Minäpä aionkin imettää pitkään! *turhis*

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
vieras
Ensin vihasin koko touhua. Vauva roikkui tissillä tuntikausia, ja kaikki tuntui muutenkin niin monimutkaiselta. Ehdin jo mainostaa muutamalle imetysVASTAISELLE (?! ) tutulleni että enpä taida minäkään imettää kovin montaa kuukautta. Sain kannustusta imetyksen lopettamiseen.

No nyt lapsi on 5kk ja täysimetyksellä mennään edelleen :D Tutustuttuani taaperoimetykseen (palstan ulkopuolisten lähteiden avulla ), tulin siihen tulokseen että jatketaan niin pitkään kuin minusta ja lapsesta tuntuu hyvältä ja luonnolliselta. Vaikka sinne parin vuoden ikään saakka :)

Ja kyllä, koen olevani parempi äiti lapselleni kun olen sinut vartaloni, lapseni tarpeiden ja ihmisen lajityypillisen käyttäytymisen kanssa. Vaikka vauva on vielä noin pieni, olen saanut jo lukemattomat kerrat kuulla siitä, että olisi helpompaa jos antaisi pullosta, ja lisäruokia sille olisi pitänyt kuulemma antaa jo monen monta kuukautta sitten. Ja minua on kavereiden toimesta jo KIELLETTY imettämästä sitten kun lapsi osaa kävellä.
Mutta minäpä imetän vauvaani ja aion imettää vastaisuudessakin, ja olen siitä vielä ylpeä! Nih.
 
m
minä olen täysimettäny tähän asti, vauva nyt 4 kk, ollaan pari viikkoa maisteltu perunaa jne. olen itsekin ylpeä että imetys onnistui kun alkuhankaluuksista selvittiin. tuntuu kuitenkin hyvältä sanoa että pulloa ei olla tarvittu vaikka minulle on yhdentekevää muiden imetys:)
 
Hyvä hyvä! :)
Hyvä ap! Itse olen imettänyt vuoden lapsiani. Lopetin ainoastaan, kun odotin jo seuraavaa aika pitkällä ja neuvolantäti painosti, vaikka ilmeisesti odotusaikanakin olisi voinut imettää...
 
Ei tää nyt ollut mikään turha aloitus :)

Itse imetin esikoista 1v 1kk ja näin jälkeenpäin ajateltuna olisin voinut kyllä jatkaa pitempäänkin. Sosiaalinen paine imetyksen lopetukseen, ihan kuten aloitukseenkin, on ihan älytön. Neuvolassa oltiin sitä mieltä että se on ihan turhaa yli vuoden ikäiselle, hammashoitaja oli ihan kauhuissaan, lapsettomien kavereitten mielestä taas tosi ällöttävää kun kävelevä taapero käy tissillä jne.

Pidä vaan pintasi ap!
 
shihtzu
Ekan imetys onnistui todella hyvin ja imetinkin 7kk, kunnes vaan molemmat päätettiin lapsen kanssa että se on ohi nyt. Lapsi siis ei kertaakaan ollut tissin perään tuon lopetuspäätöksen jälkeen, joten oikea aika oli.

Saa nähdä miten sitten tän toisen kanssa käy, toivon että imetys onnistuu ja pystyn imettämään yhtä kauan kuin esikoista, mutta jos se alkaa olemaan sellaista, että toinen roikkuisi koko ajan tissillä, niin ei siitäkään kyllä mitään tule, siihen kun ei vaan yksinkertaisesti ole mahdollisuutta ton esikoisen vuoksi.
 
T
Jee ap! :)

Minä imetin aavistuksen yli vuoden. Ajatuksena oli myös tuo, että niin pitkään imetän kuin tuntuu hyvältä, ja olin valmistautunut imettämään pidempäänkin kuin vuoden, mutta sitten poika alkoi riuhtoa rinnalla niin että mua oikeasti sattui (hampaat otti kiinni vaikkei poika varsinaisesti purrutkaan). Siihen asti nautin imetyksestä, mutta nyt odotin inholla niitä imetyshetkiä. Ja kun poika sitten niin helposti unohti koko tissittelyn, niin ajattelin että kai tää oli meille oikea aika lopettaa. :)

Mä olen kanssa ylpeä siitä, ettei poika ole koskaan saanut korviketta pisaraakaan.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja m:
minä olen täysimettäny tähän asti, vauva nyt 4 kk, ollaan pari viikkoa maisteltu perunaa jne. olen itsekin ylpeä että imetys onnistui kun alkuhankaluuksista selvittiin. tuntuu kuitenkin hyvältä sanoa että pulloa ei olla tarvittu vaikka minulle on yhdentekevää muiden imetys:)
Hienoa! :) Juuri sen 3-4 kuukauden jälkeen vasta alkoi tuntua siltä, että hei tää toimii sittenkin. Saa tuosta ollakin ylpeä, että on jaksanut niiden hankaluuksien läpi.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja :):
Minäkin imetän pitkään,ekaa jopa toista vuotta :D Nyt yritän samaa.samalla lypsän ylim ääräiset maidot sairaalalle pienten vauvojen (keskosten) käyttöön :)
Pisteet sulle :) Siinä on melkoinen homma siinä lypsämisessä.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Mindy81:
Ei tää nyt ollut mikään turha aloitus :)

Itse imetin esikoista 1v 1kk ja näin jälkeenpäin ajateltuna olisin voinut kyllä jatkaa pitempäänkin. Sosiaalinen paine imetyksen lopetukseen, ihan kuten aloitukseenkin, on ihan älytön. Neuvolassa oltiin sitä mieltä että se on ihan turhaa yli vuoden ikäiselle, hammashoitaja oli ihan kauhuissaan, lapsettomien kavereitten mielestä taas tosi ällöttävää kun kävelevä taapero käy tissillä jne.

Pidä vaan pintasi ap!
Jännä juttu, että muutamassa kuukaudessa siitä imettämisestä tuleekin pervojen tuohua ja AINOASTAAN äidin tarpeiden tyydyttämistä ja maitokin muuttuu ihan turhaksi jne. jne.
Samaan aikaan on silti ihan ok että sen ikäinen kulkee vaipoissa tuttipullo suussa...

Juu, en aio antaa periksi :)
 
Mä koin siinä 7-8kk kohdalla, että nyt me vasta päästiin vauhtiin :D:D:D Suurin osa kun on siinä vaiheessa lopettanut... :xmas:

Imetän 2v tyttöä edelleen, päivin, öin, julkisesti, kotona, töissä... Ja aion jatkaa todennäkösesti niin kauan ku lapsi haluu ellen yhtäkkiä kyllästy totaalisesti :D
 
Sanon vaan
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Sanon vaan:
EVVK. Hyvä että saat edes jollain keinolla korotettua itsetuntoasi. :D Terveisin 2x vuoden imettänyt.
Nii-in, otsikkohan olikin että "lukekaa kaikki tämä, erittäin tärkeää ja olennaista asiaa!!1" :D
JOKU tarve sulla on kuitenkin kehua itseäsi ja tuntea olevasi ylempänä kuin muut. Ethän sä muuten olis tehnyt tollasta alotusta jossa epäsuorasti kerjäät kehuja, ethän? ;) Jos se olis oikeesti ihan sama sulle mitä muut ajattelee, sä olisit hiljaa ja tyytväisenä imettäisit.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja munakukkaro:
hyvästele sun tissis :kieh:
Onneksi ne oli kirurginveitsen tarpeessa jo ennen vauvaa. Pari senttiä ylimääräistä nahkaa sinne tai tänne, ei tunnu enää missään kun "pilalla" olivat jo valmiiksi :D
No minä imetin lasta 2,5 saakka ja tisseissä ei ole sen enempää vikaa kuin ennenkään.
 

Yhteistyössä