Minä en jaksa tätä

Sinnikkäästi olen yrittänyt elää normaalia lapsiperheen arkea, psyykkisistä ongelmistani huolimatta. Olen kokenut oloni väsyneeksi, ahdistuneeksi ja ärsyyntyneeksi vähän väliä, viime aikoina myös väsyneeksi. Mikään määrä unta, lepoa tai yksinoloa ei auta- ahdistun ja väsyn aina uudestaan, kun arki jatkuu, usein jo saman päivän aikana.

Havahduin eilen siihen, etten enää tunne mitään kovinkaan positiivista. Rakkaudentunteet miestä kohtaan ovat poissa, hänen käytöksensä lähinnä ärsyttää. Erityislapsi on pakollinen taakka, rakas omalla tavallaan mutta jotenkin niin resursseja vievä...ja niitä resursseja minulla ei enää ole, kaikki on käytetty. Miehen mielestä teen kärpäsestä härkäsen, häntä harmittaa käytökseni ja väittää ettei ymmärrä ajatuskulkuani. Minulle kaikki on pettymys, jopa yllätyslahjoja varten joudun vääntämään naamani teennäiseen hymyyn. Tekisi mieli olla avaamatta koko lahjaa tai olla naama peruslukemilla, kun sellaisen saa.

Valivalivali blaablaablaa, eikö? Olen ollut masentunut monesti aiemminkin ja näihin aikoihin olen monena vuotena kaivannut yksinoloa pahasti. Ennen en kuitenkaan harkinnut omilleni muuttamista tai lähtemistä seikkailemaan toiselle paikkakunnalle hetken mielijohteesta. Nyt sellaiset ajatukset pyörivät päässä jatkuvasti.

 

Minulla on kaikki periaatteessa hyvin; saan keskusteluhoitoa, mies töissä, lapsen hoito hyvällä mallilla, on ystäviä ja kaikki tarpeellinen materia sekä vähän päällekin. Silti tuntuu niin kurjalta ettei mikään auta siihen ja vaikka mies kuinka yrittää tsempata minua, se auttaa ehkä sen minuutin kunnes kaikki taas sortuu päässäni. Olen paska puoliso, itsekeskeinen äiti enkä tahdo olla juuri nyt kenenkään käytettävissä. Tahtoisin irtisanoa kännykkäni, elää yksin omassa asunnossani ja olla vain pakollisten menojen verran yhteydessä ulkomaailmaan, sekin mieluitenkin sähköpostilla.

 

Mustakin tuntui monta vuotta samalta, varsinkin eron jälkeen olin tosi masentunut. Lasten takia oli silti noustava joka aamu ja pakotettava itsensä toimimaan. Lopulta otin yhteyttä lääkääriin joka
nosti mielialalääkitystä, siitä oli apua. Onko sulla mitään lääkitystä? Ehkä pieni loma yksinäsi
saattaisi auttaa myös? kirjota yv jos haluat jutella enemmän

 

palata siihen tunteeseen mitä sinulla joskus oli. älä luovuta vielä. voi olla, että rakkauden tunteet tulevat takaisin. minä tuollaisessa olotilassa menin ja erosin ja sitä olen katunut jo pitkään. nyt sama olotila jatkuu,mutta yksin. ja se on pahempaa. tsemppiä ja voimia.

 

Kiitos vastauksista. En ole eroamassa, koska tämä on tosiaan koettu ennenkin- vika ei ole miehessä vaan minun päässäni...

Minulla ei ole mielialalääkitystä, olen kokeillut useampaa mutta mikään ei ole sopinut. Viimeisin kokeilu sai minut paranoidiksi, yksi tabletti vaikutti noin ja melkein viikon!

Luulen, että olen väsynyt ja palanut loppuun. Elämässäni on tapahtunut niin paljon kaikkea koko sen ajan kun olen ylipäätään ollut olemassa, mutta nyt viime vuosina lapsen syntymä, läheisen kuolema yms. kriisit ovat ottaneet veronsa...olen ajatusmaailmaltani jotenkin taantunut, tahtoisin vain istua tässä koneella ja syödä herkkuja. Viime joulun vietin ihan yksin, tekeydyin kipeäksi jotta ei tarvinnut lähteä muiden mukana sukujoulua viettämään...se oli upea joulu, vieläkin muistan sen hartauden mikä siitä päivän rauhasta seurasi!

 

Täällä yksi jolla samanlaisia ajatuksia kuin sinullakin "ei naurata". Kuvaus täsmäsi todella hyvin sitä millaista elämä minullakin on, mikään ei tunnu miltään ja haluais vaan lähteä jonnekkin yksin. Sitä olenkin miettinyt jo kauan, varmaan vuoden. En tietenkään voi/tahdo toteuttaa, onhan minulla mies ja lapsi. Lääkitys ei ole tuntunut auttavan.

Toivottavasti tämä joskus helpottaa, ei auta kuin toivoa. Tsemppiä sinullekkin!