Missä vaiheessa arki vauvan kanssa muuttuu rankaksi vai muuttuuko se?

No tuossapa se kysymys oikeastaan tulikin. Lapseni (esikoinen, joten hei vielähän tää tietysti on lastenleikkiä!) on nyt kolme kuukautinen ja olen sen kolme kuukautta odottanut milloin tämä käy vaikeaksi. Koko raskausajan ja oikeastaan jo ennen sitä, jokaiselta kuuli vain sitä, että muistathan sitten miten rankkaa lapsen kanssa oleminen on. Jaksaminen on kovilla, omaa aikaa ei ole jne.

Niin ei ole vielä tapahtunut. Mua ei juurikaan väsytä, en koe olevani vankina kotona ja jaksan tehdä muutakin kuin olla vauvan kanssa, esimerkiksi opinnäytetyön sain juuri valmiiksi. Milloin se rankkuus siis alkaa? Sittenkö, kun lapsi oppii liikkumaan?

Mitkä asiat siihen vaikuttavat, että vauva-aika koetaan rankkana? Vai onkohan vaan niin, että siitä "kuuluu puhua", miten väsyttää eikä jaksa ja kaiken joutuu yksin tekemään.

Summa summarum, minulle maalailtiin tästä kaikesta paljon pahempi kuva kuin mitä se on tähän asti ollut. Sitä helvitillistä, mutta kuulemma niin kovin palkitsevaa aikaa odotellessa

 

Ei se aina muutu. Riippuu paljon vauvasta ja jonkun verran äidin asenteesta. Ja esikoisen kanssahan se nimeen omaan rankinta onkin.

 

No nukkumattoman ja huutavan vauvan kanssa yksin tuntu aikas rankalle. Ei puhettakaan vauvasta joka syä ja nukkuu ja syö ja nukkuu...Ite olin hoitanu kyllä vastasyntyneitäkin jotka tekivät kuten tyypillinen pikkuvauva, mutta sitä en tienny miten paljon sellanen saattaa huutaa ja valvoa. Meillä on menny just silleen että helpottanu ajan kanssa, se eka vuos oli helvetti.

 

mun mielestä yli 2vuotiaan kanssa se muuttuu rankemmaks..vauvan kanssa oli vielä helppoa

 

Jos on lunki ja helppohoitoinen vauva, ei se arki kai raskasta voi ollakaan. Sit jos vauva on vaikka kovin mahakipuinen ja itkee paljon, tilanne on jo ihan toinen. Nauti helposta vauva-ajasta Uhmaikä voi sitten olla se seuraava ihana vaihe

 

Tuota mä olen miettinytkin, että onko mulle vaan siunaantunut helppo vauva

Palstan perusteella olen siis saanut sen käsityksen, että yhden lapsen äidit eivät tiedä vaikeuksista mitään - sen tietää vasta sitten, kun kersoja on jaloissa vähintään kolme alle kouluikäistä. Todellisuuteenhan tuo ei välttämättä perustu

 

Ei kaikkien kanssa muutu koskaan. Meillä on ollut 2 helppoa vauvaa ja 2 sitten jotain muuta.

 

Ei muutu tai en ainakaan tiedä milloin muuttuu jos tulevaisuudessa niin tapahtuu. "Vauvani" on pian 3vuotias. Hyvin on uni maistanut aina ja suht perustyytyväinen tapaus. Tietysti tulevat hampaat silloin tällöin vähän vähensivät unta ja häiritsivät ruokailua mutta ei niitäkään juttuja enää juuri muista.

 

Ei se sulla varmaan muutu ton rankemmaksi, onnittele itseasi, olet paassyt helpolla. Itse sanoisin, etta syntymasta eteenpain arki muuttuu koko ajan helpommaksi.

 

mulla sama juttu, mutta kaksi lasta eikä vielä oo käynyt semmoiseksi rankaksi elämä ku ihmiset maalaili ennen lapsia. Silloin tällöin väsyttää, mutta niin väsytti silloinkin kun ei ollut lapsia. enemminkin niin että on paljon rikkaampaa elämä lasten kanssa ku ei tarvi omaa napaa vaan tuijotella..

 

Meillä oli koko vauva-aika helppoa ja ihanaa, lukuunottamatta paria viikkoa kun hampaita tuli ja itketti.
Nyt kun on pientä uhmaa saattaa olla päiviä kun tuntuu rankalta, mutta onneksi nekään ei ole joka päivä.
Pari kertaa ollut sellasia että poika ollut kiukkunen monta päivää putkeen, mutta meneehän ne kun tietää että se loppuu vielä.

 

Ihmetellyt olen monesti kun koko aika on kaikki sanoneet että ootas vaan, ootas vaan sitä ja ootas vaan tätä. Ei ole näkynyt.. Raskauden piti olla 24/7 oksentamista, unettomuutta ja kipua. Vauva-ajan itkua ja huutoa ja parkumista ja valvomista ja taaperoiän pelkkää vääntämistä ja perässä juoksua joka ei lopu kuin vasta teini-iän jälkeen.

 

Hyvä jos sulla menee noin hyvin ja senkun toivot vain että sama jatkuu! Lapsesta ja äidistähän se riippuu että muuttuuko se rankaksi vai ei. Toiset lapset ovat todella "helppoja", joten ei se äidiltä paljoa vaadi. Saa vain nautiskella siitä vauva-ajasta Onhan se tietysti kiinni myös siitä että kuinka äiti suhtautuu kaikkeen.

Itse omasta mielestäni olen suhtautunut tosi hyvin ja mulle ei tuota mitään ongelmaa uhrata kaikkea omaa aikaa vauvan vuoksi. Silti on ollut rankkaa koska esikoinen sattuu olemaan tosi huonosti nukkuva tapaus ja on ollut paljon kipeänä. Viikkokausia huonosti nukkuvan kipeän lapsen kanssa on rankkaa kenelle tahansa, mutta onneksi mä aina jotenkin saan koottua itseni. On se lapsi niin ihana ja rakas että kyllä äiti mitä tahansa jaksaisi. Ei mulla ole kuitenkaan valittamista.

 

Meillä pikkuvauva-ajat on ollu helppoja, mut eka kerran kompuroidaan kun lapsi lähtee liikkeelle vailla mitään itsesuojeluvaistoa, toisella kerralla uhmaikä kaikessa jääräpäisyydessään saattaa iskeä ilmat pihalle, kahtotaan mitä vertauskuvia tulevaisuudes keksin kun laps kasvaa...

Mutta ei oo missään vaiheessa ollut liian rankkaa enkä ole väsähtänyt, th odottaa yhä skeptisenä milloin laskeudun ylhäisestä euforiastani maanpinnalle...

 

mulla sama juttu, mutta kaksi lasta eikä vielä oo käynyt semmoiseksi rankaksi elämä ku ihmiset maalaili ennen lapsia. Silloin tällöin väsyttää, mutta niin väsytti silloinkin kun ei ollut lapsia. enemminkin niin että on paljon rikkaampaa elämä lasten kanssa ku ei tarvi omaa napaa vaan tuijotella..

No totta! Mä koen, että olin aivan kuoleman väsynyt silloin, kun opiskelin ja kävin töissä samaan aikaan. Nyt kun olen kotona vauvan kanssa, ja teen satunnaisesti koulujuttuja vauvan nukkuessa, ei väsytä yhtään niin paljon. Kumma juttu. Oletan, että se vaikuttaa, ettei tarvitse lähteä mihinkään aamulla eikä olla tiettyyn kellon aikaan paikalla jossakin. Jatkuva kiireen tuntu on siis ehkäpä kadonnut

 

Vauva on nyt 8 kk ja rankimmat ajat oli 2-3 kk. En silti oikeasti rankoiksi sanoisi. Helpolla olen mä päässyt. Nyt on ainakin ihan leppoisaa. Tekemisen puute vaan vaivaa, mutta se nyt on ihan oma vikani.

 

pikkuvauva-aika oli väsyttävää sitovaa ja ei lainkaan mukavaa =D , taaperoiän jälkeen ei ole hankalaa ollut ja lapset ovat jo lähes murkkuiässä. mutta vauvaa en tähän taloon enää haluaisi.

 

Kyllä mä väittäisin, että aika paljon se riippuu lapsen tempperamentista ja siitä saako äiti nukuttua öisin. Meillä se oli herätys 5-15 kertaa yössä kahteen vuoteen saakka. Eli univelkoja ei päässyt missää vaiheessa nukkumaan pois kokonaan.

Vauva-aika oli siitä sitä helpointa aikaa, kun ei tarttenut päivisin juosta perässä vahtimassa.. Ja ite pysty nukkumaan välillä myös päivisin kun vauvakin otti päikkäreitä pitkin päivää..

 

Kyllä se varmaan olis jo muuttunut jos olis ollut muuttuakseen.

Mun mielestä rankkoja oli vauva-aikoina juurikin ekat ehkä 4 kuukautta, kun itse oli vasta toipumassa synnytyksestä, imetys takkuili, vauvalla ei ollut rytmiä, esikoisen kanssa kaikki oli uutta, se vastuu tuntui oudoksesta hurjalta ja yöheräilyihinkään ei sillain ollut tottunut. Toki se oli samalla ihan maailman ihaninta. Rankkana silti sen koin.

Esikoisen kanssa on ihanaa, kun on omaa aikaa paljon vauvan nukkuessa jne. Tylsääkin oli muistaakseni joskus. Tokan kanssa rasitti sitten se, että ei ollut omaa aikaa, vaan esikoista piti ekstra-huomioida aina kun vauva nukkui. Eikä voinut nukkua vauvan kanssa päivällä, vaan piti hoitaa esikoista jne. Esikoisen kanssa taas kaikki oli uutta ja siksi rankkaa.

Mä luulen että sulla muuttuu kaikki vaan helpommaksi koko ajan Nauti!

 

15-vuotiaana

 

Itse odotan esikoista rv 37 ja ihmettelen, että milloin se raskaus muuttuu kamalan rankaksi. Niin paljon on nimittäin meikäläistä varoiteltu ja peloteltu. Kaikki on kuitenkin mennyt ihan hyvin tähän asti. Nyt on kyllä alkanut akkojen pelottelu rankasta vauva-ajasta, saa nähdä senkin sitten...

 

no meillä esim oli 5 ensimmäistä kuukautta suoraan sanoen yhtä helvettiä kun poika huus ja huus miltein kaiken hereillä olo aikansa, nyt tulee 11kk täyteen ja kokoajan tää helpottuu, tietty välillä on haastavampia päiviä ja joskus tulee valvottuja öitä jotka tuntuu välillä rankoilta, mutta muuten. vauvat ovat erilaisia, jotkut vain syövät, nukkuvat ja köllöttelevät tyytyväisinä ja toiset sitten huutaa 24/7.

 

Kyllä voi vielä muuttua. 8 ensimmäistä kuukautta oli niin ihanaa ja sitten muuttui rankaksi.

 

Ei kaikkien vauvojen kanssa ole vaikeaa. Mun vauvat ovat olleet järjestään aika helppoja, kaikki on toki suhteellista.

Helppouden perustan siihen, että minulla ei ole ollut univelkaa. Jokaisessa on kuitenkin ollut oma haasteensa. Esikoiseni on vaikeasti vammainen, toinen itki kuukauden verran 3h illassa (ei yöllä), kolmannessa ei vielä vaikeaa ole ollut, mutta ennättää toki.

 

Esikoisen kanssa oli melko rankkaa, johtuen univelasta ja vauvan vatsavaivoista. Vauva valvoi öisin usein itkien monta tuntia kerrallaan, pahimmillaan klo 23-05, ja kakkasi vähintään kaksi vaipallista. Vuoteen asti olin aivan pihalla, kaksivuotiaaksi hän heräsi vielä useimmiten 3-5 kertaa yössä valehtelematta. Yöllisestä kanniskelusta pamahti selästä kolme välilevyä ja jouduin sairauslomalle.

Nyt olen kotona esikoisen ja seitsemänkuisen kuopuksen kanssa, joka on helppo vauva. Elämä on todella helppoa ja mukavaa, varsinkin verrattuna esikoisen vauva-aikaan. Lapseni ovat tempperamenteiltaan hyvin erilaiset, ja vieläkin öisen herätyksen todennäköisemmin aiheuttaa tuo kolmevuotias.

Uuteen tulokkaaseemme olimme varautuneet sissihengessä ja asianmukaisin varustein, kuten hankkineet koliikkikeinun . Olimme alkukuukaudet aivan epäuskoisia, kun elämä sujuikin niin käsittämättömän helposti pienestä vauvasta huolimatta.

Nauti siis helposta vauvasta!