Millainen auto?

Meillä on Focus farmari (kolmen hengen perhe ja koira) ja minusta se on todella pieni. Ollaan haaveiltu perheen lisäyksestä ja samalla katseltu jo etukäteen tila-autoja. Chrysler grand voyager ja Hyundai Trajet ovat vaikuttaneet aika hyviltä ja tilavilta. Kun käytiin niitä "luonnossa" katsomassa, totesimme että "rysklerissä" on loppujen lopuksi enemmän tilaa ja siihen tulee vakiona sellaisia varusteita, joista Hyundaissa joutuu maksamaan erikseen. Muutenkin Chrysler tuntui paremmalta ja loppujen lopuksi edullisemmalta kuin Trajet, jota kyllä sellaisen ostaneet kilvan kehuvat. Polttoaineen kulutus niissä on kai aika samaa luokkaa.
 
farmari
Meillä Mazda 626 farmari (viimeinen tehty 626 malli;seuraava muuttui jo mazda 6:ksi) ja on 4 hengelle tosi hyvä ja tilava! Takaluukkuun mahtuu tavaraa aivan mielettömästi! Harmittanut aivan vietävästi kun ostettiin vasta kun lapset olivat jo niin isoja, ettei kärryjä tai vaunuja enää tarvinnut (vaunuaikaan äherrettiin sedanmallien kanssa :/ ) On muuten silleenkin suuri tuo takakontti kun vertaa esim volvoihin, niin vaikka muuten isoja autoja niin niiden tavaratilat häviää 5-0!!! Sähkölukot tietysti ehdottomat aina neliovisessa autossa...

Nyt saattais periaatteessa jo mahtua vaikka turvakaukalo keskelle kun isommat lapset alkaa olla istuinkoroke-iässä. Mutta aiemmin kun molemmilla oikeat turvaistuimet, ei keskelle olisi mahtunut kyllä mitään... Että viidelle hengelle kyllä joku jo seuraavaa kokoluokkaa, tila-auto tai jotain...

Toivottavasti sait jotain tästä selvää :)
 
meillä on saab 9-5 eli farmari. Ja neljä henkeä sillä liikkuu. Kuten edellinen vastaaja jo puhuikin niin myöskään meille ei kahden turvaistuimen kanssa mahtunut kolmatta, ei edes turvakaukaloa. Edessä turvatyyny, jota ei saa lukittua pois. Tavaratila on kyllä hyvän kokoinen ja mitään pahaa sanottavaa ei ole. Luotettava ja turvallinen autohan tuo saabi myös on :)
 
miisa
ford galacxy toimii meillä 5henkinen perhe.voyageri oli ennen ja ihan ok vehje mutta vie tuhottomasti bensaa fordiin verrattuna.kun vaihdettiin voyager fordiin säästettiin bensa kuluissa vuodessa niin että vkonloma saatiin perheelle sillä hinnalla etelästä.
 
caran dache
Kokemuksesta sanon että 4:lle / 5:llekin riittää tilava farmari. Katolle saa tarvittaessa sen "anopin kuljetus laatikon". Silloin kun tila-auto hankittiin niin meillä oli mukamas paljon tavaraa mukana. Mutta eihän tuollaisia tilanteita meillä ollut kuin pari kertaa vuodessa. Yleensä siellä oli pienemmän rattaat, jotka ois ihan hyvin mahtunut tilavaan farkkuukin.

Meillä on 4 henkilöä ja ennen nykyistä Citroen c5 meillä oli Pontiac Transport. Tila-autosta oli enemmän kuin harmia kokonsa puolesta. Kannattaa sen hankkimista miettiä että tarviiko niitä tiloja todella.

- talvi/kesärenkaita ei itse tuosta vain vaihdeta.
- sekä sitten kun se alko menemään rikki. Ei ollut takeita mitä tulee mikäkin maksamaan. Yksi korjaamo ei ottanut sitä sen takia koska ei ollut takeita että niiden nosturi sitä jaksaa nostaa
- sitä ei parkkeerata minne vain
- bensaa kuluu ja paljon varsinkin jos enimmäkseen ajetaan 60km/h tai 120km/h.
- tutuilla (4hlöä) chrysler voyager vm -98 ja suunnittelevat myös vaihtoa ihan sen takia että se hajoo kohta käsiin.


Nykyiseen farkku citikkaan ollaan ollu tyytyväisiä. Itse ajan sillä päivittäin työn takia paljon - se on todella hyvä ajaa. Lisäksi se on yllättävän tilava. Helppo parkkeerata parkkitalossa ja kaupungin keskustassa. Meillä oleva malli on todella hyvin varusteltu, mm vakionopeuden säätimellä, ilmastoinnilla, kauko-ohjattava keskuslukitus (on todella näppärä lapsi perheessä-ei tultais ilman toimeen) Ja mikä tärkeää ei kuluta niin kovasti bensaa. Tuntuu et jää rahaakin enemmän itselle kun sitä ei tarvitse olla kokoajan tankkaamassa johonkin bensa rosvoon.

Teidän täytyy vain käydä koeajamassa erilaisia autoja ja punnita tarkkaa asioita mitä tarvitsette.


Citroen C5 lisäksi tilavia farkkuja ovat VW Passat, Volvolta löytyy joitan. Onhan noita kun käy katsomassa.
 
Jelena
Meillä on Renualt Scenic, 2000, matkustamme aikaa paljon, 4-5 kerta Viroon ja aikaa paljon Suomessa myös. Aikaa kivaa! Se korkea tila-auto. Olemme 3 henkiä, mutta aina valtava iso määrä tavara. Kakki mahtuu hyviin, ja bensa syö aikaa vähän, olemme mietinnut vaihda uudempi versio. Tällä hetkellä emme ole pettänneet yhtä, korjauskin ei niin kallis. Siskollani WV - tila-auto 2006, sielä istuimet mukavampi. =) :)
Uusi auto aina parempi, mutta auto -se on kuin arpa :$
 
joku käyttökelpoinen farkku: jos halvalla budjetilla liikkeellä(alle 1500e) suosittelen jotain opel astran farkkua(keskuslukko ja ohjaustehostin vakiona 1.6->), tai sitten jos kelpaa laatikkomaisempi"old school"farmari niin joku nissan sunnyn 1.6slx farkku(niistäkin löytyy tehostinta ja keskuslukkoa kun hyvin varusteltu yksilö)-> ja toyotan farkut hyviä mutta kovinkaan moness"halvassa"ei vain vakio herkkuja tehostinta ja keskuslukkoa ole.
sitten kun budjetti isompi niin eikun katselemaan ajovalosta autojen heikkoja lenkkejä ja pähkäilemään mitä kannattaa katsoa ja huolella katsoa mitä"vioista"jo korjattu ja mitä odotettavissa jne.
ja aikaa kannattaa varata ja mukaan joku"automies"joka tietää katsoa autoista oikeat paikat jne.
 
meillä Audi A6 farkku ja aivan mahtavan tilava, niin takapenkki kuin tavaratilakin! Voin suositella!! :wave:
plussana mainittakoon että takapenkillä keskelläkin on ihan kunnon turvavyö ei vain pelkkää lantiovyötä, mikä valitettavasti monessa autossa on... :/
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.01.2007 klo 14:04 piikuli kirjoitti:
meillä Audi A6 farkku ja aivan mahtavan tilava, niin takapenkki kuin tavaratilakin! Voin suositella!! :wave:
plussana mainittakoon että takapenkillä keskelläkin on ihan kunnon turvavyö ei vain pelkkää lantiovyötä, mikä valitettavasti monessa autossa on... :/
Juu tilava on A6, sen puolesta voin suositella. Meille vaan sattui semmonen maanantaiversio että huh huh, kaikki mahdolliset viat ollut joten lähtee vaihtoon. Mutta yhtä huonoa tuuria ei onneksi muilla varmaan ole :D
Tilojen puolesta ja ajettavana hyvä auto!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.01.2007 klo 14:04 piikuli kirjoitti:
plussana mainittakoon että takapenkillä keskelläkin on ihan kunnon turvavyö ei vain pelkkää lantiovyötä, mikä valitettavasti monessa autossa on... :/
Aika monessa uudessa autossa on ihan kunnon vyö keskellä, ei vain Audeissa. Se myönnettäköön, että meidän kokemuksemmekin mukaan Audi on ollut kirkas ykkönen, vaikka nykyisessä Passatissakaan ei ole ollut vikaa.
 
Suosittelen volvon V70:tä.Tilava, edullinen,turvallinen ja kuitenkin laadukas.
Perhe-auton tule olla turvallinen ja volvohan on yksi turvallisimmista...Keskellä muuten tässäkin se kunnon turvavyö ja tilaa niin että 3 aikuista mahtuu ongelmitta takapenkille istumaan.Plussana tavaratilassa se että sinne mahtuu iso koira ja vaunut yhtäaikaa... =)
 
vieraana
opel zafira.on oikeasti hyvä auto.meillä ei ole ollut mitään niistä kuuluisista vioista.suurin osa niistä haukkujista puhuu potaskaa.tarpeen tullen mahtuu lisää matkustajia,auto on 7 hengen.
 
kuka kehtaa volvoa suositella. oikea kanttimallin rattori ja ainaskin dieseleissä sisäverhoilut irtoilee itsestään ku on niin jyrä ja kaameita natinoita kuuluu...huh huh... kokemusta on. peräki näyttää niinku ois seinään pamautettu rumilus.
 
orwo
Kyllä chrysler grand voyager on tila-autojen kuningas! On makeat tilat ja kunnon kyyti. Ja laittaa dieselinä nii ei syö bensaa yhtään. varsinkin uudemman mallin vm -01 ylöspäin olevat ovat aistikkaan näköisiä varsinkin hieman fiksattuina. Nam nam.Silmä lepää.. Ei yksinkertasesti ole muuta vaihtoehtoa tila-autoissa joita vois edes aatella. Aivan karseen näköisiä ja ahtaita, joita ei oikeesti tila-autoiksi voi sanoa.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.02.2007 klo 12:49 kimi kirjoitti:
kuka kehtaa volvoa suositella. oikea kanttimallin rattori ja ainaskin dieseleissä sisäverhoilut irtoilee itsestään ku on niin jyrä ja kaameita natinoita kuuluu...huh huh... kokemusta on. peräki näyttää niinku ois seinään pamautettu rumilus.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.02.2007 klo 19:19 katja kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.02.2007 klo 12:49 kimi kirjoitti:
kuka kehtaa volvoa suositella. oikea kanttimallin rattori ja ainaskin dieseleissä sisäverhoilut irtoilee itsestään ku on niin jyrä ja kaameita natinoita kuuluu...huh huh... kokemusta on. peräki näyttää niinku ois seinään pamautettu rumilus.
Siis lähti vahingossa ilman tekstiä...Taidatpa olla kimi aika tietämätön näissä asioissa....Mitä yhteistä on mielestäsi sillä et auto on diesel ja et sisäverhoilut irtoilee???
Meillä diesel farmari-volvo ja hyvä auto on.Ei oo verhoiluissa ollu mitään vikaa ja tyylikäs on kun on nahkapenkit ym.(eikä muuten kerää pölyäkään)
 

Yhteistyössä