Mistä vauvakuume johtuu? miksi tää ei jo lopu??

En ymmärrä..meillä on jo kolme lasta, pienin kolme kuukautta. Mutta mietin jo seuraavaa, kärsin vauvakuumeesta ja "pelkään" ettei se lopu siihenkään.

Jännää on että esikoisen jälkeen oli siinä ja siinä halusinko enää lapsia, samoin toisen kohdalla. Ei ainakaan näin pian edellisestä synnytyksestä. Nyt tuntuu että voisin vielä tehdä neljännenkin jos vaan onni on myötä.

Mistä tämä johtuu? miksi jotkut tyytyväts iihen yhteen tai kahteen ja ovat 100% ettei enää lapsia tule kun ite en voisi koskaan sano että lapsiluku on tässä. Haluaisin kyllä jo ehkä alkaa elämään itselleni sitten kun nämä ovat isoja mutta se tuntuu niin haikealta ja jopa suruliselta ajatella että meidän lapset on nyt tehty..kun kaipaan kuitenkin vielä kokea sen raskauden, synnytyksen ja ne kotonaolo vuodet.

Kertokaa fiksut mistä tää johtuu???

 

No siinäpä se, miksi sitä ei voisi tyytyä esim kahteen?!? Meillä on jo kuusi, ja edelleen jutellaan että jospa vielä yksi...ihan yksi pieni vain

 

En tiedä mistä johtuu, itse kärsin vauvakuumessta kaaaaaun, siinä tuli tehtyä viisi lasta ja sitten se vaan loppui
Nyt olen onnellinen näistä viidestä ihanasta lapsesta ja pidän edeelleen vauvoista, mutta tämä riitti mulle. Oli päiviä jolloin itsekin luulin ettei se vauvakuume koskaan lopu, mutta kyllä se vaan loppu.

 

Lahjottakaa mulle vauvakuumetta Yksi lapsi on ja vauvakuumetta ei enää ole.

 

[QUOTE="vieras";23032332]No siinäpä se, miksi sitä ei voisi tyytyä esim kahteen?!? Meillä on jo kuusi, ja edelleen jutellaan että jospa vielä yksi...ihan yksi pieni vain [/QUOTE]

yksi, ihan pieni vain..
Mullakin on krooninen vauvakuume, lapsia neljä. Lastenteko loppui kun mies kuoli.

 

Mulla vaan ei ole enää. Kolmannen lapsen jälkeen oli ekan vuoden aikana vauvakuumetta, mutta sit kun tuli uhmaikä päälle niin vauvakuumet meni. Ja kun isommat on jo 14, 10 ja tää nuorin on 2 niin siinä välissä ehti tottumaan jo siihen omaan aikaan. Nyt sitä on alkanut kaipaan jälleen niin paljon, että ei enää vauvoja kiitos.
Ja nyt alkaa olemaan murkkujen kanssa taistelua, sekin vie sitä vauvakuumetta pois, kun tietää että ne vauvatkin kasvaa....

 

Vauvakuume on ihan luontanen vaisto naisilla siinä missä panetus miehillä. Luonto ohjaa nisäkästä lisääntymään, jotta lajin jatkuminen ois turvattua.

Se on sitten eri asia haluaako elää viettiensä vietävänä. Ja tietty sitäkin voi miettiä miksi naisten vauvakuume on söpöä ja ihanaa, ja miesten kuume lisääntymispuuhiin sitten ei niinkään.

 

minä oon aina luullu haluavani kolme lasta j akauhee vauvakuume ollut pitkään mutta nyt ku on kaks lasta(nuoimmainen 6ko) niin tuntuu yhtäkkiä että mun lapset on tässä. nämä kaks, nää on mun lapset ja lisää ei tarvi. saas nähhä miten käy ku muutama kuukausi menee..

 

sä olet tottunu elämäntapaasi näinä vuosina ja muutos arastuttaa, siksi kuume. mun mielestä pelko ei ole hyvä syy lisääntyä - lapset tarttee mahdollisimman pelottomat vanhemmat.

 

sä olet tottunu elämäntapaasi näinä vuosina ja muutos arastuttaa, siksi kuume. mun mielestä pelko ei ole hyvä syy lisääntyä - lapset tarttee mahdollisimman pelottomat vanhemmat.

Minulla on melko sama tilanne kuin ap:lla, eli kolme lasta ja nuorin nyt 2kk. Ja kyllä, vauvakuumetta on ollut pienen syntymästä asti. Ei siis niin että oltaisiin uutta vauvaa tekemässä, järkisyyt on vahvasti vastaan, mutta sitä kuumetta on silti ilmassa.

En usko että kyseessä on kuitenkaan muutoksenpelko. Esikoisen jälkeen avuvakuumetta oli heti ja kakkonen tehtiinkin reilun vuoden ikäerolla. Kakkosen vauva-aika poisti kyllä vauvakuumeen tehokkaasti pariksi vuodeksi. Töihin palasin kakkosen ollessa vuoden ja se töihinpaluu tuntui kyllä siinä jo odotetulta vaihtelulta.

Kolmonen syntyi kakkosen ollessa 4,5v, eli kerkesin sen 3,5v olla töissä välissä. Eli töihinpaluu ei sinänsä tunnu pelottavalta muutokselta vaan lähinnä siltä normaaliin arkeen paluulta mikä siis on väistämättä edessä nytkin viimeistään kolmosen ollessa 1,5v ikäinen.

Uskoisin että enemmän on kyse siitä että jotenkin vaan vauvat ja vauva-aika ovat jotain mistä nautin niin paljon ja sellaisenaan sitä kaipaa...

 

Minulla on melko sama tilanne kuin ap:lla, eli kolme lasta ja nuorin nyt 2kk. Ja kyllä, vauvakuumetta on ollut pienen syntymästä asti. Ei siis niin että oltaisiin uutta vauvaa tekemässä, järkisyyt on vahvasti vastaan, mutta sitä kuumetta on silti ilmassa.

En usko että kyseessä on kuitenkaan muutoksenpelko. Esikoisen jälkeen avuvakuumetta oli heti ja kakkonen tehtiinkin reilun vuoden ikäerolla. Kakkosen vauva-aika poisti kyllä vauvakuumeen tehokkaasti pariksi vuodeksi. Töihin palasin kakkosen ollessa vuoden ja se töihinpaluu tuntui kyllä siinä jo odotetulta vaihtelulta.

Kolmonen syntyi kakkosen ollessa 4,5v, eli kerkesin sen 3,5v olla töissä välissä. Eli töihinpaluu ei sinänsä tunnu pelottavalta muutokselta vaan lähinnä siltä normaaliin arkeen paluulta mikä siis on väistämättä edessä nytkin viimeistään kolmosen ollessa 1,5v ikäinen.

Uskoisin että enemmän on kyse siitä että jotenkin vaan vauvat ja vauva-aika ovat jotain mistä nautin niin paljon ja sellaisenaan sitä kaipaa...

Juurikin näin. Minäkin olen ollut työssä ja opiskelemassa lasten välissä. Ja olen kyllä siitäkin nauttinut, kakkosen jälkeen oikein kaipaisin itselleni jotain muuta kuin kotona olemista. Silloin vauvakuumekkin ehkä unohtui kun oli muuta mielekästä tekemistä. Mutta nautin nyt tästäkin vauva-ajasta jotenkin, isommta on jo "isoja" siis kakkonen täyttää 4 vuotta ja esikoinen menee kouluun. En tiedä..emme mekään nytheti olla uutta vauvaa tehtailemassa vaikka mieli tekisi, mutta ajatus kutkuttaa kuitenkin että ehkä vielä joskus kuitenkin..

 

Juurikin näin. Minäkin olen ollut työssä ja opiskelemassa lasten välissä. Ja olen kyllä siitäkin nauttinut, kakkosen jälkeen oikein kaipaisin itselleni jotain muuta kuin kotona olemista. Silloin vauvakuumekkin ehkä unohtui kun oli muuta mielekästä tekemistä. Mutta nautin nyt tästäkin vauva-ajasta jotenkin, isommta on jo "isoja" siis kakkonen täyttää 4 vuotta ja esikoinen menee kouluun. En tiedä..emme mekään nytheti olla uutta vauvaa tehtailemassa vaikka mieli tekisi, mutta ajatus kutkuttaa kuitenkin että ehkä vielä joskus kuitenkin..

Samat fiilikset. Meillä esikoinen täyttää tässä keväällä 6v ja kakkonen kesällä 5v. Heidän jälkeen tosissaan kaipasi jo muutakin kuin kotiäitiyttä, siinä kakkosen ollessa 2v alkoi pikkuhiljaa miettiä että oikeastaan olisikin ihanaa olla taas raskaana ja saada vauva. Järkisyyt ja olosuhteet sitten veivät tuota ajatusta vähän kauemmiksi ja nyt näin pidemmän tauon jälkeen niin raskaus kuin vauva-arkikin tuntuu taas niin ihanalta. :heart:

Toista kertaa en edes haluaisi pientä ikäeroa kokea, muutkin asiat puhuvat sen puoleen että aikasintaan kuopuksen ollessa 2-3v voisi alkaa miettiä josko vielä se nelonen haluttaisiin. Mutta eihän se silti tuota kuumetta mihinkään poista.

hkä kyseessä on myös tietty haikeus. ikää kuitenkin tulee kokoajan lisää (täytän pian 34v) eli lastensaantiaikakin alkaa olla jo rajallinen. Toisaalta tämän kokoinen perhe olisi ihan toimiva paketti, eli oikeastaan ei edes olisi "järkeä" hankkia lisää. Koko raskausajan tuudittauduin siihen että tämä on se viimeinen lapsi ja sillä linjalla yritän yhä pysyä. Kuitenkin se tuntuu niin lopulliselta. Ainakin haluaa vielä säilyttää jonkun toivon että kerran vielä... Mutta mistäs sitä tietää, jos vaikka sitten kolmen vuoden päästä onkin tullut se vahva tunne siitä että ei enää enempää meille.

 

sä olet tottunu elämäntapaasi näinä vuosina ja muutos arastuttaa, siksi kuume. mun mielestä pelko ei ole hyvä syy lisääntyä - lapset tarttee mahdollisimman pelottomat vanhemmat.

Entäs sitten kun on "vauvakuume" (lapsikuume) vaikka edelliset olisivat jo isoja ja vauva-arki takana, jolloin vauvakuume tarkoittaa nimenomaan uutta muutosta elämään?

Minulla kun tuota kuumetta pukannut jotakuinkin kaikissa elämänvaiheissa.

 

Samat fiilikset. Meillä esikoinen täyttää tässä keväällä 6v ja kakkonen kesällä 5v. Heidän jälkeen tosissaan kaipasi jo muutakin kuin kotiäitiyttä, siinä kakkosen ollessa 2v alkoi pikkuhiljaa miettiä että oikeastaan olisikin ihanaa olla taas raskaana ja saada vauva. Järkisyyt ja olosuhteet sitten veivät tuota ajatusta vähän kauemmiksi ja nyt näin pidemmän tauon jälkeen niin raskaus kuin vauva-arkikin tuntuu taas niin ihanalta. :heart:

Toista kertaa en edes haluaisi pientä ikäeroa kokea, muutkin asiat puhuvat sen puoleen että aikasintaan kuopuksen ollessa 2-3v voisi alkaa miettiä josko vielä se nelonen haluttaisiin. Mutta eihän se silti tuota kuumetta mihinkään poista.

hkä kyseessä on myös tietty haikeus. ikää kuitenkin tulee kokoajan lisää (täytän pian 34v) eli lastensaantiaikakin alkaa olla jo rajallinen. Toisaalta tämän kokoinen perhe olisi ihan toimiva paketti, eli oikeastaan ei edes olisi "järkeä" hankkia lisää. Koko raskausajan tuudittauduin siihen että tämä on se viimeinen lapsi ja sillä linjalla yritän yhä pysyä. Kuitenkin se tuntuu niin lopulliselta. Ainakin haluaa vielä säilyttää jonkun toivon että kerran vielä... Mutta mistäs sitä tietää, jos vaikka sitten kolmen vuoden päästä onkin tullut se vahva tunne siitä että ei enää enempää meille.

kylläpä on kuin omalta näppikseltä. meilläkin piti olla muka lapset nyt tässä mutta kuinkas kävikään...ja tosiaan järisyyt puhuu että ei todellakaan enää kannata lapsia hankkia, onhan se jo taloudellisestikkin iso asia. Itselläni vielä "vauvantekovuosia" on jäljellä, joten sen puolesta ei kiirettä mutta eihän sekään ole kiveen kirjoitettu. Voi huoh. Ehkä pitää hankkia joku koira tai jotain.

 

kylläpä on kuin omalta näppikseltä. meilläkin piti olla muka lapset nyt tässä mutta kuinkas kävikään...ja tosiaan järisyyt puhuu että ei todellakaan enää kannata lapsia hankkia, onhan se jo taloudellisestikkin iso asia. Itselläni vielä "vauvantekovuosia" on jäljellä, joten sen puolesta ei kiirettä mutta eihän sekään ole kiveen kirjoitettu. Voi huoh. Ehkä pitää hankkia joku koira tai jotain.

Me muuten hankittiin se koira silloin kakkosen ollessa 2v ja vauvakuumeen nostaessa taas päätään...

 

Me muuten hankittiin se koira silloin kakkosen ollessa 2v ja vauvakuumeen nostaessa taas päätään...

mutta ei viisiin auttanut...?

 

mutta ei viisiin auttanut...?

Hmm... Sanotaan että jollain lailla helpotti kuitenkin. Siis ainakin omalla tavallaan aktivoi ja sai muuta ajateltavaa, ei niin jäänyt aikaa keskittyä vauvasta haaveiluun vaikka se kuume pintansa pitikin. Ja pystyi siinä pentua ulos kuskatessa sekä sateessa lenkkeillessä miettimään että onneksi ei ole tässä vauvaa samalla mukana.

 

Viidettä odotan ja nyt vaikka vauva vielä mahassa mietin ettei se ole tässä. Mies vain miettii että on tässä hänen ikänsä puolesta mutta itselläni ei ole sitä lukua mihin jäisi.