Olen surrut samaa asiaa koko viime yön. Se jokin on kadonnut. En jaksa enään etsiä sitä. Niin monta kertaa olen yrittänyt ja "pakottanut" itseni jälleen ihatumaan ja kiinnostumaan miehestäni. Ja aina tulee vastaan hänen petollisuus tai pikku valhe mitä miehet välillä päästelee vaimoilleen. Käydään kavereiden kanssa VAAN jalkapallopelissä ja tullaankin vasta seuraavana aamuna jne.
Kävin eilen itse pitkästä aikaan yksin ulkona, elokuvissa. Kävelin sen jälkeen ympäri kaupunkia ja totesin olevani ihan väärässä paikassa ja liian yksinäinen. Olen äitinä jämähtänyt niin lasten hoitoon ja palkkatyöhöni, että en osaa enään pitää hauskaa. Miehen kanssa ei voi mennä kaksin, kun sen on juotava aina liikaa, että en pysty rentoutumaan ollenkaan.
Varasin meille lemmenloman. Oltiin hotellissa kaksin. Mukana oli kaikkea millä arkea voi parantaa, mutta olin sen illan niin yksinäinen ja aamulla niin puutteessa ja rahaton, että luulen jonkin särkyneen sielussani pysyvästi.
Mieheni vannoo rakastavansa minua jne. Mutta minusta tuntuu kuin hän olisi leppäkerttu joka juo kirvaa tyhjäksi. Olen pelkkä kuori. Kaikki se kipinä mikä minussa on ollut on kadonnut tai tosi rankasti laimentunut. Eli jatkaisin kysymystäsi. Mitä sitten tehdään kun selviää että ei ole enään tunteita? Onko ero väistämätöntä? Miksi se elämä muuttuu sen jälkeen? miehet kun on kuitenkin pääosin kaikki samanlaisia arki luikkuja romantiikan tappajia kotona ja parkettien partaveitsiä ja seksi koneita muualla.
