Milloin kertoa?

Haluaisin tietää milloin te olette kertoneet (esim. vanhemmillenne) tulevasta perheen lisäyksestä.
Olen hirmu malttamaton tälläisten juttujen kanssa, enkä haluaisi vitkutella. Olen siis todella alussa rv 6 menossa.
Sopivasti vain olisi tuo isänpäivä tulossa, jolloin haluasimme tuleville isovanhemmille kertoa iloisen uutisen. Onko liian aikaista? : /

 

Kun itsestä siltä tuntuu.

Meistä tuntui vasta lähellä raskauden puoliväliä, sillä kumpikaan emme pidä vouhkaamisesta ja sitähän oli tiedossa, kun eka lapsenlapsi oli tuloillaan. Toisekseen minä pelkäsin mahdollista keskenmenoa tai "kiinnijäämistä" sikiöseulassa ja halusin, että jos ongelmia tulee, ne selvitään kaikessa hiljaisuudessa ja ilman ulkopuolisia neniä.

Tällä kierroksella emme ole kertoneet taaskaan mitään, rv 12 on lopuillaan

 

Me kerrottiin joskus rv 8 paikkeilla, just siks et jos sattuu jotain niin tietävät raskaudesta. Muutenhan tulis kaks järkytystä yhdellä kertaa. Mut kaikki meni hyvin loppuun asti.

 

ääh, millä ihmeellä pystyt olemaan kertomatta :O
Mun tekis mieli kertoa jo kaikille oon siis oikeesti todella malttamaton!
mutta tuo keskenmenon riski on kyllä vielä melko suuri, se tässä vähän pelottaa....
Täytynee miettiä vielä!
Kiitos vastauksestasi!
ja onnea odotukseen!

 

Me kerrottiin isovanhemmat ja meidän omat sisarukset (ja lähimmät kaverit) jo heti kun oltiin plussattu eli joskus noin viikolla 6... Tiesin tasan tarkkaan, että muut saavat selville päivissä asian, koska oon aina sanonu lopettavani tupakanpolton siihen hetkeen, kun saan tietää olevani raskaana... Ei olis menny mikään "no mä ajattelin lakkoilla" läpi...

 

Minä kerroin omille vanhemmilleni jo 4+4! Ollaan aina oltu superläheiset ja halusin että he myötäelävät tämän kokemuksen, meni sitten hyvin loppun asti tahi ei. Miehen vanhemmille kerrotaan varmaan joulun aikaan, kun on tullut se maaginen 12 vk täyteen. Mun lähin työkaveri tietää, ja yksi ystävä jolle kerroin piristääkseni hänen päiväänsä. Mies ei ole kertonut kenellekään.

Ymmärrän sua kyllä tosi hyvin, mun oli kanssa vaan ihan pakko kertoa! Teet niin kuin itsestä hyvälle tuntuu, nää on niin henk.koht. kysymyksiä että ihan turha kuunnella muista kuin omaa sydäntä ja puolisoa. :heart:

Onnea odotukseesi!

 

Mie kerroin mun vanhemmille heti kun tikkuun haamuviiva ilmesty, vaikka se oli niin haalea ettei sitä kunnolla nähny Seuraavana päivänä taisin kertoa kavereille ja tutuille (blogissa). Olin niin tohkeissani ja onnellinen! Samalla tietysti pelkäsin keskenmenoa, mutta halusin mieluummin niin, ettei mun tarvis sit sitäkään peitellä, vaan voisin olla julkisesti surullinen ja saada tukea muilta.

pnda ja miisumi 37+1

 

Mulla ensimmäinen raskaus menossa ja vasta viikolla 5, mutta ens viikonloppuna ollaan menossa tulevien isovanhempien luokse ja haluttais kovasti kertoa! Tulokas on molemmille puolille ensimmäinen lapsenlapsi:heart:

Toisaalta luin eilen noita seulonta-ketjuja (mitä ei ehkä ois kannattanu tehdä) ja tuli vähän huolestunut olo. Miehellä on 50% todennäköisyydellä periytyvä sydänvika, joten välttämättä kivoja uutisia ei ole seulonnoista tulossa. Toivottavasti sydämen kunto näkyis uä:ssä, kun sinne asti päästään.

Kaksijakoiset tunnelmat siis. Vanhemmille ja lähimmille ystäville kerrotaan parin viikon sisään, mutta muuten en ajatellut asiaa esim. facebookissa kuuluttaa.

 

Me kerrottiin sukulaisille about viikolla 7.. Ei vaan maltettu odottaa pidempään..

Käytiin varhaisraskauden ultrassa ekan kerran viikolla 7, mutta silloin ei näkyny sykettä. Viikolla 8 syke näkyi ja päätettiin sitten, että sama kertoa ihan kaikille. Me oltiin niin tylsiä, että julkaistiin uutinen Facebookissa..

 

En todellakaan malta odotella, eli isänpäivänä asia julkistetaan, ainakin vanhemmille ja sisaruksille. En kyllä malttais sinnekään asti odotella, mutta ensiviikolla eka lääkärikäynti, joten haluan siellä käydä ennen kun kerron (osaan sitten vastata kaikkiin kysymyksiin)
On tää ihanaa aikaa! <3

Onnea kaikille odottajille <3

 

Samoilla linjoilla kuin apsi: tänään on 14+0, ja vain ihan lähimmät 5 ystävää tietävät raskaudesta. Haluan odottaa isovanhempien ja sukulaisten (plus kaikkien muiden) kanssa mieluiten rakenneultraan asti (eli raskauden puoliväliin), jotta olen suht varma, että lapsella on kaikki hyvin... En nimittäin kestä vouhkaamista enkä omalla kohdallani usko, että suvun tuki on ratkaisevaa jos tulee ongelmia (oikeastaan päin vastoin: haluan suojella itseäni suvulta!). Tietysti vähän mietityttää, saanko pidettyä vatsan piilossa vielä 6 viikkoa. En näe sukulaisia ennen rakenneultraa, mutta töissä voi tulla hankalat paikat Olen yleensä hoikka ja pukeudun aika istuviin vaatteisiin, joten pienenkin pallomahan kätkeminen on yllättävän vaikeaa.

 

Isänpäivähän se vois olla aika ihana aika kertoa.

Me kerrottiin ekalla kerralla heti. Se meni kesken joten ajateltiin sitte että seuraavasta kerrotaan vasta ekan ultran jälkeen. Niin tehtiinki, eli 9. viikolla kerrottiin vanhemmille ja sen jälkeen ei ollut salaisuus enää muillekaan.

 

Me olemme kertoneet aina (nyt 4. raskaus meneillään) lähipiirille hyvin varhaisessa vaiheessa, välillä jo noin 4+0 viikoilla.

Ensimmäinen raskaus keskeytettiin, kun np-ultrassa kävi ilmi, että vauvalla oli vaikeat keskushermoston kehitysvammat (ei elämisen edellytyksiä). Enkä varmasti olisi pysynyt järjissäni, mikäli olisin sen tilanteen yrittänyt salata läheisiltäni tai työpaikallani. Myös kahdessa seuraavassa raskaudessa oli alusta lähtien niin isoja ongelmia, että elämää helpotti kovasti, kun sekä lähisuku, ystävät että läheiset työtoverit ja esimiehet olivat heti alusta lähtien selvillä tilanteesta.

Kun vihdoin kolmas raskaus "onnistui" ja tyttäremme syntyi, meillä oli valtavasti ihania ihmisiä jakamassa valtaisan riemumme. Silloin itsekin todella ymmärsin, kuinka suuri joukko olikaan myötäelänyt surumme hetket ja kuinka paljon heillekin tyttäremme syntymä merkitsi.

 

heippa siis heti kun tulos on varma, on tieto lähteny Ei sellasta VOI olla kertomatta!!!!! tästä kolmannesta kerrottiin viikolla viis, mä kaikille, mies ei omille työkavereilleen vielä oo kertonu mut kaikki muut on tienny.
Mun mielipide on ollu se, että jos menee kesken tms. niin on sit laaja tukiverkko surun keskellä, eikä SIINÄ vaiheessa tartte enää alkaa kertoa mitään, sekin vie voimia...
Joten näillä mennään.
Feissariin laitoin kuvan rakenneultrasta, ja kyllä se on niin ihana asia et ei millään ois voinu siihen päivään asti olla kertomatta, saati kun mun maha on näkyny jo tosi varhain