millainen oli synnytys?

Kamala.

 

Raskausaika oli elämäni parasta aikaa. Tuntuu että se ei ollut riittävän pitkä! Olin niin onnellinen, vaikka olikin vaivoja, selkäkipua, raskausdiabetes ja suonikohjuja.. Mutta oli se parasta.
Synnytys oli nopea ja helppo ja hurja: hätäsektio istukan irtoamisen vuoksi. Olin onneksi jo sairaalassa.

 

miten muuten se epiduraali, puuduttaako se aivan kokonaan ettei tunne mitään vai jääkö tuntoa?? viekö se vaan supistukset pois ja sit kuitenki tuntee ku alapää repeää vai onko seki tunnoton?? (anteeksi kummat kysymykset muttaku mietityttää nämä asiat.)

Mulla epiduraali vei pois sen supistus kivun, alakerta puudutettiin kun väliliha leikattiin joten syntymä itsessään ei sattunut. Pahinpana jäi mieleen se kun väsytti ja oli voimat ihan lopussa ja silti piti vaan ponnistaa, ponnistaa ja ponnistaa.
Jos vain mitenkään pystyt yritä nukkua tai ainakin levätä mahdollisimman paljon kun ekat merkit synnytyksestä tulee. Se nukkuminen kyllä on viimeinen asia mielessä siinä vaiheessa, mutta koita kuitenkin

 

Ensimmäinen oli käynnistetty ja oksitosiinihormoonilla ylläpidetty helvetillinen kokemus. Epiduraali antoi levon kivuista ja ilokaasu oli ihanaa. Kesti 8t ja ponnistin 5min. Väliliha leikattiin ja se myös jatkoi repeämällä. Tulos kolmannen asteen repeämä. Uhhuh. Lapsi 4050g ja 52cm.

Toinen oli myös käynnistetty ja jonkin aikaa oksitosiinilla ryyditetty. Myös epiduraalia ja ilokaasua. Aikaa kului yli 10t ja ponnistin 5min. Lapsi 3650g ja 51cm. Kohtuu miellyttävä ja suhteellisen kevyt kokemus.

Kolmas oli luonnollisesti käynnistynyt. Ei muuta kuin ilokaasua. Aikaa kului reilun 6t, ponnistus alle 1min. Lapsi 4110g ja 53cm. Oikein hieno kokemus.

Kipu kuuluu synnytykseen, mutta ei se tapa. Ensimmäisestäkin selvisin vaikka olin kauan kipeänä sen jälkeen. Kolmannen asteen repeämä ei ole herkkua. Mutta kipua kestää siis oman aikansa, eikä vauvoja tule maailmaan ilman kipua.. vaikka tulisi sektiossa niin kipu on sitten jakautunut pidemmäksi aikaa haavan muodossa.

 

Minulta puhkaistiin vedet, hengittelin aikani ilokaasua, sain epiduraalin, nukuin jotain 8 tuntia, sain välilihaan puudutuspiikin ja ponnistin 20 minuuttia. Epiduraalin saannin jälkeen mikään ei sattunut, joten kivuton synnytys oli. Se parinkymmenen minuutin ponnistusvaihe oli ainoastaan rankkaa sen vuoksi, että elimistö "kirkui" ponnistamaan möykyn pois mahdollisimman pian, mutta lapsi tuntui tulevan vain puoli milliä kerralla.

 

miten muuten se epiduraali, puuduttaako se aivan kokonaan ettei tunne mitään vai jääkö tuntoa?? viekö se vaan supistukset pois ja sit kuitenki tuntee ku alapää repeää vai onko seki tunnoton?? (anteeksi kummat kysymykset muttaku mietityttää nämä asiat.)

Miulle sanottiin että epiduraali ei yllä niin alas, että auttaisi enää ponnistukseen eikä auttanutkaan. Muutenkin sen teho oli hieman heikko. Mitään puudutusta ei siis ponnistukseen tullut ja koski aika hitosti. Sitä repeämistä pelkäsin itse tosi paljon, eli että tuntuuko siltä että nyt repes, mutta se kaikki kipu sekoittui yhteen että ei sitä huomannut milloin repesin. Ja 2. asteen repeämät tuli kuitenkin. Epparia varten puudutti välilihan mutta ei siitä muuta hyötyä ollut kun ei leikkauskipu tuntunut. Ihan just ennen vauvan syntymää vasta puudutti. Mutta kivut loppui ihan saman tien kun vauva tuli ulos. Rohkein mielin vain, kyllä siitä selviää. Itse menin ehkä vähän soitellen sotaan, kun tuli niin levollinen olo sairaalan synnytysluennosta. Tosin synnytys käynnistettiin eli voi olla että senkin takia supistukset oli tosi voimakkaita.

 

Hyvin meni. Kesti 14 tuntia ja sattui hirveästi, ponnistin 14min ja poika oli ulkona. Seuraavana päivänä olisin voinut vaikka synnyttää uudestaan. Oli kaiken sen tuskan arvoista ja nyt oikein odotan että pääsen taas synnyttämään. Kaikki kivut ja kärsimys vaan unohtuu niin nopeasti kun saa sen ihanan nyytin syliin :heart:
Rohkeasti ja avoimin mielin synnyttämään. Ihan turha sitä on stressata etukäteen

Synnytyksen jälkeinen aika oli vähän hankalaa kun alapää toipui epparista :| Mutta suihkutteluilla ja ilmakylvyillä sekin parani lopuksi hyvin

*Muoks* Sen unohdin sanoa että epiduraali sain kyllä ja ponnistusvaiheessa vauvan sykkeet laski pahasti, joten pikkukiire oli saada vauva ulos. Mutta en silti revennyt yhtään vaikka vauva tuupattiin vähän puoliväkisin ulos.. Ponnistusvaihe oli silti inhottavimman tuntuinen..

 

Esikoisen synnytyksen kestoksi merkitiin reilu 7h, ponnistus 50 min. Alussa kivunlievityksenä toimi lämpö, miehen hieronta ja liike, muutoma tunti ennen esikoisen syntymää pyysin kohdunkaulapuuduteen ja auttoikin hyvin ponnistukseen asti. leikattiin eppari. Ponnistin puoli-istuvassa asennossa. Ei jäänyt traumoja vaikkei nyt voi väittää että se mitään hirvittävän mukavaa olis ollut.

Kuopuksen synnytys kesti 4 tuntia. Heräsin kipeisiin supistuksiin aamuyöllä ja tunnin kotona katteltuani appiukko lähti viemään sairaalaan. Peräruiske ja saliin. Kivunlievityksenä ensin lämpö, miehen hieronta ja liike. Joku 10 min ennen ponnistusta tunsin tarvitsevänijäreämpää kivunlievitystä ja pyysin kohdunkaulapuudutteen. Ponnistusvaihe alkoikin oikeastaan heti puudutteen laiton jälkeen. Ponnistin jakkaralla, ponnistus kesti 9 min. Tuli toisen asteen repeämä emättimeen. Ei jäänyt traumoja, samat fiilikset kun esikoisen synnytyksestä.

Vaikka aika sian-tappo-puuhaahan noi synnytykset on niin omiani muistelen kyllä lämmöllä.

 

Synnytys nro 1: Vedet poksahti aamuyöstä kun vaelsin vessaan.Tämän jälkeen matkattiin taksilla rauhassa sairaalaan.Olin siinä vaiheessa auki noin 6cm ja kysyttiin haluanko lääkkeitä.Totesin,että en vielä mitään tarvitse.Vähän päästä kokeilin kuitenkin ilokaasua,mutta se ei tehonnut mitenkään (muuten kuin hihitin hetken tilanteen kokonaisuudelle) ja sitten pyysin epiduraalia,johon vastattiin,että rouva ei nyt sitä enää voi saada kun on jo 8-9cm auki että kohta pitää ponnistaa.No kohtahan ponnistin ja kokonaisuudessaan synnytys kesti noin 2,5h,että ei siinä paljon ehtinyt kauhistella.Jälkikäteen pahoittelin kätilöltä ja hoitajilta armotonta kiroiluani.

Synnytys nro 2: Aamulla alkoi supistukset suoraan 6min välein (luonnollisesti olivat varmaan alkaneet jo aiemmin,mutta en ollut tuntenut mitään).Lähdettiin sairaalaan ja päästyäni tutkimustilaan todettiin,että paikat auki 8cm ja vauhdilla saliin.Kieltäydyin kipulääkkeistä (jopa siitä ilokaasusta) ja ensimmäisestä supistuksesta lapsen syntymään aikaa vierähti 2h5min.

Mä en sen ihmeemmin mitään vaiheita voi luetella kun en niitä huomannu.Mä vain synnytin.. =)

Tsemppiä synnytykseen ap! Hyvin siitä selviää kun ottaa vaan sen asenteen,että antaa homman sujua omalla painollaan eikä tee mitään kovin tarkkaa ennakkolistaa omien odotusten kanssa.Tämä siis mun mielipide.

Synnytys nro 1 voisi olla mun kynästä! Paitsi että en kiroillut, mutta huusin ja vaikeroin. Ja otin kyllä ilokaasua ja se kai auttoi tai ainakin turvauduin naamariin.
Tsemppiä! Ei ole kamalaa mun mielestä! Tai katsotaan sitten seuraava...

 

Supistusten aikana huusin lääkkeitä ja niiden välissä epäröin, että haluanko sittenkään No ei ehditty mitään antaa ja tyttö syntyi muutamalla ponnistuksella.

 

synnytys alkoi vesien menolla, ei supistellut vielä yhtään. 5 tunnin päästä olimme sairaalassa ja 2cm auki. pääsin ammeeseen, mutten ehtiny olla siellä montaa minuuttia, kun kivut yltyivät helvetillisiksi.
sieltä siirryttii saliin ja anestesialääkäri tuli epiduraalia laittamaan, tässä vaiheessa 4cm auki. epiduraali vaikutti 30 min, eikä auttanut mitään, oikeasta kyljestä vain lähti tunto pieneltä alueelta. kätilö pisti anestesialääkärin hakuun epiduraalin lisäystä varten. katsoi kuitenkin ensin kohdunsuun; 10cm auki ja pitikin alkaa ponistamaan. puolessa tunnissa aukesi 6cm, kipeetä teki!
ponnistusvaihe 15min, vauvalla laski sydänäänet ja napanuora olikin sitten kaulan ympäri. vauva onneksi elpyi pian, mutta sitä kuuluisaa parkaisua ei meidän salissa kuulunut...
sairaalassa oltiin ennen syntymää kolmisen tuntia ja iso eppari leikattiin. ja mulla ilokaasu oli tosi hyvä, kun ei muutakaan ollut!

synnytys oli järkyttävin kokemus elämässäni, niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä. kipu oli jotain sanoinkuvaamattoman kamalaa ja se alkukantaisuus yllätti ihan tosissaan, ettei pysty hillitsemään itseään, vaikka kuinka tahtoisi.
nyt lähes puoli vuotta myöhemmin olen alkanut ajatella, että ehkä vielä joskus pystyn siihen uudestaankin.

ja kaikesta kivusta ja kurjuudesta huolimatta, olisin sen pienen ihanuuden takia tehnyt vaikka saman suorituksen heti uudestaan

uskomaton kokemus, olen iloinen, että olen sen kokenut!

 

10h ja ei ollut paha.

 

Neljä synnytystä takana,viides piakkoin....viimeisin 11kk sitten oli helppo mutta kivulias!!!kesti 55min ja ponnistusajaksi merkittiin 1min(todellisuudessa ponnistin kerran).
Kolmas 2v sitten kesti vajaa 4h,ponnistus 7min...toka 7h,ponnistus 20min....ja eka 17h,ponnistus 1h.
Helppoja ovat kaiken kaikkiaan olleet,ei kai sitä muuten tähän näin monesti ois lähtenykään ;0)