Miltä tuntuu menettää äityiden myötä arvostus työelämässä?

Olen kiireisellä markkinatalouden ohjaamalla alalla töissä suuressa toimistossa. Meillä arvostetaan joustavuutta työntekijältä, nopeaa oppimista ja tarkkuutta. Ulkonäön tulee olla huoliteltu asiakastapaamisissa ja väsymyksen näyttäminen on vähän niinkuin heikkoutta. Parhaimpia on ahkerimmat ja tarvittaessa pidenpää päivää tekevät työntekijät.

Mietitään miehen kanssa lasta, mutta tuntuu hyvin vaikealta kuinka sitten äitiyslomalta paluun jälkeen sopeudun näihin arvoihin takaisin. Lapsen kanssa varmasti vaikea tehdä pitkää päivää, olla aina pirteänä ja huoliteltuna. Meneekö tässä ihan uskottavuus ja onko ryhdyttävä alan vaihtoon?

 

hui, kuulostaa niin ahdistavalta, etten olisi työpaikassasi pärjännyt ennen lastakaan..

Uskon kyllä, että lapsen saatuasikin sopeudut jos nyt pärjäät hyvin. Mutta ihan realistisia ne pitkät päivät eivät ole (ellei sun mies sitten pysty joustamaan puolestaan omasta työstään). Aikotko olla kuinka pitkään lapsen kanssa kotona? Silläkin on merkitystä palaatko työelämään vielä kun yöt ovat rikkonaisia ja väsymys varmasti näkyy ja tuntuu..

 

Itse en voisi kuvitella enää koskaan meneväni tuollaiseen moraalittomaan stressipesään. Vaihdoin alaa juuri tuollaisesta kuviosta opettajaksi, jossa äitiyttä arvostetaan. Omat 3 lastani ovat niin ihania että aivan sama arvostetaanko vai ei; en vaihtaisi tätä "työpaikkaa" pois mistään hinnasta. Pointtina se, että nämä ovat omia valintoja ja priorisointia.

 

Luojan kiitos en oo ikinä erehtyny tuollaiselle alalle. Omalla alallani äitiys ei todellakaan laske arvostusta, joissain tilanteissa ehkä ennemminkin lisää sitä.

 

Ymmärrän ajatuksesi, ap. Suurin osa tähän ketjuun vastaavista ei kuitenkaan tule ymmärtämään, koska heillä ei ole kokemusta vaativista asiantuntija-/esimiestehtävistä, hektisestä alasta ja globaalin markkinatalouden vaatimuksista.

Kysymykseesi en osaa vastata. Olen itsekin vielä lapseton, eikä lasten saaminen ole kohdallani ajankohtaisia vielä vuosiin. Mielenkiinnolla jään seuraamaan tätä ketjua.

 

Itse asiassa on yllättävän hankalaa ylläpitää työminää lapsiarjen kanssa. Helpottaa, jos sinulla on joku rajatumpi osaamisalue, jota ei tarvitse päivittää hoitovapaan/vanhempainvapaan jälkeen ihan älyttömästi ja josta selviät ilman pitkiä päiviä. Esikoisen jälkeen tein kyllä vielä töitä iltaisin yhdeksän jälkeen, mutta toisen lapsen myötä jouduin jättäytymään kelkasta. Lapset kuitenkin sairastavat, kaupassa on käytävä, ruokaa on laitettava. Eli sitä kotiarkea vaan oli niin paljon, etten jaksanut. Meillä mieskin tekee kyllä osuutensa eli sitä en voi syyttää. En vaan jaksanut.

 

Olen tiimimme uutterin työntekijä, en tiedä miten äitiyden pitäisi näkyä työpanoksessani ainakaan negatiivisesti.

 

Tiedän tunteesi, ap. Itse olin vuosia tutkijana ja siellä jos missä arvostetaan ympäripyöreitä työpäiviä ja itsensä uhraamista projektille. Kello neljälä kotiin lähtö oli ihan kirosana. Huoliteltu ulkonäkö tosin oli siinä hommassa sivuseikka Mulla ekan lapsen saaminen toimi kimmokkeena lisäkouluttatumiselle ja uuteen, vähemmän stressaavaan, ammattiin siirtymiselle. En jättäisi lapsen hankintaa ainakaan työn vuoksi, mutta voi olla että joudut miettimään uudelleen prioriteetteja, jos perheen ja työn yhteensovittaminen alkaa tuntua vaikealta. Sittenpähän sen näkee, kun kokeilee!

 

Vielä lisään, että oon jouduin tutkijan työssä joskus kärsimään perheellisyydestäni, kun kiireinen proffa järjesti palavereja alkamaan klo 16:30 tai joku laite oli vapaana tutkimuskäyttöön vain viikonloppuisin...

 

Misssään nimessä en tarkottanut, että lapset tai äityis arvona huonontaisi asemaani, vaan lähinnä mietin sitä jaksamista ja sitoutumista työelämään sitten kun on lapsia. Pari vuotta kotona olisi varmaan ihan hyvä aika, sen jälkeen vaikka yksityinen hoitaja tai pph. Ei ainakaan tarvitsisi yövalvomisten ohessa lukea palaverimuistioita yöllä. Miehellä on oma nousujohteinen ura, mutta varmasti häneltäkin joustoa löytyisi lapsen kanssa.

Moni on sanonut työpaikkaani moraalittomaksi, mutta todellisuudessa se on yksi halutuimmista ja arvostetuimmista suomalaisista yrityksistä. Paljon on myös hyvää, koska palkkaa maksetaan hyvin, hyvät työsuhde-edut ja etenemismahdollisuudet. Kivat työkaverit ja hyvä henki ja tsemppi töissä. Toisaalta työntekijältä vaaditaan noita aloituksessa mainitsemiani piirteitä. Projekteissa on aikarajat ja siksi tulee ylitöitä ajoittain.

 

Itsellä ala vähän toinen, ei edellytä kaiken aikaa "edustamista" eikä asiakasrajapintaa, että siinä mielessä tilanne on varmaan helpompi mutta tuttu on huolenaihe. Onneksi esimies on äiti itsekin, osasi tsempata ja jakaa vinkkejä jo odotusaikana. Päivät lyheni, mutta pyrin joustamaan kyllä itsekin eli joskus duuni jatkuu lapsen mentyä nukkumaan illalla. Pyrin myös organiaoimaan päivät paremmin, yllärrävän paljon saa tehoja ihan silläkin ettei käytä aikaa kahvitteluun eikä paljon lounaasenkaan . Työmatkat voi käyttää sähköposteihin ynnä muuhun, ja sitä rataa.

 

[QUOTE="vieras";26563934]Itse asiassa on yllättävän hankalaa ylläpitää työminää lapsiarjen kanssa. Helpottaa, jos sinulla on joku rajatumpi osaamisalue, jota ei tarvitse päivittää hoitovapaan/vanhempainvapaan jälkeen ihan älyttömästi ja josta selviät ilman pitkiä päiviä. Esikoisen jälkeen tein kyllä vielä töitä iltaisin yhdeksän jälkeen, mutta toisen lapsen myötä jouduin jättäytymään kelkasta. Lapset kuitenkin sairastavat, kaupassa on käytävä, ruokaa on laitettava. Eli sitä kotiarkea vaan oli niin paljon, etten jaksanut. Meillä mieskin tekee kyllä osuutensa eli sitä en voi syyttää. En vaan jaksanut.[/QUOTE]

Juuri tätä mietin itsekin. Jos on asiakkaan kanssa tärkeä kaupanteko kesken ja pitäisi lähteä lasta hakemaan hoidosta. Tai jos aika menee niin tiukille että joudun valitsemaan haenko maitoa kaupasta vai menenkö huoliteltuna töihin... Hyvällä aikatauluksella voi tehdä tietysti kaiken. Jaksaminen onkin eriasia.

 

Sitähän ei tiedä, ennen kuin kokeilee. Voipi olla, että sunkin elämässä menee tärkeysjärjestys uusiksi, etkä enää haluakaan tehdä pitkää päivää töissä.

Itselleni ainakin perhe ja yksityiselämä tulee ykkösenä, työ on se jota teen jotta saan rahaa perheen elatukseen. Jos voittaisin lotossa miljoonia, irtisanoisin itseni välittömästi, vaikka työstäni pidänkin. Mutten menisi sinne ellei olisi rahan takia pakko.

 

[QUOTE="ap";26564167]Juuri tätä mietin itsekin. Jos on asiakkaan kanssa tärkeä kaupanteko kesken ja pitäisi lähteä lasta hakemaan hoidosta. Tai jos aika menee niin tiukille että joudun valitsemaan haenko maitoa kaupasta vai menenkö huoliteltuna töihin... Hyvällä aikatauluksella voi tehdä tietysti kaiken. Jaksaminen onkin eriasia.[/QUOTE]

Tää on niin tuttu tilanne. Siinä tulee ihan jakomielitautinen olo, kun yrittää hoitaa työnsä kunnolla ja takaraivossa jyskyttää päiväkodin tätien silmien pyörittelyt, kun taas tulet hakemaan lasta viimeisenä. Tai sit kesken asiantuntijatehtävän soittelet miehelle, että "lämmitä sitä lihamakaroonilaatikkoa" ja samalla mietit, että onko tämä homma todellakin sen arvoista, että taaskin olet pois kotoa.

Muistan itsekin miettineeni jouluaaton aattona excel-taulukon äärellä, että onko tämä taulukko ihan oikeasti sen arvoinen, että lapseni on ainoana lapsena päiväkotiryhmästään tänään hoidossa...

 

Arvomaailmasi saattaa muuttua voimakkaasti kun saat lapsen. Silloin sitä miettii,mikä on oikeasti tärkeää.

 

Kaikkea ei valitettavasti voi saada. Itse kuulun niihin, joille lasten saamisen jälkeenkin työ on edelleen todella tärkeä ja merkityksellinen osa elämää. Jonkun silmissä voisi näyttä siltä, että olen uhrannut perhe-elämääni työlle, mutta itse koen että ratkaisu on ollut hyyvä. Olen joutunut nipistämään yhdessä vietetystä ajasta, koska olen joutunut tekemään töitä kotona iltaisinkin, enkä esimerkiksi ole halunnut jäädä hoitovapaalle enkä lyhennetylle työviikolle. Mieheni sen sijaan on joustanut omasta työajastaan ja pitää myös osan vanhempainvapaista. Mutta siis ei ole itsestäänselvää sekään, että lasten saanti heittäisi arvomaailman kokonaan uusiksi ja entinen kunnianhimoinen asiantuntija muuttuisi kokonaan eri ihmiseksi.

 

hhh osut kommenteissasi naulan kantaan! Pidän työstäni ja olen todella ylpeä kun pärjään siinä missä teen. Ja siksi pärjään koska olen tehnyt ylitöitä ja töissä käytän kaiken energiani asioihin perehtymiseen läpikotaisin.

MsMyway kerrot olevasi opettaja? Eikös juuri opettajilla kokeiden korjaukset tule kotona tehtäväksi ja tuskin tunneille voi kipeää lastakaan ottaa mukaan. Ja onhan opettajallakin tärkeää olla pirteä ja energinen työssään. Oikeastaan painehan on suurempi: jos minä olen väsynyt ja työskentelen huonosti yritys menettää rahaa, jos taas opettaja on väsynyt jatkuvasti voi opetettavan lapsen kokonainen koulunkäynti kääntyä laskusuuntaan.

 

Itsellä ala vähän toinen, ei edellytä kaiken aikaa "edustamista" eikä asiakasrajapintaa, että siinä mielessä tilanne on varmaan helpompi mutta tuttu on huolenaihe. Onneksi esimies on äiti itsekin, osasi tsempata ja jakaa vinkkejä jo odotusaikana. Päivät lyheni, mutta pyrin joustamaan kyllä itsekin eli joskus duuni jatkuu lapsen mentyä nukkumaan illalla. Pyrin myös organiaoimaan päivät paremmin, yllärrävän paljon saa tehoja ihan silläkin ettei käytä aikaa kahvitteluun eikä paljon lounaasenkaan . Työmatkat voi käyttää sähköposteihin ynnä muuhun, ja sitä rataa.

Tuo työpäivien lyhentäminen olisi kova sana. Jos saisi ihan työsoppariin kirjauksen ja työkavereiden hiljaisen hyväksynnän niin siinähän voittaisi kaikki. Kuten kuvailin alamme on vain sellainen, että silloin taotaan kun rauta on kuumaa. Ja viime vuosina on ollut kuuma ja takomista riittänyt.

 

Vanhemmalla on oikeus lyhennettyyn työaikaan (osittainen hoitovapaa) siihen saakka kun lapsi on menossa 2. luokalle. Se on ihan työlainsäädännössä, joten kyllä sen saa ihan työsopimukseen.
Vanhemmuus ja vaativat tehtävät työelämässä eivät poissulje toisiaan, mutta ei niiden yhdistäminen helppoa ja kevyttä ole, molemmat kun haluaa hoitaa hyvin.
Itse olen esimiestehtävissä, kaksi pientä lasta. Hoitovapaalla olen ollut molemmista jonkun 9kk. Töihinpaluu on melkoista, kyllä sitä pyörällä päästään hetken on mutta kyllä niihin töihin sitten pääsee käsiksi ja työtahti palautuu mieleen. Onhan se kotielämä ja töissä huoliteltuna ja asiallisena oleminen niin eri maailmoista (vaikka kotonakin siistinä oleilisi ), välillä tuntuu ihan hassulta ja kummalliselta molempien tärkeiden, toistensa kanssa erilaisten maailmojen yhdistäminen.

 

ap, minäkin itse asiassa siirryin tutkijan työstä opettajaksi. Työmäärä ei ole todellakaan vähentynyt mihinkään ja valmistelen uutena opettajana tunteja ihan kaikki illat, mutta saan kuitenkin itse aikatauluttaa tekemiseni ja työpaikalla pakollinen läsnäolo tapahtuu virka-ajalla. Tämä helpottaa paljon päivähoitoasioissa. Ja perhearvot ovat ihan eri lailla arvossaan koulussa (työyhteisönä) kuin tutkimustyössä. Pidän opettajan työstä kuin hullu puurosta ja teen sitä kunnianhimoisesti, mutta tärkeä ero aiempaan työhön on se, että olen vastuussa vain "asiakkailleni" eli oppilaille, eikä siis työyhteisön suunnasta tulevaa ulkoista painetta ole, kuten aiemmassa työssäni. Ja lukion opettajana saa onneksi olla ihminen ja inhimillinen, ainakin meidän koulussa

 

Minä oon ainakin tutkijan työtä yliopistolla pitänyt juuri ihanteellisena itselleni perheen kannalta. Mies on myös tutkija ja nykyinen kokonaistyöaika mahdollistaa oikein joustavat olot. Toisin voisi olla yksityisellä puolella.

 

Ainakin on positiivistä, että ainakin tutkijaksi tai opettajaksi voi harkita uranvaihtoa, jos täysin väsähdän tähän kovaan bisnes-elämään Oikeassa olette,että eihän sitä tiedä ennenkuin tilanne on päällä.

Voi olla että töissä jousto tapahtuu ihan luonnostaan; koko ajanhan töihin palkataan uusia nuoria jotka haluavat loistaa kirkkaammin kuin me kokeneemmat. Toisaalta eihän sitä ikinä tiedä miten mies kokisi elämäntilanteen muutoksen ja voisi hyvinkin haluta tehdä lyhennettyä päivää. Tai sitten itse teen lyhennettyä tai vaihdan töihin rennompaan työnkuvaan.