössä, että vauvat, joiden itkuihin vastataan heti, oppivat myöhemmällä vauvaiällä itkemään vähemmän. Ajattele, mitä opetat vauvallesi. Kun viivästät vastaustasi, vauva oppii, että hänen täytyy itkeä täysin voimin herättääkseen sinun huomiosi. Kun hän seuraavan kerran on hoivan tarpeessa, hän alkaa heti itkeä täydellä voimalla. Jotkut vauvat - ne joilla on rennompi ja vähemmän tulinen tempperamentti - saattavat lopettaa itkun, jollei hoivanantaja vastaa. Mutta useimmat eivät hevillä anna periksi.
Kokeile karibialaista tyyliä. Rento suhtautuminen vauvan hermostuneisuuteen auttaa usein pitämään itkun aisoissa. Jos vauvasi aistii, ettet ole ahdistunut, hän rauhoittuu helpommin. Kohautat hartioitasi, hymyilet vähän ja sanot "Ei huolen häivää vauva!"
PITÄISIKÖ LAPSEN ANTAA ITKEÄ?
Jossain vaiheessa uraasi vanhempana joku tulee ehdottamaan sinulle, että vauvasi itkuihin tulee suhtautua niin, että annetaan vauvan itkeä itkunsa. Älä tee näin, varsinkaan vauvan ensimmäisinä kuukausina. Anna vauvan itkeä itkunsa loppuun on neuvo, joka voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Tutkitaanpa tätä epäherkkää kehoitusta osa kerrallaan, jotta näkisit, miten epäviisas ja epäkäytännöllinen se on.
"Anna lapsesi...."
Henkilöltä, jolla ei ole biologista yhteyttä vauvaasi, on varsin röyhkeää tulla luennoimaan sinulle siitä, miten sinun pitäisi reagoida oman vauvasi itkuihin. Vaikka neuvo tulisi isovanhemmilta tai muulta läheiseltä, ymmärrä, ettei tämä henkilö tunne vauvaasi niin hyvin kuin sinä. Hän ei myöskään ole kuuntelemassa miltä vauvasi itku kuulostaa kolmen aikaan aamuyöstä. Tällaisia neuvoja tarjotaan todennäköisesti sinun takiasi, ja koska itku mielletään häiriöksi. Mutta sinä tiedät, että se heijastaa tarvetta.
"Itkeä..."
Mitä vauva itku oikeastaan on? Niille, jotka antavat vauvan itkeä, itkulla ei ole merkitystä. Mutta itse asiassa vauva yrittää viestiä jotain. Hän yrittää epätoivoisesti tehdä tarpeensa tiettäväksi. Tapasi vastata itkuun on myös tapasi viestiä.
Itku on suunniteltu herättämään vastaus vanhemmissa.
"Itkunsa---"
Mikä itku vauvan pitäisi antaa itkeä? Onko kyseessä ärsyttävä tottumus, josta vauvan pitäisi oppia luopumaan? Tuskinpa, eihän tarvetta voi kutsua tottumukseksi. Eivätkä vauvat itke mielellään. Myös uskomus, jonka mukaan itkeminen tekee hyvää keuhkoille, on yksinkertaisesti perätön. Liiallinen itkeminen alentaa vauvan veren happipitoisuutta ja kohottaa stressihormonien pitoisuutta. Kiinnittyneelle vanhemmalle itku edustaa tarvetta. Itku ei lopu, ennenkuin tarve täytetään.
"Loppuun---"
Mitä oikeastaan tapahtuu, kun lapsi itkee itkunsa loppuun? Mihin itku menee? Itkeekö vauva loppuun itkukykynsä? Voiko hän itkeä kaikki itkunsa pois niin ettei ole enää mitään itkettävää? Ei! Lapsi voi itkeä tunnista toiseen eikä silti unohda itkemisen kykyään. Sen sijaan vauva menettää itkunsa motivaation ja samalla jotain muutakin arvokasta. Kun kukaan ei vastaa vauvan itkuun, hänellä on kaksi mahdollisuutta: hän voi itkeä entistä kovemmalla äänellä ja tuottaa entistä häiritsevämmän signaalin siinä toivossa, että joku kuuntelisi; tai hän voi luovuttaa ja tulla "kiltiksi vauvaksi", joka ei ole häiriöksi kenellekkään. Mieti, miltä sinusta tuntuisi, jos sinulla olisi jokin tarve ja olisit parhaasi mukaan yrittänyt tehdä sen tiettäväksi, mutta kukaan ei kuuntelisi. Silloin tulisit vihaiseksi. Tuntisit itsesi voimattomaksi ja mitättömäksi, ja uskoisit, ettei kukaan välitä sinusta, koska tarpeillasi ei ole kenellekkään väliä. Se mikä loppuu, kun lapsi jätetään huutamaan, on luottamus: luottamus hänen omaan viestintäkykyynsä ja luottamus hoivanantajien reagointiin.
Kun lapsi jätetään itkemään itkunsa loppuun, myös vanhemmilta loppuu jotain. He menettävät herkkyytensä. Sinua ehkä neuvotaan, että sinun on kovetettava sydämesi vauvan itkulta, ja ehkä ehdotetaan jopa, että sinun pitäisi tehdä tämä vauvasi parhaaksi. Tämä on väärin. Jos tietoisesti pyrit tekemään itsestäsi epäherkän vauvasi signaaleille ja tukahduttamaan vaistomaiset reaktiosi, toimit omaa biologista rakennettasi vastaan. On kyllä totta, että itkeminen lakkaa lopulta häiritsemästä sinua, mutta tällä on vakavat seuraukset vanhemmuutesi kannalta. Menetät luottamuksen vauvasi signaaleihin, ja menetät kykysi ymmärtää vauvasi primitiivistä kieltä. Tämä on seuraus, jos vanhemmat suhtautuvat itkuun hallintakysymyksenä pikemminkin kuin viestintävälineenä.
Tieteen tuloksia
-Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin-
Tutkimusten mukaan itkemään jätetyt vauvat eivät useimmissa tapauksissa vähennä itkemistään, mutta kylläkin useimmiten alkavat itkeä häiritsevämmällä tavalla, takertuvat vanhempiinsa ja saavuttavat hitaammin itsenäisyyden.
Vauvan itku ei ole samanlaista alusta loppuun. Jos piirtäisit siitä käyrän, se olisi nouseva. Jos vauvan itku kuitenkin jatkuu, koska kukaan ei ole kuunnellut eikä vastannut, siitä tulee yhä häiritsevämpää, kunnes vauva ylittää käyrän huippukohdan ja vaiheen, jossa itkulla on hoivanantajiin positiivinen vaikutus. Tämän jälkeen itku herättää välttämisreaktion, ja hoivanantajan on vastustettava haluaan päästä pois tämän parkuvan olennon läheisyydestä. Jos vauva ei vieläkään saa, mitä tarvitsee, itku siirtyy raivovaiheeseen. Hoivanantaja on vihainen, koska vauvan rauhoittaminen on niin vaikeaa ja vauva on vihainen, koska ei ole saanut itkulleen odottamaansa vastausta. Yksi syy reagoida nopeasti vauvan itkuihin on, että näin vauva pysyy itkukäyrän kiinnittymistä tukevassa vaiheessa, siis vaiheessa, jossa vauvojen itku on miellyttävämpää kuunneltavaa.
EI OLE SINUN SYYSI, ETTÄ VAUVASI ITKEE
Älä ajattele, että olisi sinun vikasi, jos sinulla on paljon itkevä vauva. Jos teet parhaasi vastataksesi herkkävaistoisesti vauvasi itkuihin, muttei aina onnistu rauhoittamaan vauvaasi, älä ajattele, että äitiydessäsi olisi jotain vikaa. Sinun ei tarvitse saada vauvasi itkua loppumaan. Tee vain parhaasi varmistaaksesi, ettei itkuun liity fyysistä syytä ja sitten kokeile erilaisia rauhoittumistapoja. Joskus ehkä tunnet kokeilleesi jo kaikkea, etkä vieläkään tiedä, miksi vauva itkee. Joskus vauvasikaan ei tiedä. Jos olet jo tehnyt kaiken voitavasi selvittääksesi, miksi vauvasi itkee, tarjoa rakastava syli, rintasi ja olkasi vauvan nojata, jottei hänen tarvitse jäädä yksin itkemään. Loppu on kiinni vauvastasi.
(Kiintymysvanhemmuuden kirja - Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)
Esikoinen
Olen kysynyt! Sanoi vaan että "varmaan vatsavaivoja" ja neuvoi ostamaan cuplatonia. Ei ole auttanut. Vauvat kuulemma "ovat vain niin erilaisia".Alkuperäinen kirjoittaja soita neuvolaan:
Annuska
Joo, en ymmärrä sitä asennetta, että 'no vauvat nyt huutaa'. Meidän vauva huusi ekan kerran noin 2 kk vanhana, ja oltiin ihan hädissämme, että mikä sillä nyt on.
Vauva oli keskonen, ja ruokittiin 3 tunnin välein maha täyteen eli nälkää ei tarvinnut huutaa koskaan. Nukkumisista pidimme huoleen (tai vauva piti), joten väsymystä ei tarvinnut huutaa,
Kylmän ja kuuman pidimme poissa, ja pieni vauva ei satuta itseään.
Eli nälkä, väsy, kylmä, kuuma on ekat asiat, jotka pitää hoitaa. Kun nämä on kunnossa, vauvan ei pitäisi huutaa. Sitten miettimään masuvaivoja tai muita.
Vauva oli keskonen, ja ruokittiin 3 tunnin välein maha täyteen eli nälkää ei tarvinnut huutaa koskaan. Nukkumisista pidimme huoleen (tai vauva piti), joten väsymystä ei tarvinnut huutaa,
Kylmän ja kuuman pidimme poissa, ja pieni vauva ei satuta itseään.
Eli nälkä, väsy, kylmä, kuuma on ekat asiat, jotka pitää hoitaa. Kun nämä on kunnossa, vauvan ei pitäisi huutaa. Sitten miettimään masuvaivoja tai muita.
vieras
Soita neuvolaan maanantaina. Voi olla nälkää, massuvaivat tosi yleisiä ekan kuukauden aikana (meillä on ollut molemmilla niitä 1-2 kk). Jos huutaa vaan koko ajan, voit hakeutua päivystykseen tilannearvioon. Auttaako kantaminen? Vaunuilu?
Voimia!
Voimia!
vieras
" Vauvan kantaminen, lapsentahtinen imetys, vauvan kanssa nukkuminen ja itkuun vastaaminen ovat tehokkaita tapoja muovata vauvasi käyttäytymistä nyt ja tulevaisuudessa".
Kiintymysvanhemmuuden kirja - Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears
Kiintymysvanhemmuuden kirja - Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears
Non compos mentis
Jos ei kaki, voi olla jokin suoliongelma. Voi olla allergiaa. En pystyisi kuuntelemaan. Lääkäriin veisin ja jos siellä kaikki ok niin vyöhyketerapiaan. Sillä tuo esikoinen rauhoittui.
Esikoinen
Äitiyspakkauksen kopassa, mun sängynpuoliskon vieressä lattialla.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
vieras
Osaatko lukea vauvasi nälkämerkit? Eli kun vauva kääntää päätä sivulle ja aukoo suuta, tai työntää vain kieltä ulos tai työntää nyrkkiä suuhun, vauvalla on nälkä.
Syötä jo nälkämerkkeihin, älä vasta itkuun.
Syötä jo nälkämerkkeihin, älä vasta itkuun.
vieras
Tässä vielä hyvä juttu: http://www.lapsiperhe.net/itu/materiaalia/suuritarpeinen.html
Tunnetko vauvan, joka itkee heti jos hänet laskee hetkeksikin sylistä, "asuu rinnalla ympäri vuorokauden" ja nukkuu korkeintaan varttitunnin pätkissä? Tämä ei välttämättä tarkoita, että jokin olisi vialla. Vauva on ehkä heitä, joita sanotaan "suuritarpeisiksi" (high need) lapsiksi. Vanhemmille tämä voi olla raskasta ja ahdistavaa, etenkin jos on luullut kaikkien vauvojen "nukkuvan paljon" ja enimmäkseen jokeltavan sitterissä mobilea tuijotellen.
Me emme tiedä, miksi jotkut vauvat ovat tällaisia. Ehkä he ovat herkempiä ympäristön ärsykkeille. Ehkä he vaikka hermoston kehitykseen liittyvistä syistä tuntevat kaiken epämukavuuden kymmenennessä potenssissa.
Vauvat ovat kuitenkin viisaita. He eivät itke vain valittaakseen, vaan tilatakseen sitä, mitä tarvitsevat. Läheisyyttä, liikuttamista ja välitöntä tarpeiden tyydyttämistä.
Vauva tilaa mitä tarvitsee
Nykytieto näyttää vahvistavan, että vauvalla on todellinen fyysinen tarve suureen läheisyyteen hoitajansa kanssa vielä monen kuukauden ajan syntymän jälkeen. Esimerkiksi vauvalla näyttää olevan sisäänrakennettu kyky oppia hallitsemaan hengitystään ja unensa vaiheita nukkuessaan "opettelemalla" näitä vieressä nukkuvan aikuisen hengityksestä. Ja jo kauan on tiedetty, että vauvan kantaminen ja hänen heilumisensa aikuisen liikkeiden tahdissa auttaa suolistoa toimimaan tehokkaammin, ehkäisee ilmavaivoja ja auttaa hermoston ja lihasten kehittymistä.
Kun jossain vaiheessa on luultu, että "huutaminen vahvistaa keuhkoja" nykyään yhä useammat lääkärit kehoittavat vastaamaan vauvan kaikkiin tarpeisiin mahdollisimman nopeasti, koska sitä vauva odottaa ja niin hän kehittyy parhaiten fyysisesti ja psyykkisesti. "Itku on myöhäinen merkki imetyksen tarpeesta" on jopa Amerikan lastenlääkärien yhdistyksen virallinen neuvo.
Tunnetko vauvan, joka itkee heti jos hänet laskee hetkeksikin sylistä, "asuu rinnalla ympäri vuorokauden" ja nukkuu korkeintaan varttitunnin pätkissä? Tämä ei välttämättä tarkoita, että jokin olisi vialla. Vauva on ehkä heitä, joita sanotaan "suuritarpeisiksi" (high need) lapsiksi. Vanhemmille tämä voi olla raskasta ja ahdistavaa, etenkin jos on luullut kaikkien vauvojen "nukkuvan paljon" ja enimmäkseen jokeltavan sitterissä mobilea tuijotellen.
Me emme tiedä, miksi jotkut vauvat ovat tällaisia. Ehkä he ovat herkempiä ympäristön ärsykkeille. Ehkä he vaikka hermoston kehitykseen liittyvistä syistä tuntevat kaiken epämukavuuden kymmenennessä potenssissa.
Vauvat ovat kuitenkin viisaita. He eivät itke vain valittaakseen, vaan tilatakseen sitä, mitä tarvitsevat. Läheisyyttä, liikuttamista ja välitöntä tarpeiden tyydyttämistä.
Vauva tilaa mitä tarvitsee
Nykytieto näyttää vahvistavan, että vauvalla on todellinen fyysinen tarve suureen läheisyyteen hoitajansa kanssa vielä monen kuukauden ajan syntymän jälkeen. Esimerkiksi vauvalla näyttää olevan sisäänrakennettu kyky oppia hallitsemaan hengitystään ja unensa vaiheita nukkuessaan "opettelemalla" näitä vieressä nukkuvan aikuisen hengityksestä. Ja jo kauan on tiedetty, että vauvan kantaminen ja hänen heilumisensa aikuisen liikkeiden tahdissa auttaa suolistoa toimimaan tehokkaammin, ehkäisee ilmavaivoja ja auttaa hermoston ja lihasten kehittymistä.
Kun jossain vaiheessa on luultu, että "huutaminen vahvistaa keuhkoja" nykyään yhä useammat lääkärit kehoittavat vastaamaan vauvan kaikkiin tarpeisiin mahdollisimman nopeasti, koska sitä vauva odottaa ja niin hän kehittyy parhaiten fyysisesti ja psyykkisesti. "Itku on myöhäinen merkki imetyksen tarpeesta" on jopa Amerikan lastenlääkärien yhdistyksen virallinen neuvo.
vieras
Ihmislapsi syntyy aivan keskentekoisena, useimpiin muihin nisäkkäisiin verrattuna avuttomana ja riippuvaisena vanhempien hoivasta.
"Ihmisen sikiöaika kestää oikeastaan 18 kuukautta: yhdeksän kuukautta kohdussa ja yhdeksän kohdun ulkopuolella kannettuna".
Meidän kulttuurissamme vallitsee käsittämätön vimma jättää pieni vauva yksin - sänkyyn, vaunuihin, sitteriin, kantokoppaan, lattialle, ja viihdykkeeksi hänelle tarjotaan mobilea tai värikkäitä leluja joita heilutellaan vauvan kasvojen edessä... Vauvan kannalta tämä on luonnotota ja julmaa.
Ihmisvauva suorastaan huutaa (ihan kirjaimellisestikin joutuu usein huutamaan) kosketusta, liikettä, mahdollisuutta seurata ihmistovereidensa normaalia, arkista elämää turvallisesti vanhemman liikkeiden rytmissä mukana keikkuen.
Ihmisellä on poikasen oikeaan hoitoon ohjaava vaisto aivan kuten eläimilläkin, meidän vain on sitä vaikeampi kuunnella kaiken älyllisen ja kulttuurillisen tietotulvan joukossa. Joillekin meistä vauvan vaatima läheisyys voi olla omista lapsuudenkokemuuksista johtuen vaikeampaa kuin toisille, mutta useimmat vanhemmat haluavat kuitenkin pitää lasta paljon sylissä ja lähellä.
Silloinkin, kun Virallinen Lastenhoitokulttuuri käski olla "totuttamatta lasta syliin", neuvon noudattaminen oli useimmille vanhemmille tuskallista, ja tyhmä neuvo se olikin, ajattele nyt: "älä totuta häntä rakkauteen", "älä totuta häntä ravintoon", "älä totuta häntä turvallisuuteen".
Kantoliina ei ole itsetarkoitus, vaan väline joka auttaa äitiä, isää ja muita lapsen rakkaita toteuttamaan hoivavaistoaan.
Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista syytä pitää lapsi lähelläsi
1)kantaminen on se, mitä lapsi synnyttyään odottaa. hän on juuri hytkynyt äidin liikkeessä mukana yhdeksän kuukautta. lapsella on liikkeessä ja liinan puristuksessa tuttu ja turvallinen olo.
2)lastaan kantava äiti on vapaa liikkumaan, toimimaan, seurustelemaan. kantaminen ehkäisee yksin jäämistä, turhautumista ja masennusta.
3)kannetun lapsen aivot kehittyvät paremmin, tietty määrä liikestimulaatiota on jopa välttämätöntä aivojen normaalille kehittymiselle.
4)kantaminen edistää sitoutumista (bonding) aikuisen ja lapsen välillä, ja näin on sekä hyväksi lapsen psyykkiselle kehitykselle, että auttaa aikuista kosketukseen vaistojensa kanssa.
5)kantoliinassa lapsi ei jää muiden ihmisten elämästä syrjään, vaan on koko ajan keskipisteessä mutta EI keskipisteenä - mikä voi ahdistaa lasta kovasti
6) kun lapsi on lähellä, äiti voi vastata hänen tarpeisiinsa nopeasti ja oppii myös lukemaan lapsen viestejä paremmin, esimerkiksi imetyksen onnistumiselle tämä voi olla merkittävä tekijä
7)kannettu lapsi itkee selvästi vähemmän kuin sitteri-, sänky- ja lattialapsi
8)kannettu lapsi nukkuu liinassa helposti ja aina halutessaan
9)kannettu lapsi kehittyy fyysisesti ja motorisesti nopeammin kuin lapsi, joka jätetään omilleen
10)kannettu lapsi ei tarvitse leluja ja erityisiä vauvavirikkeitä - maailma on hänen mobilensa
"Ihmisen sikiöaika kestää oikeastaan 18 kuukautta: yhdeksän kuukautta kohdussa ja yhdeksän kohdun ulkopuolella kannettuna".
Meidän kulttuurissamme vallitsee käsittämätön vimma jättää pieni vauva yksin - sänkyyn, vaunuihin, sitteriin, kantokoppaan, lattialle, ja viihdykkeeksi hänelle tarjotaan mobilea tai värikkäitä leluja joita heilutellaan vauvan kasvojen edessä... Vauvan kannalta tämä on luonnotota ja julmaa.
Ihmisvauva suorastaan huutaa (ihan kirjaimellisestikin joutuu usein huutamaan) kosketusta, liikettä, mahdollisuutta seurata ihmistovereidensa normaalia, arkista elämää turvallisesti vanhemman liikkeiden rytmissä mukana keikkuen.
Ihmisellä on poikasen oikeaan hoitoon ohjaava vaisto aivan kuten eläimilläkin, meidän vain on sitä vaikeampi kuunnella kaiken älyllisen ja kulttuurillisen tietotulvan joukossa. Joillekin meistä vauvan vaatima läheisyys voi olla omista lapsuudenkokemuuksista johtuen vaikeampaa kuin toisille, mutta useimmat vanhemmat haluavat kuitenkin pitää lasta paljon sylissä ja lähellä.
Silloinkin, kun Virallinen Lastenhoitokulttuuri käski olla "totuttamatta lasta syliin", neuvon noudattaminen oli useimmille vanhemmille tuskallista, ja tyhmä neuvo se olikin, ajattele nyt: "älä totuta häntä rakkauteen", "älä totuta häntä ravintoon", "älä totuta häntä turvallisuuteen".
Kantoliina ei ole itsetarkoitus, vaan väline joka auttaa äitiä, isää ja muita lapsen rakkaita toteuttamaan hoivavaistoaan.
Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista syytä pitää lapsi lähelläsi
1)kantaminen on se, mitä lapsi synnyttyään odottaa. hän on juuri hytkynyt äidin liikkeessä mukana yhdeksän kuukautta. lapsella on liikkeessä ja liinan puristuksessa tuttu ja turvallinen olo.
2)lastaan kantava äiti on vapaa liikkumaan, toimimaan, seurustelemaan. kantaminen ehkäisee yksin jäämistä, turhautumista ja masennusta.
3)kannetun lapsen aivot kehittyvät paremmin, tietty määrä liikestimulaatiota on jopa välttämätöntä aivojen normaalille kehittymiselle.
4)kantaminen edistää sitoutumista (bonding) aikuisen ja lapsen välillä, ja näin on sekä hyväksi lapsen psyykkiselle kehitykselle, että auttaa aikuista kosketukseen vaistojensa kanssa.
5)kantoliinassa lapsi ei jää muiden ihmisten elämästä syrjään, vaan on koko ajan keskipisteessä mutta EI keskipisteenä - mikä voi ahdistaa lasta kovasti
6) kun lapsi on lähellä, äiti voi vastata hänen tarpeisiinsa nopeasti ja oppii myös lukemaan lapsen viestejä paremmin, esimerkiksi imetyksen onnistumiselle tämä voi olla merkittävä tekijä
7)kannettu lapsi itkee selvästi vähemmän kuin sitteri-, sänky- ja lattialapsi
8)kannettu lapsi nukkuu liinassa helposti ja aina halutessaan
9)kannettu lapsi kehittyy fyysisesti ja motorisesti nopeammin kuin lapsi, joka jätetään omilleen
10)kannettu lapsi ei tarvitse leluja ja erityisiä vauvavirikkeitä - maailma on hänen mobilensa
vieras
Unihäiriöt ovat länsimainen ilmiö
Kun vauva tulee perheeseen, hän on valmis mukautumaan millaisiin olosuhteisiin tahansa. "Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että mikä tahansa ympäristö tuottaisi tasapainoisen vauvan", lastenpsykiatri Jukka Mäkelä korostaa.
Suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat yhä äitiensä tai perheidensä kanssa. Länsimaissa alettiin lapsia nukuttaa erillään 1800-luvulla, aluksi ylemmissä sosiaaliluokissa. Kuten monet muutkin asiat, tapa alkoi levitä laajemminkin. Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin". Tämä tapa perustuu hänen mielestään puhtaasti aikuisen tarpeeseen: "Nisäkäspennun paikka on emon ihoa vasten". Emolla hän tarkoittaa niin isää kuin äitiäkin, tai muuta läheistä aikuista.
Aikuisen läheisyys auttaa lapsen epäkypsää hermostoa itsesäätelyyn unen aikana. Se voi jopa vähentää kätkytkuoleman riskiä estämällä lasta vaipumasta liian syvään uneen Vanhemman hengitys myös rytmittää lapsen hengitystä.
Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä. Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin. Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaakin: "Perhepeti on ehdottomasti ihmisen psykobiologian kannalta perusmalli."
Loput : http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml
Kun vauva tulee perheeseen, hän on valmis mukautumaan millaisiin olosuhteisiin tahansa. "Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että mikä tahansa ympäristö tuottaisi tasapainoisen vauvan", lastenpsykiatri Jukka Mäkelä korostaa.
Suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat yhä äitiensä tai perheidensä kanssa. Länsimaissa alettiin lapsia nukuttaa erillään 1800-luvulla, aluksi ylemmissä sosiaaliluokissa. Kuten monet muutkin asiat, tapa alkoi levitä laajemminkin. Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin". Tämä tapa perustuu hänen mielestään puhtaasti aikuisen tarpeeseen: "Nisäkäspennun paikka on emon ihoa vasten". Emolla hän tarkoittaa niin isää kuin äitiäkin, tai muuta läheistä aikuista.
Aikuisen läheisyys auttaa lapsen epäkypsää hermostoa itsesäätelyyn unen aikana. Se voi jopa vähentää kätkytkuoleman riskiä estämällä lasta vaipumasta liian syvään uneen Vanhemman hengitys myös rytmittää lapsen hengitystä.
Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä. Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin. Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaakin: "Perhepeti on ehdottomasti ihmisen psykobiologian kannalta perusmalli."
Loput : http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml