Milloin potalle?

Esikoinen aloitti pottaharjoitukset 8kk iässä (ei päivittäin) ja kun kävelemään oppi 1v2kk jäi pottailut kokonaan. Ei suostunut potalle moneen kuukauteen ja 2-vuotta täytettyään ihastui serkkunsa pikkuhousuihin ja lupasin samanlaiset, jos alkaa käydä potalla. Siitä päivästä tyttö aloitti pottaan tekemisen ja vaipat jäi kokonaan pois 2vkon päästä.

Kuopus nyt 1v6kk ja 2vkoa käynyt potalla päivittäin ja saldona yleensä 2-3pisua ja joinakin päivänä saadaan isompikin saalis (kun muistan kytätä millon ähkäminen alkaa ja työnnän äkkiä potalle) Tyttö on innoissaan pottailusta ja nauttii kehuistaan, joita saa aina pottaan tehtyään jotain. Tavoitteena oli että kesällä alkais todellinen harjoittelu kuivaksi, mutta hyvältä näyttää jo nyt ja toivottavasti kesällä oltais jo edes päiväkuivia.
 
Sanna V
Ajattelin avatan oman aiheen, mutta täällä olikin keskustelu pottailusta meneillään, saanko tulla joukkoon?

Ensinnäkin milloin potalle? Tyttö sai hienon potatuolin 1 v lahjaksi ja tottahan toki se otettiin käyttöön heti, kaikkien innostus oli suuri (ehkä äidin suurin).

Istunnot hoituvat ilolla ja hyvällä mielin ja jostain sain ohjeen, että säännöllisyyttäkin asiassa tulisi olla, näin on menetelty. Vaan ei ole juuri pottaa tarvinnut pestä, eli tulospuoli on lähes täydellinen nolla 2 kk:n harrastuksen jälkeen. Nyt mietin, että joskos hetkeksi luopuisi puuhasta.

Mikä olisi parasta, levätä hetki vai jatkaa kaikin puolin iloisia istuntoja, joskin tarpeettomalta tuntuvia?
 
Meillä ei vielä aloitettu pottailua (poika 1v2kk). Muutenkin niin aktiivinen paketti, ettei sylissä kauan pysy paikoillaan, joten potta jätetty suosiolla vielä pois. Kuulemani mukaan herkkyysikä potalle opetteluun olisi noin 1.5v, joten myös pian meillä pottailu edessä.
 
esikoisen kanssa ei treenattu pottahommia ollenkaan, koska parin kokeilun jälkeen äidin ja pojan hermot olivat mennyttä. Poika sitten itse alkoi käymään suoraan pöntöllä reilu 2-vuotiaana. Tuota kuopustakaan en meinannut varsinaisesti kouluttaa, mutta päiväkodissa "kouluttivat", kun tyttö 11kk ikäsenä sinne meni. Tulos on se että pissat tulee hyvin useasti pottaan ja kakkakin välillä. Mutta jos tyttö ei olisi mennyt päiväkotiin, niin en ois mitenkään erityisesti treeannu sen kanssa.
 
Meillä pottailu alkoi vuosi sitten jouluna pojan ollessa 7,5kk vanha. Nopeasti sinne alkoi ilmaantua pissoja ja kakkoja ja poika viihtyi potalla, viime keväästä lähtien lähes kaikki kakat on jo tulleet pottaan ja usein pissatkin. Omaa laiskuutta varmaan, että silti edelleen vaippa käytössä kun lähdetään ulos ja nukkuessa varsinkin. Kakalle poika nykyään pyytää ja joskus tajuaa pissahädänkin kertoa niin, että ehditään potalle. Ikää nyt 1v9kk
 
Me alotettiin pottailut pojan kanssa joskus 8kk iässä...ekaksi ei meinannut tulla mitään...mutta hyvin sinne tulee pisuja ja kakkojakin nykyään. Varmana jos säänöllisesti jaksaisin tunnin kahen välein laittaa pojan potalle niin olis ilman vaippaa, mutta ihan siihen en jaksa vielä heh. Mutta joka kerta kun vaippa vaihetaan niin käy potalla. ja kakat ruoan jälkeen tulee monesti pottaan.

Ja kukas sitä kysyi että lopettaisko pottailut kun ei tule tuotosta. Mä en ainakana lopettais vaan jatkaisin samaan malliin eiköhän sieltä joskus tule jotain ;)
 
Pottailu aloitettu mol. lapsilla, heti kun oppivat istumaan. Olen vaan niin mukavuudenhaluinen, että ajattelin vähentää vaippapyykkiä. Esikoinen oli päiväkuiva alle 2v ja kuopuksellakin 1v3kk monet pissat ja kakat tulevat pottaan. Helpompihan ne on siitä siivota kuin vaipasta :D . Pakottaa ei kannata, vaan edetä lapsentahtisesti. Kivaa tekemistä potan viereen, niin kummasti alkaa tavaraa tulla pottaan. Ja palkinnot ovat toimineet, aluksi kehuja myöh. tarroja.
 
Meillä kans ollaan rauhallisia pitkänlinjan pottailijoita. Potalla aloitettiin istuskelu alle 1v, silloin saatiin välillä tulosta, koska poika ei päässyt karkuun ;) Kävelyn opittua pottailussa pidettiin kesätaukoa ja päiväkodin seuran innostamana sitä ollaan jakettu. Rauhalliseen tahtiin.

Poika on nyt 1v10kk ja potalla käydään aamulla, illalla ja päiväkodissa. Meillä ei olla valmiita vaipattomuuteen, ainakaan mun tulkintojen mukaan. Poika kyllä ylpeänä näyttää meille, jos pisua on pottaan tullut (eli malttanut istua edes hetken potalla), isot sattumat tulee aina vaippaan. Poika tietää kyllä jos on tullut pisut tai kakat vaippaan, meille siitä kerrotaan, mutta aktiivisempi potalla käynti ei onnistu. Tulisi vain hirveät raivarit. Eli odotellaan rauhassa kesään, pottaillaan tavoitteettomasti siihen asti. Kesällä on sitten helpompi harjoitella vaipattomuutta ja lapsikin on kasvanut oikeaan suuntaan siihen mennessä.
 
Meillä lapsi on 1v7kk ja on yhden käden sormin laskettavissa ne kerran, kun on jotain pottaan tullut. Pottailu aloitettiin muutama kuukausi sitten ja alkuun sinne tuli parit pisut, mutta sitten alkuinnostuksen jälkeen homma lopahti. Tyttö istuu mielellään potalla ja tulee aina napottamaan potalle, kun minä menen vessaan, mutta ei tee sinne mitään. Jos alkaa pissattamaan potalla istuessa, saattaa nousta seisomaan ja vetää housuvaipan ylös ja pissata sitten vaippaan :headwall: . En jaksa ottaa paineita potasta, ehkä panostan asiaan enemmän kesällä!
 
Meillä 2 tyttöä, esikoiselta jäivät päivävaipat pois 1v 7kk iässä, 2-vuotta täytettyään ei tarvittu vaippaa enää yölläkään. Kuopus on nyt 1v 5kk, ja käy pienentäjän kanssa pytyllä hienosti (haluaa mielummin pienentäjän kanssa pytylle kuin potalle). Vaippa/kuivaksiopetteluhousut ovat käytössä vielä varmuuden vuoksi, mutta luulen, että kohta ei niitä enää tarvita. :)

Molemmat lapset ovat saaneet ensikosketuksensa pottaan jo vauvana, esikoinen 4kk iässä ja kuopus hieman aiemmin. Tuon ikäisiä ei tietenkään voi potalla istuttaa, mutta potan päällä kannatellen saatiin helposti varsinkin pissat tulemaan. Koskaan ei kummallakaan ole ollut mitään pottakammoa. Kirjoja luetaan istunnolla, ja hienosti sujuu. :)
 
Meillä Poika aloitti pottailun heti kun oppi istumaan eli puolen vuoden jäleen. Tossa 1v2kk iässä oltiin hetken jo päiväkuivia ja päivisin ilman vaippaa mutta nyt kävelemmään opittua pottailut on jääny kokonaan :'( Ei vaan malta istuu potalla vaan nousee heti pois. Kuitenkin tiedostaa hädän hyvin kun sanoo 'kakka' heti kun jotain on tullut vaippaan. Sinnikkäästi kuitenkin yritän vielä jatkaa, ehkä tää on vaan sellanen taantumisvaihe. Poika siis nyt 1v4kk.

Eli mun neuvo on se että potalle heti kun vaan kykenee, niitä taantumia tulee ja menee mutta parempi yrittää kun luopua touhusta =)
 
Ollaanpas teillä muilla ahkeria, huoh... Meillä pika pian 2v. eikä suostu mitenkään potalle. Ei auta kirjat, ei mitkään, alkaa vaan heti huutaa ei ei! kun yritän laittaa. Enkä ymmärrä mikä kammon on saanut aikaan. Auttaako tähän muu kuin aika???
 
tehtiin hädät pottaan pienempänä mutta kun oppi kävelemään niin siihen jäi pottailut! Koko ajan ollaan tietty kokeiltu siinä istua, nytkin oon koittanu vähän tiuhempaan istuttaa mutta ei sinne mitään tule. Ollaan kans leluilla ja kirjoilla koitettu mutta ei. Aamuisin varmaan tulisi helposti pissat kun laittaisi heti herättyään istumaan sinne mutta aamuisin ei neiti halua siihen mennä! Enkä ole pakottanutkaan, nätisti koittanut kysyä mutta ei auta! Joten en myös ota sen asian kanssa stressiä, eiköhän se jossain vaiheessa ala sujumaan. Tytöllä on nyt ikää 1v 10kk. Meillä alkoi kaiken lisäksi juuri pullosta luopumisen yritys- kausi joten ei arvaa montaa asiaa yhtäaikaa yrittää!
 

Yhteistyössä