Millainen sinulla oli vauva 5 - 6kk ikäisenä?

  • Viestiketjun aloittaja huoli
  • Ensimmäinen viesti
huoli
Täällä pikku pirpanalla tulee tuo 6kk täyteen ensi viikolla ja kun minusta hän vaikuttaa pienemmän vauvan oloiselta - kehitykseltään.

Ei osaa kääntyä vieläkään. Toki hilkulla on milloin ollaan itse selältä mahallaan, mutta kun tiettyyn asentoon punkeaa itseään, niin kuitenkin jo melko pian ponnahtaa taas takaisin selälleen.

Mahalleen kun laittaa, ei siinä kauaa viihdy, kun alkaa kitinä, että takaisin selälleen kiitos. Selällään ollessaan kuitenkin jotenkin saa itseään liikkeelle, että kun yhteen kohtaa laittaa esim; peiton päällä, niin hetken päästä saattaa ollakkin jo täysin toisessa asennossa.

Leluja osaa pidellä käsissä ja varpaatkin löytyivät suuhun asti tutkittavaksi tässä parisen viikkoa sitten.

Kovasti on sosiaalisen oloinen ja tykkää jutustelusta.
 
vierailija
Meillä poika ryömi jo 6kk iässä. Ja kääntyi ekoja kertoja kun oli alle 4kk. MUTTA muista että kaikki vauvat ovat yksilöitä. Meillä pojalla on muutenkin ollut aina kiire ja on kehittynyt nopeasti. Jos sua hirveesti huolestuttaa niin voithan varata neuvolaan vaikka ylimääräisen ajan ja mennä juttelemaan? :)
 
vierailija
Esikoinen konttasi 5kk iässä ja kaksi nuorempaa vähän alle 6kk iässä. Yksikään ei ryöminyt. Kaikki kääntyilivät ennen konttaamista mutta en nyt muista milloin.

Esikoinen nousi itse tukea vasten seisomaan ja myös käveli tukia pitkin 6,5kk iässä ja käveli tuetta 8kk iässä. Kaksi nuorempaa kävelivät tuetta 10kk iässä.

Meillä lapset ovat kehittyneet motorisesti nopeasti mutta kielellisesti hitaammin.
 
vierailija
Mun lapsi on nyt 9kk, mutta viihtyi tosi pitkään selällään. Ihan aktiivinen kyllä ja seurallinen, mutta inhosi mahallaan oloa pitkään. Varmaan 5-6kk alkoi viihtyä enemmän mahallaan. Liikkui kierimällä ja pyörimällä. Sitten alkoi ryömiä. Vieläkään ei konttaa, mutta istuu hyvin ja liikkuu istualtaan. Mutta todella hidas näissä hommissa. Kaikki ajallaan! Muista olla vertailematta negatiivisesti
 
feger
Minun lapsista kumpikaan ei mielellään kontannut. Poika käveli vasta kun oli 1v5kk. Tyttö käveli 12kk. Tyttö nousi tukea vasten pystyyn 7kk. Poika vasta 12kk.
Kummallakin älykkyys ok. ehkä vähän tarviis apua motorisissa taidoissa.
 
Hilpuri Tilli
Ainakin meidän terveyskeskuksessa on lapsiin perehtynyt fysioterapeutti, vie sellaiselle arvioitavaksi. Aika usein puolivuotias jo kääntyy selältä vatsalleen ja vatsalta selälleen. Siirtääkö esineitä kädestä toiseen ja kädestä suuhun? Seisooko, kun pidetään kiinni (jotkut tässä iässä jo nousee itse seisomaan tukea vasten)?
 
vierailija
No juu, periaatteessa aina jos itseä huolestuttaa, kannattaa tarkistuttaa asia jossain ammattilaisella..itsesi takia, koska muuten helposti heijastuu lapseen kun alkaa ajatus pyöriä ympyrää ja keskityt liikaa yksityiskohtaan. Mutta, sun lapsesi on sen ikäinen ettei mitään kiirettä. Ja ylipäänsä, antakaa niiden lasten olla ja nauttikaa kustakin kehitysvaiheesta - kyllä ne ehtii! Sun vauva on ihan vauva vielä!! Tää suoritusyhteiskunta...