Ihan vaan vanhan ystävän kanssa istuttiin iltaa entisellä opiskelupaikkakunnalla. Siellä sit tapasin rakkaani..aluksi ei kauheesti kiinnostanut, mutta kun jatkoilla aamuyöstä päästiin juttelee(siis ihan vaa juttelee
), ni mielenkiinto heräs. Heti rakastuttiin ja mun kaks lasta ei ollut mikään ongelma tai järkytys. Hienosti on meidät kaikki ottanut ja lapset kanssa hyväksyneet tilanteen. Just tehtiin asuntokaupat ja kuukauden päästä muutetaan yhteen!
Olin yh:na 10kk, ennen kun aloin seurustelee.
Mutta sen verran voin sanoa, että ei se etsimällä löydy..Mä oli jo luovuttanut, edes pieni seura olisi jo kelvannut..ja kun olin vaa, enkä miehii nii ajatellu, ni kappas, tässäpä sitä ollan. Ei turhia paineita. Mut ymmärrän et suakin mietityttää toi, mite mies suhtautuu lapsiin..se on tärkeä pointti, parempi ois suhtatua positiivisesti =)
Tsemppiä ja aurinkoa!