Mistä tiesit, ettet enää halua lapsia? Millainen se tunne oli?

en ole koskaan ymmäränyt tuota jatus mallia,että sitten matkustetaan kun lapset muuttaa pois ja tehdään kaksin jotain.Mun elämä on tässä ja nyt=)4lasta on ja kyllä me olaan paljon kaksinkin ja matkustellaan=)pääsiäisenä mennään kylpylään..toki imetysaikaan se vuosi on tullut oltua melkein vaan kotona,mutta sitten on taas tehty reissuja=)Ja kyllä toivottavasti saadaan vielä 5.s joskus..

 

selvä kompromissi siitä mitä haluan elämältä. En halunnut ääretöntä penni venytystä tai kituttelua. En halunnut muuttua "pelkäksi äidiksi" (tämä siis äärimmäisen subjektiivinen mielipide ja koskee vain minua). Haluan myös elämää lasten jälkeen... Jotenkin se vaan oli selviö kun kuopus oli hieman reilu vuoden ikäinen. Niin ihania kuin lapset onkin, aikansa kutakin. Ei enää pottatreenejä ja valvottuja öitä, ei vaipparumbaa ja tissitakiaisen vierotusta.

Ihmiset on erilaisia, mieti mitä itse elämältä haluat, isossa mittakaavassa. Toisille sopii äitiys ja se on elämän suurin täyttymys - toiset ei halua lainkaan lapsia ja kolmas vetäisee tästä välistä linjansa. Mieluummin kuitenkin niin että olet 100% varma siitä kun sen viimeisen teet maailmaan. Siis että hänet haluat.

 

[QUOTE="Joku";26011137]en ole koskaan ymmäränyt tuota jatus mallia,että sitten matkustetaan kun lapset muuttaa pois ja tehdään kaksin jotain.Mun elämä on tässä ja nyt=)4lasta on ja kyllä me olaan paljon kaksinkin ja matkustellaan=)pääsiäisenä mennään kylpylään..toki imetysaikaan se vuosi on tullut oltua melkein vaan kotona,mutta sitten on taas tehty reissuja=)Ja kyllä toivottavasti saadaan vielä 5.s joskus..[/QUOTE]

Kato kun meitä ON erilaisia. Toisille elämän täyttymys on pyykkivuori, siivous, ruuanlaitto ja ne lapset. Toisille se on jotain muuta. Ja kolmansille välimalli. Ja nämä kolmannet on niitä jotka miettivät elämää täysin toisin kuin sinä, he haluavat ajan jossa ei ole enää "imeväisiä" kotona. Plus lienee syytä muistuttaa: Kaikilla ei ole paikka minne lapset raapottaa hoitoon ja kaikilla ei myöskään pikkulapsiaikana ei ole siihen varaa.

Eli avaa nyt vaan hieman silmiä siellä äitihöyryssä =)

 

[QUOTE="vieras";26011093]Kun meidän kaksoset syntyi, niin isäni kysyi että "mistähän se muuten johtuu, että monissa perheissä kaksoset on juuri kuopukset?" miksiköhän [/QUOTE]

Sillä ei liene osaa asiaan, että riski toiseen monikkoraskauteen on kahdeksankertainen? Ja näitä eläviä esimerkkejä on paljon! :O

 

[QUOTE="Joku";26011137]en ole koskaan ymmäränyt tuota jatus mallia,että sitten matkustetaan kun lapset muuttaa pois ja tehdään kaksin jotain.Mun elämä on tässä ja nyt=)4lasta on ja kyllä me olaan paljon kaksinkin ja matkustellaan=)pääsiäisenä mennään kylpylään..toki imetysaikaan se vuosi on tullut oltua melkein vaan kotona,mutta sitten on taas tehty reissuja=)Ja kyllä toivottavasti saadaan vielä 5.s joskus..[/QUOTE]

No, toki meillä on elämä tässä ja nyt, mutta meillä toivottavasti on se elämä myös 15 vuoden päästäkin. Tottakai voimme suunnitella ja haaveilla sellaisesta, mikä ei TÄSSÄ elämänvaiheessa ole mahdollista.
Juurikin kirjoitin että koko ajan voi tehdä ja mennä enemmän lasten kanssa kun he kasvavat. Mekin lähdemme perjantaina lomalle.
Mutta ei se, että on lapsia, tarkoita etteikö muuta elämää voisi olla ja tulevaisuuttakin suunnitella. Minulle ja miehelle on tärkeää yhteinen aika ja yhteiset haaveet. Esim. kesien vietot Lapissa tuskin onnistuu lasten ollessa teinejä... Onneksi en ole ikäloppu kun lapset aikuistuvat, meillähän on odotettavissa vaikka mitä mahtavaa jos vain terveitä ollaan!

 

[QUOTE="Joku";26011137]en ole koskaan ymmäränyt tuota jatus mallia,että sitten matkustetaan kun lapset muuttaa pois ja tehdään kaksin jotain.Mun elämä on tässä ja nyt=)4lasta on ja kyllä me olaan paljon kaksinkin ja matkustellaan=)pääsiäisenä mennään kylpylään..toki imetysaikaan se vuosi on tullut oltua melkein vaan kotona,mutta sitten on taas tehty reissuja=)Ja kyllä toivottavasti saadaan vielä 5.s joskus..[/QUOTE]

No voi olla äiti ja silti vaikkapa tykätä palkkatyöstään. Tai ehkä ei halua kiritää pikkulapsiaikana sitä suolivyötä niin tiukalle - eli jättää ne matkat tekemättä ja tekee vasta kun hyvällä omallatunnolla niin haluaa.

Kaikilla ei myöskään ole teidän perheen kaltaista tukiverkostoa jossa 4 tai 5 lasta saadaan noin vain laitettua hoitoon. Tai rahaa että ottaisi koko katraan matkalle mukaan.

 

Ei ikinä enää, sen päätöksen tein, kun toista punnersin.

Ekan punnerruksen jälkeen päätin. Helposti tuli pitävä päätös tehtyä.

 

ihmisen mieli on kummallinen.olin varma toisen poikani jälkeen että ei lapsia.annoin kaikki vauvan vaatteet ja tavarat pois.erosin miehestäni ja tuli elämänremontti.tapasin jossain vaiheessa tän mun uuden miehen ja olin yllättynyt että vauvahaaveet nousi pintaan.toinen poikani oli jo 4v kun raskauduin kolmannen kerran,silloin viellä ihmettelin että jaksaako viellä alottaa vaipparumbaa.nyt ei ole kolmannen lapsen jälkeen tullut tunnetta että "ei enää vauvoja".ehkä jotku saa vahvemman ja päättäväisemmän mielen asiassa vauva,mutta kyllä naisilla hormoonit y.m vaikuttaa päätöksiin...

 

Minä voin sanoa olevani varma asiasta. Piuhat menevät poikki heti kun tulee 30 vuotta täyteen. Ja sen oon päättäny jo lapsena että minun lapsillani on vain ja ainoastaan yksi ja sama isä. Tähän on omat syynsä. Eli vaikka mies kuolisi/eroaisimme, en tekisi lisää lapsia.

 

Eipä kai siitäkään tarvitse tehdä maailman suurinta numeroa elämässä. Jos tuntuu että lapset on tässä niin sitten ne on. Mielihän muuttuu elämän aikana useinkin ja varmasti tulee hetkiä jolloin jossittelee. Jos tuota jossittelua alkaa pelätä niin miten yleensä voi edes elää?

Mäkin halusin balettitanssijaksi - eipä musta tullut, en edes kunnolla yrittänyt. Silti pystyn elämään päätöksen kanssa. Jos aika ja paikka ei ole sopiva useammalle lapselle ja haluaa ehkä jotain muutakin niin se on sitten siinä. Jatkaa elämää päätöksensä kanssa. Piste. Ei tuo ääretön etukäteen jossittelu mitään auta - Hei elämässä on NIIN PALJON muutakin kuin lapset.

 

Toisen lapsen syntymän jälkeen olin tosi kateellinen niille, jotka kokivat että kaksi riittää heille ja sillä selvä. Ajattelin, että ainakin vielä yhden haluan...mutta milloin?

No nyt odotan kolmatta ja jotenkin päätös siitä, että tämä on varmasti viimeinen on vahvistunut mielessäni. Ajattelen, että enää viimeisen kerran tähän olen ryhtynyt ja se on sitten meilläkin siinä. Ja tunne on tosi vapauttava. Tämä on siis SE tunne. Kun ei kertaakaan ole tullut mieleen, että entä jos sitten vielä yksi....?

 

En tiedä olenko sitten ollut todella outo mutta en kai koskaan ole tuntenut niin ääretöntä lisääntymisen tarvetta. Mieheni kanssa aikanaan haaveilimme kahdesta lapsesta - se tuntui meistä hyvältä määrältä. Ja siihen lopputulemaan tulimme. En ole kolmannesta koskaan haaveillut, joskus miehen kanssa puhuimme kolmannesta - oikein ihanan perhepäivän jälkeen. Mutta ajatus kuihtui tasan yhtä nopeaa kuin oli alkanutkin. Ei. Kyllä meillä on tässä jo tarpeeksi ja enemmänkin. Ja toisaalta, jossain kohtaa tulee taas seuraava elämänvaihe. Siinä lapset ei ole enää niin määrittävässä osassa. Aikansa kutakin. Lapset ovat ihania, mutta emme vaan halua täytää elämää pelkällä vanhemmuudella. Tätä eletään nyt täysillä- seuraava vaihe on sitten joskus.

Näistä asioista ei sitten saa päättää myöskään yksi. En vaan voi sietää ajatusta että joku aikuinen ympäripuhutaan lapseen tai liki pakotetaan. Jopa uhkaamalla erolla. Se on väärin, ennen kaikkea niitä olemassa olevia lapsia ja omaa rakkaintaan kohtaan. Rajansa vieteilläkin. Joskus vaan olisi opittava tyytymään että kaikkea ei tässä elämässä vaan koskaan saa. Mutta se mistä luovut, avaa portin jollekin uudelle.

 

Neljä alle kouluikäistä tai no ei vanhin ollu edes eskarissa vielä, kun kuopus syntyi.....nää riittää! Kroppa ei kestä eikä mieli halaja ekan, tokan ja kolmannen jälkeen oli vielä suuri kipeä tunne siitä, että jotain puuttuu, neljännen jälkeen se jokin oli täytetty <3

 

mä ajattelin ennen ensimmäistä, että tahdon 3. nyt, kun ensimmäinen on vuoden, tahdon enää kaksi. katellaan nyt, miten mieli muuttuu sitten joskus kakkosen jälkeen iltatähteä en kuitenkaan aio tehdä pitkällä ikäerolla vanhempiin.

 

No meillä on kolme lasta ja lapsiluku täynnä. Mä olen tiennyt kuopuksen syntymästä lähtien (olin silloin 29-vuotias), että meidän osaltamme tämä on tässä. Olen vaan tiennyt. Meillä onkin mies teettänyt itselleen vasektomian. Jos joskus sattuisimme eroamaan, kävisin teettämässä itselleni sterilisaation.

Mä olen kaiken lisäksi vaihtamassa alaa ja kouluttautumassa unelma-alalleni. Siitäkin syystä tuntuu sille, että nyt on jo muitten asioiden aika kuin perheen kasvattamisen. Haluan jo pysyvästi työelämään. Tavoitteena on kehittyä omassa tulevassa työssäni niin hyväksi kuin nyt vaan voin (omat rahkeeni huomioiden). Perhe on toki edelleen ykkönen, mutta siitä nautin siitä siinä koossa kuin se nyt on.

 

Lääkäri sen kertoi.

 

Kun vihdoin selvisi, että kuopus jää eloon synnytyksen jälkeen, päätin ettei koskaan enää.

 

no siitä kun alkoi tehdä mieli jotain muuta ku vauva-aikaa. luulin olevani niitä jotka aina haluaa "sen yhden vielä" mutta niin se tunne vaan muuttui.

Pakko kai mielen on muuttua jos ukko on steriloitu.

 

Siitä tiesin, kun jo tunti systerin muksujen kanssa oli pelkkää kärsimystä. Oma lapsi on jo teini, ja hyvä niin.

 

Jos ihminen tuntee että jotain puuttuu elämässä niin auttaako lapsi muka jollakin siinä asiassa? siis jos on jo katras olemassa? Miten sen "tuntee" että lapsi on täyttämä tuon tyhjiön?

 

Tiesin aina, että haluan kaksi lasta. Kun olin ne saanut, en kaivannut useampaa. Vuosien jälkeen erosin miehestäni ja hetken kävi ajatus vielä yhdestä lapsesta, kun tapasin nykyisen mieheni, mutta se meni pian ohi. En halua lapsia monelle miehelle ja lapseni ovat jo niin isot, että pääsen "helpolla". Vauva-arki ei houkuta tippaakaan.

 

Se oli se tunne kun oli ihanaa kantaa kaikki vauvakamat ulos talosta ja todeta, ettei ikinä enää näitä takaisin meille. Kaksi lasta eikä kolmatta varmasti enää.

Kaikki liikkuminen, tekeminen, harrastamien, matkustaminen ja ylipäänsä eläminen on niin paljon parempaa ja helpompaa ilman pikkulapsia. Ihanaa nähdä miten lapset kasvavat ja oppivat uusia taitoja. Ei jatkuvaa penninvenytystä ja turhautumista kotona, valvomista, korvatulehduksia ja vaippapaketteja. On saanut oman elämänsä taas takaisin ja lasten kanssa vietetty aika on ihanaa. Ikääkin on jo yli 30v, vauvajuna meni mun kohdalta jo ohi

 

Ensin olin 100% varma, etten ikinä halua lasta. Sitten ensimmäinen syntyi huolimattomuuden seurauksena ja sitten olin 100% varma, etten ikinä tahdo toista lasta. Sitten iski elämäni ensimmäinen vauvakuume ja toinen ipana sai alkunsa. Toisen jälkeen olen ollut 100% varma, etten ikipäivänä tahdo kolmatta. Nyt kuopus 4v. ja olen yhä varma siitä, etten tahdo kolmatta. Ikää on jo sen verran, etten ainakaan tästä lisäenergiaa tule jatkossa saamaan. Kaksi työtä, yksinhuoltajuus, esikoisen neurologiset vaikeudet ym... kyllä se tieto lapsiluvun täyttymisestä vaan vahvistuu varmuudeksi vähitellen. Oma aika on niin kortilla ja uupumus yllättää niin usein, ettei voi ajatellakaan kolmatta.

 

Yksi keskoslapsi riittää. Riskit olisivat seuraavankin kohdalla. 2kk sairaalassaoloa aamusta iltaan + oma terveys riekaleina. Ei enää ikinä.

Vaikkakin toisten vauvat on ihania, varsinkin ne "normityytyväiset" yksilöt.

 

Se ei vain tullut, siihen piti asennoitua ja ajatella asia läpi. 8v, 7v ja 3v kaksoset ja ens viikolla syntyvä viides, joten eiköhän nämä riitä. kaiken kruunaa se, että oma henki olisi vaarassa, jos vielä raskautuisin.