Millä saadaan häirikkölapset kuriin koulussa?!

  • Viestiketjun aloittaja Miimiäinen
  • Ensimmäinen viesti
Miimiäinen
Ton tytön koulussa (ala-aste) on erään perheen lapset ja 2 heidän serkkuaan (kaikki 3-6lk), jotka käyttäytyy kuin mielisairaat :/ Näillä tytöillä on välillä ollu porttikielto kouluun väkivaltasen käyttäytymisen takia. Välillä noilla on sosiaalityöntekijä mukana koulussa, jollon ne taitaa käyttäytyäkin kunnolla.

Eilen kävelin koulun ohi ja noi häiriköt oli uhkailemassa ekaluokkalaisia pihalla, jonne ei oo asiaa muilla ku noilla ekaluokkalaisilla. Välituntivalvojakaan ei oikeen uskaltanu puuttua tilanteeseen, kun aikuisetkin tuntuvat pelkäävän komentaa noita lapsia :( Tilanne meni siihen, että noi ekaluokkalaiset alko ite puolustaa itteensä ja heitteli kivillä häirikkötyttöjä. Tytöt juoksi lopuks karkuun ja sitte puuttui valvojakin ja kielsi ekaluokkalaisia heittelemästä niitä kiviä. Sano vaan, että älkää menkö sen (pahimman) tytön lähelle.

Siskon 6lk tyttö kerto, että tytöt saattaa ihan hyvikseen välillä hakata muita oppilaita päähän, kun ohi kävelevät. Oli toissapäivänä takonu nyrkillä ihan kunnolla jotain poikaa takaraivoon. Eikä ollu lopettanu vaikka poika oli itku kurkussa pyytäny lopettamaan.
Jos yritetään puolustautua samalla tavalla, tytöt uhkailee isoveljensä (n. 15-17v)tulevan kostamaan ja sitä kaikki vasta pelkääkin.

Näitä juttuja on ihan kauheesti. Oon ite pariin kertaa käyny puuttumassa tilanteisiin, jotka on sattunu koulun ulkopuolella. Mutta pikkesen saa itekin pelätä, että toi oma ekaluokkalainen kärsii siitä, että mä puutun tilanteisiin :/

Oikeesti, onko mitää keinoo saada tommoset lapset jollain tapaa kuriin?! Koulu ei puutu! Sossu tietää, mutta ei ilmeisesti kiinnosta! Mihis seuraavaks ilmotetaan?
 
Yhdessä vaan vanhempien kanssa painetta sossuun. Kouluun myös painetta, että tekevät näistä väkivaltatilanteissa lastensuojeluilmoituksen! Alatte soittamaan huolestuneena ja kyselemään lastenne turvallisuuden puolesta!

Ihan oikeasti jokuhan se saa lapsen käyttäytymään noin ja apua tarvitsee selvästi nämä huonostikäyttäyvätkin. Tiedä vaikka vanhemmatkin olisi yrittänyt apua hakea, sitä saamatta.
 
Miimiäinen
Näyttää siltä, että vanhempien mielestä käyttäytyminen on ok. Noi välillä menee koko perheen voimin tuolla ostarilla ja äiti ei sano lapsille juuri mitään, kun heidän nuorin (alle kouluikänen) esim. potkii roskiksia ja huutelee vieraille ihmisille tappo- ja hakkaamis uhkauksia... Lapset huorittelee äitiään, eikä äitiä kiinnosta asia.

Kai se sinne sossuun on ite ruvettava soittelemaan vaan. Pystyykö ilmottamaan niin, ettei mun nimi tuu näiden ihmisten tietoon? Jos mun nimen saavat selville, en tiiä uskaltaako sitte soitellakaan :/ Oma tyttö joutuu kuitenkin syksyllä olemaan ihan yksikseen, kun mulla alkaa työt.

Ja Itä- Helsingissä tapaus.
 
vieras
Soitat päivystaävälle sossulle ja sanot haluavasi tehdä nimettömän lastensuojeluilmoituksen. Nimettömän juuri suojellaksesi lastasi.
Muita keinoja on varata aika rehtorin luokse, pyytää rehtori vanhempainiltaan (jos kerran on yleinen mielipide), puhua kuraattorin kanssa. Kouluissa on myös ns. oppilashuoltoryhmät joissa ammattilaiset käsittelevät mm. näitä tapauksia.
 
Lastensuojeluun ilmotus..Noin vakava väkivalta kertoo tod. näk. siitä että se on kotona opittua :(
Ja kyllä apua saa jos oikeesti viitti hakea edes, tässä tapauksessa kyse ei varmaankaa ole siitä vaan välinpitämättömyys ( vanhempien osalta ).
 
Alkuperäinen kirjoittaja JääPrinsessa:
Lastensuojeluun ilmotus..Noin vakava väkivalta kertoo tod. näk. siitä että se on kotona opittua :(
Ja kyllä apua saa jos oikeesti viitti hakea edes, tässä tapauksessa kyse ei varmaankaa ole siitä vaan välinpitämättömyys ( vanhempien osalta ).


No kun sitä apua ei tahdo saada. Onhan tätä julkisuudessakin jauhettu miten lasten ja nuorten psykiatrinen hoito ei vedä... Ja ensin yritetään pehmein keinoin, vähitellen kovenee, kyllä siinä ehtii olemaan koulu ja koti hepakassa jos toisessakin...
 
Miimiäinen
Alkuperäinen kirjoittaja tasamaan tallaaja:
Teidän vanhempien kannattaa yhdistää voimanne. Ryhmänä saatte isomman paineen!
Tässä on ongelmana just se, että monikaan vanhempi ei välttämättä uskalla puuttua :/ Pelätty perhe ja suku taustalla...
Pitää varmaan ite nyt alkuun koittaa sinne sossuun tehä nimetön ilmotus.
 

Yhteistyössä