Minut on raiskattu monta kertaa.

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
Juu meni mielenkiinto täältäkin. Mielestäni oli pääasia että sain parille nimimerkille oikaistua asiani pointin mutta parille tyypille ei vaan tunnu mikään riittävän. Aletaan jo sanomaan tämän keskustelun perusteella millainen olen luonteeltani ja miten tein työni, hohhoijaa.
Keskustelu on parasta sellaisena kun osapuolet eivät ole samaa mieltä, sen ei tarvitse olla mitään käännytystaistelua eikä varsinkaan sitä että jos toisen mielipide ei miellytä, aletaan haukkumaan psykopaatiksi ja ilkeäksi ihmiseksi. Näin minulle saa sanoa sellainen ihminen joka minut oikeasti tuntee, jos siihen tuntee aihetta mutta eipä ole kukaan koskaan näin sanonut. Vaikka erittäin pitkiä kaveruussuhteita on ihan taaperoiästä alkaen. Mutta kuten olen itsekin sanonut ei kannata olla kovin herkkänahkainen jos lähtee netissä keskustelemaan, koska aina on niitä jotka sanovat asioita suoraan. Sanon itsekin.
Se että puhuin naikkosista ja kevytkenkäisistä eräissä esimerkeissäni, otti nekin joku henk.kohtaisesti. No mitä muuta se on kuin kevytkenkäisyyttä jos jatkuvasti pitää olla miesten lirkutteluja kuuntelemassa ja toistaa samat virheet? Naikkonen nyt ei mielestäni kovin paha "haukkumasana" edes ole, toisinkuin psykopaatti tai paskaa täynnä oleva ihminen joksi mua on täällä sanottu.
Ja se miten hoidin työni muinoin lastensuojelussa, kukaan ei sitä tiedä täällä. Sain kyllä työni aikana useita kiitoksia ja palautetta ymmärtäväisestä työotteesta ja kohtaamisesta asiakkaan kanssa. Ja kuten varmasti jokainen ymmärtää tuolla alalla ei kamalan usein kiitosta tule asiakkaan suusta. Se vaan meni niin raskaaksi kun joutui kerta toisensa jälkeen asioimaan ihmisten kanssa jotka ovat hakanneet, pitäneet nälässä ja pesemättä lapsiaan. Eräänkin vauvan patjasta löytyi matoja ja erästä lasta oli polteltu sytkärillä. Aina oli näitä joissa lapsi itki peloissaan yksin yöllä kun vanhemmat tai äiti oli baarissa. Jokaisen arvostelijan sopii koettaa tuota työtä ennenkuin tulee tänne arvostelemaan että osaa kyllä kohdata asiakkaan oikein. Kyllä minäkin osasin mutta se paskan määrä alkoi vaan olla liikaa. Ja tiedoksi vain, alalla on ihan kamala työvoimapula joten sinne vaan kaikki halukkaat töihin!
Mä olen nyt pyytänyt anteeksi sanomisiani tältä eräältä nimimerkiltä ja sanon muillekin hyvää joulun odotusta. Mutta koittakaa nyt hyvät ihmiset oppia keskustelemaan! Ei tämä nyt niin vakavaa ole että tästä tarvitsee verenpaineita nostaa ja pullistella ohimoita! Tämä on elämää, ja siihen mahtuu monenlaisia mielipiteitä.
:LOL: ei tähän paljon mitään voi enää sanoa! Ensin Tinka perui kaikki puheensa "muka oikaisi" ja nyt on niin loukkantunut kun on menty henkilökohtaisuuksiin! :LOL: Sähän et paljon olekkaan loukannut esim ap:ta sun henk.koht jutuillas! Sit lisäks noi esimerkit sun työstäs saa mut todella epäilemään ootko edes tehnyt sitä työtä..tollanen ei todellakaan ole arkipäivää siellä, tollasiin tapauksiin törmää todella harvoin. tiedät sen itsekkin jos olet sitä työtä tehnyt. lisäksi otit ihan itse työsi esiin ja nyt sitä ei olisi saanut kritisoida??? nyt taidat osata vähän kuvitella (tosin todella vähän) mitlä ap:sta tuntuu.
Lisäksi...Se että sut ajetaan keskustelussa nurkkaan (verbaalisesti) ei tarkota sitä että muut ei osaa keskustella :headwall:
 
Hyvin sanottu. Näin sen pitäisi olla; jokainen kantaa tekojensa seuraukset. Ja kyllä virheistä pitäisi sen verran oppia että kasvaa ihmisenä siitä yli. Kritiikkikin kannattaisi ottaa aina sillä tavalla että voisiko siitä oppia jotain. Näin mulle sanoi eräs mestarikokki kun viimeksi nähtiin; "Jos mulle tulis asiakas tulis sanoo että toi sun ruoka oli yhtä hyvää kuin viimeksikin, kiitos! niin ottaisin sen loukkauksena. Aina pitää pystyä parempaan ja mä oikein toivon kritiikkiä koska vain siitä voi kehittyä!"
Ja jos kertoo tarinansa julkisesti, on myös kestettävä se että toimia ehkä arvostellaan jos on omilla toimillaan ollut vastuuton.
joo, sähän ootkin paras puhumaan tosta kritiikin vastaanottamisesta :LOL:
 
No en mä kyllä tiedä onko toi ihan normaalia. Kannattaako olla ensin sellaisella hälläväliä asenteella jos ei sitten kestäkään sitä miten ihmiset reagoi. Ja musta on (aiheesta riippumatta) todella tyhmää muuttaa kantaansa sitä mukaa mitä muut ajattelee, kyllä sanojensa takana täytyy pystyä seisomaan. Ja jos ei olekaan niin hälläväliä juttu, niin kannattaako sitä sitten aluksikaan ilmaista niin? En mä tiedä, kyllä mä pystyn ainakin ottamaan itsellekin vastuuta siitä miksi mulle on käynyt pahoja asioita.
mun mielestä ap:n tarina on kyllä pysynyt kokajan ihan samana.
 
:LOL: ei tähän paljon mitään voi enää sanoa! Ensin Tinka perui kaikki puheensa "muka oikaisi" ja nyt on niin loukkantunut kun on menty henkilökohtaisuuksiin! :LOL: Sähän et paljon olekkaan loukannut esim ap:ta sun henk.koht jutuillas! Sit lisäks noi esimerkit sun työstäs saa mut todella epäilemään ootko edes tehnyt sitä työtä..tollanen ei todellakaan ole arkipäivää siellä, tollasiin tapauksiin törmää todella harvoin. tiedät sen itsekkin jos olet sitä työtä tehnyt. lisäksi otit ihan itse työsi esiin ja nyt sitä ei olisi saanut kritisoida??? nyt taidat osata vähän kuvitella (tosin todella vähän) mitlä ap:sta tuntuu.
Lisäksi...Se että sut ajetaan keskustelussa nurkkaan (verbaalisesti) ei tarkota sitä että muut ei osaa keskustella :headwall:
Ei mua mihinkään nurkkaan oo ajettu. Mutta tämä nyt menee tämmöiseksi juupas-eipäs väittelyksi joten adios sulle pandora. Tämäkin keskustelu kuihtuu sitten tähän joten etsi uusi keskustelu itsellesi ja toivotan hyvää jatkoa. Minä olen myöntänyt virheeni tässä keskustelussa mutta sinulla taitaa olla ongelmana kuten vanhassa sananlaskussa; pata kattilaa soimaa, molemmissa mustat pohjat...
Olen pyytänyt anteeksi niiltä joita olen henk.koht loukannut mutta halusin vain keskustella teorian asteella erilaisista naisten käytösmalleista. Siitä vaan meni joillekin herne liian syvälle kun ihan yleisellä tasolla kritisoin naisen omaa toimintatapaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierasämmä;22671648:
Mä en nyt lainaa Tinka tuota sen tekstiä kun se oli niin pitkä, mutta tämä on vastaus siihen :)

Mä tiedän millaisia asioita joutuu kohtaamaan kun on töissä lastensuojelussa. Mä tiedän, ja kuten aikaisemmin sanoin, mä joudun työni puolesta kohtaamaan myös raiskauksen uhreja. Mun tarkoitus ei ollut haukkua sun tekemään työtä vaan todeta, että se on hyvä asia että lähdit pois. Sun kirjoituksesta paistaa väsymys työn raskauteen, kyynisyys ja pohjaton turhautuminen. Sellainen ei ole hyvä työntekijä, sä ymmärrät sen itsekin. Sosiaalialalla on jaksettava ja kyettävä, AINA näkemään asiakas tekojen takana. Kohtaamaan se ihminen, eikä hänen tekonsa. Siinä on ero sanotaanko "Äidin toiminta oli kuvottavaa kun jätti lapset yksin kotiin kun meni baariin" vai "Äiti oli kuvottava kun...". Teko voi olla kuvottava, mutta ihminen itsessään ansaitsee tiettyä kunnioitusta ihan vaan ihmisarvonsa vuoksi.
Tässäkin ap:n tapauksessa pitäisi kyetä ymmärtämään, että ihminen saa tehdä virheitä ja vääriä valintoja, ja siitä huolimatta silti ansaitsee saada apua. Empatiaa, hyvä Tinka, empatiaa. Se on eri asia kuin hyväksyminen.
kyllä mun mielestä kumpikin annettiin todeella asiallista palautetta verrattuna tinkan omiin teksteihin, mut selkeesti kun kritiikki kohdistuu häneen itseensä alkaa keskustelu ahdistaa.
Ja muuten Tinka, mäkin olen ollu LASTU:ssa töissä.
 
Tajuan ja olen pyytänyt ko.nimimerkiltä anteeksi. Se on sitä aikuisen ihmisen vastuun kantamista. Muuten olen puhunut yleisellä tasolla naikkosista ja kevytkenkäisyydestä josta ei tarvitse kenenkään pahoittaa mieltänsä vaan pitää nähdä teksti esimerkkinä, ei nälvimisenä. Kyllä minä otan kritiikin vastaan ja pyrin aina kehittymään siitä mutta se että aletaan "muka" tuntemaan kirjoitusteni perusteella ei vetele.
ei kukaan ole kuvitellut sua henk koht tuntevansa mut ollaan tehty päätelmiä tekstiesi perusteella niinkuin usein on tapana. sä itse teet päätelmiä ihmisistä huomattavasti vähäpätösimmistä syistä.
 
En ole puhunutkaan mistään yksittäisestä erehdyksestä vaan toistuvista tilanteista jotka päättyvät useaan otteeseen raiskaukseen. Silloin on myös omassa elämänhallinnassa jotain pielessä jos aina kerta toisensa jälkeen ajautuu samoihin tilanteisiin välittämättä vaaroista ja jo kohdatuista kamaluuksista.
olet puhunut myös yksittäisistä tapauksista useitakin kertoja. alkaako muisti pettää?
 
Ei mua mihinkään nurkkaan oo ajettu. Mutta tämä nyt menee tämmöiseksi juupas-eipäs väittelyksi joten adios sulle pandora. Tämäkin keskustelu kuihtuu sitten tähän joten etsi uusi keskustelu itsellesi ja toivotan hyvää jatkoa. Minä olen myöntänyt virheeni tässä keskustelussa mutta sinulla taitaa olla ongelmana kuten vanhassa sananlaskussa; pata kattilaa soimaa, molemmissa mustat pohjat...
Olen pyytänyt anteeksi niiltä joita olen henk.koht loukannut mutta halusin vain keskustella teorian asteella erilaisista naisten käytösmalleista. Siitä vaan meni joillekin herne liian syvälle kun ihan yleisellä tasolla kritisoin naisen omaa toimintatapaa.
kyllä sut on nyt jokaisessa mielessä ajettu nurkkaan ja siksi tää keskustelu päättyy. jokainen joka keskustelua on seurannut pystyy sen näkemään.
ps. et ole pyytänyt ap:lta anteeksi etkä kaikilta muilta raiskatuilta joita olet haukkunut.
 
"joo"
Säälittää entistä enemämn lastensuojelun asiakkaat jos kaikki sosiaalialan ihmiset ovat yhtä empaattisia ja humaaneja ihmisiä kuten tinkam.

Että oman veljen vuoksi tehdään mitä vaan, laitetaan raiskattu uhri perumaan sanansa, perhe pitää yhtä ja toiset on paskaa, ja oma perhe hienompi ja nämä lyhyessä hameessa kulkevat ja humalassa olevat nuoret naiset paskaa... huhheijakkaa.
 
"joo"
Jos ihminen ei ymmärrä, että jos ihmistä kerran kiusataan menee itsetunto ja todennäköisyys joutua uudestaan kiusatuksi on 100 kertaa suurempi kuin sellaisella, jota ei koskaan kiusattu.

jos ei ymmärrä, että jos kotiolot ovat surkeat, on väkivaltaa, alistamista jne, niin todennäköisyys olla itsetuhoinen masennuksen tai muun takia on suuri. Ja tällöin ajautuu tilanteisiin, joihin ei normaali ajaudu, jolla on välittäviä ihmisiä ympärillään.

Jos ihminen ei tällaista asiaa ymmärrä ja on tehnyt 10 vuotta työtä sosiaalialalla, niin huhheijakkaa vaan!!!!

Ei ole kaikille annettu oppimisen lahjaa. Meillä tällaiset asiat ymmärtää ja toisia suvaitsee jopa 1-vuotiaat. ei ole niin kovin vaikea asia ymmärtää.
 
"sini"
kyllä sut on nyt jokaisessa mielessä ajettu nurkkaan ja siksi tää keskustelu päättyy. jokainen joka keskustelua on seurannut pystyy sen näkemään.
ps. et ole pyytänyt ap:lta anteeksi etkä kaikilta muilta raiskatuilta joita olet haukkunut.
samaa mieltä olen. TinkaM, huomasitko ettet voi mitenkään puolustella väittämiäsi enää? Säälittävää omasta mielestäni ettei aikuinen ihminen voi myöntää tälläistä. Myöskään minä en ole nähnyt anteeksipyyntöä.
 
Tosi lapsellista keskustelua että jos mielipideasioista pitää etsiä kuka on keskustelun "voittaja". Eihän herranjestas keskustelussa semmoista haeta vaan sitä että kaikki saavat sanoa mielipiteensä! Ja otan kyllä kritiikin vastaan, olenhan jo useaan otteeseen pyytänyt liftaritytöltä anteeksi ja myös yleisesti sitä jos yleisellä tasolla kirjoitetuista esimerkeistä joku on pahoittanut mielensä. En ole puhunut kertaakaan siitä että jos ap, tai kuka tahansa toimii harkitsemattomasti niin häntä pitää sen vuoksi soimata. Puhuin siitä että jos kerta toisensa jälkeen tekee samat jutut (on naisia jotka tekevät paljon pahempiakin riskejä kuin ap) ja sen jälkeen istutaan aina siellä raiskausoikeudenkäynnissä, eikö asiaan saisi millääntavalla puuttua? Siihen nimenomaan pitää puuttua, ja kovillakin otteilla jos ei muuten järki mene aikuisella ihmisellä päähän!
Ja sitten vielä pari pikkujuttua jotka haluan oikaista, vaikkei mikään pakko olekaan. Eräs nikki epäili etten edes ole ollut sosiaalialalla koska eihän lastensuojelusta antamani esimerkit ole yleisiä. Sinä siis rinnastat sosiaalialaan pelkät sosiaalityöntekijät jotka tekevät erilaisia päätöksiä niinkö? En ole ikinä istunut minkään pöydän ääressä vaan ole tehnyt sitä kriittisintä "kenttätyötä" jossa olen ollut paikalla näkemässä ne pahimmat tapaukset. Niihin kun ei mennä vain sen takia jos naapuri soittaa että "naapurissa kaikki huutaa joka ilta!" Sinne mennään poliisin kanssa. Eli todellakin näin työssäni sen kaikista raadollisimman puolen silloin kun ihminen on aivan pohjalla. Joihinkin koteihin ei edes voinut mennä ilman että keräsi rappukäytävässä keuhkot täyteen ilmaan ja yritti pidätellä oksennusrefleksiä, siellä joutui sitten viattomat lapset elämään lapsuuttaan. Joten todellakin näin työssäni vain sitä kamaluutta.
Sitten tähän veljeni tapaukseen joka sekin on haluttu ymmärtää väärin, ilmeisesti vain tahallaan. Meidän perhe ei ole maksanut tai uhkaillut tyttöä hiljaiseksi. Hän ainoastaan itse tunnusti että keksi kaikki väitteet. Ja asianajajan mukaan näitä tapauksia on paljon. Se, että aina luotetaan sokeasti vain siihen naisen sanaan on mielestäni todella sinisilmäistä. Naisen kun on niin helppo saada ne siemenet sisäänsä ihan vapaaehtoisesti ja sitten mennä esittämään uhria ja saada haluamaansa huomiota ja sääliä. Se jos mikä heikontaa niiden oikeasti kärsivien asemaa.
 
"vieras"
Se, että naiset esittää näitä perättömiä raiskaus-syytteitä on kuvottavaa. Se on täysin väärin ja hirvittävän väärin sitä uhria eli miestä kohti. Se loukkaa ja siinä menee luottamus naisiin ja samalla ne tekee hallaa muillekin oikeille raiskauksien uhreille. Musta on todella ikävää TinkaM että sun veli joutui tuollaisen väärinkäytöksen uhriksi, mutta onko sun veli miettinyt hänen omaa osuutta tapahtuneeseen?
Se että nainen on syyllistynyt noin kammattovaan tekoon viittaa siihen että hänet on kyllä pakosti provosoitu siihen. Jättikö sun veli hänet jotenkin erityisen julmasti? Lupailiko hän yhteistä tulevaisuutta ja yhtäkkiä muuttikin mielensä? Faktahan on se, että nainen ei tuollaista tee ilman sitä että mies on jotenkin siihen omalla käyttäytymisellään ajanut. Toivottavasti sun veli otti nyt opikseen eikä toista enää samaa virhettä. Omasta käytöksestä on kannettavat seuraukset. Ja sitä paitsi, olisihan sun veljen pitänyt tietää paremmin kun alkaa seurustelemaan tuollaisten epämääräisten naisten kanssa. Eikä sunkaan pidä nyt loukkaantua siitä että mä arvostelen sun veljen toimintaa, itse olet täällä siitä vapaaehtoisesti kertonut. Kyllä tämäkin on sellainen asia mistä pitää voida puhua, mikä on miehen osuus siinä kun julmasti jätetty nainen ajetaan kostamaan?

Ymmärsitkö mun pointin?
 
"vieras"
Ei tietenkään oo raiskatun vika.
Mutta ei KANNATA pyöriskellä missään raiskari-piireissä. Saati jäädä mihinkään yöpaikkoihin, joissa on tuntemattomia humalaisia ihmisiä, ja itsekin humalassa.
Mä olen nuorempana lähtenyt todella usein baarista jatkoille vaikka ihan tuntemattomien humalaisten ihmisten kanssa ihan vaan kun en ole jaksanut kävellä kotiin kun asuin aika kaukana keskustasta ja rahan laittaminen taksiin olisi köyhänä tuntunut ihan typerältä törsäämiseltä. Ihan rauhassa olen saanut aina nukkua. Oon myös liftannut todella paljon, siis ollut monien satojen ihmisten kyydissä, vain muutaman kerran on tullut asiatonta juttua ja silloinkin mut on ihan kiltisti päästetty autosta ulos kun olen sanonut ettei kiinnosta. Ainoat kerrat kun mulle on tehty mitään seksuaalista vasten tahtoani oli omassa kotona, omassa sängyssä, oman avomiehen toimesta.

Onneksi on ollut hyvä tuuri...tosin en kyllä hirveästi herätä seksuaalisia viboja muutenkaan ihmisissä, olen ollut usein (esim. töissä) tilanteissa, joista on jälkeenpäin selvinnyt, että joku mies, joka on puhunut minulle ihan asiallisesti, on ahdistellutkin muita työkavereita tms. Jotkut ihmiset vaan ovat semmoisia, että saavat kaikki pervot riesoikseen joka paikassa, eikä se ole tietoisesta käytöksestä kiinni (tissien koosta ehkä jonkun verran, mulla niitä ei juurikaan ole, joten miehet kohtelevat melkeinpä aina asiallisesti, se huomio mitä naisena miehiltä saan on enemmänkin ritarillista huolehtimista kuin perään kuolaamista tai väkisin lääppimistä).
 

Yhteistyössä