Miniä ja appivanhemmat sodassa

Lapsillamme on vain yhdet isovanhemmat ja lasten äiti ei millään tule toimeen heidän eli appivanhempien kanssa. Joka kerta kun menemme mummolaan, tulee riita ja lähdetään ovet paukkuen. Hän syyttää vanhempiani, että häntä ei ole koskaan hyväksytty perheessä, mikä ei pidä paikkaansa. Minulla on hyvät välit vanhempieni kanssa, eikä perheessämme ole ongelmia. Lapsille ja isovanhemmille yhteys on hirveän tärkeä, isovanhemmista puhutaan meillä joka päivä vaikka he asuvatkin kaukana. En tiedä mitä voimme tehdä. Joko alan käydä lasten kanssa yksin mummolassa ja unohdamme äidin matkasta tai sitten menemme aina pelko kurkussa, että taas tehdään draamaa jostain mitättömästä asiasta ja lapset kärsivät. Vanhempani eivät vaadi mitään, haluavat vain olla lastenlastensa kanssa ja antaa rakkautensa heille. Minä olen kahden tulen välissä, en voi ottaa kenenkään puolta asiassa.

 

Tulee mieleen, että vaimollasi on ehkä ylikorostunut hyväksytyksi tulemisen tarve, muuten on vähän vaikea tajuta miksi aikuinen ihminen viitsisi pillastua pikkuasioista. Oletko kysynyt vaimoltasi, miksi hän ottaa niin vakavasti tapahtumat anoppilassa? Jos yritätte vielä keskustella asioista, niin tuosta kannattaisi myös yrittää selvittää, että miksi vaimosi on sitä mieltä, ettei anoppi hyväksy häntä. Joskus kyse voi olla ihan pienestäkin tapauksesta, josta toinen on vetänyt väärät johtopäätökset. Yritä puhua vaimollesi järkeä siitä, että jos hän haluaa miehensä ja lastensa parasta, hän yrittäisi kestää pieniä erimielisyyksiä ja antaisi joidenkin asioiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos Niin tekevät muutkin miniät Vaimosi toimii mielestäni tosi itsekkäästi ja jos tilanteeseen ei tule parannusta, sinun kannattaa tosiaan vierailla isovanhempien luona ilman häntä.

 

Kiitos analyysista Soljan, se osuu aika hyvin. Olen samaa mieltä myös siitä, että aika monessa tilanteessa elämässä on vaan annettava mennä toisesta korvasta ulos asioita, joista ei pidä. Voihan tosin olla ettei anoppi oikein pidä hänestä ja senkin kanssa pitäisi jotenkin elää vaikka en ole kyllä siitä niin varma. Kulttuuri- ja kielierot ei yhtään helpota asiaa. Itsekkyyden hinta on silti liian kova ja siitä kärsivät turhan monet ihmiset, joiden ei tarvitsisi. Pitää kai löytää vähiten vahingollinen ratkaisu. Ehkä tässä on joku perhetrauma taustalla kun tulee mieleen, että vanhemmillani oli ongelmalliset suhteet omiin vanhempiinsa ja heidän pitää ponnistella tullakseen toimeen uusien perheenjäsenten kanssa.

 

Hän kuulostaa hiukan minulta...
Olen pohtinut syytä käytökselleni. Aina kun anoppi ei suoranaisesti mitään tee ja silti poltan päreeni! Hän vain saa "niskakarvat pystyyn ja minut varpailleni"!
Yleensä olen hyvin rauhallinen, tyyni, ja tulen toimeen monenlaisten ihmisten kanssa!

Hän on kyllä ilmaissut todellisen mielipiteensä minusta humalassa jo alkumetreillä. Onneksi poikansa kuullen! Eikä tietenkään tätä jälkikäteen muista... Eikä hänen mielestään hänessä ole muutenkaan mitään vikaa! Poikansa puhuu lapsuudestaan toisin...

Seuraava kuvaus ei tietenkään ole jokapäiväistä ja siksi reaktioni voi tuntua liijoitellulta:
Anoppi kantaa meille ruokaa, vaatteita, mattoja....
Kieltää aikuista poikaansa alkamasta kummiksi muille kuin siskon lapsille, suunnittelee sisustusta, remonttia...
Syöttää kerjääville koirillemme herkkuja kielloista huolimatta, kantaa poissa ollessamme sisäkissoille ruokaa vaikka epätoivoisesti yritän niitä laihduttaa...

Ja hänhän tekee kaiken vain hyvää hyvyyttään...(tosin väkisin, pyytämättä )
Tuntuu vain, että anoppi yrittää hallita elämäämme kuten hänen äitinsä hänen. Ja että olen vieras poikansa elämässä, siksi minulta ei tarvitse kysyä mielipidettä tai pyyntöäni noudattaa.

Aina selvää syytä ei ole. Jokin on jäänyt väliin hiertämään. Valitettavasti et ole puolueton tilannetta arvioimaan. Sen voi aiheuttaa jokin joka on ollut osa elämääsi aina ja siksi sinusta normaalia, mutta hän ei ole lapsuuttasi/elämääsi elänyt ja kokee tilanteen toisin.

Ehkä teidän välit ovat vain hyvin lämpimät ja hän tuntee tulevansa kilpailluksi sinusta tai jäävänsä ulkopuolelle!

 

Jos rakastat vaimoasi, niin hänen kuuluu olla sinulle tärkeämpi kuin vanhempasi.
Jos vaimosi sanoo, ettei ole koskaan tullut hyväksytyksi perheeseen niin hänellä tuskin on tarvetta keksiä tällaista huvikseen kiusatakseen.
Hän varmasti kärsii siitä paljon, kun kuitenkin yrittää tulla toimeen vanhempiesi kanssa tulemalla mukaan.
Vaikka vanhempasi olisivat miten rakastavia sinua ja lapsenlapsiaan kohtaan, olette te samaa verta, toisin kuin vaimosi. On helppo rakastaa omaa verta mutta vieras on aina vieras, joten vanhempiesi tulisi ihan oikeasti nähdä PALJON enemmän vaivaa luodakseen huomaavaisen suhteen vaimoosi.
Älä missään tapauksessa vie lapsia ilman vaimoasi isovanhempien luo!
Hän tuntee silloin että isovanhemmat ovat voittaneet ja saavat pitää vain omat kultakimpaleet eikä tarvitse enää sietää sitä ikävää vierasta verta.
Tämä voi johtaa eroon hyvinkin nopeasti tai vähintäänkin tehdä hyvin syvän haavan parisuhteeseen.

Neuvoisin sinua rohkeasti astumaan vaimosi puolelle kaiken oman järkesi vastaisesti, ja yrittää selvittää, mikä on mennyt pieleen. Kerro selvästi vanhemmillesi, että sinun vaimosi on sinun valitsemasi rakas ihminen ja heidän tulee rakastaa siksi myös häntä.
Ja ikinä milloinkaan vanhemmat eivät saa arvostella vaimoasi !! Tai hänen lastenhoito- tai ruoanlaittotaitojaan tms. Jos jotain huomautettavaa on pakko päästää suustaan, niin sanovat sen sitten sinulle ILMEN ETTÄ vaimosi saa tietää siitä.
Ilman vaimoasi heillä ei ole lapsenlapsiakaan! Tee se asia hyvin selväksi. Joten joko alkavat suhtautua paljon rakastavammin ja hyväksyvämmin myös häneen tai sitten saavat pelkästään nauttia poikansa vierailuista yksinään ILMAN LAPSENLAPSIA!

Jos haluat pitää perheen kasassa (lapset+vaimo) niin aseta heidät tärkeimmäksi. Vanhempasi ovat toki sinulle äärimmäisen rakkaat, mutta he edustavat silti edellistä elämääsi ja heidän kuuluu irrottautua sinusta oman nykyisen perheesi tähden.
Tee valinta hyvä mies, kumpi on tärkeämpi. Vanhemmat vai valitsemasi puoliso ja perheen yhdessä pysyminen, ja sitämyötä lasten onni!

Näytä vaimollesi selvästi että hän on kaikista rakkain ja että USKOT häntä! ..niin olen varma, että yhteiselo alkaa pikkuhiljaa sujua kummasti myös siellä isovanhempienkin luona. Älä anna heidän satuttaa rakkaintasi.
Vanhemmat osaavat manipuloida asioita mieleisekseen oman lapsen huomaamatta. Joten usko vaimoasi!

 

Olen samaa mieltä unskun kanssa. Tuo on muuten tosi raamatullinen perheneuvo. =)