minuakin petetään

mieheni on pettänyt minua yli vuoden. jäi aikaa sitten kiinni. lupasi ja vannoi ja itki ettei halua erota meistä vaan jättää sen naisen. tämä kuvio toistui ja toistui. ostaa aina prepaid liittymän että voi soitella hänelle. hänen mielestä ei ole pettämistä jos vaan soittelee. minusta toisen ajattelu on jo pettämistä.
meillä on yhteinen tytär ja hänen vuoksi olen tehnyt kaikkeni liiton eteen mutta nyt tuli seinä vastaan. en jaksa enää. minullekin kuuluu oikeus rakkauteen ja ennenkaikkea normaaliin elämään.
olenko ainoa..miten te muut olette selvinneet tässä tilanteessa...

 

Et ole ainoa.
Minä olen käynyt saman asian suhteen aivan pohjalla. Pitkään luulin, että asiat saadaan hoidettua, mutta ei siinä niin käynyt.
Ero on edessä ja nyt pitäisi löytää voimia siihen...
Meillä myös yksi lapsi ja toinen tulossa. Tilanne on kamala.

 

Sinäkin tarviit arvostusta, rakkautta ja oikean onnen.
Lähde ennenkuin sinua satutetaan vielä enemmän..

 

Miksi et eronnut heti,kun jäi kiinni?Mun periaate on,että kerrasta poikki.

 

mä en ole oikein koskaan ymmärtänyt tota "kerrasta poikki" -ajattelua. Mun mielestä siinä ei osata katsoa pintaa syvemmälle tai miettiä syitä ja seurauksia.
Parisuhteessa ei kaikki ole kohdallaan, jos toinen pettää. Pettäjä on toki itse aina vastuussa omasta valinnastaan, mutta välttämättä se lähtökohta, että parisuhteessa ei kaikki ole kohdallaan, ei ole yksistään pettäjästä kiinni. Ja jos se toinenkaan osapuoli ei ole asialle mitään tehnyt tai edes (halunnut) tiedostaa asiaa, niin ei siinä kumpikaan ole "syytön".

Meillä ei ainakaan kaikki parisuhteessa ollut hyvin ennen mieheni uskottomuutta. Meillä ei vain omat keinot riittäneet sen ratkomiseen, oltiin jotenkin ihan liian kaukana toisistamme. Ulkopuolista apua haettiin liian myöhään. Silti en koe sitä epäonnistumiseksi. Ainakin minä sain PALJON siitä ulkopuolisesta avusta. Kasvoin ihmisenä ja kasvoin kumppanina. Opin paljon miehisestä ajattelusta ja sain uusia työvälineitä parisuhteeseen. Ehkä niistä joskus on apua myös tulevaisuudessa. Toivon, että myös mies sai jotain, tai ainakin oppisi ajankanssa hyödyntämään niitä asioita, mitä parisuhdeterapiassa käytiin läpi.

Me siis joka tapauksessa erosimme. Paljon asioita pystyttiin käymään läpi ja antamaan anteeksi puolin ja toisin. Sitten tuli kuitenkin eteen liian isoja asioita ja valheita, joita mies ei enää pystynytkään tai halunnutkaan käydä läpi, ne vain pitäisi painaa villaisella... johon minä en pysty. Ero on tuore ja varsin riitaisa, valitettavasti. Minä toivoisin sitä vastaantuloa molemmilta, mutta mies ei halua tai pysty eikä pysty pysymään lupauksissaan. Sitä minä en jaksa...

Silti olen tyytyväinen, ettei toimittu "kerrasta poikki" -periaatteella. Silloin olisin montaa kokemusta köyhempi!

 

Kyllä se on kerrasta poikki, kun tietää, ettei voi kuitenkaan missään tapauksessa olla sellaisessa suhteessa, jossa on ollut uskottomuutta. Hyvässä suhteessa kaksi aikuista ihmistä voivat luottaa toisiinsa, ja ovat sitoutuneet toisiinsa. Jos näin ei ole, niin miksi ylipäätään olla sellaisessa suhteessa?

 

minäkin ajattelin että se on kerrasta poikki, mutta sittenkun se tapahtuu ei kaikkea voi niin vain heittää menemään yhden virheen takia... ja tuota en tiedä katuuko sitä ettei pistänyt poikki sitten koko loppu elämänsä...aika sen näyttää

 

minäkin ajattelin että se on kerrasta poikki, mutta sittenkun se tapahtuu ei kaikkea voi niin vain heittää menemään yhden virheen takia... ja tuota en tiedä katuuko sitä ettei pistänyt poikki sitten koko loppu elämänsä...aika sen näyttää

Mua ainakin häiritsisi ihan helvetisiti... Ehkä päätös olisi mulle helppo sen takia että viihdyn aika hyvin itseksenikin.

 

Et ole ainoa.
Minä olen käynyt saman asian suhteen aivan pohjalla. Pitkään luulin, että asiat saadaan hoidettua, mutta ei siinä niin käynyt.
Ero on edessä ja nyt pitäisi löytää voimia siihen...
Meillä myös yksi lapsi ja toinen tulossa. Tilanne on kamala.

Haniböö, voisitko kertoa miten menee? Onko vauvasi jo syntynyt ja miten selvisit erosta lapsen ja syntymättömän kanssa?

Olisin kiitollinen jos voisit jakaa kokemuksesi, sillä sain juuri kuulla että mieheni rakastaa toista naista. :'( Meillä on kaksi lasta ja kolmas tulossa rv26+!

 

Hei Ä030608!
Erossa on nyt asuttu vajaa kaksi kuukautta ja kyllä tää alkaa helpottamaan. En voi sanoa erosta ja pettämisestä yli päässeni, en toki, mutta jonkinlainen rauha on laskeutunut. Sitä osaa jo nauttia siitä vapauden tunteesta, ettei ole sidottu toiseen ja toisen aikatauluihin ja kyllä se, että tiesi toisesta naisesta ja koko ajan "pelkäsi" ja jännitti, mitä seuraava päivä tuo, niin vain söi ihmistä aika paljon. Nukuin huonosti ja söin huonosti. Nämä asiat ovat nyt paremmin. Mutta kyllä se yksin nukkumaan meno välillä kirpaisee... ja se, että ex:ään on nyt todella huonot välit. :/
Lapsi otti asian todella rankasti ja pitkään itki iltaisin ja tuli minun viereen nukkumaan. Ollaan puhuttu asiasta aina, kun lapsi haluaa, ja on se tavallaan helpottanut nyt myös lapsella. Vaikka joka päivä isän lähtö tulee esille jollain lailla... Pitkä tie on vielä pienellä. Ja minulla myös.
Raskausviikkoja on nyt 20. Lapsen isä ei hirveästi ole raskaudesta kysellyt, enkä tiedä miten tulee osallistumaan... Kyllä tämä asia on se, jonka vuoksi tunteet tällä hetkellä eniten heittää vuoristorataa!
Minulle saa laittaa myös y-viestiä!

 

ja onnittelut vaikeasta ratkaisusta.. tai osanottoni, kamalaahan se on. Itse olen eronnut mutta en silloin ollut raskaana.

Tuohon kerrasta poikki: itse olen sitä mieltä että aviovalassani olen luvannut hyvinä ja huonoina päivinä. Jos toinen mokaa (puhun nyt yhdenillan jutuista) ja katuu ja haluaa käsitellä asiaa, teen kaikkeni antaakseni anteeksi. Jo itseni takia. Eri asia on päästäänkö siitä jatkamaan yhdessä vai erikseen. Yritän kyllä kaikkeni että yhdessä voitaisiin jatkaa. Suhde on sitten jo vähän toinen juttu.

Exän kanssa olisin halunnut selvitellä asioita vaikka hän paljastui suhteesta parhaaseen ystävääni. Hän ei halunnut. Kävin keskusteluavussa yksin ja kasvoin ihmisenä. Nyt näen myös siinä suhteessa omat virheeni ja osaan olla myös vastuullinen parisuhteessa, sopivasti enkä enää ylivastuullinen. (B.Fisher)