Minkä ikäiselle lapselle olette selittäneet kuoleman? Ja miten?

Tämä tuli yllättäen ajankohtaiseksi tällä viikolla ihan muusta syystä kuin hautajaisista, joissa niissäkin oltiin pari päivää sitten. Tyttö on nyt 2v8kk, puhuu paljon ja osaa kysellä, joten ymmärtämätöntäkään ei voi esittää.

Hän on ollut tänä keväänä kolmissa hautajaisissa, mutta niihin ei ole reagoinut mitenkään. Ollut lähinnä iloinen, että voi laittaa juhlakengät.
Nyt sitten Mummu sanoi hänelle, ettei "tädin kanin päälle voi mennä makaamaan, koska kani voi kuolla siihen"
Ihan aiheesta siis tietenkin sanoi, mutta jotenkin tuo kuolema ei tunnu vielä ajankohtaiselta asialta selittää.

Miten te olette selittäneet?

 

Musta oli tavallaan hauskaa mutta myös surullista kun viisivuotias kysyi että kuinka monta elämää ihmisellä on ja että onhan niitä vähintään kolme niinkuin peleissäkin aina on.

 

Ja lapsi siis selitti mulle tämän jälkeen, että "X-kani alkaa kuolata ja täti alkaa itkeä jos x-kanin päällä makaa.." että jotenkin tämä asia pitäisi selittää.

 

Musta oli tavallaan hauskaa mutta myös surullista kun viisivuotias kysyi että kuinka monta elämää ihmisellä on ja että onhan niitä vähintään kolme niinkuin peleissäkin aina on.

Miten vastasit hänelle?

 

Miten vastasit hänelle?

Sanoin että on vain yksi ja sen takia pitää olla todella tarkkana sen kanssa. En keksinyt parempaa kun tuli niin äkkiä niinkuin monet muutkin kysymykset elämän perusasioista aina lapsilta tulevat.

 

Sanoin että on vain yksi ja sen takia pitää olla todella tarkkana sen kanssa. En keksinyt parempaa kun tuli niin äkkiä niinkuin monet muutkin kysymykset elämän perusasioista aina lapsilta tulevat.

Niinhän ne tuppaavat tulemaan.

 

Mun mielestä lapselle on paras selittä kuolema eläinten kautta. Kuolleita eläimiä näkee joskus tiellä ja lapset alkavat niitä ihmetellä parivuotiaana. Monilla on myös omia lemmikkejä jotka voivat kuolla yhdessä voi haudata ja selittää lapselle asian. Sitten jos joutuu hautajaisiin, voi vain sanoa että on ihmisen hautajaiset ja että ihmisetkin kuolee. Ja voi kauniisti sanoa, että sielu ei kuole, ruumis vaan.

 

Sanoin että on vain yksi ja sen takia pitää olla todella tarkkana sen kanssa. En keksinyt parempaa kun tuli niin äkkiä niinkuin monet muutkin kysymykset elämän perusasioista aina lapsilta tulevat.

Mistä me loppujen lopuksi tiedetään että onko niitä vain yksi?

 

Mistä me loppujen lopuksi tiedetään että onko niitä vain yksi?

Ei niitä ainakaan siihen tapaan ole useampaa kuin peleissä, että jos saa osumat, karistellaan vaan roskat olkapäiltä ja lähdetään taas liikkeelle. Kai. En tiiä.

 

Ihan simppelisti vaan sanoisin, että jos kanille käy huonosti, kani kuolee, jolloin kani ei enää liiku koskaan. Kirjastosta saa hyviä kirjoja aiheesta.

 

Mistä me loppujen lopuksi tiedetään että onko niitä vain yksi?

No mä olen agnostikko enkä ala viisivuotiaalle selittämään kuolemanjälkeisen elämän mahdollisuuksista.

 

Tosiaan eläinten kautta asiaa on helppo selittää tuota kuolemaa.

Nyt tänä kevääänä olen joutunut selittämään niin pienen keskosvauvan kuoleman kuin koirankin.
Lapsella ikää toki enemmän kuin ap:n lapsella mutta vaikeaahan tuo vauvan kuolema oli etenkin selittää:'(

 

meillä 2v.8kk ja puhuu siitä kuolemisesta välillä, joku eläin on usein jossain leikissä kuollut... mutta ei se taida sitä tajuta, että siitä ei enää nousta, vaikka olenkin sanonut, että siitä ei voi enää herätä... tms. nousta jne.

 

Joku sielu ja ruumis eriytyy jne on aika korkealentoista 2-vuotiaalle! : /
Vähän mietin tuota, että alkaako lapsi sitten pelätä, että koska äiti tai isä kuolee tms? Koska se ymmärrys riittää siihen, että kuolema ajatuksena ei ala haitata lapsen arkielämää.

 

Kun lasten isä kuoli lasten ollessa 3 ja 5 vuotiaat, yritin selittää asisn niin todenmukaisesti ja yksinkertaisesti kun pystyin. ei mitään satuja tai monimutkaisia tarinoita, niistä lapsi menee vain sekaisin.

 

Kun lasten isä kuoli lasten ollessa 3 ja 5 vuotiaat, yritin selittää asisn niin todenmukaisesti ja yksinkertaisesti kun pystyin. ei mitään satuja tai monimutkaisia tarinoita, niistä lapsi menee vain sekaisin.

Tässä tapauksessa on tosiaan pakko selittää ihan kunnolla ja antaa lapselle mahdollisuus surra asiaa. Alkoiko sun lapset pelätä, että sinäkin kuolet?

 

Meillä oli toissavuonna tilanne että kolme isoisovanhempaa meni peräjälkeen.
Lapset olivat 3 ja 6 vuotiaat silloin.

Lemmikkien kautta ajattelin selvittää tämän heille, mutta en ehtinyt! Että se mun kerrankin etukäteen tehdystä suunnitelmastani....

Mutta olen selittänyt, että kuolema tarkoittaa sitä että ei enää ole, ei elä ei hengitä. Lakkaa olemasta, eli kuten ne onnettomat hiirenraadot ja ikkunaan lentäneet linnut tms. Eli ympäripyöreästi.
Vastasin kysymyksiin mitä varsinkin vanhempi lapsista esitti paljonkin. Hän halusi myös käydä vainajia katsomassa arkussa ja sai myös kanssamme tulla.
Ensimmäisellä kerralla en päästänyt, mutta kahta seuraavaa sai tulla katsomaan ja hyvä niin, koska oli mielessään luullut, että arkuissa makaavat luurangot ja oli silminnähden helpottunut, kun vainaja näyttikin vain rauhaisaa unta nukkuvalta ihan samalta ihmiseltä kuin eläessäänkin.

 

Tässä tapauksessa on tosiaan pakko selittää ihan kunnolla ja antaa lapselle mahdollisuus surra asiaa. Alkoiko sun lapset pelätä, että sinäkin kuolet?

Kyllä lapset alkoivat pelätä sitä, että äitikin voi kuolla, mutta se pelko meni onneksi ohi aika pian. Lapset yhä pitävät kuollutta isäänsä meidän perheen jäsenenä, he sanovat että meidän perheessä on neljä ihmistä, mutta isi on vaan taivaassa, koska hän on kuollut. Lapset tuntuvat ymmärtävän kuoleman oikeastaan paremmin kuin me aikuiset.

 

Kyllä itse olen lapsille (myös 2½ v) selittänyt että ihminen tai eläin voi kuolla sairauteen, onnettomuudessa jne. Tietävät myös että joitakin eläimiä kasvatetaan ravinnoksi. Lapset tietävät että kuolema on lopullinen ja ruumis maatuu/"häviää". Kuoleman vakaumuksellista puolta ei kovin paljoa ole vielä käsitelty kun ei kysymyksiäkään siitä ole montaa esitetty.

 

Meil 2v sanottiin ettei kuollut liiku eikä hengitä, ei ole enää olemassa. Aihetta käsitelty kun ihmetellyt kuolleita eläimiä. Lapsi käsittää minkä käsittää mut minusta kuolemastakin pitää puhua totuudenmukaisesti eikä säveltää mitään kiertojuttuja. Tänäkesänä 3v tutkii esim kuolleita hyönteisiä ja edelleen miettii asiaa. Myös ihmisten osalta ollaan asiaa käsitelty esim hautausmaalla käydessä kun poika on kysellyt haudoista jne.
Ei se oo kyl vielä mitenkään ilmaissut pelkoa tms vaikka aika pienenä on asiasta kuullut.

 

Kolmivuotiaalle aikoinaan yritin selittää, jotta isänsä ei enää ollut läsnä, vaikka lapsi isänsä kainalossa olikin.

 

Mä en ole ikinä ajatellu, että sitä pitäis jotenkin erikseen selittää. Se on osa elämää ja sana, joka on elämässä läsnä jokatapuksessa. Jos lapsi kysyy, pyrin vastaamaan juuri siihen, mitä se kysyy, tekemättä asiasta monimutkaisempaa -kuten usein kuitenkin tulee tehtyä!
Meillä toki helpottaa asiaa, että lause "keittiössä on kuollu hiiri" on varsin jokapäiväinen -kiitos kissojen, ja muutenkin on ollu aina eläimiä, joten lapset on konkreettisesti pienestä asti nähny kuolleita eläimiä.

 

Tytölle olen alusta asti kertonut mikä kuolema on.

Jouluna käväistiin minun papan haudalla kynttilä viemässä, jossa tyttö kovasti alkoi kyselemään haudalla , että mennään nyt sinne papan tykö ja kerroin että pappa on tuolla lumen alla makaamassa. On tullut niin vanhaksi, että kuoli pois. Ja se riitti tytölle.

Kun mummin koiralle kävi samalla lailla eli kuoli vanhuuteen, kerroin myös että Sindy-koira oli niin vanha että kuoli pois ja on nyt laitettu mullan alle. Ja että kaikki kuolee joskus.

Mitään traumoja ei ole jäänyt ja itsekin jo kertoo että Sindy-koira on kuollut. Valokuvia meillä Sindykoirasta on, joista tyttö muistaa koiran hyvin. Tyttö on nyt 3,5-vuotta.

Mulla on sellainen periaate, että mitään en lapselle valehtele, vaan puhun asiat sellaisina kuin ne on. Tietenkin ne täytyy lapselle selittää vähän toisella tavalla kuin aikuiselle.
(Joulupukkikin on meillä leikki,mitä sitten jouluna leikitään ja pukki käy joka joulu.)

 

Moi Raitis!

Meillähän esikoinen oli himpun verran alle 2v kun menetettiin kesken raskauden pikkuveli. Olin silloin ihan rikki enkä pystynyt peitellä asiaa mitenkään. Eihän esikoinen silloin ymmärtänyt mitä on tapahtunut, kun ei edes ollut ymmärtänyt, että mun masussa kasvoi vauva.
Asiasta on kuitenkin keskusteltu nyt reilun kahden vuoden aikana tasasin väli ajoin. Koko ajan ollaan kerrottu, että esikoisella on pikkuveikka joka oli niin pipi, että on enkelinä taivaalla ja hällä on siellä hyvä olla. Ettei voinut tulla meidän luokse, kun oli niin kipeä.
Kuolemasta nyt 4v esikoisen kanssa ollaan puhuttu puoli vuotta enemmänkin ja kovasti kyselee, koska me mennään taivaaseen, koska kukakin kuolee ja miksi. Yksinkertaisesti ollaan sanottu, että yleensä kuollaan vasta sitten kun ollaan vanhoja ja ollaan jo mummoja ja vaareja ja kaikki menee joskus taivaaseen enkeliksi. Siellä kaikki joskus sitten tavataan ja kun joku kuolee ja menee taivaaseen, saa olla ikävä ja onkin ikävä. Joskus kun minua itkettää ja on menetettyä poikaa ikävä, olen kertonut että äitillä on ikävä veikkaa, joka on siellä taivaassa ja itku auttaa helpottaa ikävää.

Näin lyhyesti. Esikoinen on ollut tyytyväinen vastauksiin vaikka aika ajoin samoja asioita käydään useastikin läpi. Minusta on hyvä, että asiaa on meillä käsitelty näin "paljon", tällä hetkellä on muutama esikoisen isoisovanhempi todella huonossa kunnossa. Seuraavaksi, jos ja kun kuolemaan liittyviä asioita kohdataan, tuntuu luonnolliselta sanoa, että kuollut menee taivaaseen, sinne veikan seuraksi.

Tiitu ja Leijonanpentu rv 36+3

 

Meillä kuoli viime kesänä 3 läheistä sukulaista lyhyellä aikavälillä. Tyttö silloin 4v. toki kyseli paljon asiasta ja vielä välillä itkee ikävää. Selitettiin vähän kuin Aamuäree, että lakkaa olemasta ja arkussa ei ole kuin tyhjä kuori. Selitin et ne ihmiset on tähtinä taivaalla ja tyttö voi ikävän tullessa katsella sinne ja lähettää terveisiä. Se ajatus oli tytölle kaiken helpoin ja helpottavin. Joskus iltaisin käydään katsomassa näkyykö tähtiä ja tyttö vilkuttaa sinne.