missä rajat exän suhteen?

Mitä sanoisitte tähän...mielipiteitä? Olen tutustunut uuteen, ihanaan ihmiseen. Kauan toisiamme katseltiin arkikuvioissa, kunnes sitten ruvettiin seurustelemaan, kun mies vapautui eronsa myötä. Ollaan rakastuneita, elämä säteilee... B) Melkein häikäisee, pitkästä, pitkästä aikaa...Mutta...Miehen erostakaan ei ole kauhean pitkä. Hän vakuuttaa, että edellinen suhde on ohi, eikä tunteita sinne suuntaan enää ole, ja minustakin tuntuu, että tunteet ovat molemminpuolisia, mutta omat pelkoni saavat pääni sekaisin!
En tiedä, mikä on normaalia, mikä ei? Hermostun melkein aina, kun mies on tekemisissä eksän kanssa, pelkään niin kamalasti menettäväni hänet. Mies on tekemisissä eksän kanssa paljonkin, koska heillä on yhteinen lapsi, ei enää pieni. Nyt lapsella on synttärit ja mies aikoo mennä juhlimaan sitä lapsen ja siis eksänsä kotiin, tai sitten aikoo kutsua molemmat ulos syömään. Onko tämä normaalia? MInä kyllä sanoin, että ei kuulosta hyvältä. Hänkin on taipumassa sille kannalle, että noin ei pitäisi tehdä, ettei lapsi luule, että he olisivat palaamassa yhteen. Sekoittaisi hänen päätään ja antaisi turhaa toivoa kuulemma. Ihmetyttää silti...mies ei ajatellutkaan, että loukkaisi mua. Olenkohan liian herkkänahkainen? :$
 
tiuku123
ota varovasti, moni mies aloittaa suhteen heti eron jälkeen. Eroaminen on kamalaa vaikka suhde olisikin ollut riitaisa. Siksi noiden ikävien tunteiden "korvaaminen" ihastumisen huumalla on miehillä (kokemusta on) aika yleistä. Helpottaa eroa, mutta huono lähtökohta uudelle suhteelle.
En siis todellakaan halua pelotella sinua, mutta itsesi kannalta on varmaan parempi pitää jalat tiukasti maassa, jos miehen erosta vielä kovinkin lyhyt aika.
Itse olen eronnut ja yhteen palannut aikanaan lasteni isän kanssa. Meillä ero vahvisti tunteita lopulta toisiamme kohtaan vaikka mies aluksi, eron synkimpinä hetkinä ihastuikin uuteen naiseen.
et voi oikein muuta tehdä kun sanoa mielipiteesi asiasta ja antaa miehen päättää mitä tekee. Kyllä synttäreille päästäisin, mutten enää syömään..mutta eipä miestä kahlitakaan voi.
 
tiuku123
pitipä vielä lisätä, että jos mies todella on sinulle "se oikea" ja rakastaa sinua, ei varmasti haittaa vaikka olisikin paljon exän kanssa tekemisissä. lapsen kannalta hyvät välit ovat tietenkin kaikkein parasta.
 
viikonloppuäitipuoli
Mä vedin rajan siihen, kun mies seurustelun alkuaikoina minun autoani lainattuaan lähti kuljettamaan exää ja lasta exän sukulaisiin. Pian sen jälkeen sai exäkin hankittua itselleen auton ja otti käyttöön pitkään käyttämättömänä olleen ajokorttinsa, kun ei päässyt enää juoksuttamaan lapsensa isää kaikilla asioilla.

Mun mielestä synttäreille voi kyllä mennä, mutta tuo ravintolaan syömään meneminen... Voisiko mies mennä lapsen kanssa kahdestaan ravintolaan juhlimaan synttäreitä? Tai niin että sinä olisit mukana?

Turha mustasukkaisuus pilaa suhteen, mutta jalat kannattaa kyllä pitää maassa minunkin mielestäni.
 
Kyllä sinne synttäreille voi mennä jos lapsi on iso niin eihän siellä montaa kertaa enää tarvitse käydä. Sanotaan että se ensimmäinen vuosi erosta on sellaista sovittelua vielä ja pikkuhiljaa tulee uudet kuviot, ehkä sinäkin saat kutsun synttäreille joskus :whistle:

Syömään en kyllä päästäisi ja sinuna kertoisin tunteistani miehelle että hänkin voisi ymmärää mistä on kyse ja toivoisin samalla että välttäisi turhia yhtydenottoja ex:ään koska sinusta ei tunnu mukavalta jos ovat paljon tekemisissä kun lapsen kanssa voi jo suoraankin sopia asioita. Toivottavasti miehesi ymmärtää sinunkin kannan asiaan :flower:
 
Miksei ex voisi mennä syömään ravintolaan lapsensa ja lapsensa äidin kanssa, jos se olisi hänen tapansa juhlia lapsensa syntymäpäivää? Sama sekai on, missä niitä juhlitaan: exän kotona, vai ravintolassa?
 
viikonloppuäitipuoli
Mä ainakin olettaisin, että synttäreillä on muitakin vieraita kuin lapsen isä. Tai jos ei olisi, niin suhtautuisin epäilevästi siihenkin vaihtoehtoon.

Jos isä, ex ja lapsi menisivät ravintolaan vain keskenään, niin tilanne olisi jotenkin enemmän imtiimi kuin synttärikutsut kotona.

Näin minä sen tulkitsen. Ei miehenikään pitäisi siitä, jos minä veisin exäni ravintolaan syömään - olipa sitten lapsia mukana tai ei.
 
Kiitos vastauksista! Kun ei ole tullut tänne aiemmin kirjoitettua (taustalla olen lueskellut juttuja), on tosi mahtava saada palautetta, vaikka eihän tämä asiani mikään suurensuuri ole. Pieniä murheitahan nämä, kun isompiin vertaa. Meillä nyt sitten tilanne meni niin, että isä vei tyttärensä kahdestaan ulos syömään, eikä pyytänyt eksää mukaan. Ei mennyt myöskään sinne kotiin, vaan päätti viettää päivän lapsen kanssa kaupungilla. Onneksi mitään konfliktia ei syntynyt, kun mies oli itse pähkäillyt asian mielessään ja ajatellut, että noin on parempi.
Sanoin kyllä omankin mielipiteeni: on totta, että tilanne, jossa eksä,lapsi ja hän olisivat menneet kolmistaan ravintolaan ON intiimi. En tiedä, olisiko se ollut oikein eksääkään kohtaan, joka olisi ilmeisesti halunnut vielä jatkaa suhdetta mieheensä. Mies taas ei, takana oli ex-vaimon uskottomuuttakin, vaikka se ei syy eroon ollutkaan. :/
Minulla ja tällä eksällä ei ole välejä, hän on jo tehnyt voitavansa minun mustamaalaamisekseni miehen sukulaisille, mutta se onkin jo toinen juttu. Kertoo kuitenkin siitä, miksi niin epäluuloisesti suhtauduin tähän syömään menemiseen, jossa mies ei alkuun nähnyt mitään ongelmallista. Eli eksälle tämä olisi voinut olla muutakin, kuin kirjaimellisesti syömään menemistä - keino "näyttää" minulle.

:eek: Kunpa olisikin vaan ollut kyse ruokailusta....Niinkuin mies asian näki. Uskomatonta, miten simppelisti miehet asiat näkeekin ;)
Johonkinhan ne rajat on kuitenkin vedettävä, ja varmaan jatkossa tällaisia tilanteita tulee lisää...HUH!!!
 
Samaa mieltä viikonloppuäitipuolen kanssa. Olisihan se asia erikseen jos sinne syömään olisi lähdössä muutkin sukulaiset mutta ilmeisesti ap:n mies oli viemässä vain lapsen äitiä ja lasta, sitä en hyväksyisi paitsi ehkä jos itse saisin kutsun mukaan. :D . joka tapauksessa älkää menettäkö hermoja ex:ien kanssa elämä on kivempaa ilman että pinna kokoajan kuin viulun kieli :heart:
 
Oltiinkin näköjään yhtäikaa koneella kun ton sun viimesimmän viestin vasta luin. Mä en myöskään ole tekemisissä miehen ex:n kanssa myös yrittänyt mustamaalata minua mutta itse on niin riitaisaa sorttia että on riitaantunut kaikkien paitsi yhden mieheni sukulaisen kanssa ja riidoissa myös omiensa kanssa, joten olen alusta asti päättänyt olla olematta tekemisissä ettei vaan tule riitaa meille. Aina jos sattumalta häntä näen olen kohtelias ja poika on jo niin iso että käy itse linja autolla meillä joten miehenikään ei ole hänen kanssaan juurikaan tekemisissä. Parempi niin ettei pojan kuullen tarvitse riidellä.
 
Viimeisin: minäkin muuten päätin itse, että en nyt ainakaan toistaiseksi halua olla miehen exän kanssa tekemisissä. On niin määräilevä, hallitsemisen haluinen ihminen. Tuo minun haukkumiseni muille (joita en ole vielä edes tavannut) oli vähän liikaa, eihän hän minua edes tunne, mutta mielikuvitusta tuntuu olevan. Kaikille parempi näin, niin ei tule turhia riitoja ja mielen pahoittamisia. :whistle:
 
minä antaisin MIEHEN hoitaa itse suhteensa lapseen ja exään. en missään nimessä haluaisi antaa ohjeita miten ja missä mies tapaa lastaan tai miten he viettävät yhteisen lapsensa syntymäpäiviä.
heidän keskinäinen suhde on heidän asia ja teidän keskinäinen suhde on teidän asia. B)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.04.2005 klo 00:38 vieras kirjoitti:
minä antaisin MIEHEN hoitaa itse suhteensa lapseen ja exään. en missään nimessä haluaisi antaa ohjeita miten ja missä mies tapaa lastaan tai miten he viettävät yhteisen lapsensa syntymäpäiviä.
heidän keskinäinen suhde on heidän asia ja teidän keskinäinen suhde on teidän asia. B)
Mun mielestä jos mies asuu yhdessä uuden naisen kanssa niin kaikki mitä mies tekee kuuluu sille uudelle puolisolle koska hehän sitä arkea elävät yhdessä ei se exä. Lapsi kuuluu heidän elämään ja samoin lapsen asia molemmille.Ei ex kuulu miehen elämään muutakuin sen verran mitä lapsen asiat vaatii eli mitä isompi lapsi on sitä vähemmän exän tarvitsee olla tekemissä uusperheen kanssa koska lapsi tai nuori osaa jo itse päätää millon mennä isälleen ja mitä hänen kansaa tehdään ja lapsen äidillä on lapsensa kanssa omat kuviot. =)
 
viikonloppuäitipuoli
Eikös parisuhteen pitäisi perustua rehellisyydelle? Meillä mies kertoo jos / kun on tavannut exää tai lasta vaikkapa vain sattumalta esim. kaupassa. Muutenkin kertoo kaikki tilanteet, missä ovat exän kanssa yhdessä. Samoin minä kerron miehelle, jos oma ex jostain syystä ottanut yhteyttä. Ei ole kummankaan tarvinnut ihmetellä mikä asia kuuluu toiselle ja mikä ei. Lisäksi omat mielipiteet yhteydenpidosta on sanottu suoraan ja toinen on ottanut ne huomioon.
 
Ei se toki ihan noin yksinkertaista ole, että mies hoitaa asiansa exän kanssa ja se ei kuulu tippaakaan uudelle. Tai vois olla, jos ihmisillä ei olisi tunteita! Mutta kun sattuu olemaan. Kyllä se minustakin niin on, että uusperhe on tuossa nyt se perheyksikkö, joka elää omaa elämäänsä, eikä miehen ex kuulu siihen yksikköön. Tietysti mies hoitaa asiansa hänen kanssaan, eikai tuossa siitä olekaan kysymys, mutta perheleikki exän kanssa tuskin on ihan asiallista :\|
 
Peikkomuori
tää on tosi vaikeaa sanoa, kun ei tiedä kuin ylläkirjoitetun tilanteen. Kirjoitan omia mielipteitäni aiheesta ja sen vierestä omien kokeusteni pohjalta..

1 synttäreille antaisin mennä, ja mielestäni äitipuolikin on lapsen perheen jäsen ja sinne kutsutaan tykkää äiti miten kyttyrää siitä tahansa.
2. En hyväksy kaksia erisukujen juhlia, lapsen takia tulee kyetä yhteistoimintaan, voihan ne järjestää vaikka joka toinen vuosi toinen vanhemmista..
3. Synttärien jälkeinen ravintolassa syönti on ihana idea jos isä maksaa joko äitipuoli mukana samoin kuin äiti tai äiti jää pois.


ja lapsen asiat kuuluvat myös äitipuolelle. Itse olen äitipuoli, minulla on äiti- ja isäpuolet ja joutunut selviämään vanhempieni todella riitaisasta erosta.

Ja fiksu mies sulla kuullostaa olevan, vaikea tilanne teillä. Yritä jaksaa kyllä nää jutut aina lopulta selkenee.
 
Hei,
olen itse eronnut ja uudessa aviossa onnellisesti ja ollut jo pitkään.
Olen onnekas, välini ex:ään ovat uskomattoman hyvät, joskus hän lapsia tuodessaan istuu meillä kupillisella kahvia, mutta siinä kaikki! Hän ei ole osa elämääni, mutta on hyvin tärkeä osa lastensa elämää. Lapset ovat tasapainoisia, ja voivat paremmin kuin "meidän perheen" aikaaan.

Kunhan koet olosi tarpeeksi turvalliseksi, voit varmaankin myötävaikuttaa miehesi hyvien välien säilymiseen ex:än kanssa. Raja menee kuitenkin siinä, että sinua ei saa loukata. Oletko koskaan ajatellut, etät menisit mukaan syömään tai juhliin? Minusta kaikkein tärkeintä ovat pienet lapset ja heidän tasapainoinen lapsuus, mikä edellyttää (niin kovaa kuin se joskus on!) sitä, että vanhemmat tulevat (ja hyvin) toimeen keskenään. Se ei ole keneltäkään pois - päin vastoin antaa hyvät eväät uudelleekin suhteelle.

Tiedän, että osasi ei ole helppo, mutta hyvä siitä tulee - tasapainoisen lapsen elämään sinun on helppo sopeutua ja se antaa sinulle hyvät lähtöasetelmat, kun et ole "kapulana rattaissa" iskän ja äiskän välissä. JOs miehesi loukkaa sinua, kerro se. Avoimuus on kaiken a ja o - sinun täytyy saada tietää missä mennään. En jaksa uskoa, että hän ex:än perään haikailee - eikö mennyt ole jo mennyttä!


Toivon sinulle jaksamista VAATIVASSA asemassasi. Itse sain paljon apua ammatti-ihmiseltä menettämisen pelkoihini - ja olen päässyt niistä yli. Olen itse ollut myös sinun asemassasi, ja tunnen suurta myötätuntoa. Se on inhimillistä, mutta uskon, että pääset tunteittesi ja pelkojesi kansas tasapainoon! Voimia Sinulle!
 

Yhteistyössä