Mistä voimaa mennä ristiäisiin?

Arvaan että täältä löydän tukea, juuri sellaista kuin tarvitsen.
Meillä on suunnittelilla ylihuomiselle 1.IVF:n 1 PAS. Minusta tuntuu etten ole enää sama nainen kuin ennen hoidon aloittamista. Elämänhaluni (iloni elämään) olen kadottanut puuttuvan lapsen vuoksi. Yhdessä olemme olleet jo 10 vuotta ja keväällä meidät vihittiin.
Nyt heinäkuussa serkkuni on menossa myös vihille. Samassa paikassa kuin meidänkin juhlat vietettiin. Kun saimme kutsun kk sitten, olin innoissani ilmoittautumassa juhlijoiden joukkoon. Lykkäsin ilmoittautumista kuitenkin muutaman päivän ja en vaan saanut aikaiseksi ilmoittautua. Kutsu lojui pöydällä päiviä...Kunnes se kaatui, ja takaa paljastui pikkuruinen teksti, että heidän juuri syntynyt lapsosensa kastetaan samaisessa juhlassa.
Kuinka voin mennä sinne näkemään heidän täyden perheensä? Kuinka pidän kyyneleet pois ja kohteliaasti kieltäydyn katsomasta kehdossa makaavaa lasta ja pitelemästä sitä sylissäni? Jos joku tuuppaa sen käsivarsilleni, kuinka pahalta tuntuukaan kun se otetaan pois ja se ei ollutkaan omani? Kuinka se puukko uppoaa kun joku tulee ja toteaa että eikös teidänkin olisi jo hyvä aika...
Mitä jos musta tuleekin ihan hirviö ja alan mielipuolisena riehumaan? Juhlaan en voi olla menemättä...

Kuinka te tsemppaatte itseänne tällaisiin tilaisuuksiin???? Aika kyllästyttävää itkeä tihrustaa töissä, kotona, kaupassa, moottoritiellä yms...joka päivä...
Onneksi olette olemassa, oi kanssasisareni armaat :heart:

 

Kilu09 kiitos vastauksestasi! Löit aika ällikällä mutta niin se vain menee... :/

 

Mä kielsin miestäni tulemasta kummiksi kaverinsa vauvalle. En vaan kestäisi ajatusta, että hänestä tulisi "isä" tai "setä" kenellekään vauvalle kummin muodossa, tai että hän pitelisi vauvaa, joka ei ole meidän oma. Itsekästä, mutta mulla on oikeus päättää tuskani maksimimäärän. Itse kierrän vauvoja ja lapsia kaukaa nykyään, en vaan pysty katsomaan heitä. Mollamaija82, ymmärrän sinua.

IVF on vaikeata aikaa emotionaalisesti, ja hoidon onnistumiseksi sinun pitää olla rauhallinen. Näin vaikeina aikoina minimoi itkut, kiukut ja tuskasi määrä. Suosittelen, ettet mene ristiäisiin. Saat vielä jonkun hermoromahduksen (tuskin olen ainoa, joka nykyään rupeaa itkemään kun näkee vauvan) ja kadut että menit. Se on vain minun mielipiteeni.

 

Mun lähipiiriin syntyi vähän aikaa sitten vauva. Tieto että se nainen oli raskaana ensinnäkin oli minulle melkein kuin maailman loppu, itkin pari päivää.. Näin häntä monesti kun oli raskaana en voinut kysellä mitään erikoista vauvasta ettei itku tulisi.. Ekan kerran kun näin vauvan menin vessaan itkemään, vaikka kuinka tsemppasin itseni, mutta muina kertoina en enään mieti meidän lapsettomuutta vaan sydän sulaa kun sellainen pikkuinen on sylissä. Mutta toki jos tuntuu hankalalta niin parempi ettei mene, mutta tuleeko tilanteita jolloin näet heidät ja vauvan?ei sitä pysty olemaan sellaisella ihanalle pikkuiselle "vihainen".

En tiedä auttoiko yhtään aloittajaa, mutta toivon että vähän edes, aluksi siis päätin itsekin että en halua vauvaa nähdä, mutta tulee varmasti tilanteita joskus jolloin niitä näkee sitten. (ja olemme itse yrittäneet lasta n.4 v. eikä vieläkään näy) ja toki monet ovat kysyneet että millois meille tulee tuollainen, siihen voi vaan kuitata jotain ohi mennen, kenellekkään ei kuulu että olemme hoidossa ja ihmiset ei tajua että lapsia saadaan eikä niitä tehdä ja kaikki ei niin helpolla lapsia saa. Se on heidän tyhmyyttään kun kyselevät!!

 

...joo ei pienelle voi olla vihainen mutta pienen kautta tuleva viha elämään, kohtaloon, naiseuden menetykseen, äitiyden menetykseen ja pienokaisen vanhempiin jotka ovat istuneet samalla saunanlauteella ja saaneet kaksi lasta. Pöh. :kieh:

 

Lapsettomuus on kestänyt 13 vuotta ja voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että en koe mitään negatiivisia tai kateuden tunteita, kun ystävät ja sukulaiset lisääntyvät vieressä. Olen kummi 5:lle lapselle ja heillä on lisäksi sisaruksia liuta, joita näemme säännöllisesti. Kateuden tunteita oli aivan lapsettomuuden alussa, mutta miksi kiusata itseään? Ei toisen onni oli sinulta pois. Kaikella on tarkoituksensa ja luotan kohtaloon. Tänäänkin menen juosten katsomaan maailman ihaninta veljen lasta. Älkää tuhlatko elämäänne negatiivisiin tunteisiin, jotka rajoittavat normaalia kanssakäymistä. Olen todiste siitä, että lapsettomankin on mahdollista iloita muiden lapsista. Voimia

 

Voi kun osaisikin sanoa mikä siihen auttaa, joskus kun se pahaolo lapsettomuuden takia tulee ei sille vain yksinkertaisesti voi mitään Itse pystyn olemaan tekemisissä lasten kanssa mutta en pienten vauvojen, se jotenkin laukaisee minulla pahan olon ja valtavan vauvan kaipuun, mitä yritän kaikin keinoin hillitä etten itseäni stressaisi vielä enempää. Olemme mieheni kanssa aika avoimesti kertoneet kaikille lapsen saanti ongelmistamme, koska koen että silloin on helpompi pyytää ymmärrystä poisjäämiseen erilaisista tilaisuuksista yms. tosin tyhmiltä kommenteilta ei siltikään ole vältytty, kyllä joskus ihmettelee kuinka ihmiset voivat olla niin ymmärtämättömiä. Ennen kaikkea ajattele omaa hyvinvointiasi ja jos joku ei sinun vaikeuksiasi ymmärrä tuskin hän tosi ystävä on ollutkaan.

 

vesimies, ei millään pahalla, mutta eivät kaikki koe lapsettomuutta samalla tavalla. Minä en pysty olemaan yhtä positiivinen kuin sinä eivätkä varmaan monet muutkaan. Minä en usko jumalaan enkä kohtaloon, uskon evoluutioon sekä siihen, että shit happens. Millään ei ole merkitystä. Joidenkin on vaan pakko olla lapsettomia, koska jotain paskaa pitää joskus tapahtua joillekin ihmisille, randomina. Haluaako siitä taistella se on sitten jokaisen oma tietoinen päätös. Se on paskamaista, mutta sille ei voi mitään. Jokaisella on oikeus tuntea juuri ne tunteet, jotka hänelle tulee, negatiiviset tai ei. Älä loukkaannu, mutta sinä taidat olla jossain psykologisen tunteidenkaaren loppupäässä, jossa olet hyväksynyt asian. Hyvä niin, mutta me jotkut olemme vielä alussa, jossa viha ja katkeruus ovat pinnalla. Vaikka neuvoisit meitä "hyppäämään" joidenkin välivaiheiden yli ja olla positiivisia, se ei onnistu, koska psykologian kannalta ne on käytävä läpi. Toivottavasti emme koskaan pääse sinne ja tää paskamatka katkeaa raskautumiseen.

 

Faith83 puhuu asiaa. Mollamaija päätös on vaikea, oikeastaan se on mahdoton. Olen itse omalla kohdallani huomannut että ei ole hyvää vaihtoehtoa. Useammin kuin kerran olen jättänyt joihinkin tilaisuuksiin menemättä vain suojellakseni itseäni. Häihin yms. isoihin juhliin olen toistaiseksi hampaat irvessä osallistunut, tosin paikanpäällä olen joskus sitä myös katunut :'( . Tiedä sitten olisinko katunut yhtä paljon lähtemättä jättämistä? Juhlissa oikein kulminoituu muiden lastenhoito- ja perheasiat ja näkee raa'asti mitä itsellä ei ole ja ei mitä ei taida koskaan saadakaan. Pahinta oli osallistua kummipojan synttäreille jossa kaikila muilla oli pikkuviikarit paimennettavana, ikinä en enää itseäni laita sellaiseen tilanteeseen.

Mitä siis yritän sanoa on, että valinta on kamala, mutta sinulla on täysi oikeus toimia niin että sattuu vähiten huolimatta muiden ihmisten mielipiteistä. Sinä ja sinun murtunut sydämesi ovat tärkeinpiä.Jatkuvasti kuulen ympäriltäni tuota " ei muiden onni ole sinulta pois, pitäsi vaalia ja ottaa muiden lapset elämääsi ja kokea heistä iloa" -mantraa. Mutta kun se vain ei mene niin, vaikka yrittäsi olla miten jalomielinen niin katkeruus on vielä liian vahva. Ehkä jonain päivänä pystyn ajattelemaan kuten vesimies ja hyväksymään "osani", mutta se aika ei valitettavasti ole käsillä vielä...

Tsemppiä vaikeaan päivään, toivottavasti tänne ajatustesi purkaminen auttaa pikkuisen, niin pystyt pärjäämään heinäkuussa pystypäin. Jospa löytäisit tuona päivänä uskoa tulevaisuuteen siitä että teillä on menossa vasta ensimmäinen hoitokierros, joten mahdollisuuksia on vielä. Se on oikeastaan ainoa asia millä saan itselleni tolkkua pahimman epätoivon syövereissä. Vielä on yrityskertoja, tämä luku saattaa olla valmis, mutta kirja ei vielä ole loppuun kirjoitettu. Tämän kirjoitan myös itselleni, se kun ihan liian usein pääsee unohtumaan.

 

Tarkoitus ei ole neuvoa ketään hyppäämään mitään vaihetta yli, vaan kertoa, että onnellinen olotila on mahdollista lapsettomuudesta huolimatta. Onni on asenne, kuten yksi tuttavani aikoinaan sanoi. Pahoittelut jos joku suuttuu positiivisesta asenteestani.

 

Mä vaan oon itsekkäästi jättäny väliin kaikki onnelliset perhejuhlat, kuten häätkin (missä usein näkee myös pallomahoja, osaan ennakoida senkin jo) viimesten vuosien ajalta. Kaveri tosin ei edes kutsunu toisen lapsen ristiäisiin kun tietää tilanteesta ja hyvä niin. Vältyttiin kumpikin kiusallisuudelta ja ylimääräseltä vaivalta. Enkä aio mennä toisenkaan kaverin esikoisen ristiäisiin loppuvuodesta.
Mulla on ihan tarpeeks omissa murheissa kestämistä, miks ihmeessä lisäisin niitä kun ei oo mikään pakko.. se ois vaan pelkkää vihaa ja katkeruutta että miks vaan muille kyllä, miksei mulle vieläkään ja kaikki menny niiiin vaikeeks jne. Aatelkoon ne mitä lystää, jotka ei tilanteesta tiedä, nykysin ei paljo jaksa liikuttaa sekään.

 

Faith, ihan mielettömän hyvä kirjoitus!! ...paskamatka katkeaa raskautumiseen. Sanoit asiat eritavalla ja jopa huumorin häivähdys oli siinä mukana Tack!!

 

Mollamaija, kaikkea hyvää sulle ja onnea IVF:ään tänään! Näytä niille alkioille, kuka on äiti ja kuka määrää tässä kohdussa!

 

Faith, kiitos!! Tänään siis piina alkaa ja kaksi vapaamatkustajaa toivottavasti menolipulla kohtuun (eivät TAYSissa miellään kai myykään meno-paluulippuja)

 

On niin helpottavaa lueskella näitä teidän juttuja. Sitä on niin yksin tämän lapsettomuusasian kanssa, kun ei kukaan ystävistä/lähisukulaisista ole kokenut samaa. Perjantaina olisi veljen lapsen ristiäiset. Täytyy yrittää kerätä voimia..

Tsemppiä Mollamaijalle!!

 

Tsemppiä sinullekin Toivoton88! Olet täydellisen oikeassa, kukaan ei ymmärrä kun ei ole kokenut samaa! Olin isoisäni 80-vuotisjuhlassa viikonloppuna. Siellä kummini, ammatiltaan kätilö minua hoitavassa sairaalassa, kertoi pöydässämme hupaisia tarinoita synnyttäjistä. Koko pöytä nauraa rätkötti. Minua ei naurattanut lainkaan. Hän varmasti ajatteli, että haluan kuulla hauskoja synnytystarinoita kun itse olen tässä elämän tilanteessa! MIT VIT :kieh: ??
Siinä se nähtiin, kukaan ei ymmärrä...

 

Mollamaija82 Olipa kyllä omituinen veto kätilöltä! Miten meni siirto?

 

Kiitos Toivoton, siirto meni oikein hyvin. Ei nipannut ikävästi niinkuin viimeksi... :|
Sain kyytiin kaksi pikkupampulaa
=) (olin antanut luvan / pyytänyt mahdollisuuksien mukaan siirtää kaksi pikkutoveria (siirto oli toisessa sairaalassa) ja yllätyksekseni lekuri suostui siirtoon, jota ihmettelen suuresti, sillä lekuri totesi ne kaksi 100% säilyneiksi ja kummankin aloittaneen välittömästi sulamisen jälkeen jakautumisen 7- ja 9 soluisiksi... ja meillä kyseessä vasta toka siirto ja ikää kohta 28...

No, toivotaan ettei eukko pety. :attn:

Miten itse voit?

 

Mollamaija82 Viimeiset viikot on ollut todella itkuisia. Ympärillä niin paljon raskaana olevia läheisiä tai sitten niitä lastensa kanssa. Jotenkin ollut henkisesti todella raskasta.. Huomenna olisi ne ristiäisetkin. Nyt clomi kierto ihan vaan käytän insseistä jääneet lääkkeet tehostamaan luomukiertoa. Vaikka eipä niistä varmaan apua paljon ole, kun vika simpoissa.. Toivottavasti sulla pysyy matkalaiset kyydissä! Itsekin toivon salaa kaksosia... :heart:

 

Hymy ja hali sulle Toivoton :heart: :heart:
Kovasti voimia :heart:

 

Ristiäiset oli ja meni. Yhden kerran jouduin menemään vessaan itkemään. Sitten kun sai viiniä ja lapset lähtivät juhlista, ei enää harmittanut.

 

Toivoton, mietinkin kun odottelin tämän sivun latautumista, että hitto olen unohtanut tulla katsomaan joko olet kommentoinut vaikeata päivää!! Hyvä että se päivä on nyt ohi. Onneksi olit vahva ja menit itkemään kun siltä tuntuu. Voi morjens, mulla se on vielä edessä :'(

 

Koita Mollamaija jaksaa! Ja vessaan voi mennä itkemään jos siltä tuntuu.. Ja voihan sieltä aina lähtä aikaisemmin pois. Mulle oli itkussa nielemistä aina virsien aikaan, en tiedä miksi erityisesti silloin.

 

Ja ilmoittele sitten miten meni! Voimia! :hug: