Minkä ikäisenä elämä on ohi?

Iälle annetaan tosi paljon merkitystä. Ja toisekseen eihän elämän tarvitse olla mitään määrätynlaista vipinää. Syvyys elämässä voi olla jollekin jotain mitä muut eivät ymmärrä millään. Elämä ei ole koskaan ohi. Äänet palaavat, keho kuolee kuin salamaniskusta.

 

Jos puhutaan siis sellaisesta aktiivisesta elämästä eikä siitä kun aivot vielä saavat happipitoista verta. Kroppahan alkaa kuolla siinä 25v paikkeilla kun solujen jakautuminen on hitaampaa kuin niiden tuhoutuminen. Pian sen jälkeen alkaakin sitten hormitasojen laskeminen, mikä esim. miehillä tarkoittaa lihaskunnon, seksuaalivietin, rasvaprosentin, erektion yms. vähittäistä heikkenemistä. Tästä syystä urheilijat eläköityvät n. 35 vuotiaina ja taviksistakin urheiluvälineitä markkinoidaan lähinnä 18-45 vuotiaille.

Lähinnä mietin, että mitkä on sitten niitä asioita, joista on kiinnostunut 45+ vuotiaana. Mihin pitäisi satsata, jotta olisi silloin jotain mistä nauttia?

Minkä ikäinen olet?

Itse olen yli 40, ja minulla on vielä kaksi pientä lasta, toinen on 1 ja toinen on 3. Ihan samat asiat kiinnostavat kuin esim. 30 vuotiaana: matkustelu, kodin sisustaminen, opiskelu, ystävien tapaaminen, maha kipeänä nauraminen...

Meneekö jollain mielenkiintojensa luukut kiinni tietyssä iässä vaikka ei niille muuten, esim. sairauden puolesta olisi estettä?

 

Vuoteen 2020 mennessä kuolevat kaikki paitsi muslimit.

 

Mä luulen että sillon kun viimenenkin lapsi lähtee ja jättää äidin kotiin yksin kuolemaan. Sen takia yks jää mun kanssa asumaan. Mä en pysty asumaan yksin.Tää on ihan järkyttävää kun ajatteleekin...

 

On se helppo tulla jollekin toiselle pätemään. Kokemus sitten eriasia.
Vaikka pinnallisesti ajatellen oikeassa olisitkin.

En ole mitään pätenyt. Kerroin asian vain saman kokeiden lasten kannalta, elossa olevian. Vahemmuutta ei voi lopettaa yhden poikasen kuolemaan. Muista on edelleen velvollisuus huolehtia.

 

Toivottavasti ei kalahda liian kovaa keneenkään:
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/12/19/maija-riitta-ollila-sahataanko-meita-linssiin

 

Elämä on ehkä sitten ohi, kun ihminen kuolee. Tai voi se elämä jatkuakin jossain... miten kukin uskoo.
Elämä ei ainakaan lopu, kun täyttää 60 vuotta (minä täytän ensi kesänä) vaan se on just kaikista parasta tällä hetkellä.
Kai sen vois sanoa, että se on parasta kun lastenlapsilla on hyvät vanhemmat ja kaikki muutenkin ok.

Ihminen on siitä ihmeellinen tapaus, että se tykkää just siitä hetkestä missä se kulloinkin elelee.

 

Ei elämä 45-vuotiaana ole ohitse. Voihan se joillakin hiukka rauhoittua, muttei läheskään kaikilla.

Eläkkeeseen vielä aikaa vajaa puolitoista vuotta, hidastanut toki olen jo nyt tahtia.

Ihania asioita elämässä: virkistävä aviomies, ihanat lapset ja lapsenlapset, veneily merellä kesällä ja muuten matkoja maailmalle, ei tarvitse olla mitään suurta tapahtumaa, pienet
arkisetkin asiatkin ilahduttavat. Nyt odotellaan yhteistä matkaa aurinkoon, pian alkaa
lastenlasten talviloma.

 

http://areena.yle.fi/1-3050566?autoplay=true

Montako tuollaista meillä on mukana täällä?

 

Kun solmii avioliiton, tekee muksun ja vaimolta hiipuu halut.

Työ,koti ja itkeminen uneen

Tuossapa se tuli. Asuntolaina tuohon päälle vielä taakaksi selkään, niin kaikki elämisen todellinen aito riemu on taaksejäänyttä aikaa. Teennäisesti sitä "riemua" voi elämäänsä yrittää tuoda pakettimatkoilla ja täysin merkityksettömillä kulutushyödykkeillä sekä tietenkin työntämällä vahvalla kynällä väritettyä kuvaa "omasta" elämästään sosiaaliseen mediaan.

Se tunne kun tajuat, että puolisosi on enää pelkkä rapistuva, elämäntehtävänsä täyttänyt kuori siitä naisesta johon aikanaan rakastuit, siitä joka enää ei välitä edes itsestään. Se tunne, kun tajuat elämäsi merkityksellisimmän funktion olevan lompakkona toimiminen. Se tunne, kun elät vain mahdollistaaksesi muiden ihmisten elämisen ja toimeentulon.

Paskaa. Höyryävää, ehtaa paskaa.

 

Mä oon 45+ ja toistaseksi on joka aamu pulssi tuntunut.

Kroppa on paremmassa kunnossa kuin 10v sitten

Aivot ei ole ihan täysin surkastuneet kun suoritan uutta ammattitutkintoa. Urakehitys on nousujohteinen. Harrastukset on jotain ihan muuta kuin sukan kutominen tai pullan leipominen.

Sitähän ei tiedä jos elämä päättyy huomenna

 

Eihän elämä ole minkään ikäisenä ohi.

Minä satsaisin luovaan ja taiteelliseen osaamiseen, sillä se varsinkin pääsee kukoistukseensa iän myötä.

Ja erityiset satsaukset siihen, ettei ajaudu elämässään mihinkään rutiininomaiseen oravanpyöräsuorituselämänmoodiin. Olennaista on säilyttää henkinen vapautensa.
Tähän liittyen pessimistille ja muillekin tiedoksi, että se vanhempien ihmisten hokema tuntemus siitä, että aika alkaa kulua nopeampaa mitä vanhemmaksi tulee, niin se ei pidä paikkaansa. Tai siis tuo heidän tuntemuksensa pitää paikkaansa, mutta tosi asiassa vanhenemisen tai elämisen ylipäätään ei tarvitse olla sitä, että aika tuntuu menevän nopeampaa ja että elämä hulahtaa ohi. Meillä jokaisella on mahdollisuus säilyttää maaginen iätön ja ajaton olemisen puolemme. Tai sitten voimme alkaa ajalle ja ikääntymiselle orjaksi.

 

Hassu ajatus, että elämä olisi jonkun tietyn iän saavutettua ohi.

Minun näkökulmastani jotkut eivät koskaan ole eläneetkään ja toiset elää vielä vanhuksinakin.
Oikeastihan kyse on siitä, että löytää oman tapansa nauttia mahd. paljon (muita satuttamatta ja velvoitteita unohtamatta) ja uskaltaa elää niin.
Ei siihen ikä vaikuta, vaikka voikin vaikuttaa siltä, että nuoret jotenkin elävät "enemmän" eläessään hektisempää ja nautintokeskeisempää elämää.
Elämä on seikkailu itsessään, jos niin haluaa ja asennoituu.

 

Kyllä se ihan asenteesta, luonteesta ja terveydestä riippuu. Moni on aktiivinen ja elämänintoinen vanhanakin. Ite käyn myös paljon kaikkialla kavereiden kanssa, mutta usein siitä puuttuu se into. On vähän semmonen ihan sama -meininki. Ei siis varsinaisesti tuota nautintoa olla keikalla tai mennä bileisiin kaverille. Oikeastaan olisin mieluummin kotona, koska se on niin stressaavaa. Mutta teen sitä kumminkin, etten ala mätänemään. En ajattele, että elämä on ohi, elän vain horrosvaihetta. Joku päivä mä herään ja piristyn ja alan tehdä asioita, mistä tykkään.

 

Mä oon 45+ ja toistaseksi on joka aamu pulssi tuntunut.

Kroppa on paremmassa kunnossa kuin 10v sitten

Aivot ei ole ihan täysin surkastuneet kun suoritan uutta ammattitutkintoa. Urakehitys on nousujohteinen. Harrastukset on jotain ihan muuta kuin sukan kutominen tai pullan leipominen.

Sitähän ei tiedä jos elämä päättyy huomenna

Onks sukan kutominen tai pullan leipominen sun mielestä jotenkin alempiarvoisia harrastuksia kuin sun omat harrastukset? On erittäin ärsyttävää kun joku yrittää kehua itseään mollaamalla muita.

Mä tunnen useammankin n. 70v. naisen jotka tuntui puhkeavan kukkaan siinä n. 60-65 vuotiaana. Siis sitä ennen oli useita vuosia että tuntuivat tympääntyneeltä elämään ja ehkä jopa hiukan masentuneelta eikä heitä huvittanut mikään. Sit yhtäkkiä he löysivät jonkin mielenkiinnon kohteen (mm. matkustelu, politiikka) ja nauttivat nyt elämästä taas täysillä. Joten mä sanoisin että elämää on niin kauan kun on jotain omasta mielestä mielenkiintoista tekemistä. Ja vaikka ne mielenkiinnon kohteet välillä hukkais niin on mahdollista löytää uusia.

 

Minun elämäni oli ohi kun olin 45 vuotias. Silloin esikoispoikamme menehtyi liikenneonnettomuudessa.
Olen toki olemassa edelleen ja ihan tervekkin olen mutta en odota enää yhtään mitään tulevaisuudelta, sen kun vaan porskutan jotenkuten eteenpäin päivä kerrallaan. En nauti oikeastaan mistään enää yhtään, kaikki on sellaista "pakkopullaa".

Ei sun poika ole kokonaan poissa. Hän on lähelläsi ja toivoo sinun elävän elämääsi. Jos oikein tarkkaan hiljennyt ja kuuntelet, niin tunnet hänet siinä ihan vierellä. Huomaat, että hän antaa sinulle merkkejä päivittäin olemassaolostaan. Sinun on vain huomioitava ne.

 

Onks sukan kutominen tai pullan leipominen sun mielestä jotenkin alempiarvoisia harrastuksia kuin sun omat harrastukset? On erittäin ärsyttävää kun joku yrittää kehua itseään mollaamalla muita.

Mä tunnen useammankin n. 70v. naisen jotka tuntui puhkeavan kukkaan siinä n. 60-65 vuotiaana. Siis sitä ennen oli useita vuosia että tuntuivat tympääntyneeltä elämään ja ehkä jopa hiukan masentuneelta eikä heitä huvittanut mikään. Sit yhtäkkiä he löysivät jonkin mielenkiinnon kohteen (mm. matkustelu, politiikka) ja nauttivat nyt elämästä taas täysillä. Joten mä sanoisin että elämää on niin kauan kun on jotain omasta mielestä mielenkiintoista tekemistä. Ja vaikka ne mielenkiinnon kohteet välillä hukkais niin on mahdollista löytää uusia.

Ravisteleppa nyt niitä housunpuntteja sen verran että pahin hiekka valuu ulos. Sit voit tarkentaa missä kohtaa mollasin sukankudontaa tai pullanleipomista. Jos kerron ettei ne ole mun harrastuksia, miksi kehut itseäsi mollaamalla mun sanomisiani?

Lähetän sulle ihan just ja kohta sen marttyyrinkruunun postissa

 

Ravisteleppa nyt niitä housunpuntteja sen verran että pahin hiekka valuu ulos. Sit voit tarkentaa missä kohtaa mollasin sukankudontaa tai pullanleipomista. Jos kerron ettei ne ole mun harrastuksia, miksi kehut itseäsi mollaamalla mun sanomisiani?

Lähetän sulle ihan just ja kohta sen marttyyrinkruunun postissa

Ravistellaanko yhdessä ?

Siinä on tuossa lauseessasi .."..harrastukseni ovat ihan muuta kuin sukan kutominen tai pullan leipominen" hienoinen negatiivisarvostelevainen sävy, siitä saa semmoisen tuhahduksen esille... Mutta - nämä ovat niitä tulkintoja, mitkä värittävät kirjoitettuja keskusteluja, kun ei ole mahdollista nähdä eleitä ja kasvoja sanomisen tueksi.

Joten - sen marttyyrinkruununkin voi kaikessa rauhassa nakata hellanpesään roihuamaan, siellä siitä on enemmän hyötyäkin

..ja mitä tulee ap:n kysymykseen niin - kyllä mäkin kallistun sen puoleen, että elämä on ohi vasta sitten kun henkäisee sen viimeisen henkäyksensä. Elämä on yhtä aaltoliikettä, toisinaan sitä on nousujohteisen aallon mukana vain kuuntelemassa kuinka kaikki asiat loksahtavat paikoilleen ja toisinaan se viskoo sinne aallon pohjalle tarkistuttamaan elämäntilannettaan ja kenties tekemään suunnanmuutosta. Yhtäkaikki - ihmisen pitäis ymmärtää, että oman elämänsä avaimet ovat vain ja ainoastaan hänen itsensä käsissä. Vain sä voit tehdä elämästäsi sitä nautinnollista ja aktiivista ja mielekästä. Kun opit kuuntelemaan itseäsi ja uskallat myös toteuttaa sitä sisäistä ääntäsi ja heittäytyä niiden asioiden mukaan, mitkä tuottavat mielihyvää ja antavat voimaa ja energiaa päiviisi .

Elämä on lahja (juu, tuli kliseiden äiti paikalle). Se pitää osata käyttää oikein...eikä jäädä tuijottelemaan omia vuosilukujaan

 

Vuoteen 2020 mennessä kuolevat kaikki paitsi muslimit.

Sianlihako ne hävittää

 

Sianlihako ne hävittää

Mä jään

En syö sianlihaa ja palvon Odinia, Thoria ja Freijaa

 

Tuossapa se tuli. Asuntolaina tuohon päälle vielä taakaksi selkään, niin kaikki elämisen todellinen aito riemu on taaksejäänyttä aikaa. Teennäisesti sitä "riemua" voi elämäänsä yrittää tuoda pakettimatkoilla ja täysin merkityksettömillä kulutushyödykkeillä sekä tietenkin työntämällä vahvalla kynällä väritettyä kuvaa "omasta" elämästään sosiaaliseen mediaan.

Se tunne kun tajuat, että puolisosi on enää pelkkä rapistuva, elämäntehtävänsä täyttänyt kuori siitä naisesta johon aikanaan rakastuit, siitä joka enää ei välitä edes itsestään. Se tunne, kun tajuat elämäsi merkityksellisimmän funktion olevan lompakkona toimiminen. Se tunne, kun elät vain mahdollistaaksesi muiden ihmisten elämisen ja toimeentulon.

Paskaa. Höyryävää, ehtaa paskaa.

Jotkut sanovat tuota aikuisuudeksi ja vastuunotoksi, sekä yhteiskunnan jäsenenä toimimiseksi.
On hieno ja kunnioitettava asia, jos pystyy maksamaan asuntolainat pois ja elättämään perheensä.

Ja tuon kirjoittaja vanhenee itsekin.

 

Luulisin, että 30-vuotiaana.

 

Naisella viimeistään 35-40-vuotiaana
Miehellä 60+ ikäisenä

 

Naisella viimeistään 35-40-vuotiaana
Miehellä 60+ ikäisenä

eläkeikä on kunnostaan huolta pitävällä miehellä hyvää aikaa

harmi heidän puolesta kun naiset on kylmiä kaloja siinä iässä ja nuorta lihaa on aktiivisen hankalaa saada

paitsi ostamalla

 

Toivottavasti ei kalahda liian kovaa keneenkään:
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/12/19/maija-riitta-ollila-sahataanko-meita-linssiin

Vieläkö näkyy?