minkä ikäisenä syö itse?

  • Viestiketjun aloittaja kulkija
  • Ensimmäinen viesti
Isadora
Meillä nyt tulee puolitoistavuotta ja syö kaiken itse. Ei enää edes sotke kovin paljon. semmosta normaalia. Yksvuotiaasta asti on ite haluttu syödä ja olen myös antanut, vaikka se sotku onki ollu aivan mahdoton! :) Nyt on antanu luvan jo äitin rapsia lautasen tyhjäksi. Ennen sitäkään ei saanu tehdä. :\|
 
meillä tyttö nyt 1 v 7 kk ja syö jo myös kaiken itse eikä sotkekaan enää kuin vahingossa.

lusikan halusi omaan käteen joskus vuoden kieppeillä ja se hänelle annettiin, mutta ei annettu vielä koskea sillä ruokaan. sitten kesän myötä huomasin hiekkalaatikolla lapion käytöstä, että nyt alkaa käden koordinaatio olla kohdallaan ja hiekka menee sinne minne pitääkin. tyttö oli tällöin noin 1 v 4-5 kk vanha.

siitä lähtien hän sai siis alkaa myös syömään itse omalla lusikalla ensin "helppoja" ruokia ja kun tämä onnistui lähes tulkoon heti ilman sotkemista, niin sai alkaa syömään kaiken itse.

ai niin, aamu-jugurtit syötän hänelle vielä kun se on niin juoksevaa ettei tahdo pysyä lusikassa, mutta muuten myös esim haarukka-ruuat menevät jo kunhan vaan palastellaan valmiiksi.

itse olen sitä mieltä että on aivan sama sotkeeko lapsi sen lusikan kanssa jo vuoden ikäisestä asti vai alkaako harjoitella vasta muutamaa kuukautta myöhemmin. suunnilleen saman ikäisinä eli noin puolitoistavuotiaina he kuitenkin oppivat tuon yksin syömisen taidon. itse toki kukin päättää kuinka paljon haluaa siivota jälkiä. (tämä on vähän sama homma kuin tuon potta-harjoittelun kanssakin. saahan sitä aloittaa jo potalla istuttamisen alle vuotiaana, mutta vasta 2 vuoden tietämillä se taito silti opitaan.)
 
no melkein mä sanon että riippuu siitä onko lapsella pieniä sisarruksia joille pitää lipata. Meilläki esikko söi suhtkoht hyvin ennen kuopuksen syntymää ja nyt kun tuo 10kk ikänen kans on jo hetken syöny soseita, niin auta armias, mullahan on kaks lipattavaa!
 
Jenni
Meidän esikoinen VAAAATI lusikan itselleen kuuden kuukauden ikäisenä!! Ja lautanen piti kans saada aika pian, ja kauhee katastrofi jos äiti epäili hänen lahjakkuuttaan, heh. Joten 8kk ikäisenä hän söi täysin itse ja sotki jonkun verran.
Nyt pikkusisko on puoltoista ja syö myös jo itse, mutta on tähän asti antanut syöttää. Jopa niin laiskaksi heittäytyi että laiton lautasen eteen ja sanoin että syö itse niin autan, muuten en :p Joten nyt syö sit niin itte ettei auttaakaan saa. Mut ei tarvitsekaan. Hyvin on mennyt suuhun eikä sotke. =)
 
yksi
Nuorimmainen alkoi harjoittelemaan siinä vuoden täyttäessään, edellinen paljon aikaisemmin, söi enimmiltään itse vuoden ikäisenä. Esikoista sai syötellä kauan...
 
äitinalle77
meidän esikoinen alkoi syömään itse n9kk iässä, sottaista puuhaa se oli, ja syöttää en saanut, joten meillä istuttiin aika monta hetkeä pöydän ääressä, katsellen kun puuro meni suuhun tai vähän ohi. toinen tyttö on nyt 8kk ei toivoakaan et söis saman ikäisenä ihan itse
 
archie
Meillä kans ovat syönti harjoittelun aloittaneet alle vuosikkaana, sotkuistahan se tietysti välillä on mutta siitä se on lähtenyt :p Nyt neidit reilut 2.5v ja vajaa 1.5v syövät itse kaikkea, mitä nyt välillä auttelen.
 
Meidän neiti pistii muutama viikko sitten pystyyn syömislakon, ainoa miten edes vähän saa ruokaa suolenmutkaan on omin sormin tai sotkien lusikalla.
Tosin taitaa suurin osa vielä mennä suun ohi, mutta treenaillaa kovasti.
Pikkuneiti on nyt kohta 1v3kk
 
Nauraa
Teillähän neroja lapsia on kun jo puolivuotiaana oikein vaativat lusikan itselleen ja syövät aivan sotkua tekemättä. Oikeasti hyvä kun istua vielä osaavat siinä iässä. Jotain rajaa näihin kehuskelujuttuihin. Kyllähän vauvelit alkavat harjoitella lusikan kanssa touhuamista jo kuka minkäkin ikäisenä mutta että ihan itsenäisesti syövät puolivuotiaana tai yhdeksän kuukauden iässä... halojata hallooo!!!!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.09.2004 klo 16:58 Nauraa kirjoitti:
Teillähän neroja lapsia on kun jo puolivuotiaana oikein vaativat lusikan itselleen ja syövät aivan sotkua tekemättä. Oikeasti hyvä kun istua vielä osaavat siinä iässä. Jotain rajaa näihin kehuskelujuttuihin. Kyllähän vauvelit alkavat harjoitella lusikan kanssa touhuamista jo kuka minkäkin ikäisenä mutta että ihan itsenäisesti syövät puolivuotiaana tai yhdeksän kuukauden iässä... halojata hallooo!!!!
:D
 
Esikoinen alkoi syömään itse 1v4kk, kun aloitti päivähoidossa. Keskimmäinen halusi välttämättä syödä itse 1v alkaen (ja on saanutkin), mutta nyt vielä 2v käyttää paljon sormiaan ja sotkee... :( Kuopusta (1v) syötän, kunnes alkaa itse vaatia lusikkaa käteen. Helpompaa ja nopeampaa. Toki hänkin saa popsia sormiruokaa ja harjoitella lusikkaotetta päivittäin.
 
Meidän esikoinen söi itse 1v 3kk ikäisestä alkaen. Auttaakaan ei saanut, eikä lautasta kaapia, tuli kauhee huuto jos meni häiritsemään omaa syömistä. En muista enää minkä ikäsenä annoin lusikan käteen ja syötiin yhdessä.

Tälle kakkoselle (kohta 10 kk)olen jo muutaman kerran antanut lusikan kokeeksi. Välillä kuljettaa kyllä suuhunkin, mutta maalaa myös pöytää. :D
 
HÖH
Toi viikon vajaa 1-vuotias on harjoitellut jo pari kuukautta, onnistuu kyllä syömään itsekin, äiti tosin varmistaa vielä, että ihan oikeasti ruokaakin saa. Vielä vähän on sottaista, mutta niinhän se aina - ei kukaan ole seppä syntyessään!!! =)
 

Yhteistyössä