Minä hoidan lapseni kotona ja sillä selvä

  • Viestiketjun aloittaja ihan sama
  • Ensimmäinen viesti
ihan sama
Sanoo siihen joku nirisijä mitä tahansa. Minun on valintani miten haluan elää. Miksi se liikuttaa muita? Miksi en saa rauhassa hoitaa lapsiani kotona? Miksi minun olisi pakko mennä töihin? Khtuen takiako vai mistä oikee kiikastaa?
Minä koen,että minun lapsilleni on parempi kasvaa kotona 3-vuotiaaksi asti. Toiset kokee toisin ja en ole valittamassa heidän päätöksistään. Miksi siis kotona lapsiaan hoitavista aina valitetaan?
 
  • Tykkää
Reactions: Dongxi ja Aamuäree
"niin"
Teet varmasti oikean päätöksen joka sopii teidän perheelle, ei kellään pitäisi olla nokankoputtamista siihen.

t.itse vein aikaisemmin mutta ei se kantaani muuta, jokainen itse harkitkoon
 
Itse ajattelen samoin kuin sinä; että ainakin 3-vuotiaaksi saakka koti on lapsille se paras paikka. Kotona aion myös heidät siihen saakka hoitaa. Mieluiten tietysti pidempäänkin, mutta ainakin aluksi mennään nyt tällä. :)

Parasta kai, että kukin keskittyy tekemään ratkaisut oman perheensä parhaaksi välittämättä siitä, miten naapuri tai joku muu palstalainen tekee tai mitä nämä siitä sanovat. Ei minua ainakaan hetkauta, mikäli joku on eri mieltä siitä, tuleeko minun pitää lapsiani kotihoidossa 3-vuotiaiksi saakka vaiko ei - tuskinpa ketään toisenlaisen ratkaisun tehnyttä hetkauttaa minunkaan mielipiteeni suuntaan taikka toiseen. Tähän saakka kukaan ei ole vielä tullut kritisoimaan valintaani mulle henkilökohtaisesti, ei tuttu eikä tuntematonkaan, vaikka kotihoidosta ja päivähoidosta ja näiden hyödyistä ja haitoista onkin ollut keskustelua.
 
Saraldo
Samaa mieltä, jokainen tehköön ratkaisut jotka sopivat parhaiten omalle perheelle. Musta on ihan hienoa, että lapset hoidetaan kotona. Siitä tuskin kärsii kukaan, ellei se ole perheelle taloudellisesti niin suuri rasite, että se kiristää vanhempien välejä äärimmilleen. Ap:llä on hyvä asenne asiaan, harmittavan paljon kotiäidit tuntuvat moittivan niitä vanhempia, joiden lapset menevät hoitoon. Meidän lapsi aloitti päivähoidon 1,5-vuotiaana ja se oli meidän perheelle (lapsi mukaanlukien) paras mahdollinen ratkaisu.
 
2:n äiti

Otapas nyt silmä kauniiseen käteen ja katso näitäkin parin ekan sivun aloituksia. Vai että kotiäidit moittivat, olisikohan se kuule pääasiassa toisin päin. Enkä ymmärrä miksi, jos on varma ja tyytyväinen omaan ratkaisuunsa, niin miksi pitää kyseenalaistaa ja arvostella muita.
 
Tuossa juuri itsekseni mietin eräskin päivä kun ehtoovuorosta ajelin kotio,ja aamuun menin seuraavaksi ja sitten taas iltaan että jos aikoinani olisin kaksi pientä vienyt hoitoon ja opiskellut lähihoitajaksi oppisopimuksella niin kyllä olisi ollut täysin tuhoon tuomittua!
Sekä ajallisesti että rahallisesti...
 
Alkuperäinen kirjoittaja 2:n äiti;25941966:
Otapas nyt silmä kauniiseen käteen ja katso näitäkin parin ekan sivun aloituksia. Vai että kotiäidit moittivat, olisikohan se kuule pääasiassa toisin päin. Enkä ymmärrä miksi, jos on varma ja tyytyväinen omaan ratkaisuunsa, niin miksi pitää kyseenalaistaa ja arvostella muita.
Itse olen kyllä tämän kohta 8v mitä täällä olen käynyt törmännyt enemmän siihen että kotiäidit syyllistävät työssäkäyviä kuin toisinpäin. Ehkä siksi että kotiäideillä on enemmän aikaa pyöriä täällä ja kiinnostusta muiden asioita kohtaan. Pienten lasten työssäkäyville äideille usein työpäivän jälkeen riittää kun keskittyy siihen omaan lapseen ja perheeseen, se miten naspurit hoitavat/hoidattavat lapsensa ei jaksa enää niin kiinnostaa.

Samaa olen myös miettinyt että miksi omaan ratkaisuunsa tyytyväistä kaihertaa niin toisten erilaiset valinnat. Eikö riitä että saa tyytyväisenä hoitaa oman lapsensa kitona tai vastaavasti viihtyä siellä työssään lapsen viettäessä aikaa kivassa päiväkodissa?
 
ihan sama
Minun ystävä kuka lähti töihin jo kun lapsi oli 5kk niin on arvostllut minun valintaani ja ennen kaikkea valittanut sitä,että kun joutuu maksamaan minun elatuksenikin. Tarkoittanee veroja,mutta tuskin häneltä paljon minulle verorahoista liikenee. Ei vaan tunnu tajuavan tätä.
 
2:n äiti
Itse olen kyllä tämän kohta 8v mitä täällä olen käynyt törmännyt enemmän siihen että kotiäidit syyllistävät työssäkäyviä kuin toisinpäin. Ehkä siksi että kotiäideillä on enemmän aikaa pyöriä täällä ja kiinnostusta muiden asioita kohtaan. Pienten lasten työssäkäyville äideille usein työpäivän jälkeen riittää kun keskittyy siihen omaan lapseen ja perheeseen, se miten naspurit hoitavat/hoidattavat lapsensa ei jaksa enää niin kiinnostaa.

Samaa olen myös miettinyt että miksi omaan ratkaisuunsa tyytyväistä kaihertaa niin toisten erilaiset valinnat. Eikö riitä että saa tyytyväisenä hoitaa oman lapsensa kitona tai vastaavasti viihtyä siellä työssään lapsen viettäessä aikaa kivassa päiväkodissa?
No itse en todellakaan ole kahdeksaa vuotta pyörinyt ja käyn täällä nytkin hyvin satunnaisesti. Siksi ehkä nimenomaan pisti silmään tuo miten kotiäitejä/äitiyttä oikein nyt urakalla mollataan. Kyseenalaistetaan koulutus, perheen hyvinvointi, älykkyys, ihan kaikki... en ymmärrä, kertooko se jotain aloittajien omasta epävarmuudesta vaiko vaan ilkeydestä.
 
tyyt
Alkuperäinen kirjoittaja 2:n äiti;25942027:
No itse en todellakaan ole kahdeksaa vuotta pyörinyt ja käyn täällä nytkin hyvin satunnaisesti. Siksi ehkä nimenomaan pisti silmään tuo miten kotiäitejä/äitiyttä oikein nyt urakalla mollataan. Kyseenalaistetaan koulutus, perheen hyvinvointi, älykkyys, ihan kaikki... en ymmärrä, kertooko se jotain aloittajien omasta epävarmuudesta vaiko vaan ilkeydestä.
Mutta voitko väittää vastaan että löytyy suuri joukko niitä äitejä joilla todellakaan ei ole muuta kuin ne lapset? Kouluja ei ole käyty, töitä ei ole tehty, ei mitään. Onko sitten ilkeää kummastella hieman tätä "valitaa" jossa tuntuu että kiinnostus tulevaisuudesta on minimissä. Eletään kuin ne lapset olisivat aina pieniä...mutta kun ne lapset kasvavat. Kokematon, kouluttamaton 40+ vuotias kotiäiti on nyt vaan aika huono yhtälö työmarkkinoillakin. Tietenkin jos mies elättää vaimonsa tai sitä rahaa muuten on niin asialla ei ole mitään väliä. Mutta kun suomessa joka toinen liitto päättyy eroon...niin näistä kotityön-sankareista äkkiä kehkeytyykin yhteiskunnan elättejä. Ja kun sitä työelämää on loputtomiin kartettu, miksi tilanne muutuisi kun lapset kasvaa isommiksi. Ei miksikään

Luojan kiitos tiedän että osa kotiäideistä ei ole tälläisi vaan heillä on se "omakin elämä". Löytyy jotain pohjaa, muutakin kuin miehen lompakko. Jos lapsen hyvinvointia ajattelee pitkällä tähtäimellä niin kyllä aikamoinen turva lapsellekin on se että kodin talous ei ole yhden kortin varassa. Vaikkapa kun tuleekin se hetki kun lapsi lähtee opiskelemaan. Itse ainakin haluan taata lapselleni myös mahdollisuuden siihen
 
"vieras"
Enemmän täällä minusta arvostellaan työssäkäyviä pienten lasten äitejä. Henk.koht. voisin olla kotiäitikin jos rahasta ei tarvis yhtään välittää mutta leipää on tienattava. Lapseni ovat hyvin kehittyneitä, älykkäitä, iloisia, empaattisia, rauhallisia, sosiaaliaasia ja taatusti kiintyneitä vanhempiinsa... Ainakaan omalla kohdallani en ole nähnyt mitään eroa ainakaan negaan suuntaan kun olen verrannut toista vajaan kolmen vanhana ja toista vuosikkaana hoitoa aloittanutta. Kuinka moni kotiäiti voisi myöntää sen että kotiäitinä on kiva olla myös ITSENSÄ takia??
 
Yhteistyössä