Millainen olit kolmikymppisenä?

Kysytään nyt tämäkin =) Itse oon jo niin lähellä 40 v että tässäkin on jo muistelemista.

Olin tahkonut opintoviikkoja yliopistolla muutaman vuoden ja tajunnut, että väärää alaa ja väärään suuntaan mentiin. Mutta ei antanut sisu periksi lopettaakaan, kun en tiennyt mihin olisin pääainetta vaihtanut. Mitään kunnollista miessuhdetta ei ollut, sellainen renttumuusikko vain. Juhlin 30v päiviäni ihan itsekseni lentämällä tukholmaan muutamaksi päiväksi. Olin silloin raskaana. Luulin pitäväni lapsen, mutta päädyin sit kuitenkin luopumaan siitä :ashamed: Se oli raskas päätös.

Tapasin pian täydellisen miehen, joka osoittautuikin yhteenmuuttamisen jälkeen täydeksi psykopaatiksi. Ja taas raskas vaihe elämässä, mutta pääsin kuin pääsinkin eroon miehestä muuttamalla pari krt, se ei enää löytänyt mua.

Mun nykyinen ihana uusi elämä on alkanut 32 v, kun tapasin nykyisen mieheni :heart: =)

 

poika oli 4.vuotias ja silloin odotin toista lastani ja olin töissä(kulj.ala) ja vietin normaalia perhe elämää

 

odotin toista lastani yksin joka nyt on jo 1v3kk

 

Olin juuri palannut työelämään hoitovapaalta ihan uuteen työpaikkaan. Minulla oli poika tuolloin 4v ja tyttö pian 3v. Odotin tätä kolmosta, alkuraskaus menossa.

 

Tai siis vieläkin ollaan 4 vuotta ja 4kk kolmessa kympissä.
Kolmikymppisiä juhlittiin 2 päivää kavereitten kanssa mallorcalla jossa silloin asuin ja työskentelin purjeveneessä. Bile tahti vähän hiipuneempi kuin kakskymppisenä eli harvemmin, mutta pitemmän ajan eli illalla, kun lähettiin ulos niin clubista potkivat ulos aamu kasilta ja sieltä sitten jatkoille ja yleensä kotiin siinä yheltätoista (aamu) jos ei ollut töitä. 2000 tapasin nykyiseni ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä, poika syntyi 2004 ja sen jälkeen en ole bilettämässä käynnyt enkä juuri viinaankaan koskenut paitsi kun Lordi voitti join 3 puolen litran tuopillista rommikolaa. Meillä, kun ei pienempiä juomalaseja ole.
Elikkäs noin yleisesti ajatellen tätä kolmikymppis aikaa niin ei varmaan vanhat kaverit enään tuntis

 

Olin kotirouvana Espoossa, 2vee poika ja minä vietettiin päivät kaksisteen kun Mies teki töitä ympäri eurooppaa.Monilla tutuilla oli just tullu vauvat joten kaffiteltiin toisten kotona, babybiossa käytiin, lastenvaatekutsuja jne.Omaa pihaa tein innolla.Mitin töihinpaluuta mutta lurvin kotona kunnes poika 3vee..Rilluttelu oli jotenkin pannassa..Kun täytin 30vee niin samana syksynä pojalla PAHA rotavirus olis sairaalassa, sen muistan ikäni kun pelkäsin menettäväni lapsseni...

 

olin todella väsynyt. poika oli 4kk ja valvotti yhteensä noin 8kk. yöt valvottiin ja päivät mentiin sumussa ja humussa hyvä jos muistaa kaikkea mitä sinä vuonna teki tai oli ainoastaan sen et ite oli kertakaikkisen väsynyt ja poika kovin kipeä. ristiäisissäkin odotin vaan et pääsisi nukkumaan. nukuin tuolloin 10 tuntia viikossa monen kuukauden ajan. huh onneksi se on takana päin.
innolla odota neljääkymppiä, minua ei vanheneminen hirvitä! sehän nyt vaan kuuluu tähän elämään. =)

 

Yksi vuotiaan tytön äiti,tunnollinen opiskelija,joka eli vaan perheelleen..jäi railakas opiskelijaelämä biletyksineen ihan tyystin elämättä...olihan tuota biletystä parikymppisenä onneksi jo tarpeeksi koettu =)

 

Odotin esikoistani ja minulla oli ollut vakityö (ja sama on vieläkin) jo useamman vuoden ja miehen kanssa oltiin oltu yhdessä jo melkein 10 v. Mökki oltiin rakennettu jo. Tavallista arkielämää ilman yllätyksiä. =)

 

kolmekymppisenä olin kahden lapsen äiti ja aviossa ollut melkein 6 vuotta :heart:

 

Kolmikymppisistä pari vuotta aikaa.Silloin olin 1v.pojan äiti ja ostettu vuosi sitten rivari pätkä kun tultiin Suomeen takaisin Norjasta.Suuria toiveita elämä täynnä, täältä löytyis taas töitä ja vihdoinkin asetuttais paikoilleen...Elämä taas yllättää, nyt on toinen lapsi ja kohta muutetaan etelä-Suomeen töiden perässä.Eli meidän muuttamiset jatkuu.Mutta takaisin varmasti tullaan pohjoiseen kun työtilanne miehen osalta näyttää paremmalta.

 

Sain keskimmäisemme viikkoa ennen kolmekymppisiä ja syntymäpäivänäni olin vuorokauden synnärillä tytön kanssa (sai sinivalohoitoa). Noin muuten olin aikalailla "samalla aaltopituudella" kuin nyt 4 vuotta myöhemminkin. Nyt niitä typyjä on vain kolme ja nuorinkin jo kohta 3-vuotias! Ehkä nyt on vaipparallit ja vauvajutut taaksejäänyttä elämää ja on enemmän aikaa "kuherrella" miehen kanssa.

 

3-kymppisenä elin epätyydyttävää elämää kaikin puolin. Olin "parisuhteessa" kolmatta vuotta jossa minä halusin perustaa perhettä ja mies vain deittailla. Olin väsynyt työhöni, joka oli raskasta sekä fyysisesti että psyykkisesti, lisäksi työpaikalla erittäin pahat ilmapiiriongelmat. Ainut hyvä asia oli 10-v poikani. kaikki kuitenkin johti (lääkärin mukaan) masennukseen. Katkaisin parisuhteen ja aloin rakentaa elämääni uudestaan ja jotenkin selvisin masennuksestakin ystävien ja lääkkeiden avulla. Ei kulunut kauaakaan kun löysin elämäni rakkauden minua odottamasta, sieluni puolikkaan. Jätin työn ja entisen paikkakunnan ja aloitin hänen kanssaan uuden elämän enkä ole hetkeäkään katunut! Sain rakkauden elämääni ja päälle vielä uuden työpaikan jossa viihdyin hyvin. Nyt olen mammalomalla ja odottelemme esikoisemme syntyvän ihan pian. :heart: Elän elämäni parasta aikaa! (ainakin tähän mennessä...) Tuo vuosien takainen tilanne tuntuu onneksi enää pahalta unelta...

 

3-kymppisteni kunniaksi järjestin oikein kunnon bileet. Hauskaa oli!

Lapsia ei ollut, mutta ehkäisystä olimme jo luopuneet. Ensimmäinen lapsi syntyi, kun olin 32-vuotias. Nyt niitä on jo 2

Elämäni täyttivät työ (pakko tehdä, että saa rahaa), koiranhoito (nyt jo edesmennyt aivan ihana englanninbulldoggi :'( ) sekä urheilu. Sama mies on ollut kuvioissa 18-vuotiaasta asti.

Nyt lähes 8-vuotta myöhemmin olen edelleen saman työnantajan palveluksessa ja elämääni sulostuttavat 2 ihanaa lasta. Urheillakin yritän, mutta ei sitä niin paljoa ehdi johtuen noista kahdesta. 5-kymppisenä sitten taas

 

kolmenkympin kriisiä poteva 7v ja 4v lasten äiti.Olin palannut töihin hoitovapaan jälkeen, elämässä oli ollut isoja muutoksia muutenkin.Aviomies oli kunnollinen ja kaiken piti olla hyvin.Mutta oma sisin oli ihan sekaisin.pitkä matka on henkisesti kuljettu mutta nyt tuntuu että uusi juju elämään ja parisuhteeseen on löytynyt.Pätkätyötkään ei enää ahdista, on ihanaa kun elämä on täysin auki.mahdollisuudet ovat minun ja elämän käsikirjoitus on täysin avoinna tulevaisuuden osalta.
kolmas lapsi saa tulla jos luoja suo, mitään stressiä en ota tästäkään asiasta.ellei tule niin näin on hyvä, sitten jotain muuta kivaa on varattu meidän varalle.
vaikka elämä on heitellyt rankasti ja vastatuuli on välillä vetänyt kontalleen niin tämä meidän pieni perhe se on se joka kantaa vaikeuksien yli.
henkisesti olen kasvanut ihan hirveästi ja ihan hyvällä omallatunnolla voin juhliakin nykyään. silleen rennompi ote elämään ei tarvi enää nipottaa turhasta.ja aivan sama mitä muut ajattelee ja puhuu kun itse tietää latunsa suunnan ja asioiden laidan.tunnollisesta ja kiltistä muiden miellyttäjästä on kasvamassa omilla jaloillaan seisova aikuinen nainen!!!halauksia kaikille!

 

Olin opiskelemassa toista ammattia tai oikeastaan minä valmistuin samoihin aikoihin kun täytin 30v. Sillon odottelin epätoivoisena että mies alkais pikkuhiljaa ymmärtämään että vois muutakin tehdä kuin "seurustella". Ok nyt 35 ja naimisissa ja yksi lapsi ja vakituinen työpaikka alalta johon kouluttauduin, että niin se elämä vie vaikkei uskonutkaan tossa vaiheessa.

 

Ihan samanlainen ku nytkin paitsi en näin kiireinen

 

Ihan samanlainen ku nytkin paitsi en näin kiireinen

 

kaksi vuotta nuorempi kuin nyt.... hehheh!!!

onnellinen naimisissa oleva yhden 5-v lapsen äiti, nyt onnellinen naimisissa oleva yhden 7-v lapsen äiti.... työpaikka sama, mies sama, asunto sama...

oppinut olen sen ettei ihmisen ole pakko tuhlata lyhyttä elämäänsä olemalla yhteyksissä p.e.r.s.eestä olevien sukulaisten kanssa, vaan että kaikilla on oikeus elää elämänsä onnellisena ilman moisia.....

 

Sain esikoisen (toistaiseksi ainoa) 3 päivää ennen 30v. synttäreitä. Oikein mukava synttärilahja. Syntymäpäivä meni siis lähinnä imettäessä ja synnytyksestä toipuessa, emme juhlineet mitenkään erityisesti, ei jaksanut. Naimisissa olin tuolloin ollut vuoden verran ja saman miehen kanssa 8 vuotta. Nyt ikää 31,5v , joten kaikki vielä tuoreessa muistissa. =)

 

Täysin erillainen kuin 29 vuotiaana. Minusta oli tulossa ja tulikin äiti! Maailmani muuttui täysin! Siittä tuli upeaa! Taisin vihdoin aikuistuakkin

... ja kohta olen 31 =) <br><br>

 

olin kolmekymppisenä kahden lapsen äiti, palaamassa hoitovapaalta työelämään. Lapset veivät aikalailla energiani, itsestä ei tullut huolehdittua niin paljon.
Ystäviä oli paljon ja monilla samanikäiset lapset.
Luin jonkun verran ja kuuntelin musiikkia. Pari vuotta myöhemmin sain kolmannen lapsemme ja olin taas kotona hänen kanssaan hoitovapaalla.
Töihin olen kerinnyt taas takaisin ja elämä on täyttä! Hyvä kun mukaan ehtii!
Nykyisin kiinnitän enemmän huomiota vaatetukseen, ihonhoitoon ja hiuksiin kuin kolmekymppisenä (tai no, oonhan vielä muutaman vuoden kolmekymppinen).

 

Opiskeluputki takana melkein kokonaan ja töissä sen tuomassa ammatissa. Kolmen lapsen äiti ja vaimo jo 5v. Harrastuksena perhe ja hiekkalaatikot, mammakerhot ja oman kodin "sisustus". Aika väsynytkin varmaan, kun usein samasta sängystä kömpi koko perhe. Odotin aikaa, jolloin lasten kanssa voi lenkkeillä, harrastaa. Nautin , jos sain käydä yksin vessassa ja syödä koko aterian istaaltaan ruokapöydän ääressä.

Kuuntelin Fröbelin palikoita ja Muumeja. Kirjoiksi riitti lastenkirjat. Leffoja en katsellut.
Kolmen kympin kovat kriisit olivat jo oven takan tulossa.

 

Minulle tapahtui sinä vuonna paljon hyvää... Menin kihloihin, puoli vuotta myöhemmin naimisiin. Poikani oli 6 v. eskarilainen. Elin aika onnellisen ja jännittävän vuoden kyllä, haikeana muistelen..
Eivät asiat nytkään ole hassummin, meillä on ihastuttava 2,5 kk:n ikäinen neitonen elämässämme!

 

Kolmekymppisenä oli aika railakkaat bailut kavereille...lapsista tai naimisiinmenosta ei ollut tietoakaan. Taloamme taidettiin rakentaa just tuolloin.
Olin samassa työssä kuin nytkin, tosin eri työpisteessä. Eli sama mies, liki sama kotikin, mutta lapsettomia olimme silloin vielä.
Nyt koen eläväni jotenkin vauhdikkaammin, kun on kaksi lasta pyörittämässä arkea. Tai vauhtia oli silloinkin, mutta eri tavalla!! Tämän miehen kanssa on elämä ollut hyvää, toisin kuin edellisen. Nyt osaa arvostaa tavallista arkeakin.